Lue keskustelun säännöt.
Autolla ajo on pelottavaa.
30.09.2017 |
Onko joku muu kärsinyt kauheesta ajopelosta? Oon saanut kesällä kortin ja ajanut vaan kolmesti itsenäisesti. Miten oot päässyt pelosta irti? Mikä auttoi?
Kommentit (29)
Siitä ei pääse muulla kun ajamalla. Ajaa vaikka lyhyitä matkoja tutussa ympäristössä ja kun itseluottamus kasvaa, niin pidentää matkoja.
Sisältö jatkuu mainoksen alla
Sisältö jatkuu mainoksen alla
Ei siihen auta kuin se ajaminen.
Vältä teitä joilla paljon onnettomuuksia. Liikennevalot, kaistan vaihdot ja käännökset on sellaisia näkee vaikka minkälaista säätöä, joten niissä erityisen tarkkana.
Aja alkuun vaikka jotain tiettyä reittiä että opit tuntemaan sen hyvin ja tulet enemmän itsevarmaksi.
Laita jotain musaa päälle samalla. Autossa on hyvä kuunnella ja se rentouttaa.
Sinä päivänä kun huomaat ajavasi autopilotilla olet siirtynyt seuraavalle asteelle autoilussa. Tunnistat sen siitä kun et muista ajosta jälkeenpäin enää mitään.
Ajaminen auttoi. Kun sain kortin, ajatus motarilla satasen vauhdista nosti hiukset pystyyn. Nyt ajan motaria päivittäin eikä enää tunnu missään.
Varmuus tulee vaan ajamalla. Ajele syrjäisillä pikkuteillä kunnes tulee rutiiniksi ajaminen. Älä pidä pitkiä taukoja ajokokertojen välissä vaa pyri ajamaan joka päivä.
Et ap. ole ainoa. Minä pelkään eniten ,että ajaisin jonkun yli (varsinkin sitä, että tulisin ajaneeksi lapsen yli, koska ovat liikkeissän niin ennakolta arvaamattomia )
Olen itse 13-vuotiaana jäänyt auton alle, eikä autoilija saanut siitä mitään.
Hankin 90-luvun alussa ajokortin,mutta en ole hankkinut autoa (säästöthän silloin sitäpaitsi meni jo siihen korttiin) ja vähitellen koko sen hankkimisen ajatuskin jäi mielestäni ja lykkäytyi, enkä ole ajanut yli 20:een vuoteen.
Nykyään en uskaltaisi ajaa autoa enää ollenkaan.
No ,onneksi miesystävälläni on auto.
Tajuan kyllä, ettei autolla ajaminen vaadi mitään suurta älykkyyttä, huippulahjakkuuta tai erinomaista fyysistä kuntoa ( onhan aika hölmöjäkin hölmöjäkin kuskeina ) ja uskon ,että minun kohdallani on kysymys tuon onnettomuuden muistosta ja sen aiheuttamasta ja laukaisemasta 'ajofobiasta'
Ehkä joskus vielä voitan sen ja uskallan taas asettua rattiin. .
Kiitos ystävällisistä vastauksista. :)
Tää rajoittaa joo mun ja lasten elämää aika paljon, siksi tästä haluan eroon.
Olisi kiva uskaltaa lasten kanssa liikkuu yksin autolla, eikä vain julkisilla.
Sain inssin ja kirjalliset läpi ja silti tuntuu, kun olis maratoonin juossut, kun ajanut a paikasta b paikkaan ja sit en uskalla enää takas ajaa, vaan meen lukkoo vaikka matka onkin sujunut mallikkaasti ja mitään ihmeellistä ei ole sattunut tai ollut matkalla.
-ap
Sisältö jatkuu mainoksen alla
Aja, aja, aja. Ei siinä muu auta. Mä olin myös kortin saatuani todella pelokas, en halunnut ajaa yksin. Ja jos jouduin yksin ajamaan, hikoilin ja tärisin pelosta. Välttelin ajamista pitkään, mutta jossain vaiheessa sitä tajusi, ettei se välttely auta mitään. Aloin ajamaan tuttuja reittejä hiljaisina aikoina ja jankkasin niitä niin kauan että tulin itsevarmaksi ja aloin siirtymään uusille reiteille. Nykyään ajaminen ei enää pelota, vaikka toki esim uusissa ja tuntemattomissa kaupungeissa hieman jännittää, että osaanko valita oikean kaistan jne :)
Sisältö jatkuu mainoksen alla
Ekalla sain inssin läpi minäkin, mutta...
Siis osasin itsekseni ajella esimerkiksi vasenta puolta tietä. Hälytysvalot syttyivät päässä vasta, kun joku ajeli kohti.
Liikenneympyrät ja moottoriteiden liittymät ovat jotain, jotka lamaannuttavat järjen.
Kuinka moni teistä on joutunut peruuttamaan motarilta, kun tajuaa ajelleensa väärään suuntaan?
Pahin pelko on itseasiassa se, että näillä kyvyillä saatan tappaa jonkun.
Miten oletteko lähtenyt ajamaan ensin yksin? Kaverin/kumppanin/sisaruksen/tms? Lasten kaa? Vai millä tavalla olette lähtenyt ajelemaan? Aamuisin? Iltaisin? Öisin?
-Ap
Sisältö jatkuu mainoksen alla
Ajamalla. Muistan, kun ensimmäisen kerran jouduin lähtemään yksin ajamaan. Kädet hikosi ja sydän hakkasi. Alkuun (jos oli useampi reittivaihtoehto) valitsin rauhallisemman reitin, vaikka oli pidempi ja hitaampi. Motaria välttelin viimeiseen asti. Kilometrien karttuessa uskalsin valita "hurjempia" reittejä. En edelleenkään pidä ajamisesta, mutta enää en pelkää. Olen ajanut ulkomaillakin.
Eli treeniä, treeniä, treeniä. Sillä se rohkeus tulee ja taito kehittyy.
Mulle lääkäri määräsi Xanoria. Niiden kanssa ajaminen ei pelota.
Sisältö jatkuu mainoksen alla
Mä sanon samaa, aja aina kun mahdollista. Mä sain kortin 11kk sitten ja kyllä oli pitkä ja kivinen tie. Vielä keväällä kädet ja jalat tärisivät jo ajatuksesta, että pitäisi ajaa. Kesän aikana meni sitten ns. hermot ja päätin, että nyt riittää ininä ja päätin ottaa kehätiet ja motarit haltuun (asun pk-seudulla joten etenkin kehät on aika välttämättömiä ellei tahdo kiertää puolta pk-seutua päästäkseen jonnekin). Ekat kerrat oli ihan hirveitä ja huusin kurkku suorana kehälle tai motarille liittyessä. Jotenkin ajan kanssa siitä alkoi tulla rutiinia, samaa tahtia kuin auton hallinta ja havainnointi liikenteessä alkoivat rutinoitua. Kun alkaa pikkuhiljaa luottaa omiin taitoihinsa (en puhu yliluottamisesta vaan semmoisesta terveestä luottamisesta) huomaakin että oho, ei ahistanu yhtään ajaa!
Sulla on kuitenkin vielä niin uusi kortti, että se auton hallintakin vaatii varmasti vielä paljon enemmän kuin kokeneelta ajajalta. Kunhan se tosiaan menee selkärankaan niin pystyy helpommin keskittymään liikenneympäristöön ja jännitys vähenee. Tsemppiä!
Vierailija kirjoitti:
Et ap. ole ainoa. Minä pelkään eniten ,että ajaisin jonkun yli (varsinkin sitä, että tulisin ajaneeksi lapsen yli, koska ovat liikkeissän niin ennakolta arvaamattomia )
Olen itse 13-vuotiaana jäänyt auton alle, eikä autoilija saanut siitä mitään.
Hankin 90-luvun alussa ajokortin,mutta en ole hankkinut autoa (säästöthän silloin sitäpaitsi meni jo siihen korttiin) ja vähitellen koko sen hankkimisen ajatuskin jäi mielestäni ja lykkäytyi, enkä ole ajanut yli 20:een vuoteen.
Nykyään en uskaltaisi ajaa autoa enää ollenkaan.
No ,onneksi miesystävälläni on auto.
Tajuan kyllä, ettei autolla ajaminen vaadi mitään suurta älykkyyttä, huippulahjakkuuta tai erinomaista fyysistä kuntoa ( onhan aika hölmöjäkin hölmöjäkin kuskeina ) ja uskon ,että minun kohdallani on kysymys tuon onnettomuuden muistosta ja sen aiheuttamasta ja laukaisemasta 'ajofobiasta'
Ehkä joskus vielä voitan sen ja uskallan taas asettua rattiin. .
Miksi autoilijan pitäisi saada rangaistus jos päätön lapsi ryntää auton alle,tielle ym.
Sisältö jatkuu mainoksen alla
Itse ajokortin saatuani lähdin liikenteeseen viikonloppuisin kuuden aikaan. Hiljaista oli, varsinkin sunnuntaisin. Liikenne lisääntyy pikku hiljaa ja siihen tottuu. Nykyisin voin ajaa missä vain.
Niinkuin tiedät, ratkaisu pelkoon on ajaminen. Jos haluat tulevaisuudessa ajaa, liikkeelle vain.
Aja, aja, aja. Kun ajat enemmän niin se pelko siitä lievittyy.
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Et ap. ole ainoa. Minä pelkään eniten ,että ajaisin jonkun yli (varsinkin sitä, että tulisin ajaneeksi lapsen yli, koska ovat liikkeissän niin ennakolta arvaamattomia )
Olen itse 13-vuotiaana jäänyt auton alle, eikä autoilija saanut siitä mitään.
Hankin 90-luvun alussa ajokortin,mutta en ole hankkinut autoa (säästöthän silloin sitäpaitsi meni jo siihen korttiin) ja vähitellen koko sen hankkimisen ajatuskin jäi mielestäni ja lykkäytyi, enkä ole ajanut yli 20:een vuoteen.
Nykyään en uskaltaisi ajaa autoa enää ollenkaan.
No ,onneksi miesystävälläni on auto.
Tajuan kyllä, ettei autolla ajaminen vaadi mitään suurta älykkyyttä, huippulahjakkuuta tai erinomaista fyysistä kuntoa ( onhan aika hölmöjäkin hölmöjäkin kuskeina ) ja uskon ,että minun kohdallani on kysymys tuon onnettomuuden muistosta ja sen aiheuttamasta ja laukaisemasta 'ajofobiasta'
Ehkä joskus vielä voitan sen ja uskallan taas asettua rattiin. .
Miksi autoilijan pitäisi saada rangaistus jos päätön lapsi ryntää auton alle,tielle ym.
Eli kuulut siihen osaan joka ei rekisteröi liikennettä, kunhan ajat? Johan se on itsestäänselvyys että pienillä teillä joissa on lapsia, kuuluu laskea ajonopeus. Tielle hyppäävä pallo kertoo että sen perässä tulee lapsi, mutta sinun refleksit sitä tuskin tiedostaa kun mielipiteesi vaikuttaa siihen miten ajat ja kertoo jo syyllisyydenkin :D Taidat olla riskissä tappaa jonkun lapsi tai mummo jos oikeasti et käsitä että liikenne on jatkuvaa ihmisten liikettä ja siinä on kokoajan muutuvia tekijöitä (kuten sinun ylinopeus ja se että puhut kännykkään ajon aikana). Kuski on vastuussa ajostaan, myös siihen ettei tapa jalankulkijaa.
Ei muuta maailmaa kuulu pelätä. Hyvä kuski pitää ajonopeuksista kiinni ja löystää jalkaa kaasulta ennakoiden jos vaikka näkee lapsia tien vieressä, myös voi vaihtaa vastaantulevien kaistalle ohittaessaan pyöräilijän tms.
Seuraat kokoajan liikennettä kuten on opetettu, silmä liikkuu kokoajan.
Ajamisen tekniikkaa kannattaa tehdä vaikka päivittäin, monta kertaa päivässä kuin jättää ajamatta kolmeen kertaan kesässä kuten olet tehnyt. Alat vaan jännittää tilanteita jos et mene kuskiksi. Ensi kerralla taas jännittää ja se on itseaiheutettua, jos olisit ajanut päivittäin koko kesän niin ajo olisi tuttua.
Itse pidin tuoreena kuskina yksin ajamisesta. Silloin ei tarvitse huomioida vieressä istuvaa ja voi vaikka puhua itsekseen: laita vilkku, kurkkaa peilit ja tarkista kuollutkulma. Ennen ajoa mietin hetken mihin ajan ja jos tulee jotain yllättävää niin päätin että ajan pysäkille vaikkapa rauhoittumaan ja miettimään mitä teen jos vaikkapa ajattelemani reitti onkin suljettu.
Käy asioilla autolla, mahdollisimman paljon. Kohta tulee talvi ja jos ajosi nyt on epävarmaa niin syksyn pimeys ja sateet ei helpota asiaa.
Valojen hallintaa kannattaa myös opetella, nyt on sumua ja pimeää niin käytä näitä hyväksesi myös hiukan. Pitää uskoa itseensä mutta jos et aja niin rapisee kaikki hyvä.
Vierailija kirjoitti:
Ekalla sain inssin läpi minäkin, mutta...
Siis osasin itsekseni ajella esimerkiksi vasenta puolta tietä. Hälytysvalot syttyivät päässä vasta, kun joku ajeli kohti.
Liikenneympyrät ja moottoriteiden liittymät ovat jotain, jotka lamaannuttavat järjen.
Kuinka moni teistä on joutunut peruuttamaan motarilta, kun tajuaa ajelleensa väärään suuntaan?
Pahin pelko on itseasiassa se, että näillä kyvyillä saatan tappaa jonkun.
Ei sellaisia äkkipysähdyksiä ja peruutuksia voi tehdä. Pitää kääntyä jossain turvallisessa paikassa ja palata takaisin.
Taitaa olla oikeasti syytä allekirjoittaa se adressi naisten ajo-oikeuden poistamisesta...
Mä ajoin puoli vuotta vanhalla ajokortilla pienen kolarin ja auto meni siinä. Oli niin halpa ettei kannattanu korjauttaa. Sit ei ollu autoa jolla ajaa, mut kakkosvaihe oli tehtävä. Itkin ajaessa ja ope tuijotti epäuskoisena. Suoritin kuitenkin sen ja ajelin hiukan vanhempien autolla pikkupaikan hiljaisilla teillä. Se auttoi!
Mä suosittelen että joko ajelet jossain hiljaisessa paikassa kunnes saat itseluottamusta, tai jos et pysty ni heti psykologille. Ystäväni pelkää ajaa pidempiä matkoja. Se rajoittaa ihan hirveästi hänen JA lasten arkea sekä tekee hänestä miehestään riippuvaisen.
Mä ajan nykyään maista toisiin motareilla, pienillä vuoristoteillä, "väärällä" puolella, isojen kaupunkien keskustoissa jne. Sen yhden kolarin jälkeen ei mitään pikku naarmuja pahempaa ole koskaan sattunut. Pidän kunnon turvavälit ja olen huomaavainen liikenteessä, ehkä just sen kokemuksen takia. Kuuntelen musaa ja kivaa on.
Sullakin voi pian olla!