Lue keskustelun säännöt.
Saitteko te olla lapsena eri mieltä kavereittenne kanssa vanhempanne mielestä?
02.10.2017 |
Entä vanhemman kanssa? Minä en saanut. Eri mieltä oleminen määriteltiin rettelöinniksi, itsekkyydeksi, hankaluudeksi, huonokäytöksisyydeksi ja pahantahtoisuudeksi. Varsinkin ystävyyssuhteissa, mutta myös suhteessa äitiin. Eikö tällainen vanhempi ole siinä kohta narsistinen? Narsistihan ei hyväksy sitä, että joku on eri mieltä.
Tästä on aiheutunut itselleni valtavasti ongelmia kontaktissa muihin ihmisiin. Eihän ole mahdollista, että minut hyväksyttäisiin, kun olen eri mieltä. Kehtaankin olla! Jos joku kiusaa minua ja minuun sattuu ja olen eri mieltä siitä, että saako hän jatkaa, niin olen kuulemma paha. Koska se toinen ei kuulemma tarkoittanut satuttaa minua ja olisi röuhkeää mennä syyttämään häntä siitä missään muodossa. Sen sijaan minun tulee hävetäkin sitä, etten hyväksy sitä toista ja anna olla. Ystävänä pitää jatkaa, ettei toiselle tule paha mieli ja hylkäämiskokemusta.
Onko ketään muuta, jolla ois ollut samoin?
Kommentit (27)
Minun mieheni on onneksi antanut minun olla eri mieltä. Hänen egolleen ei ole ongelmaa nähdä, etten ole samanlainen kuin hän, enkä samaa mieltä ja tuon sen välillä raivokkaastikin esille. Hän ei ole sitä siis myöskään pelännyt. On joutunut kyllä suojaamaan itseään, sen on sanonut mutta ei hänkään ole varmaan ymmärtänyt, mistä se raivo tulee.
ap
Sisältö jatkuu mainoksen alla
Sisältö jatkuu mainoksen alla
Totta kai kavereiden kanssa sai ja rohkaistiin olevan eri mieltä. Vanhempien kanssa ymmärrettävästi hiukan eri asia, kasvatus kun on heidän tehtävänsä jne.
Vierailija kirjoitti:
Totta kai kavereiden kanssa sai ja rohkaistiin olevan eri mieltä. Vanhempien kanssa ymmärrettävästi hiukan eri asia, kasvatus kun on heidän tehtävänsä jne.
Joo ei kyllä todellakaan meillä 😢
Ja tajuan nyt miten äiti koitti samaa suitsimista isääni ja minullekin haukkui kaiken, missä isä ei hyväksynyt jotain... No, aikuistahan ei sillä lailla toinen aikuinen kahlitse, varsinkin kun ei mun isä ollut äidiltä mitään isoa vailla. Itseriittoinen ihminen. Okei, nyt joku haluaa tuomita senkin, mutta ei toisia voi tai pitäisi yrittää muuttaa. En käsitä, miksi äiti yritti. Hirviö ja oikeasti pilasi siinä vain omatkin tsäänssinsä oppia tutustumaan toisiin, ennemminkin.
ap
Vierailija kirjoitti:
Totta kai kavereiden kanssa sai ja rohkaistiin olevan eri mieltä. Vanhempien kanssa ymmärrettävästi hiukan eri asia, kasvatus kun on heidän tehtävänsä jne.
Ja mä ymmärrän senkin, että joskus vanhempi sanelee, ei aina vaan jaksa selittää, ja se on ihan ok. Mutta siinä ei olekaan niin kysymys siitä, etteikö lapsi saisi olla eri mieltä, se ei vain johda hänen päättämiseensä siinä asiassa.
Mutta kyllä se, jos vanhempi kategorisesti luulee olevansa lastaan fiksumpi asioissa, jotka koskevat lapsen mielipiteitä niin se on jo sairasta. Aivan kuin olisi "todella tyhmää" tykätä enemmän punaisesta, kuin sinisestä. Mutta siten äiti suhtautui.
ap
Oon menettänyt hyvin paljon ihmissuhteita tai mahdollisuuksia niihin tämän takia 😢
Mä en kestä... 😥Vaikeaa ymmärtää, miten joku aikuinen haluaa estää omalta lapseltaan mielipiteet. Ihan yhtä hyvin ois voinut haudata multaan ja sanoa, että tukehdu sinne.
ap
Sisältö jatkuu mainoksen alla
Jonain päivänä kerron äidille, miten se on tämänkin mokannut, ehkä. Jos ei oo narsisti, niin näkee. Jos ei näe, niin on sokea, eli käytännössä siinä kohtaa narsisti. En tunne sääliä, enkä armoa, ei hänkään niitä minua kohtaan tuntenut. Voin sanoa, mitä ajattelen, koska niin hänkin sanoi. Hänestä oli ihan ok satuttaa minua tai antaa muiden satuttaa minua ja vielä väittää, ettei minua satuteta, koska hän sanoo niin. Ei MUN KOKEMUS siitä nyt herran jumala merkinnyt hänelle mitään.
Millainen ihminen oikeasti kuvittelee niin?!?
ap
Sinuna olisin tosi onnellinen ja kannustavakin jopa toisen ihmisen tällaisista oivalluksista. Ne voivat auttaa häntä (minua) paljon eteenpäin.
ap