Lue keskustelun säännöt.
Tervetuloa lukemaan keskusteluja! Kommentointi on avoinna klo 7 - 23.
Tervetuloa lukemaan keskusteluja! Kommentointi on avoinna klo 7 - 23.
Alue: Aihe vapaa
Lapsiperhearki ja miehen surkea asenne
Väsynyt vaimo
27.09.2017 |
Meillä 2 päiväkoti-ikäistä lasta, ihan ns. normaaleja, toki arki on toisinaan hyvinkin rankkaa kun on lasten lisäksi kotityöt ja molemmilla omat palkkatyöt jne.
Mielestäni miehellä on kuitenkin vaan superhuono asenne kaikkeen lapsiin liittyvään, mikä tekee arjesta tarpeettoman raskasta. Jos ollaan kotona niin mies valittaa kun lapset tekee sitä ja tätä, jos koitan keksiä jotain yhteistä puuhaa niin mies vanuuvenyy vain pakosta mukana naama nurinpäin. Kaikesta paistaa aina se ettei häntä vaan kiinnosta. Enkä väitä että itsellekkään ne leikkipuistot, eväsretket ja lautapelit olisi aina niin mieluista tekemistä, mutta sentään yritän. Koitan myös tukea miestä kasvatustyössä mutta usein hän on minusta aivan kohtuuton, jolloin muutun erotuomariksi lasten ja miehen välille.
Miehellä on paljon enemmän vapaa-aikaakin kuin minulla; pari harrastusiltaa viikossa ja näkee myös kavereitaan. Ei se minua haittaa ja ajattelin että se tukisi jaksamista hänelläkin, mutta ei. Nykyään lähinnä korpeaa kun ensin mies nakkelee niskojaan kotona meidän kanssa, mutta kun ilta + harkat lähestyy niin mies muuttuu totaalisesti - iloiseksi kuin naantalin aurinko.
En tiedä voiko tässä mitään tehdä kun asiasta keskustelu ei tunnu menevän perille.. onko täällä joku joka painii samojen ongelmien kanssa?
Kommentit (40)
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Onko lapsilla ja isällä mitään yhteistä kivas juttua? Siis joku sellanen harrastus tms.(en siis tarkoita virallisessa muodossa harrastus vaan ennemmi joku yhteinen mielekäs tekeminen), joka lujittaisi isän ja lapsen suhdetta?
Ja varmasti kun lapset kasvaa on helpompi keksiä sellasta mielekästä tekemistä lapsen ja isän välillä. Minun mielestä ei kannattas heittää hanskoja tiskiin vielä. On ihan ymmärrettävää et kaikille ei vaan sovi se pikkulapsiarki kaikkine käänteinern ja mutkineen, musta ihan hyvä jo se että mies haluais olla ns. parempi isä.
Toki jos mies on vaan ottanut sellasen asenteen et ei vaan kiinosta nii voi olla vaikea muuttaa asennetta.
Annathan miehen olla isä omalla tavallaan? Siis että annat isän tehdä asiat omalla tyylillään, ei ole niin vaarallista vaikka isä tekisi jotku asiat mielestäsi erilailla/huonommin mitä itse tekisit.Ei oikein ole, samaa mieltä että sellainen olis hyvä olla!
Palasin tosiaan töihin puoli vuotta sitten jolloin mies on joutunutkin ottamaan tosi paljon roolia kotona. Ja pyrin olemaan siihen puuttumatta ja hyvin hän on asioita myös hoitanut (esim lasten päivähoitojutut). Mutta aika usein lähden töihin ja kotona on jonkinlainen kolmas maailmansota hermostuneen isän ja riehuvien lasten kesken..
AP
No onko miehellä motivaatioita keksiä mitään yhteistä juttua lasten kans? Minkäikäisiä lapset on? Onko lapset muutoin kiinostuneet isästään, ovatko innoissaain kun tulee kotiin? Haluavat syliin tms.?
Minä olen ainakin huomannu et isät turhautuu helposti jos niitä yrittää liikaa ohjailla lasten kans puuhastelussa.
Sisältö jatkuu mainoksen alla
Sisältö jatkuu mainoksen alla
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Onko lapsilla ja isällä mitään yhteistä kivas juttua? Siis joku sellanen harrastus tms.(en siis tarkoita virallisessa muodossa harrastus vaan ennemmi joku yhteinen mielekäs tekeminen), joka lujittaisi isän ja lapsen suhdetta?
Ja varmasti kun lapset kasvaa on helpompi keksiä sellasta mielekästä tekemistä lapsen ja isän välillä. Minun mielestä ei kannattas heittää hanskoja tiskiin vielä. On ihan ymmärrettävää et kaikille ei vaan sovi se pikkulapsiarki kaikkine käänteinern ja mutkineen, musta ihan hyvä jo se että mies haluais olla ns. parempi isä.
Toki jos mies on vaan ottanut sellasen asenteen et ei vaan kiinosta nii voi olla vaikea muuttaa asennetta.
Annathan miehen olla isä omalla tavallaan? Siis että annat isän tehdä asiat omalla tyylillään, ei ole niin vaarallista vaikka isä tekisi jotku asiat mielestäsi erilailla/huonommin mitä itse tekisit.Ei oikein ole, samaa mieltä että sellainen olis hyvä olla!
Palasin tosiaan töihin puoli vuotta sitten jolloin mies on joutunutkin ottamaan tosi paljon roolia kotona. Ja pyrin olemaan siihen puuttumatta ja hyvin hän on asioita myös hoitanut (esim lasten päivähoitojutut). Mutta aika usein lähden töihin ja kotona on jonkinlainen kolmas maailmansota hermostuneen isän ja riehuvien lasten kesken..
AP
-olet siis maannut vuosikausia kotona muumilauluja laulellen
-pakotat miehesi johonkin muottiin, johon mies ei sovi
-vain sinun tapasi on ainoa oikea
-lasten ei tarvitse elää pumpulissa tai vain sinun näkemyksesi mukaisesti
-haukut miestäsi täysin aiheetta
Miehenäsi ottaisin eron, ihan itse.
No, mielipiteethän on täällä vapaat että anna mennä vaan. Totuuspohjaa noilla ei välttämättä hirveästi ole.
Mies on aivan vapaa ottamaan eron jos haluaa, luonnollisesti. Jos mies haluaisi eron, en asettuisi poikkiteloin.
Ap
Av-mamma joka ei osaa katsoa sinne peiliin, kehoituksesta huolimatta.
Huikea yllätys.
Et vastannut edes siihen kysymykseen, miksi arkipäivinä lapsilla pitäisi olla tarhapäivän lisäksi loputtomasti aktiviteetteja? Siksi että olet maannut kotona vuosikausia?
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Onko lapsilla ja isällä mitään yhteistä kivas juttua? Siis joku sellanen harrastus tms.(en siis tarkoita virallisessa muodossa harrastus vaan ennemmi joku yhteinen mielekäs tekeminen), joka lujittaisi isän ja lapsen suhdetta?
Ja varmasti kun lapset kasvaa on helpompi keksiä sellasta mielekästä tekemistä lapsen ja isän välillä. Minun mielestä ei kannattas heittää hanskoja tiskiin vielä. On ihan ymmärrettävää et kaikille ei vaan sovi se pikkulapsiarki kaikkine käänteinern ja mutkineen, musta ihan hyvä jo se että mies haluais olla ns. parempi isä.
Toki jos mies on vaan ottanut sellasen asenteen et ei vaan kiinosta nii voi olla vaikea muuttaa asennetta.
Annathan miehen olla isä omalla tavallaan? Siis että annat isän tehdä asiat omalla tyylillään, ei ole niin vaarallista vaikka isä tekisi jotku asiat mielestäsi erilailla/huonommin mitä itse tekisit.Ei oikein ole, samaa mieltä että sellainen olis hyvä olla!
Palasin tosiaan töihin puoli vuotta sitten jolloin mies on joutunutkin ottamaan tosi paljon roolia kotona. Ja pyrin olemaan siihen puuttumatta ja hyvin hän on asioita myös hoitanut (esim lasten päivähoitojutut). Mutta aika usein lähden töihin ja kotona on jonkinlainen kolmas maailmansota hermostuneen isän ja riehuvien lasten kesken..
AP
-olet siis maannut vuosikausia kotona muumilauluja laulellen
-pakotat miehesi johonkin muottiin, johon mies ei sovi
-vain sinun tapasi on ainoa oikea
-lasten ei tarvitse elää pumpulissa tai vain sinun näkemyksesi mukaisesti
-haukut miestäsi täysin aiheetta
Miehenäsi ottaisin eron, ihan itse.
No, mielipiteethän on täällä vapaat että anna mennä vaan. Totuuspohjaa noilla ei välttämättä hirveästi ole.
Mies on aivan vapaa ottamaan eron jos haluaa, luonnollisesti. Jos mies haluaisi eron, en asettuisi poikkiteloin.
Ap
Av-mamma joka ei osaa katsoa sinne peiliin, kehoituksesta huolimatta.
Huikea yllätys.
Et vastannut edes siihen kysymykseen, miksi arkipäivinä lapsilla pitäisi olla tarhapäivän lisäksi loputtomasti aktiviteetteja? Siksi että olet maannut kotona vuosikausia?
Kyllä vastasin. Sanoin ettei tarvitse olla, voi olla vaan kotona. Mutta kun sekään ei ole miehelle hyvä.
Otappa silmä käteen ja lue paremmin.
AP
Miehesi muistuttaa minunkin isääni. Isäni oli yrittäjä, joka painoi pitkää päivää eikä kotona sitten riittänyt pinnaa eikä jaksamista. Harrastukset ja omat kaverit olivat hänelle aina hyvin tärkeitä, ja niiden parissa hän vaikutti olevan onnellinen, toisin kuin kotona.
Äitini taas oli se erotuomari, joka mielestään oli aina "lasten puolella" - todellisuudessa mustamaalasi isää meille ja hemmotteli veljeni pilalle vastapainoksi isäni ankaruudelle. En sano, että sinä käyttäydyt näin, minun äidilläni oli runsaasti omia ongelmia. Lisäksi meillä ongelmat ehtivät kärjistyä koko lapsuuteni ajan aikuisuuteeni saakka, teillä eletään vasta pikkulapsiarkea.
Toivottavasti löydätte ratkaisun ongelmaan. Onko miehelläsi tunteiden käsittelyn kanssa ongelmia? Oma isäni oli tunteellinen, mutta täysin kyvytön käsittelemään tunteitaan, varsinkin negatiivisia. Hän sitten purki ne kaikki kotona. Hän oli myös aina uupunut, mitä ei varmastikaan helpottanut tuo tapa padota tunteitaan eikä käsitellä niitä millään tavalla.
Tilanne on ihan selvä. Mies ei ole tiennyt millaista lasten kanssa on, ja nyt vasta on selvinnyt ettei se olekaan elämää joka hänelle sopisi. Tällehän ei hirveästi mitään mahda, sillä ihmisen on mahdoton näytellä 24/7 jotain mitä ei ole. Päinvastoin se että edes yrittää, stressaa entistä enemmän.
Sinuna antaisin miehelle mahdollisimman paljon lepoa siitä lapsiperhe-elämästä, jotta mies kestäisi sen vähän ajan mitä joutuu lapsia sietämään. Tunti päivässä on helpompi näytellä kuin 10. Onko tämä reilua? No ei ole, mutta ihmisen sisintä on mahdoton muuttaa. Jos ahdistuu lapsiperhe-elämästä niin ahdistuu. Se ei ole tahdonvoimalla hallittavissa.
Sisältö jatkuu mainoksen alla
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Onko lapsilla ja isällä mitään yhteistä kivas juttua? Siis joku sellanen harrastus tms.(en siis tarkoita virallisessa muodossa harrastus vaan ennemmi joku yhteinen mielekäs tekeminen), joka lujittaisi isän ja lapsen suhdetta?
Ja varmasti kun lapset kasvaa on helpompi keksiä sellasta mielekästä tekemistä lapsen ja isän välillä. Minun mielestä ei kannattas heittää hanskoja tiskiin vielä. On ihan ymmärrettävää et kaikille ei vaan sovi se pikkulapsiarki kaikkine käänteinern ja mutkineen, musta ihan hyvä jo se että mies haluais olla ns. parempi isä.
Toki jos mies on vaan ottanut sellasen asenteen et ei vaan kiinosta nii voi olla vaikea muuttaa asennetta.
Annathan miehen olla isä omalla tavallaan? Siis että annat isän tehdä asiat omalla tyylillään, ei ole niin vaarallista vaikka isä tekisi jotku asiat mielestäsi erilailla/huonommin mitä itse tekisit.Ei oikein ole, samaa mieltä että sellainen olis hyvä olla!
Palasin tosiaan töihin puoli vuotta sitten jolloin mies on joutunutkin ottamaan tosi paljon roolia kotona. Ja pyrin olemaan siihen puuttumatta ja hyvin hän on asioita myös hoitanut (esim lasten päivähoitojutut). Mutta aika usein lähden töihin ja kotona on jonkinlainen kolmas maailmansota hermostuneen isän ja riehuvien lasten kesken..
AP
No onko miehellä motivaatioita keksiä mitään yhteistä juttua lasten kans? Minkäikäisiä lapset on? Onko lapset muutoin kiinostuneet isästään, ovatko innoissaain kun tulee kotiin? Haluavat syliin tms.?
Minä olen ainakin huomannu et isät turhautuu helposti jos niitä yrittää liikaa ohjailla lasten kans puuhastelussa.
Eipä juuri tunnu olevan. Päiväkoti-ikäisiä, leikki-ikäinen ja taapero. Lapset on nähdäkseni ihan normaalisti kiinnostuneitä isästään, pyrkivät syliin jne.
Mies on vapaa puuhaamaan miten tahtoo, ongelma on se että isän ja lasten kanssakäynti on pitkälti sitä että isä nalkuttaa lapsille sohvan nurkasta. Sitten se nalkutus jatkuu autoon.. puistoon... ruokapöytään.. aina nukkumaanmenoon saakka. Ihan sama mikä se tekeminen oli.
AP
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Nyt on ihan pakko kysyä - anteeksi jo etukäteen - että halusiko mies lapsia, vai oliko se enemmänkin sinun päätöksesi, johon mies taipui vastentahtoisesti tai tyhmyyttään?
Kuulostaa nimittäin siltä, että hän ei välitä isyydestään pätkääkään.
Ja jos ihan toden sanon, niin minä nostaisin tuossa tilanteessa lasten kanssa kytkintä. Mitä lapset saavat tuollaisesta perhe-elämästä, jossa isä näyttää kaikin tavoin, ettei piittaa heistä lainkaan?
Sittenpä saisitte sen jälkeen olla lasten kanssa rauhassa, eikä sinulla olisi stressiä ilmapiirin huonoudesta ja miehen motivoinnista. Lapsetkin olisivat rauhallisempia ja tyytyväisempiä, kun ei tarvitse koko ajan pelätä isän raivareita/huonoa tuulta. Ja mies saisi viettää poikamieseloaan ihan rauhassa.
Win-win-win siis.
Kysy vain. Minä ilmaisin haluni lapsista ja mies ei heti halunnut, meni vuosi niin mies sanoi että saa tulla. Tuli heti. Minun nähdäkseni yhdessä tuumin nämä on tehty. Ja jossain kohtaa mies halusi kolmannenkin mutta minä en.
Mies osallistuu siten että esim vie joka päivä tarhaan, pitää heitä vapaapäivinään kotona, käy lasten kanssa anoppilassa jolloin minä saan levätä välillä. Kokkaa, pesee pyykkiä, jaetaan esim iltaisin vastuu iltatoimista jos mies ei ole töissä.. on siis fyysisesti läsnä. Mutta henkisesti tosiaan hyvin lyhytpinnainen eikä tunnu jaksavan lasten " normaalia elämää" mihin kuuluu sotkua, ääntä jne.
Luullakseni haluaa olla hyvä isä mutta syystä tai toisesta ei ns. pää kestä tätä arkea. Etenkin kun palasin töihin niin miehellä ollut rankkaa ottaa vetovastuuta kaikesta kun olen poissa.
Eron olenkin ottanut esille. Mies ei halua joten se päätös lienee loppupeleissä omilla harteillani. Tietenkin se olisi vaikea päätös.
AP
Jos lapsiperhearki kuormittaa liikaa, ei sitä asennetta vaihtamalla voi muuttaa. "Surkea asenne" ei ole oikea selitys tässä.
Vaikea sanoa. Kuormittaa toki mutta mielestäni monesta selviäisi vähän paremmalla asenteella. Jos esim menemme grillaamaan makkaraa, koko retki voi mennä piloille siksi että mies alkaa nalkuttamaan lapsille jostain minun nähdäkseni vähäpätöisestä asiasta.
AP
Et selvästikään ole koskaan sairastunut uupumukseen ja ahdistukseen. Hankipa vähän tietoa ahdistuneen ihmisen psykologiasta, niin pystyt toimimaan paremmin perheesi parhaaksi.
Mulla on ahdistus- ja masentuneisuushäiriödiagnoosit, joten uskallan vastata. Tässä tapauksessa ap:n miehen käytös ennen mukavia harrastuksia ihmetyttää. Koska jos on raskas ahdistus- ja masentuneisuusjakso päällä (niin ettei pinna kestä mitään), niin ei se fiilis muutu kuin taikaiskusta hymyileväksi hannun keksiksi, kun menee vaikka ihan mieluisiin harrastuksiin. Kun itse olin siinä kunnossa, ettei pää kestänyt mitään ylimääräistä ja raivosin ratinkin takana, menin harrastuksiinkin itkien. Kyllä se perusolotila on siellä alla, teki mitä teki. Joten en usko, että mies olisi diagnoosin mukaisesti ahdistunut ja masentunut.
- ei ap
Sisältö jatkuu mainoksen alla
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Onko lapsilla ja isällä mitään yhteistä kivas juttua? Siis joku sellanen harrastus tms.(en siis tarkoita virallisessa muodossa harrastus vaan ennemmi joku yhteinen mielekäs tekeminen), joka lujittaisi isän ja lapsen suhdetta?
Ja varmasti kun lapset kasvaa on helpompi keksiä sellasta mielekästä tekemistä lapsen ja isän välillä. Minun mielestä ei kannattas heittää hanskoja tiskiin vielä. On ihan ymmärrettävää et kaikille ei vaan sovi se pikkulapsiarki kaikkine käänteinern ja mutkineen, musta ihan hyvä jo se että mies haluais olla ns. parempi isä.
Toki jos mies on vaan ottanut sellasen asenteen et ei vaan kiinosta nii voi olla vaikea muuttaa asennetta.
Annathan miehen olla isä omalla tavallaan? Siis että annat isän tehdä asiat omalla tyylillään, ei ole niin vaarallista vaikka isä tekisi jotku asiat mielestäsi erilailla/huonommin mitä itse tekisit.Ei oikein ole, samaa mieltä että sellainen olis hyvä olla!
Palasin tosiaan töihin puoli vuotta sitten jolloin mies on joutunutkin ottamaan tosi paljon roolia kotona. Ja pyrin olemaan siihen puuttumatta ja hyvin hän on asioita myös hoitanut (esim lasten päivähoitojutut). Mutta aika usein lähden töihin ja kotona on jonkinlainen kolmas maailmansota hermostuneen isän ja riehuvien lasten kesken..
AP
No onko miehellä motivaatioita keksiä mitään yhteistä juttua lasten kans? Minkäikäisiä lapset on? Onko lapset muutoin kiinostuneet isästään, ovatko innoissaain kun tulee kotiin? Haluavat syliin tms.?
Minä olen ainakin huomannu et isät turhautuu helposti jos niitä yrittää liikaa ohjailla lasten kans puuhastelussa.Eipä juuri tunnu olevan. Päiväkoti-ikäisiä, leikki-ikäinen ja taapero. Lapset on nähdäkseni ihan normaalisti kiinnostuneitä isästään, pyrkivät syliin jne.
Mies on vapaa puuhaamaan miten tahtoo, ongelma on se että isän ja lasten kanssakäynti on pitkälti sitä että isä nalkuttaa lapsille sohvan nurkasta. Sitten se nalkutus jatkuu autoon.. puistoon... ruokapöytään.. aina nukkumaanmenoon saakka. Ihan sama mikä se tekeminen oli.
AP
Etkö sä aikasemmin sanonut, ettet suostunut kolmanteen lapseen miehen pyynnöstä huolimatta 🤔?
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Onko lapsilla ja isällä mitään yhteistä kivas juttua? Siis joku sellanen harrastus tms.(en siis tarkoita virallisessa muodossa harrastus vaan ennemmi joku yhteinen mielekäs tekeminen), joka lujittaisi isän ja lapsen suhdetta?
Ja varmasti kun lapset kasvaa on helpompi keksiä sellasta mielekästä tekemistä lapsen ja isän välillä. Minun mielestä ei kannattas heittää hanskoja tiskiin vielä. On ihan ymmärrettävää et kaikille ei vaan sovi se pikkulapsiarki kaikkine käänteinern ja mutkineen, musta ihan hyvä jo se että mies haluais olla ns. parempi isä.
Toki jos mies on vaan ottanut sellasen asenteen et ei vaan kiinosta nii voi olla vaikea muuttaa asennetta.
Annathan miehen olla isä omalla tavallaan? Siis että annat isän tehdä asiat omalla tyylillään, ei ole niin vaarallista vaikka isä tekisi jotku asiat mielestäsi erilailla/huonommin mitä itse tekisit.Ei oikein ole, samaa mieltä että sellainen olis hyvä olla!
Palasin tosiaan töihin puoli vuotta sitten jolloin mies on joutunutkin ottamaan tosi paljon roolia kotona. Ja pyrin olemaan siihen puuttumatta ja hyvin hän on asioita myös hoitanut (esim lasten päivähoitojutut). Mutta aika usein lähden töihin ja kotona on jonkinlainen kolmas maailmansota hermostuneen isän ja riehuvien lasten kesken..
AP
No onko miehellä motivaatioita keksiä mitään yhteistä juttua lasten kans? Minkäikäisiä lapset on? Onko lapset muutoin kiinostuneet isästään, ovatko innoissaain kun tulee kotiin? Haluavat syliin tms.?
Minä olen ainakin huomannu et isät turhautuu helposti jos niitä yrittää liikaa ohjailla lasten kans puuhastelussa.Eipä juuri tunnu olevan. Päiväkoti-ikäisiä, leikki-ikäinen ja taapero. Lapset on nähdäkseni ihan normaalisti kiinnostuneitä isästään, pyrkivät syliin jne.
Mies on vapaa puuhaamaan miten tahtoo, ongelma on se että isän ja lasten kanssakäynti on pitkälti sitä että isä nalkuttaa lapsille sohvan nurkasta. Sitten se nalkutus jatkuu autoon.. puistoon... ruokapöytään.. aina nukkumaanmenoon saakka. Ihan sama mikä se tekeminen oli.
AP
Etkö sä aikasemmin sanonut, ettet suostunut kolmanteen lapseen miehen pyynnöstä huolimatta 🤔?
Niin?
AP
Sisältö jatkuu mainoksen alla
Ihan perusmeininkiä, meillä hieman samaa käytöstä miehellä. Jos juttelisit miehesi kanssa kahden että hän keksisi pari ehdotusta mitä voisitte perheenä yhdessä tehdä, ehkä se motivoisi häntä? Välillä yritän kertoa miten esim. Itse olen kokenut asioita isäni käytöksen perusteella ja miten mieheni käytös saattaa vaikuttaa lapsiin. Oma isäni oli siis hankala luonteeltaan mutta olen silti onnellinen että meillä oli ehjä perhe. Tsemppiä teille, miehesi varmasti rakastaa lapsia ja se on lapsille tärkeää.
Vierailija kirjoitti:
Miehesi muistuttaa minunkin isääni. Isäni oli yrittäjä, joka painoi pitkää päivää eikä kotona sitten riittänyt pinnaa eikä jaksamista. Harrastukset ja omat kaverit olivat hänelle aina hyvin tärkeitä, ja niiden parissa hän vaikutti olevan onnellinen, toisin kuin kotona.
Äitini taas oli se erotuomari, joka mielestään oli aina "lasten puolella" - todellisuudessa mustamaalasi isää meille ja hemmotteli veljeni pilalle vastapainoksi isäni ankaruudelle. En sano, että sinä käyttäydyt näin, minun äidilläni oli runsaasti omia ongelmia. Lisäksi meillä ongelmat ehtivät kärjistyä koko lapsuuteni ajan aikuisuuteeni saakka, teillä eletään vasta pikkulapsiarkea.
Toivottavasti löydätte ratkaisun ongelmaan. Onko miehelläsi tunteiden käsittelyn kanssa ongelmia? Oma isäni oli tunteellinen, mutta täysin kyvytön käsittelemään tunteitaan, varsinkin negatiivisia. Hän sitten purki ne kaikki kotona. Hän oli myös aina uupunut, mitä ei varmastikaan helpottanut tuo tapa padota tunteitaan eikä käsitellä niitä millään tavalla.
No on mielestäni jonkin verran. Ja appi on vielä pahempi. Anoppi sanoi että mies ja isänsä olivat usein napit vastakkain kun mies oli lapsi. Eli eiköhän silläkin jotain tekoa asian kanssa ole.
Ap
Sisältö jatkuu mainoksen alla
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Nyt on ihan pakko kysyä - anteeksi jo etukäteen - että halusiko mies lapsia, vai oliko se enemmänkin sinun päätöksesi, johon mies taipui vastentahtoisesti tai tyhmyyttään?
Kuulostaa nimittäin siltä, että hän ei välitä isyydestään pätkääkään.
Ja jos ihan toden sanon, niin minä nostaisin tuossa tilanteessa lasten kanssa kytkintä. Mitä lapset saavat tuollaisesta perhe-elämästä, jossa isä näyttää kaikin tavoin, ettei piittaa heistä lainkaan?
Sittenpä saisitte sen jälkeen olla lasten kanssa rauhassa, eikä sinulla olisi stressiä ilmapiirin huonoudesta ja miehen motivoinnista. Lapsetkin olisivat rauhallisempia ja tyytyväisempiä, kun ei tarvitse koko ajan pelätä isän raivareita/huonoa tuulta. Ja mies saisi viettää poikamieseloaan ihan rauhassa.
Win-win-win siis.
Kysy vain. Minä ilmaisin haluni lapsista ja mies ei heti halunnut, meni vuosi niin mies sanoi että saa tulla. Tuli heti. Minun nähdäkseni yhdessä tuumin nämä on tehty. Ja jossain kohtaa mies halusi kolmannenkin mutta minä en.
Mies osallistuu siten että esim vie joka päivä tarhaan, pitää heitä vapaapäivinään kotona, käy lasten kanssa anoppilassa jolloin minä saan levätä välillä. Kokkaa, pesee pyykkiä, jaetaan esim iltaisin vastuu iltatoimista jos mies ei ole töissä.. on siis fyysisesti läsnä. Mutta henkisesti tosiaan hyvin lyhytpinnainen eikä tunnu jaksavan lasten " normaalia elämää" mihin kuuluu sotkua, ääntä jne.
Luullakseni haluaa olla hyvä isä mutta syystä tai toisesta ei ns. pää kestä tätä arkea. Etenkin kun palasin töihin niin miehellä ollut rankkaa ottaa vetovastuuta kaikesta kun olen poissa.
Eron olenkin ottanut esille. Mies ei halua joten se päätös lienee loppupeleissä omilla harteillani. Tietenkin se olisi vaikea päätös.
AP
Jos lapsiperhearki kuormittaa liikaa, ei sitä asennetta vaihtamalla voi muuttaa. "Surkea asenne" ei ole oikea selitys tässä.
Vaikea sanoa. Kuormittaa toki mutta mielestäni monesta selviäisi vähän paremmalla asenteella. Jos esim menemme grillaamaan makkaraa, koko retki voi mennä piloille siksi että mies alkaa nalkuttamaan lapsille jostain minun nähdäkseni vähäpätöisestä asiasta.
AP
Et selvästikään ole koskaan sairastunut uupumukseen ja ahdistukseen. Hankipa vähän tietoa ahdistuneen ihmisen psykologiasta, niin pystyt toimimaan paremmin perheesi parhaaksi.
Mulla on ahdistus- ja masentuneisuushäiriödiagnoosit, joten uskallan vastata. Tässä tapauksessa ap:n miehen käytös ennen mukavia harrastuksia ihmetyttää. Koska jos on raskas ahdistus- ja masentuneisuusjakso päällä (niin ettei pinna kestä mitään), niin ei se fiilis muutu kuin taikaiskusta hymyileväksi hannun keksiksi, kun menee vaikka ihan mieluisiin harrastuksiin. Kun itse olin siinä kunnossa, ettei pää kestänyt mitään ylimääräistä ja raivosin ratinkin takana, menin harrastuksiinkin itkien. Kyllä se perusolotila on siellä alla, teki mitä teki. Joten en usko, että mies olisi diagnoosin mukaisesti ahdistunut ja masentunut.
- ei ap
Minulla taas diagnoosi on, ja nimenomaan harrastukset olivat minulle se valopilkku elämässä, kun paska parisuhde ja vielä paskempi työyhteisö veivät kaikki voimat. Toinen valoilkku oli dokailu, mutta onneksi ymmärsin sentään jättää sen vähemmälle. En allekirjoita tuota, että ahdistusoireyhtymissä olisi jatkuvasti paha olo päällä. Minulla ahdituksen triggeröivät nimenomaan parisuhde ja työ, ja kun olin niistä erossa, oloni oli paljon parempi.
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Nyt on ihan pakko kysyä - anteeksi jo etukäteen - että halusiko mies lapsia, vai oliko se enemmänkin sinun päätöksesi, johon mies taipui vastentahtoisesti tai tyhmyyttään?
Kuulostaa nimittäin siltä, että hän ei välitä isyydestään pätkääkään.
Ja jos ihan toden sanon, niin minä nostaisin tuossa tilanteessa lasten kanssa kytkintä. Mitä lapset saavat tuollaisesta perhe-elämästä, jossa isä näyttää kaikin tavoin, ettei piittaa heistä lainkaan?
Sittenpä saisitte sen jälkeen olla lasten kanssa rauhassa, eikä sinulla olisi stressiä ilmapiirin huonoudesta ja miehen motivoinnista. Lapsetkin olisivat rauhallisempia ja tyytyväisempiä, kun ei tarvitse koko ajan pelätä isän raivareita/huonoa tuulta. Ja mies saisi viettää poikamieseloaan ihan rauhassa.
Win-win-win siis.
Kysy vain. Minä ilmaisin haluni lapsista ja mies ei heti halunnut, meni vuosi niin mies sanoi että saa tulla. Tuli heti. Minun nähdäkseni yhdessä tuumin nämä on tehty. Ja jossain kohtaa mies halusi kolmannenkin mutta minä en.
Mies osallistuu siten että esim vie joka päivä tarhaan, pitää heitä vapaapäivinään kotona, käy lasten kanssa anoppilassa jolloin minä saan levätä välillä. Kokkaa, pesee pyykkiä, jaetaan esim iltaisin vastuu iltatoimista jos mies ei ole töissä.. on siis fyysisesti läsnä. Mutta henkisesti tosiaan hyvin lyhytpinnainen eikä tunnu jaksavan lasten " normaalia elämää" mihin kuuluu sotkua, ääntä jne.
Luullakseni haluaa olla hyvä isä mutta syystä tai toisesta ei ns. pää kestä tätä arkea. Etenkin kun palasin töihin niin miehellä ollut rankkaa ottaa vetovastuuta kaikesta kun olen poissa.
Eron olenkin ottanut esille. Mies ei halua joten se päätös lienee loppupeleissä omilla harteillani. Tietenkin se olisi vaikea päätös.
AP
Jos lapsiperhearki kuormittaa liikaa, ei sitä asennetta vaihtamalla voi muuttaa. "Surkea asenne" ei ole oikea selitys tässä.
Vaikea sanoa. Kuormittaa toki mutta mielestäni monesta selviäisi vähän paremmalla asenteella. Jos esim menemme grillaamaan makkaraa, koko retki voi mennä piloille siksi että mies alkaa nalkuttamaan lapsille jostain minun nähdäkseni vähäpätöisestä asiasta.
AP
Et selvästikään ole koskaan sairastunut uupumukseen ja ahdistukseen. Hankipa vähän tietoa ahdistuneen ihmisen psykologiasta, niin pystyt toimimaan paremmin perheesi parhaaksi.
Mulla on ahdistus- ja masentuneisuushäiriödiagnoosit, joten uskallan vastata. Tässä tapauksessa ap:n miehen käytös ennen mukavia harrastuksia ihmetyttää. Koska jos on raskas ahdistus- ja masentuneisuusjakso päällä (niin ettei pinna kestä mitään), niin ei se fiilis muutu kuin taikaiskusta hymyileväksi hannun keksiksi, kun menee vaikka ihan mieluisiin harrastuksiin. Kun itse olin siinä kunnossa, ettei pää kestänyt mitään ylimääräistä ja raivosin ratinkin takana, menin harrastuksiinkin itkien. Kyllä se perusolotila on siellä alla, teki mitä teki. Joten en usko, että mies olisi diagnoosin mukaisesti ahdistunut ja masentunut.
- ei apMinulla taas diagnoosi on, ja nimenomaan harrastukset olivat minulle se valopilkku elämässä, kun paska parisuhde ja vielä paskempi työyhteisö veivät kaikki voimat. Toinen valoilkku oli dokailu, mutta onneksi ymmärsin sentään jättää sen vähemmälle. En allekirjoita tuota, että ahdistusoireyhtymissä olisi jatkuvasti paha olo päällä. Minulla ahdituksen triggeröivät nimenomaan parisuhde ja työ, ja kun olin niistä erossa, oloni oli paljon parempi.
Kuulostaa todella oudolta. Ei minulla ahdistuskohtaus katso aikaa ja paikkaa. Se saattaa tulla vaikka kesken parhaimman lomamatkan. Ja mieluisat harrastuksetkin tuntuivat ahdistuksen ja masennuskauden aikana kivireen vetämisenä, etenkin niihin lähtö. Urheilun jälkeen olo saattoi olla hieman parempi, mutta monesti itkin matkalla, koska olin niin ahdistunut.
Sisältö jatkuu mainoksen alla
Oletko miettinyt olisiko mahdollista että miehelläsi olisi haasteita mielialan kanssa? Masennus voi oireilla ärtyisyytenä. Aika monesti tuntuu että jaksamisen kanssa painitaan tosi pitkälle eikä huomata että varsinainen ongelma onkin mielialapuolella. Suomessa masennus on ihan kansantauti ja kyllä se voi isäänkin iskeä. Ehkä voisit kysyä onko huomannut alavireisyyteen liittyviä muita oireita? Lääkehoitoa ja keskusteluapua saa terveyskeskuksesta.
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Onko lapsilla ja isällä mitään yhteistä kivas juttua? Siis joku sellanen harrastus tms.(en siis tarkoita virallisessa muodossa harrastus vaan ennemmi joku yhteinen mielekäs tekeminen), joka lujittaisi isän ja lapsen suhdetta?
Ja varmasti kun lapset kasvaa on helpompi keksiä sellasta mielekästä tekemistä lapsen ja isän välillä. Minun mielestä ei kannattas heittää hanskoja tiskiin vielä. On ihan ymmärrettävää et kaikille ei vaan sovi se pikkulapsiarki kaikkine käänteinern ja mutkineen, musta ihan hyvä jo se että mies haluais olla ns. parempi isä.
Toki jos mies on vaan ottanut sellasen asenteen et ei vaan kiinosta nii voi olla vaikea muuttaa asennetta.
Annathan miehen olla isä omalla tavallaan? Siis että annat isän tehdä asiat omalla tyylillään, ei ole niin vaarallista vaikka isä tekisi jotku asiat mielestäsi erilailla/huonommin mitä itse tekisit.Ei oikein ole, samaa mieltä että sellainen olis hyvä olla!
Palasin tosiaan töihin puoli vuotta sitten jolloin mies on joutunutkin ottamaan tosi paljon roolia kotona. Ja pyrin olemaan siihen puuttumatta ja hyvin hän on asioita myös hoitanut (esim lasten päivähoitojutut). Mutta aika usein lähden töihin ja kotona on jonkinlainen kolmas maailmansota hermostuneen isän ja riehuvien lasten kesken..
AP
No onko miehellä motivaatioita keksiä mitään yhteistä juttua lasten kans? Minkäikäisiä lapset on? Onko lapset muutoin kiinostuneet isästään, ovatko innoissaain kun tulee kotiin? Haluavat syliin tms.?
Minä olen ainakin huomannu et isät turhautuu helposti jos niitä yrittää liikaa ohjailla lasten kans puuhastelussa.Eipä juuri tunnu olevan. Päiväkoti-ikäisiä, leikki-ikäinen ja taapero. Lapset on nähdäkseni ihan normaalisti kiinnostuneitä isästään, pyrkivät syliin jne.
Mies on vapaa puuhaamaan miten tahtoo, ongelma on se että isän ja lasten kanssakäynti on pitkälti sitä että isä nalkuttaa lapsille sohvan nurkasta. Sitten se nalkutus jatkuu autoon.. puistoon... ruokapöytään.. aina nukkumaanmenoon saakka. Ihan sama mikä se tekeminen oli.
AP
Etkö sä aikasemmin sanonut, ettet suostunut kolmanteen lapseen miehen pyynnöstä huolimatta 🤔?
Niin?
AP
Eiku se oli toisessa ketjussa, jossa oli päiväkoti-ikäiset ja taapero 😅. En tiedä miten pystyin sekoittamaan, anteeksi.
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Jos "leikkipuistot, eväsretket ja lautapelit" eli se konkreettinen arki lasten kanssa ei ole kummankaan mielestä mieluisaa tekemistä, miksi olette hankkineet lapsia? Sama kuin hankkisi omakotitalon ja sitten harmittelisi puolison kanssa kilpaa, kuinka paljon pihatyöt, talon remppaaminen ja kiinteistön ylläpito ottavat pannuun.
Toivon, että joku jaksaisi vastata tähän asiallisesti, koska en oikeasti ymmärrä.
Minulle nuo on ihan mieluisia tekemisiä tavallisesti, mielestäni sanoin ettei ne "aina" itselläkään ole se mieluisin vaihtoehto. Kun on ollut ensin töissä, käynyt kaupassa, tehnyt ruuat, siivonnut, kysyy tahdonvoimaa lähteä vielä puistoon tms. Luulen että se on ihan inhimillistä pikkulapsiarjessa.
Ap
Tämä muuten tylsä ketju innoittaa kysymään muilta että lähdettävä aina puistoon vielä päiväkodin jälkeen lähes joka päivä? Varsinkin te joilla ei ole esim. taloyhtiön pihaa? Me asutaan pienessä rivitalonyhtiössä jossa ei ole muita pieniä lapsia. Puisto on kaukana ja tuntuu että lapsetkin on niin väsyneitä päiväkotipäivän jälkeen ettei oikein jakseta raahautua sinne puistoon muuta kun viikonloppuisin.
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Jos "leikkipuistot, eväsretket ja lautapelit" eli se konkreettinen arki lasten kanssa ei ole kummankaan mielestä mieluisaa tekemistä, miksi olette hankkineet lapsia? Sama kuin hankkisi omakotitalon ja sitten harmittelisi puolison kanssa kilpaa, kuinka paljon pihatyöt, talon remppaaminen ja kiinteistön ylläpito ottavat pannuun.
Toivon, että joku jaksaisi vastata tähän asiallisesti, koska en oikeasti ymmärrä.
Minulle nuo on ihan mieluisia tekemisiä tavallisesti, mielestäni sanoin ettei ne "aina" itselläkään ole se mieluisin vaihtoehto. Kun on ollut ensin töissä, käynyt kaupassa, tehnyt ruuat, siivonnut, kysyy tahdonvoimaa lähteä vielä puistoon tms. Luulen että se on ihan inhimillistä pikkulapsiarjessa.
Ap
Tämä muuten tylsä ketju innoittaa kysymään muilta että lähdettävä aina puistoon vielä päiväkodin jälkeen lähes joka päivä? Varsinkin te joilla ei ole esim. taloyhtiön pihaa? Me asutaan pienessä rivitalonyhtiössä jossa ei ole muita pieniä lapsia. Puisto on kaukana ja tuntuu että lapsetkin on niin väsyneitä päiväkotipäivän jälkeen ettei oikein jakseta raahautua sinne puistoon muuta kun viikonloppuisin.
Tietenkään ei aina. Noihan oli vain esimerkkejä. Lapsilla on myös erilaisia hoitopäiviä/ -viikkoja, esim meidän lapsilla oli tänään vapaa ja huomenna + perjantaina klo. 9-12 hoitoaika. Kyllä niillä sen jälkeen vielä virtaa on, joten siksi meillä ehkä on enemmän lasten kanssa puuhattava kotona kuin muilla.
AP
En voi sietää aikuisia ihmisiä jotka vinkuvat jostain pakollisesta asiasta joka nyt välttämättä ei ole sitä ihan lemppari tekemistä. Asioita on joskus tehtävä ja jos niihin asennoituu niin että no nautitaan nyt tästä minkä voidaan, on elämä paljon helpompaa.
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Miehesi muistuttaa minunkin isääni. Isäni oli yrittäjä, joka painoi pitkää päivää eikä kotona sitten riittänyt pinnaa eikä jaksamista. Harrastukset ja omat kaverit olivat hänelle aina hyvin tärkeitä, ja niiden parissa hän vaikutti olevan onnellinen, toisin kuin kotona.
Äitini taas oli se erotuomari, joka mielestään oli aina "lasten puolella" - todellisuudessa mustamaalasi isää meille ja hemmotteli veljeni pilalle vastapainoksi isäni ankaruudelle. En sano, että sinä käyttäydyt näin, minun äidilläni oli runsaasti omia ongelmia. Lisäksi meillä ongelmat ehtivät kärjistyä koko lapsuuteni ajan aikuisuuteeni saakka, teillä eletään vasta pikkulapsiarkea.
Toivottavasti löydätte ratkaisun ongelmaan. Onko miehelläsi tunteiden käsittelyn kanssa ongelmia? Oma isäni oli tunteellinen, mutta täysin kyvytön käsittelemään tunteitaan, varsinkin negatiivisia. Hän sitten purki ne kaikki kotona. Hän oli myös aina uupunut, mitä ei varmastikaan helpottanut tuo tapa padota tunteitaan eikä käsitellä niitä millään tavalla.
No on mielestäni jonkin verran. Ja appi on vielä pahempi. Anoppi sanoi että mies ja isänsä olivat usein napit vastakkain kun mies oli lapsi. Eli eiköhän silläkin jotain tekoa asian kanssa ole.
Ap
Ihan sama juttu isälläni. Vaarini oli ankara ja tunnekylmä kasvattaja. Isä kai sitten häneltä omaksui saman tyylin, vaikka varmasti halusikin muuttua. Ei kai vaan osannut. Parempi tuttu helvetti kuin tuntematon taivas.
t. 25
Alue: Aihe vapaa
No, mielipiteethän on täällä vapaat että anna mennä vaan. Totuuspohjaa noilla ei välttämättä hirveästi ole.
Mies on aivan vapaa ottamaan eron jos haluaa, luonnollisesti. Jos mies haluaisi eron, en asettuisi poikkiteloin.
Ap