Lue keskustelun säännöt.
Tervetuloa lukemaan keskusteluja! Kommentointi on avoinna klo 7 - 23.
Tervetuloa lukemaan keskusteluja! Kommentointi on avoinna klo 7 - 23.
Alue: Aihe vapaa
Lähes 200 000 suomalaista kuoli nälkään ja tauteihin, kun halla vei sadon – 150 vuoden takainen katastrofi jäi suomalaisuuden kertomuksessa taka-alalle
07.10.2017 |
Vuonna 1867 Tampereen Näsijärvestä jäät lähtivät vasta 17. kesäkuuta.
Lokakuun ensimmäisen päivän tihkusateessa hämäläinen peltomaisema näyttäytyy auton tuulilasin lävitse alakuloisena. Laonneet viljat uhkaavat mädäntyä pelloille, jotka vettyneinä eivät kanna raskaiden puimureiden painoa. Kun jo kylmä alkukesä viivytti viljan joutumista, syksyn sato on jäämässä monin paikoin puimatta.
Tasan 150 vuotta sitten, vuonna 1867, sekä kesä että tilanne olivat nykyistä vielä paljon kurjemmat. Keväällä maa oli lumen peitossa pitkälle toukokuuhun. Ilmatieteen laitoksen vuonna 2002 julkaisema katsaus nälkävuoden sääoloihin kertoo toukokuun keskilämpötilan olleen Etelä-Suomessa jopa kuusi astetta tavanomaista alhaisempi. Tampereen Näsijärvestä jäät lähtivät vasta 17. kesäkuuta. Näin suuria poikkeamia esiintyy keskimäärin kerran 500 vuodessa.
Varsinainen katastrofi koitti syksyllä, kun syyskuun alussa kahtena yönä ankara halla tuhosi koko maassa lähes kaiken viljan, perunan ja herneet. Pohjoisissa maakunnissa hävitys oli lähes täydellinen, etelässä selvittiin vähän paremmin. Koska takana oli jo viisi perättäistä heikkoa satovuotta, laarit olivat pian tyhjät ja Suomi ajautui nälänhätään.
Suvussani kulkee perimätietona tarina Keski-Pohjanmaan Perhonjokilaaksosta, missä nälkä ajoi epätoivoisen äidin jättämään pienet lapsensa mökkiin ja lähtemään kerjuulle, etsimään lapsille ruokaa. Kun uupuneen kulkijan jäätynyt ruumis löytyi kevättalvella hangesta, kotiin jääneiden lastenkaan auttamiseksi ei ollut enää tehtävissä mitään: nämä löytyivät mökistä kuoliaaksi nääntyneinä.
Talvikauden 1867–1868 alkaessa kerjäläisten ja työnhakijoiden virta etsiytyi Pohjanmaalta ja Savosta toimeentulon ja ruoan toivossa kohti etelää. Tungos, kurjuus ja ravinnon puute olivat kulkutautien leviämiselle otollista maaperää.
Jyväskylän yliopistossa runsas vuosi sitten tarkastetun Miikka Voutilaisen taloushistorian alan väitöskirjan mukaan nälkävuosien kuolonuhreja oli Suomessa 180 000–200 000, yli kymmenesosa koko maan väestöstä. Suhteessa väestön määrään kuolleisuus oli huomattavasti suurempi kuin esimerkiksi Etiopian nälänhädässä vuosina 1984–1985. Sisua ja selviytymistä korostavassa suomalaisuuden suuressa kertomuksessa 150 vuoden takainen kansallinen katastrofi on jäänyt kuitenkin taka-alalle.
Satavuotiaassa Suomessa kukaan ei kuole nälkään. Niin vakavia satovahingot kuitenkin jo ovat, että poikkeustoimenpiteitä maatilojen avuksi kiirehditään.
Kommentit (4)
Hyvä avaus.kiitos .kannattaa lukea Ollikaista ja Alkiota,vaikka ei kepulainen olisikaan.avaa kyllä ajatuksia. Mutta ei tää pissaliisoja eikä kielioppivirheistäistä narisevia omasta mielestä "parempia" ihmisiä kiinnosta.
Sisältö jatkuu mainoksen alla
Sisältö jatkuu mainoksen alla
Oli muuten Kannibalismia myös , mistä vaietaan nykyään aka paljon.
Pielisjärven käräjillä vuonna 1699 tuomittiin kuolemaan talonpojan leski Margareta Pärttylintytär, Vaikon kylästä. Margareta oli surmannut 6-vuotiaan Lastikka-nimisen tyttärensä lyömällä häntä rautakangella päähän. Kolme päivää tätä ennen perheen vanhin poika Kaarle oli surmannut 7-vuotiaan Paavali-nimisen veljensä rautakangella päähän lyömällä. Kummankin surmatun pää ja sisäelimet kaivettiin maahan, ruumiit paloiteltiin ja paistettiin uunissa, minkä jälkeen ne syötiin. Margaretan miehen kuoltua kahden viikon päästä vanhin poika Kaarle ja Margareta lähtivät kulkemaan, ravintoa etsiäkseen. Matkatessaan he kohtasivat samassa tarkoituksessa liikkuneen Juhana Tapaninen -nimisen pojan, jonka Kaarle surmasi iskemällä kirveen kamaralla päähän, vaikka Juhana oli pyytänyt, ettei häntä surmattaisi. Tämän jälkeen he tekivät nuotion ja paistoivat yhden reiden ja söivät sen, muut ruumiin osat he ottivat mukaansa
Vierailija kirjoitti:
Oli muuten Kannibalismia myös , mistä vaietaan nykyään aka paljon.
Pielisjärven käräjillä vuonna 1699 tuomittiin kuolemaan talonpojan leski Margareta Pärttylintytär, Vaikon kylästä. Margareta oli surmannut 6-vuotiaan Lastikka-nimisen tyttärensä lyömällä häntä rautakangella päähän. Kolme päivää tätä ennen perheen vanhin poika Kaarle oli surmannut 7-vuotiaan Paavali-nimisen veljensä rautakangella päähän lyömällä. Kummankin surmatun pää ja sisäelimet kaivettiin maahan, ruumiit paloiteltiin ja paistettiin uunissa, minkä jälkeen ne syötiin. Margaretan miehen kuoltua kahden viikon päästä vanhin poika Kaarle ja Margareta lähtivät kulkemaan, ravintoa etsiäkseen. Matkatessaan he kohtasivat samassa tarkoituksessa liikkuneen Juhana Tapaninen -nimisen pojan, jonka Kaarle surmasi iskemällä kirveen kamaralla päähän, vaikka Juhana oli pyytänyt, ettei häntä surmattaisi. Tämän jälkeen he tekivät nuotion ja paistoivat yhden reiden ja söivät sen, muut ruumiin osat he ottivat mukaansa
Hullujahan nuo olivat, kai sitä kuivikkaammastakin 6v ruokaa olisi riittänyt pidemmäksi aikaa kuin kolmeksi päiväksi.
Alue: Aihe vapaa
Suvussani kulkee perimätietona tarina Keski-Pohjanmaan Perhonjokilaaksosta, missä nälkä ajoi epätoivoisen äidin jättämään pienet lapsensa mökkiin ja lähtemään kerjuulle, etsimään lapsille ruokaa. Kun uupuneen kulkijan jäätynyt ruumis löytyi kevättalvella hangesta, kotiin jääneiden lastenkaan auttamiseksi ei ollut enää tehtävissä mitään: nämä löytyivät mökistä kuoliaaksi nääntyneinä.