Miten päästä yli surusta ettei kelpaa kenellekään.

Olisit iloinen, miehistä ei ole mitään muuta kuin haittaa!!

Vierailija kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

Ja että oppisi vaan elämään yksin.

Ikääkin on jo yli 40v. Baarissa miehet katsoo ohi, netissä miehet lopettaa kirjoittamisen kun näkee kuvan. Itsetunto vaan laskee ja laskee..

Sama. Paitsi, että olen mies. Komeakin. Kenellekään en silti kelpaa, kun lapsia on.

Itse olen hyvännäköinen 40+ nainen, jonka ohi miehet eivät yleensä katso. Mullakin lapset luovat ongelman, en halua uusperhettä, vaan kahden aikuisen rennon ja nautinnollisen tapailusuhteen. Tämä ei miehille riitä, vaikka hekin olisivat viikko-viikko-vanhempia.

Itselle riittäisi juuri tämä. Itsetunto on valitettavasti jo rapissut ja ensisijaisena pyrkimyksenä on oppia elämään yksin siihen saakka kunnes lapset ovat isoja.

Itsekin sain taas siipeeni, kun miesystävä ilmoitti erosta välittömästi nuoremman lapsensa muuttoauton lähdettyä pihasta. Ei kuulemma nähnyt yhteistä tulevaisuutta, sillä tapailusuhde ei sitten enää riittänytkään hänelle. Muuttoavuksi vielä kelpasin.

Kertaakaan ei edes riidelty suhteen aikana...

Ehkä pitäisi luovuttaa itsekin. Turha kai sydäntään on aina uudestaan särkeä.

Ulkonäölle voi kyllä tehdä todella paljon jos se vain siitä on kiinni: hyvän kropan, ainakin ikäisekseen hyvän, saa urheilemalla ja syömällä terveellisesti, se vaikuttaa naamaankin. Esim itsellä ylipaino näkyy naamassa. Sitten vain värjää ja laittaa hiukset ja opettelee meikkaamaan. Nämä vaikuttaa myös itsetuntoon jonkun verran, joillain paljonkin.

Itselläni sama tilanne siinä mielessä, että ulkonäöltäni olen kyllä sievä, mutta luonne sitten onkin niin kummallinen että yksin olen jäänyt. Sekä parisuhde- että kaveririntamalla. En ole koskaan seurustellut tai harrastanut seksiä.

Ei se suru mihinkään kokonaan katoa, mutta sen kanssa oppii elämään. Surra saa, on vain inhimillistä kaivata kosketusta, ja yhteyttä toiseen ihmiseen, mutta vatvomaan ei kannata jäädä. Elämässä on niin paljon muitakin asioita, joista kannattaa ottaa ilo irti vielä kun kerran elää saa. Niin ikävää kuin se onkin, niin parisuhde ei ole mikään itsestäänselvä oikeus jokaiselle ihmiselle, vaan ainoastaan mukava bonus jos sellaisen sattuu saamaan. Ainoa minkä voi tehdä, on hyväksyä asia ja vain koittaa luovia elämässä eteenpäin parhaansa mukaan. Aikaansa ja elämäniloaan ei kannata tuhlata surkuttelussa vellomiseen. Ansaitset paljon parempaa.

N26

Vierailija kirjoitti:

Itselläni sama tilanne siinä mielessä, että ulkonäöltäni olen kyllä sievä, mutta luonne sitten onkin niin kummallinen että yksin olen jäänyt. Sekä parisuhde- että kaveririntamalla. En ole koskaan seurustellut tai harrastanut seksiä.

Ei se suru mihinkään kokonaan katoa, mutta sen kanssa oppii elämään. Surra saa, on vain inhimillistä kaivata kosketusta, ja yhteyttä toiseen ihmiseen, mutta vatvomaan ei kannata jäädä. Elämässä on niin paljon muitakin asioita, joista kannattaa ottaa ilo irti vielä kun kerran elää saa. Niin ikävää kuin se onkin, niin parisuhde ei ole mikään itsestäänselvä oikeus jokaiselle ihmiselle, vaan ainoastaan mukava bonus jos sellaisen sattuu saamaan. Ainoa minkä voi tehdä, on hyväksyä asia ja vain koittaa luovia elämässä eteenpäin parhaansa mukaan. Aikaansa ja elämäniloaan ei kannata tuhlata surkuttelussa vellomiseen. Ansaitset paljon parempaa.

N26

On se parisuhde aika iso juttu.. ainakin mulle miehenä. Ilman sitä kaikki muu on jotenkin turhaa.

Vierailija kirjoitti:

Itselläni sama tilanne siinä mielessä, että ulkonäöltäni olen kyllä sievä, mutta luonne sitten onkin niin kummallinen että yksin olen jäänyt. Sekä parisuhde- että kaveririntamalla. En ole koskaan seurustellut tai harrastanut seksiä.

Ei se suru mihinkään kokonaan katoa, mutta sen kanssa oppii elämään. Surra saa, on vain inhimillistä kaivata kosketusta, ja yhteyttä toiseen ihmiseen, mutta vatvomaan ei kannata jäädä. Elämässä on niin paljon muitakin asioita, joista kannattaa ottaa ilo irti vielä kun kerran elää saa. Niin ikävää kuin se onkin, niin parisuhde ei ole mikään itsestäänselvä oikeus jokaiselle ihmiselle, vaan ainoastaan mukava bonus jos sellaisen sattuu saamaan. Ainoa minkä voi tehdä, on hyväksyä asia ja vain koittaa luovia elämässä eteenpäin parhaansa mukaan. Aikaansa ja elämäniloaan ei kannata tuhlata surkuttelussa vellomiseen. Ansaitset paljon parempaa.

N26

Linkkaa kuvasi?:D

Vierailija kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

Psykoterapian avulla opit rakastamaan itseäsi, jolloin muutkin rakastavat sinua, koska kykenet ottamaan rakkautta vastaan.

Niin psykoterapiassa ulkonäkösi eheytetään niin, että miehet eivät enää katso baarissa ohi eivätkä netissä lopeta kirjoittelua kuvasi nähtyään.

Ei ap:n ongelma ole siinä, että miehet katsovat ohi, vaan siinä, että se aiheuttaa hänessä surua. Tuohon psykoterapia auttaa.

(Miten noin naiivilla ja nololla viestillä on pelkkiä yläpeukkuja? Kertoo paljon tämän palstan lukijoista.)

Eli sinusta on naiivia, jos kritisoin sitä että ap ei saisi surra tilannettaan? Sen ei pitäisi tuntua missään että on miesten silmissä hylkiö ja sivuutettu, ja todennäköisesti loppu elämänsä ilman parisuhdetta?

Kyllä suru tässä tilanteessa on täysin normaali tunne joten turha leimata ap:ta terapian tarpeessa olevaksi.

Ohis

Et sä mitään kritisoinut, vaan yritit viisastella psykoterapian hyödyistä. Vähän huono seivausyritys...

"ohis"

Ottiko sarkasmi noin koville? Viisastelunihan onnistui aivan nappiin kun sain sinut hermostumaan. Ohiksella halusin selventää että olen joku muu, enkä esim. ap itseään puolistelumassa. Jos sekin meni sinulta ohi.

En tiedä. Jotenkin sitä vaan herää joka aamu ja jatkaa. Itse en miehiä etsi. Naisten asettamat vaatimukset toisilleen tuntuu heteroitakin tiukemmilta ja mahdottomilta. Minulla on profiili Suomi24;ssa, Tinderissä yms. Ainakin pääkaupunkiseudun homoseksuaalit on tosi vaativia. Niiden perusteella en riitä koskaan kenellekään. 

Onneksi elämä kantaa itsessään. Työ, harrastukset, luonto, ystävät ja eläimet tuo hetkittäin onnen tunteita vaikka kyllähän se yksinäisyyden tuoma suru on läsnä koko ajan. 

Vierailija kirjoitti:

Psykoterapian avulla opit rakastamaan itseäsi, jolloin muutkin rakastavat sinua, koska kykenet ottamaan rakkautta vastaan.

Tuo on yleinen sanonta, oisko sulla tieteellistä kaksoissokkotestiä tukemaan tätä väitettä?

Ei siitä tietenkään haittaa ole, että rakastaa itseään, mutta se ei todellakaan vie pitkälle sen suhteen että muut alkaisi sen jälkeen rakastamaan sinua...