Kaipaan tasapuolista seuraa, mutta en jaksa "ystäviäni"

Ystäviäsi et voi muuttaa. On ihan normaalia, että vanhoista ystävistään kasvaa erilleen. Joko roikotat näitä mukana ja näät silloin tällöin kavereina ja samalla etsit muuta seuraa. Tai sitten pikkuhiljaa otat etäisyyttä tarkoituksenasi katkaista välit. Voihan sitä toki suoraankin sanoa mutta voi olla, että tossa tilanteessa se saattaisi olla vähän kiusallista, kun varsinaisesti he eivät ole tehneet mitään "väärää", vaan kyse on heidän persoonistaan.

Näytä mulle sun kaverit ja mä kerron minkälainen sä olet. Vanha sananlasku.

Et luultavasti narsisti ole, kun itse sitä ääneen pohdit. Narsisti ei koskaan sitä myöntäisi.

Mutta ymmärrän sinua. Mulla on samoja fiiliksiä, ei nyt jatkuvasti , mutta melkein viihdyn enemmän yksin kuin jos joku ystävä on liian "raskas". Aina ei vain jaksa.

Sinun pitää hankkia muuta seuraa. Se vain on joillekin, kuten minulle vaikeaa, ja siksi roikkuu niissä ihmisissä ketkä sattuu paikalla vielä olemaan.

Ehkä etsit kavereistasi jotain, mitä et heistä kuitenkaan löydä? Peilaatko itseäsi?

Mulla on sama ongelma. Olen kaveripiirini ainoa kouluttamaton ja työtön (mt-ongelmia), muilla on yliopisto kesken tai harrastavat jotain oikeasti vaativaa, yksi julkaisi juuri kirjan ja toinen osti oman asunnon...mitä yhteistä minulla on heidän kanssaan? No ei yhtään mitään. Eräässä harrastusporukassa tutustuttiin, mutta tuota harrastusta ei enää ole kellään meistä muuten kuin yksilötasolla, joten se siitä. Aina kun nähdään, jutellaan toki kuulumiset mutta heidän on vaikea sanoa mun tilanteeseen mitään ja toistepäin.

Noi on tosi yleisiä " miinuspuolia" ihmisissä, itsekin olen törmännyt katkeroituneeseen ankeuttajaan, itsekeskeiseen suupalttiin ja tyyppiin joka ei ikinä voi tulla minun luokseni vaan aina odottaa että mä matkustan hänen luokseen. Voit erittäin hienotunteisesti yrittää vihjata mikä sinua ärsyttää tyyliin" tykkään itse ajatella kuitenkin positiivisesti" tai " nähtäiskö vaikka puolivälissä". Luultavinta kuitenkin on, että eivät tule muuttumaan ja sun pitäisi etsiä positiivisempaa ja reilumpaa seuraa.

Itse olen täysin kyllästynyt sukunsa mustamaalaajiin.

Yleensäkkin sellasiin jotka 'haukkuu' ja arvostelee negatiivisesti ihmisiä.

Ja itse kuvitellaan olevan hyvinkin mahtavia ja arvokkaan oloisia. Ja pah!!!

Vanha kaveriporukka oli tärkeä alle 3-kymppisenä, tultiin ja mentiin yhdessä, paitsi ne kaksi niuhoa, jotka eivät kouluaikanakaan tulleet koskaan kaupungille tai koulun diskoon, aina piti istua kotona.

Vauhdikkaammat kaverit ovat kaikonneet; yksi harrastaa päihteitä, toinen ei jaksa tavata töiltä ja perheeltään, koska on sisimmässään introvertti, niitä niuhottajia näen silloin tällöin.

Nuorena ei voitu tulla yhtään mihinkään, nyt vanhempana seura kiinnostaisi, mutta ne jutut... he ovat kiertäneet vain tahkoa, eläneet tynnyrissä: eivät osaa flirttailla, ei ole oikein mistään kokemusta, lapsia ei tajuta pätkääkään.

Tapaan velvollisuudentunnosta vanhoja kavereita pari kertaa vuodessa, muuten liikun uusien ystävien kanssa. Vähän on haikeaa lapsuusmyistojen takia, mutta olen niin paljon itsevarmempi kuin nuorena, etten enää roiku itseriittoisen ystävän seurassa vain oman yksinäisyyteni takia, vaan valitsen seurani vähän tarkemmin.