Miksi se lapsi täytyy tehdä tuntemattoman ihmisen kanssa?

Vierailija kirjoitti:

Minä taas en ymmärrä, mitä ihmeen herkkiksiä pumpulimuksuja lapset oikein ovat, jos elämä menee rikki siksi, että vanhemmat eroavat? Itse olin 2.luokalla kun vanhempani erosivat, ja ei ole kellään meistä sisaruksista traumoja tuosta tullut. Mikään ei ollut eron takia kurjaa, kaikkea oli vain kaksinverroin! Kaksi kotia, kahdet joululahjat, kahdet synttärit, kahdet rippijuhlat jne jne! Molempien vanhempien kanssa hyvät välit ja aina saatiin itse kulkea kumman luona haluttiin (isä muutti sen verran lähelle, että koulu oli yhtä lähellä molempia koteja).

Mutta ei sillä, että lapsia pitäisi tehdä lyhyen seurustelun jälkeen. Omat vanhempani olivat yhdessä lähes 10v ennenkuin lapsia tekivät, että ei sekään tietty mitään "yhdessä lopun ikäämme" takaa.

Moni nykyään hyvinvoiva yhteiskunta kuolee sukupuuttoon koska lapset ovat syntymästä hautaan ansarikukkia, joilla mikä tahansa epämukavuus on ison ja vaikean trauman aiheuttava onnettomuus. Miten ihmiskunta on selvinnyt tähän asti, vuosisata sitten useimmista perheistä kuoli jompi kumpi vanhempi nuorena tai vähintään muutama sisarus, työtäkin joutuivat tekemään pienestä alkaen henkensä pitimiksi. Aika hullua, että näiden vahvojen ihmisten jälkeläiset kolmannessa polvessa ovat jo niin surkeita, että voisi höyhenellä kaataa. Länsimainen elämäntapa vääristyneine arvoineen häviää alle vuosisadassa. 

up

Vierailija kirjoitti:

Mun on niin vaikea ymmärtää, miksi niitä lapsia pitää alkaa tehdä puolen vuoden "seurustelun" jälkeen. Sitten erotaan, kun lapsi on kaksi, koska huomataan, ettei sovitakaan yhteen. Mua säälittää niin paljon ne pienet lapset, jotka joutuu elämään koko elämänsä reissuelämää. Ne lapset ei tule ikinä saamaan molempien vanhempiensa huomiota samanaikaisesti (paitsi ehkä syntymäpäivillä kerran vuodessa) eikä ne pysty koskaan kertoa asioitaan samanaikaisesti molemmille vanhemmilleen. Pidän pienen lapsen vanhempien eroa erittäin suurena asiana. Syynä ei voi olla se, että "vähän ihastuin". Mikä saa ihmisen tekemään lapsia tuntematyomien kanssa ja hyppimään parisuhteesta toiseen?

Ikä tai se ettei kelpaa kenellekään ja jos kelpaa tulee kiire perustaa perhe?

Itse olin yksin 35 vuotiaaksi ja sitten tapasin miehen joka mut kelpuutti. Olin ollut yksinäinen kun muilla oli perheet. Tulin raskaaksi vaikka sen piti olla vaikeaa kohdallani. En pystynyt tekemään aborttia. Kun katson lastani, nyt jo 6 v, tiedän ettei minulla olisi ollut oikeutta päättämään hänen elämästään , elämänhalu on niin vahva ihmisillä vaikuksita huolimatta.

Teen kysymyksen sinulle: kun eroat, joudut työttömäksi, täytyykö ihmisen mielestäsi tappaa itsensä? Jos sairatut vakavasti, etkö halua hoitoa?

Ne huonokin eväät elämälle ovat parempi kuin ei elämää ollenkaan.

Minäkään en ymmärrä. Olisi paljon turvallisempaa tehdä ne lapset oman sisaruksen kanssa.

Vierailija kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

Mieluummin erossa kuin riitelevässä perheessä. Tätäkin näkee, että ei uskalleta erota ja kuitenkin riidellään lapsen silmien edessä pienistäkin asioista, se on mielestäni paljon vahingollisempaa kuin etävanhemmuus.

Kysymys kuuluikin, että miksi tehdä lapset tuntemattoman/epäsopivan ihmisen kanssa? Toki elämässä voi tulla odottamattomia tilanteita vastaan, mutta kunnon tutustumisella ja sitoutumisella ongelmia voisi tulla vähemmän.

Vähän ohi menee, mutta itse en vaan löytänyt sitä oikeaa miestä. Tein lapsen erään irtosuhteen avulla, eipä ole lapsi asiasta kärsinyt sen enempää silti että ei isä ole kuvioissa.

Kyllä se lapsi kärsii isättömyydestä, vaikka yrität itsellesi uskotella muuta.

Samaa mieltä ap:n kanssa. Me seurusteltiin 12 vuotta ennen kun lasta alettiin yrittää. Tiesi kenen kans oli yrittämässä eikä ole tarvinnu katua. Nyt yhteiseloa 27 vuotta ja kolme lasta.

Vierailija kirjoitti:

Surullistahan se on. Monella naisella on niin kova tarve saada lapsia, että niitä ollaan valmiita tekemään melkein kenen kanssa vaan. Miehet taas usein ovat aikalailla naisten vietävissä. Mielestäni tuo on naisten itsekkyyttä ja eron tullen sitä sitten yritetään kaikin tavoin perustella itselle ja muille, että miksi ero on välttämätön, vaikka mitään kunnon syytä ei olekaan. Myllerryksen jälkeen jätetään jälkeen rikkinäiset lapset ja mies, mutta eihän sillä ole merkitystä, kun saa oman vapauden takaisin. Olen itse myös äiti ja nähnyt tällaista toimintaa tuttavapiirissä paljon. Lähinnä hävettää näiden naisten ja "äitien" puolesta.

Kyllä tää on taas tätä 😂 Paha paha nainen ja pahan pahan naisen vietävissä oleva viaton miesparka 😪

Onhan se tavallaan luonnonmukaista tehdä lapsia nopealla aikataululla. Ehkäisy se on luonnotonta ja pidättäytyminen. Mutta, sitä pitäisi sitten oikeastikin sitoutua. Kumppani pitäisi valita tarkoin, ajatellen koko loppuelämää. Ero on myös nykyään turhan hyväksyttyä.

Vierailija kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

Mun on niin vaikea ymmärtää, miksi niitä lapsia pitää alkaa tehdä puolen vuoden "seurustelun" jälkeen. Sitten erotaan, kun lapsi on kaksi, koska huomataan, ettei sovitakaan yhteen. Mua säälittää niin paljon ne pienet lapset, jotka joutuu elämään koko elämänsä reissuelämää. Ne lapset ei tule ikinä saamaan molempien vanhempiensa huomiota samanaikaisesti (paitsi ehkä syntymäpäivillä kerran vuodessa) eikä ne pysty koskaan kertoa asioitaan samanaikaisesti molemmille vanhemmilleen. Pidän pienen lapsen vanhempien eroa erittäin suurena asiana. Syynä ei voi olla se, että "vähän ihastuin". Mikä saa ihmisen tekemään lapsia tuntematyomien kanssa ja hyppimään parisuhteesta toiseen?

Ikä tai se ettei kelpaa kenellekään ja jos kelpaa tulee kiire perustaa perhe?

Itse olin yksin 35 vuotiaaksi ja sitten tapasin miehen joka mut kelpuutti. Olin ollut yksinäinen kun muilla oli perheet. Tulin raskaaksi vaikka sen piti olla vaikeaa kohdallani. En pystynyt tekemään aborttia. Kun katson lastani, nyt jo 6 v, tiedän ettei minulla olisi ollut oikeutta päättämään hänen elämästään , elämänhalu on niin vahva ihmisillä vaikuksita huolimatta.

Teen kysymyksen sinulle: kun eroat, joudut työttömäksi, täytyykö ihmisen mielestäsi tappaa itsensä? Jos sairatut vakavasti, etkö halua hoitoa?

Ne huonokin eväät elämälle ovat parempi kuin ei elämää ollenkaan.

No sinä et nyt ymmärtänyt yhtään, mistä puhuin. Mielestäni eroamista voi hyvin ennaltaehkäistä siten, että edes vähän tutustuu siihen henkilöön, kenen kanssa sen lapsen tekee. Yleensä ei ole mikään pakko ruveta tekemään lasta puolen vuoden tuntemisen jälkeen (tietysti poikkeuksia on esim. sairaus, korkea ikä yms.).

Ei kai sitä eroa kukaan suunnittele. Yhtälailla ero voi tulla pitkän suhteen jälkeen.

Minulla on 10 lasta. Kaikki eri miehen kanssa.,

Up

Eräskin tuttava poseerasi onnellisena vielä heinäkuussa lapsensa isän kanssa, mutta nyt jo on uusi mies kierroksessa, jota täytyy esitellä kaikille. Huh heijaa sanon minä!

Vierailija kirjoitti:

aika monessa ydinperheessäkin lapsi ei pääse kertomaan asioita samanaikaisesti kummallekin vanhemmalle tai saa samanaikaisesti molempien vanhempien huomiota. Samanaikaisuus ei mielestäni ole  hyvän lapsuuden mittari. Hyvän lapsuuden mittari on kodin henkinen ilmapiiri ja turvallisuus, vanhempien rakkaus lasta kohtaan, annettiin sitä sitten samaan tai eri aikaan. Kannattaa muistaa, ettei ydinperhe tarkoita automaattisesti hyvää ja positiivista ilmapiiriä siellä kotona. Samaan aikaan voi eroperheessä olla se paras henkinen kasvualusta lapselle: hyvä henki kotona, lasta rakastavat ja huomioivat vanhemmat.

Työni kautta (olen opettaja) näen paljon ydinperheitä, joissa oikeasti voidaan huonosti ja vastaavasti eroperheitä, joissa lapsilla on tasapainoinen koti ja kasvualusta.  Yksi mielenkiintoinen huomio: ydinperheissä kodin ja koulun yhteistyö kasautuu useimmiten toiselle vanhemmalle, eroperheissä taas aika tasapuolisesti kummallekin huoltajalle. Minulla on oppilaita, joiden toista vanhempaa en ole koskaan vuosien varrella nähnyt, en saanut yhtään viestiä jne. - nämä ovat lähes kaikki ydinperheitä. Tottakai ne vanhemmat varmasti keskustelevat lapsen kouluasioista yhdessä siellä kotona, mutta koululla sitä toista vanhempaa ei koskaan näy (enkä siis edes tiedä heidän ulkonäköään). Eroperheissä taas myös etävanhemmat ovat hyvin usein aktiivisia koulun suuntaan, käyvät vanhempainilloissa, viestivät ja ylipäänsä lukevat koulun lähettämät viestit. 

Eli eihän tehdä johtopäätöksiä lasten parhaasta heidän perhemuotonsa mukaan, jookos?

Huomasimme tuossa eräänä päivänä tytön kanssa, että meillä on melkein ainoa ydinperhe tytön luokasta. Yläasteen aikana melkein kaikki hänen kaverinsa vanhemmat erosivat.

Melkoista sekoiluahan se osalla tytöistä sitten oli siinä mylleryksessä. Minä olin se kuski, joka haki tyttöjä yöllä milloin mistäkin. Ja miksikö minä?. No siksi, kun uuden nuoruuden löytäneet vanhemmat olivat bilettämässä ja heitä ei paljon kiinnostanut, missä nuoret ovat. Yllättävän paljon oli myös näitä, että nuoret olivat viikonloput yksin kotonaan, kun lähivanhempi oli kapakassa. No kotibileethän siellä oli aina pystyssä. 

Pahimmat myllerrykset ovat nyt ohi ja tytöt ovat aikuisia. Se, mitä niistä vuosista jäi jälkeen, on hyvät välit tytön kavereiden kanssa. Sen verran luottamukselliset välit heihin tuli. 

Mä en niinkään ole kiinnostunut siitä miten kauan on oltu yhdessä ennen perheen perustamista. En vaan ymmärrä ihmisiä, joille avioliitto on sitovampi asia kuin lapsi. Jos ei ole kuukauden seurustelun jälkeen valmis avioon niin miten on valmis lapsen saamaan sen tyypin kanssa?

Minulla on tällainen salamarakkaus, menimme vuoden päästä tapaamisesta naimisiin. Tiesimme siis melkein heti että tässä se nyt on. Lapsen halusin heti mutta jarruttelimme sitä pari vuotta häiden jälkeen koska mieheni halusi odottaa. Minä en vauvakuumeisena ja rakastuneena olisi malttanut. Mutta niinhän sitä sanotaan että kannattaa naida itseään viisaampi ihminen!