Miten estää meidän yksityisen mökkitien käyttö?
Eli meillä pieni tie n. 300m mökin pihaan. Tien varteen olemme tehneet pienen parkkipaikan vieraita varten. Nyt marjastajat ja muut käyttää tuots kun menevät metsään.
Kyltti löytyy jo jossa lukee yksityisalue. Pitääkö siihen puomi laittaa? Sellaista ei itsekään jaksaisi availla ja sulkea. Mitä tehdä??
Kommentit (747)
Ap voi aina jättää autonsa siihen omalle tielleen siten, että parkkipaikkaa käyttävät eivät pääse pois. Hän on omalla maallaan, jolloin maastoliikenne- tai tieliikennelaki esteettömästä kulusta ei enää pädekään, koska kyseessä ei juridisesti edes ole tie, vaan maastoon tehty ura, jota pitkin pääsee yhdelle mökille. Tiehen liittyy erilaisia määräyksiä leveydestä, kunnossapidosta jne. eikä jokainen ajokelpoinen kohta ole tie.
Eli auton voi jättää keskelle ajamaansa uraa ja kun sieltä tulee vihaisia marjastajia paikalle, niin voi muistuttaa, että koska ei ole oikeutta ajella metsässä, niin nyt on syytä kaivaa kuvetta ja maksaa maastolle aiheuttamansa haitat. Siellä mökkitien alussa tuskin on kylttiä, jossa mustalla pohjalla kerrotaan kyseisen tien nimi. Kun ei ole kylttiä, ei ole kyse tiestä.
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Jos taas kieltää tehneensä tuhot, niin siitä ei voi jäädä kiinni kuin, että siellä on kamera.
Entäs toisten tahalleen jumiin jättäminen. Luultavasti tulee sakkoja sille jumiinjättäjällekin. Vapauteni on riistetty! yhyy..
Miten niin? Sinähän pääset kyllä kävelemällä puomin toiselle puolelle.
Miksi ihmeessä kävelisin kun mulla on taitettava matkafillari.
Sillä ohitan kaikki kiinni olevat portit. Olen myös miettinyt, että mopo kävisi. On harkinnassa. Sitä ei portit pysäytä.
Sinkkumies
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Meidän kakkosasunnon pihaa käytetään yleisenä autojen kääntöpaikkana.. ilmeisesti siksi koska käymme siellä vain n. 5x/vuosi ja ihmiset olettavat ettei se meitä häiritse tai kiusaa. Tämä asunto on taajama-alueella pikkukaupungissa.
Joka talvi pihalle (etenkin liukkaiden kelien aikana) jää jumiin autonsa kanssa ihmisiä koska pihalta yleiselle tielle on pieni mäki. Viime talvena satuin olemaan siellä asunnolla ja muutamia kertoja olin avustamassa täysin vieraita ihmisiä autojensa kanssa poistumaan pihaltamme. Mieleenpainuvin tapaus oli perheellinen pariskunta jotka kiukkuisena ripittivät minut, koska piha on huonosti hiekoitettu eivätkä pääse helposti poistumaan pihalta! Tähän oli pakko sanoa, että tämä on taajama-alueella oleva omakotitalon piha eikä mikään yleinen kääntöpaikka tai parkkipaikka. Eivät antaneet periksi, väittivät että kiinteistön omistajana meillä on velvollisuus huolehtia piha siihen kuntoon ettei ulkopuoliset joudu vaaraan.
Jos näin todellakin on, että laki velvoittaa hoitamaan kakkosasunnon pihaa ”vieraita ja tuntemattomia” varten olen yllättynyt.Toivottavasti sydämessäsi on paikka asunnottomille vieraillessasi kakkos tai kolmosasunnossasi.
Kakkosasuntona toimiva omakotitalo ei taida olla keneltäkään asunnottomalta pois...
Palstalaisten logiikalla jokaisen omakotitalon piha on ilmainen parkkipaikka, koska ei ole kieltomerkkiä.
Pitäisi lopettaa jokamiehenoikeudet yksityisillä alueilla. Jos omistan metsää niin en kaipaa sinne ketään samoilemaan. Sitä varten on luonnonsuojelualueet. Jos löytyisi niin muuttaisin taajamassakin aidatuille alueille missä vartijat ja sähköaidat. Voisi ruohonleikkuriakin säilyttää lukitsematta.
Niin, miten se tosiaan on vapaudenriisto, jos ei autolla voi ajaa? Onko maanomistaja sitonut sienestäjän kiinni puuhun siinä samalla vai tosiaan katkonut ne jalat estäen näin kulkemisen?
Ostakaa köyhät omat maat, niin saatte ajella siellä niin paljon kuin lystää.
Mulla on pari hyvää sienipaikkaa, jotka vaativat vähän työtä sinne pääsemiseksi. Yhdessä isomman tien päässä on portti, josta on sienipaikoille 2,5 km. Tie tekee mutkan ja tulee n. 5 km päästä pienelle tielle pihan läpi.
Sieltä pihan läpi olen ajanut sienipaikoille, kun ketään ei ole kotona. Kävellen matka olisi n. 5 km edestakaisin. Toisessa päässä on pieni parkkis, mutta portti. Sieltä olen taas mennyt polkupyörällä vkloppuisin yms.
Sinkkumies
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Yksityisalue ei kiellä mitään ja autolla saa ajaa satunnaisesti yksityiteillä ja sinne tien varteen saa myös pysäköidä. Ap on nyt pahastunut siitä että joku toimii niin kuin yleensä toimitaan. Laittakaa siihen pysäköintikieltomerkki ja lisäkilpi "pysäköinti vain luvalla". Jos tie on omin rahoin tehty, eikä siihen ole saatu avustausta, eikä ole mitään rasitetta jonka mukaa joku muukin saa käyttää tietä, niin silloinhan se voi myös sulkea puomilla. Ja puomin kanssa on sitten hyvä muistaa että puomin taaksen motittamien ei myöskään ole sallittua.
No mitäs sitten tehdään, jos pitäisi lähteä mökiltä pois, mutta jonkun auton on puomin sisäpuolella eikä heihin saa yhteyttä? Itse en ainakaan jättäisi lukitsematta mökin turvallisuuden kannalta.
Motitettu soittaa häkeen ja pelastuslaitos (VPK) tulee leikkaanmaan lukon irti.
Juuri näin ja motitettu maksaa uuden lukon sekä vpkn laskun jos ei ole hengenhätää
Sen takia mulla on akkurälläkkä takakontissa sienireissuilla. Ei tartte soitella, sahaa vain lukon poikki.
Sinkkumies
Antaa palaa. Meillä on kameravalvonta sekä omassa pihassa että puomilla. Nopeasti video ja rekkari poliisille ja sinä maksat toisen omaisuuden tuhoamisesta. Tulee yhtäkkiä halvemmaksi ostaa se paketti sieniä tai puolukoita vaikka torilta
Olette te mahtavia suuromistajia! OMA kinttupolku keskellä metikköä! Syystäkin puolustatte sitä kynsin ja hampain!
Mitä se tien käyttäminen haittaa? Itse tykkään että tietä käytetään, pysyy auki heinästä ja tamppautuu tiiviimmäksi. Jos vain itse käyttäisin tietä niin pitäisi niittää pari kertaa kesässä ja talvella ei olisi toivoakaan päästä eteenpäin
Joidenkin ihmisten ajatuksenjuoksu aiheuttaa kyllä ihmetystä aina välillä: tulin kerran kaupasta autolla vanhemmilleni, kun melkein perillä pihatiellä oli pienoisissa vaikeuksissa koiransa kanssa kävelyllä oleva perhe. Omat ja vanhempieni koirat olivat pörräämässä innolla joukon ympärillä, ja olivat sitten jymähtäneet paikoilleen.
No, tyynesti pysähdyin, kutsuin koirat luokseni ja laitoin ne autoon. Hämillään vanhin mies siinä yritti aloittaa vääntää närkästymistä ja tiuskaisi tuohtuneena että jaaha, olivat sitten päässeet koirat karkuun, mihin minä ihan tyynesti, että eipä toki, ihan omalla asiallisesti aidatulla kotipihallaan olivat, että he sen sijaan olivat yksityisellä piha-alueella, ja eivätkö he nähneet tullessaan umpikujasta kertovia liikennemerkkejä, yksityisaluekylttejä, korkeita aitauksia ja irti olevista isoista koirista varoittavia kylttejä tullessaan perimmäiseen aitaukseen asti *kahden* varoituskylteillä varustetun aina suljetun portin läpi? Ja näytin vielä kahtakin selvästi asuttua taloa siinä ihan näkyvillä, että pihalla ollaan nyt, eikä jokamiehen oikeuksien puitteissa olevilla alueilla enää vähään aikaan.
Aika hiljaa kyllä sitten kääntyivät takaisin, mutta olisi voinut käydä pahemminkin jos koiramme olisivat olleet aggressiivisia luonteeltaan, nyt niitä oli vain määrällisesti varmaan joillekin aika paljon tuntuisesti.
Aika erikoista, että joillekin pitää rautalangasta vääntää selkeitäkin asioita. Oudointa tosin tässä oli, että umpikuja johtui siitä, että tontti oli kapean pitkän niemen kärjessä, kulkutie keskellä korkealla mäellä, vettä näkyy joka puolella, joten ei voinut tulla yllätyksenä satunnaisellekaan kulkijalle, ettei sieltä pääse mihinkään läpi kulkemaan, joten miksi niistä porteista piti läpi tulla onneaan kokeilemaan. Sonnilaumallakin pidetään kehnompia portteja ja aitoja kuin näillä, joten vaikkei tietäisi mitä aitauksessa on voisi vähän edes itsesuojeluvaistoaan kuunnella kun kohtaa suljetun portin ulkoillessaan.
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Hienoja ihmisiä olette. Parkkipaikka ei kulu siitä, että satunnainen sienestäjä seisoo paikalla tunnin. Kyllä kyllä, olette itse paikan maksaneet ja omistatte sen ja perkeleen pummit päläpälä, mutta miksi muut eivät voisi saada iloa sellaisesta, mistä teille ei ole mitään haittaa tai kustannusta?
No kun sexpaikka ei heille kuulu. Mites sellainen tilanne että mökiltä ollaan lähdössä pois,mutta tuntematon auto on puomin sisäpuolella. Pitääkö isinä sitten odotella että marjastajat saapuvat että saa puomin lukkoon?
Jos teillä on mökkitiellä puomi pidä se puomi kiinni, niin ongelmaa ei ole. Voit tietysti luopua puomista, jos sen käyttö on sinulle ongelma.
Ilman puomia olisi meilläkin paljon suuremmat tienhoitokulut. Omaa tietämme aiemmin on yhteishoidettu tie jossa 5 osakasta. Tätä emme ole lukinneet koska käyttäjiä sen verran ja jokainen on aidannut omat viimeiset pätkänsä. Tätä tietä kyllä sitten käyttääkin kaikki paikalliset joko ajellen sieneen tai koirien ulkoilutusta varten. Tietä pitää paikata kerran vuoteen koska liikennettä paljon. Yksityistie kyltti ei auta mitään. Joulukuusetkin tullaan meidän metsästä hakemaan kun pääsee kätevästi autolla lähelle.
Itse laittaisin sähköisen portin tuohon alkuun, mutta muut ei halua sellasiin kustannuksiin lähteä
Vierailija kirjoitti:
Laitat tien päähän Ajoneuvoilla ajaminen kielletty- merkin lisäkilvellä yksityisalue, tai yksitysisalue, kyltin https://turvakauppa.com/yksityisalue-privatomrde-tk-061-139 Liikennemer… ja kieltokylttejä voi tilata netistä. Ellei auta, laitat lisäksi puomin tai kettingin varotusmerkillä.
Mitä ihmeen virkaa sillä "yksityisalue" kyltillä ollisi? Sehän ei kiellä eikä salli mitään. Ainoa että se selittää kieltoa, muttamatta sen merkitystä.
Vierailija kirjoitti:
Palstalaisten logiikalla jokaisen omakotitalon piha on ilmainen parkkipaikka, koska ei ole kieltomerkkiä.
Tällä kommentilla ei ole mitään tekemistä ap:n ongelman kanssa. Ap puhui mökkitiestä ja sen varrella olevasta parkkipaikasta.
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Jos taas kieltää tehneensä tuhot, niin siitä ei voi jäädä kiinni kuin, että siellä on kamera.
Entäs toisten tahalleen jumiin jättäminen. Luultavasti tulee sakkoja sille jumiinjättäjällekin. Vapauteni on riistetty! yhyy..
Miten niin? Sinähän pääset kyllä kävelemällä puomin toiselle puolelle.
Miksi ihmeessä kävelisin kun mulla on taitettava matkafillari.
Sillä ohitan kaikki kiinni olevat portit. Olen myös miettinyt, että mopo kävisi. On harkinnassa. Sitä ei portit pysäytä.
Sinkkumies
Miinuksia tulee, vaikka näistä ei ole mitään haittaa kellekkään. Se vain todistaa, että kyse on reviiripuolustuksesta, jossa halutaan omia itselleen tuhansia vuosia vanhat maat, joita ei oikeasti voi omistaa.
Vaikkei haittaa olisi, niin kaikenlaisia estoja on pakko yrittää keksiä väellä ja vängällä. Kusipäistä porukkaa..
Sinkkumies
Oho, tulikin vastattua kiihkoissaan itselleen, hups..
Sinkkumies
Vierailija kirjoitti:
Niin, miten se tosiaan on vapaudenriisto, jos ei autolla voi ajaa? Onko maanomistaja sitonut sienestäjän kiinni puuhun siinä samalla vai tosiaan katkonut ne jalat estäen näin kulkemisen?
Ostakaa köyhät omat maat, niin saatte ajella siellä niin paljon kuin lystää.
Omistan koko suomen.
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Jos taas kieltää tehneensä tuhot, niin siitä ei voi jäädä kiinni kuin, että siellä on kamera.
Entäs toisten tahalleen jumiin jättäminen. Luultavasti tulee sakkoja sille jumiinjättäjällekin. Vapauteni on riistetty! yhyy..
Miten niin? Sinähän pääset kyllä kävelemällä puomin toiselle puolelle.
Miksi ihmeessä kävelisin kun mulla on taitettava matkafillari.
Sillä ohitan kaikki kiinni olevat portit. Olen myös miettinyt, että mopo kävisi. On harkinnassa. Sitä ei portit pysäytä.
Sinkkumies
Miinuksia tulee, vaikka näistä ei ole mitään haittaa kellekkään. Se vain todistaa, että kyse on reviiripuolustuksesta, jossa halutaan omia itselleen tuhansia vuosia vanhat maat, joita ei oikeasti voi omistaa.
Vaikkei haittaa olisi, niin kaikenlaisia estoja on pakko yrittää keksiä väellä ja vängällä. Kusipäistä porukkaa..
Sinkkumies
Oho, tulikin vastattua kiihkoissaan itselleen, hups..
Sinkkumies
Ei kiihkoa ja jos älyä olisi, niin ymmärtäisit pointin. Juuri sitä lainaamaani kirjoitusta miinustettiin, vaikka siinä juuri todistetaan, että mitään haittaa ei olisi kellekään. Miksi siis miinustaa? Pakonomainen reviiripuolustus.
Vierailija kirjoitti:
Palstalaisten logiikalla jokaisen omakotitalon piha on ilmainen parkkipaikka, koska ei ole kieltomerkkiä.
Ap:n pysäkäintipaikka ei ollut PIHALLA. Piha on ihan eri juttu.
Sähköportti tallentavilla kameroilla ja joka autoon kaukosäädin, toimii meillä tosi hyvin ja samalla näkee ketä käy portilla kääntymässä, parkkipaikka portin sisäpuolella. Yks vuosi saimme kiinni erään ulkomaisen rötestelijä porukan koska niiden pakettiauton rekisteri näkyi kameroissa...
Pahin urpo mikä meidän kohdalle sattui parkkeerasi lukitun puomin eteen. No jätettiin auto sen taakse ja motitettiin sexjaxköveltiin mökille se 200 metriä. No pianhan sieltä taapersi ärtynyt pappa kun ei päässyt kotiinsa. No kerrottiin että ei varmaan kannata parkkeerata puomn eteen eikä yksityistielle. Kuulemma jos puomi on lukittu niin silloin sieltä ei tule ketään. Ei ajatellut että sinne voi joku tullakin viikonlopuksi :)