Erosta toipuminen. Apuja kaipaan.

Apua?

Onnittele itseäsi! Olet uskaltanut päästää irti ihmisestä, joka ei ole kohdellut sinua hyvin, kaikki eivät uskalla.

Käy joka päivä valoisaan aikaan kävelyllä.

Kuuntele sellaista musiikkia, joka ei muistuta exästä.

Sytytä hänen muistolleen kynttilä ja itke. Tuskin jaksat kauaa vollottaa😊

Aloita uusi harrastus.

Osta itsellesi jotakin ihanaa, sellaista mistä olet haaveillut jo pitempään.

Käy hautausmaalla iltapimeällä ja kiitä, että Sinä olet elossa.

Soita ystävälle.

Sauno pitkään tai ota pitkä suihku. Pese hiukset hyväntuoksuisella shampoolla.

Herää aamulla töihin.

Kyllä se siitä👍

Vierailija kirjoitti:

Onnittele itseäsi! Olet uskaltanut päästää irti ihmisestä, joka ei ole kohdellut sinua hyvin, kaikki eivät uskalla.

Käy joka päivä valoisaan aikaan kävelyllä.

Kuuntele sellaista musiikkia, joka ei muistuta exästä.

Sytytä hänen muistolleen kynttilä ja itke. Tuskin jaksat kauaa vollottaa😊

Aloita uusi harrastus.

Osta itsellesi jotakin ihanaa, sellaista mistä olet haaveillut jo pitempään.

Käy hautausmaalla iltapimeällä ja kiitä, että Sinä olet elossa.

Soita ystävälle.

Sauno pitkään tai ota pitkä suihku. Pese hiukset hyväntuoksuisella shampoolla.

Herää aamulla töihin.

Kyllä se siitä👍

Olen yrittänyt koko illan itkeä ja saada surua tulemaan ulos. En saanut, kunnes nyt - luettuani viestisi. Voi kiitos.

ap

Helppohan noista laastareista on päästää irti, kun ei niihin edes kiinni kunnolla. Toimivat hetken vaan itsetunnon pönkittäjinä korkeintaan, mutta exään tulee vertailtua joka tilanteessa.

Riippuu ihan hirveästi siitä, kuinka kauan olitte yhdessä ja onko lapsia yhdessä. Mä en tule pääsemään varmaan koskaan, koska mennyt jo kohta neljä vuotta ja vieläkin kaipaan. 

Kyllä siihen menee aikaa. Vähän ihmisestä riippuen mutta 1-2 vuotta on ihan normaali.

Järjestettäisiinkö siellä päin eroseminaareja?

Oli yhteisiä lapsia. Oltiin melkein kymmenen vuotta yhdessä. Ex löysi melkein heti eron jälkeen uuden. Aika perinteinen erotarina siis. 

Itselläni on haaveissa löytää itseni, saada ura nousuun ja elää itselleni. 

Olen ottanut opikseni ja nyt aion todellakin mennä eteenpäin - yksin.

ap

Tai siis on yhteisiä lapsia.

ap

Vierailija kirjoitti:

Helppohan noista laastareista on päästää irti, kun ei niihin edes kiinni kunnolla. Toimivat hetken vaan itsetunnon pönkittäjinä korkeintaan, mutta exään tulee vertailtua joka tilanteessa.

Riippuu ihan hirveästi siitä, kuinka kauan olitte yhdessä ja onko lapsia yhdessä. Mä en tule pääsemään varmaan koskaan, koska mennyt jo kohta neljä vuotta ja vieläkin kaipaan. 

Kyllä muhun sattui myös paljon tämä "laastarista" eroaminen. Pidin miehestä kuitenkin kovasti. 

ap

Mä en ole kaivannut eksääni sekuntiakaan, mutta ero olikin mun päätös. Silti olen ihan hajalla, kun arki ja vastuu lapsista on täysin yksin mulla. Eksäni ei kykene ottamaan vastuuta lapsista, ei ole osannut olla koskaan isä, lapset tarvitsisivat isäänsä, mutta en voi mitään.

Erosta on vuosi. En ole edes ajatellut uutta suhdetta, tuskin ajattelen ikinä enää.

En tajua näitä laastarisuhdeihmisiä, kun en ole itse ollenkaan sellainen.

Ap: anna itsellesi aikaa. Uskon, että ajan myötä kaikki helpottaa.

Vierailija kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

Onnittele itseäsi! Olet uskaltanut päästää irti ihmisestä, joka ei ole kohdellut sinua hyvin, kaikki eivät uskalla.

Käy joka päivä valoisaan aikaan kävelyllä.

Kuuntele sellaista musiikkia, joka ei muistuta exästä.

Sytytä hänen muistolleen kynttilä ja itke. Tuskin jaksat kauaa vollottaa😊

Aloita uusi harrastus.

Osta itsellesi jotakin ihanaa, sellaista mistä olet haaveillut jo pitempään.

Käy hautausmaalla iltapimeällä ja kiitä, että Sinä olet elossa.

Soita ystävälle.

Sauno pitkään tai ota pitkä suihku. Pese hiukset hyväntuoksuisella shampoolla.

Herää aamulla töihin.

Kyllä se siitä👍

Olen yrittänyt koko illan itkeä ja saada surua tulemaan ulos. En saanut, kunnes nyt - luettuani viestisi. Voi kiitos.

ap

Ei kestä kiittää, mukava kuulla, jos olen ollut avuksi❤️

Suru ja itku on siitä kummallista, että sitä ei oikein voi pakottaa. Se tulla tupsahtaa sitten, kun sille on aika. Tuollaiset yksinäiset kävelyt ovat olleet minulle sellaisia paikkoja, että siellä huomaan vain yhtäkkiä itkeväni (suren edesmennyttä isääni) ja kävelyn jälkeen olen voinut paljon paremmin pitkään.

Jos yhtään lohduttaa niin olen sinulle kateellinen.

Itse olen ollut 2 vuotta suhteessa jossa minua kohdellaan huonosti. En osaa päästää irti. En löydä voimavaroja eroamiseen. Kärsin vain ja varmaan koko loppuelämän tässä.

Nauti, olet vahva Ihminen, vahvempi kuin minä ainakin

En tiedä siitä, olenko oikeasti vahva. Suoraan sanottuna myös pelottaa tuleva aika.

ap

Oikeasti olet heikko jos "pelottaa" tuleva aika. Olet vitunmoinen luseri joka ei uskalla ottaa itseään niskasta kiinni ja ruveta elää omaa elämää sekä ottamaan vastuuta siitä.

Vierailija kirjoitti:

Oikeasti olet heikko jos "pelottaa" tuleva aika. Olet vitunmoinen luseri joka ei uskalla ottaa itseään niskasta kiinni ja ruveta elää omaa elämää sekä ottamaan vastuuta siitä.

Oikeasti, mua lähinnä nauratti tää viesti. Sä varmaan olet aika vahva ja fiksu tyyppi, kun suollat tuollaista tekstiä :D

No höpö, höpö! Nyt vain panet kaikkia vastaantulijoita, etkä jää junnaamaan paikallesi. Olet ihan normaali ja jatkat elämääsi

Yllättävän pitkään tässä ketjussa säilyi asiallinen linja.

15 vuoden suhteen jälkeen olin itsekseni melkein 7 vuotta. Eron jälkeen ei sitten yhtään napannut kukaan mies. Ajattelin, että suhdehommat taisi olla tässä osaltani ihan suosiolla. Annoin itselleni aikaa ja mietin, että teen juuri niin kuin itsestä tuntuu parhaalta. Ei kiinnostanut laastarisuhteet, yhden yön viritykset tai mitkään kehitelmät. Vanhat parisuhteen loppu meni aika poltetun maan tekniikalla entisen kumppanin taholta. Tulin siihen tulokseen, että viis siitä pitäisikö jonkun muun mukaan sinkkuna käyttäytyä eri tavalla - teen niinkuin itsestä tuntuu. Aikansa otti, mutta nyt taas parisuhteessa hyvän, itselleni sopivan miehen kanssa. Varmaan olisi voinut nopeamminkin löytyä uusi ihminen vierelle kulkemaan, mutta tämän ajan se otti nyt osaltani. Joku muu tuntee ja tekee eri tavalla. 

Vierailija kirjoitti:

Oikeasti olet heikko jos "pelottaa" tuleva aika. Olet vitunmoinen luseri joka ei uskalla ottaa itseään niskasta kiinni ja ruveta elää omaa elämää sekä ottamaan vastuuta siitä.

Ja kukas se onkaan tullut taas av:tä viihdyttämään, meidän oma palstasymppis <3

Omasta erosta on nyt vähän reilut kaksi vuotta enkä ole vieläkään toipunut erosta. Oli yhteisiä lapsia, yhteinen arvomaailma (tai niin luulin) ja pitkä liitto (yli 10 vuotta). Taloudellisten ongelmien ja riitojen kärjistyttyä ex-vaimo lähti lasten kanssa pois eikä halunnut enää edes yrittää mitään. Olisi kai lähtenyt ilman lapsiakin jos olisi voinut.

Välillä on parempia hetkiä ja silloin haaveilen uudesta parisuhteesta. Yleensä se hyvä kausi loppuu kun tulee eksän kanssa jotain kränää lasten asioista tai muita vastoinkäymisiä. En pysty enää luottamaan naisiin tai edes arvostamaan naisia. Jos ihminen jonka kanssa piti elää elämä yhdessä on valmis jättämään kaiken taakseen kun rahat loppuu niin mitä se kertoo naisista? Olisi helpompaa jos kyse olisi yksittäisestä tapauksesta, mutta tuntuu että vastaavia tapauksia on vaikka kuinka monta.

Kävin eroterapiassa ja päivätyö on pitänyt rutiinit pyörimässä. En tiedä olisinko muuten selvinnyt. Mietin vain että tässäkö se elämä nyt oli. Viikonloppuisinä ja veronmaksajana, jonka rahat kyllä kelpaa, mutta jota kukaan ei arvosta. Lienee varmaan turha mainita, että kun minulla on ollut pääpaino lasten hyvinvoinnissa (elarit, lasten tapaaminen ja yhteydenpito) niin eksällä se oli uuden miehen etsiminen mahdollisimman pian.