Mitä siitä seuraa jos ei käsittele erotaan vaan hyppää heti uuteen suhteeseen?

Vierailija kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

Ihmettelen näitä miehiä jotka hankkivat heti eron jälkeen uuden puolison.

Minä taas puolestani ihmettelen näitä jotka ilmeisesti meinaa elää ikuisesti ja se parisuhde näyttää olevan ihan sama kenen kanssa on, minusta se oleellisin asia on juuri se tyyppi X -Ei se ehkä ole vapaa kuukauden tai puolen vuoden päästä! Elämä on nyt, eikä "entinen suhde" ole asia jota pitää käsitellä. Kyllä normaali ihminen käsittelee parisuhdetta kokoajan siinä ollessaan ja siitä poistuu kun suhde halutaan päättää.

Miksi ei olisi? Jos se on juuri oikea sinulle, hän varmaankin odottaa sinua edes sen kuukauden. Ihmeellisiä hätähousuja, jos puolen vuoden odotus tarkoittaa sitä, että menetät elämäsi rakkauden kokonaan. 

Totta. Ei monikaan jää odottamaan että koskahan eronnut saa ne asiat käsiteltyä. Mä olen oppinut sen että kaikki kortit pitää katsoa. "Älä kävele onnesi ohitse" sanonta toimi viimeksi. Uusi ihastus löytyi töistä vanhan(pystyynkuolleen) suhteen vielä kestäessä. En laittanut häntä odottamaan(tiesi että elän parisuhteessa) vaan annoin palaa, vaihtoon! Yhdessä edelleen eikä siinä paljon vanhat suhteet paina.

Itse kuulun niihin joiden on helppo lähteä uuteen suhteeseen, nopeastikin. Ei sitä pyörää tarvitse keksiä uudestaan, tiedän miten ne hommat toimii. Laastarisuhteita en ole tarvinnut, laastaria saa kaupasta.

Vierailija kirjoitti:

Minäkin surin eroa vuosikaudet ennen varsinaista eroa, mutta kyllä siinä uudessa tilanteessa kuitenkin oli niin paljon ajateltavaa, ettei mikään uusi kumppani olisi tullut kyseeseenkään. Esimerkiksi huoli lapsista, asumisjärjestelyt, hoitojärjestelyt, sukulais- ja kaverisuhteiden muutokset jne. Kyllä tällaiset parisuhteen ulkopuoliset asiatkin vaativat käsittelyä ja sen takia olisi minusta parempi, että se uusi elämä rakennetaan ensin yksin ja sitten vasta etsitään uusi kumppani. Tuntuu siltä, ettei kestetä sitä arkea sitten yksinään, jos heti pitää uusi löytää. Ei ole kyse pelkästä parisuhteesta, vaan omasta elämästä ja itsenäisyydestä. Esim useimpien miesten kohdalla väistämättä ajattelen, että on pakko saada uusi kodinhoitaja. 

Tämä! Jos on yhteisiä lapsia ja oltu pitkään yhdessä, on se tilanne kuitenkin niin uusia asioita ja tilanteita täynnä mihin pitää sopeutua. Senpä takia en usko, että kovinkaan moni tällaisessa tilanteessa eronnut on sitten kuitenkaan käsitellyt asioita niin pitkälle jo liiton loppupuolella, että pystyisi tuosta noin vain ogelmattomasti siirtymään uuteen suhteeseen. Toki näitä varmasti on mutta väitän että aika vähemmistössä ovat.

Sitten on nämä yhteiset lapset. Ero on lapsille niin iso ja järisyttävä asia, että lasten täytyy oikeasti saada käsitellä tätä asiaa ilman, että siihen saman tien roudataan uutta äiti- tai isäpuolta, johon vielä kuuluu mahdollisesti uusia sisarpuolia. Jossain tutkimuksissa on tullut esille, että lapsilla menee keskimäärin 2 vuotta vanhempien erosta toipumiseen. On helvetin itsekästä ruveta leikkimään suurperhettä saman tien kun on erottu.

Asia on vielä eriksen nämä teini-iästä asti sarjaseurustelijat, jotka hyppäävät aina suhteesta uuteen ja yksinolo on ihan kamalaa. Jotain on pahasti vialla silloin ihmisessä jos elämää ei ole ilman jotain toista ihmistä. Kai sitä läheisriippuvuudeksikin kutsutaan.

Ei välttämättä seuraa mitään sen kummempaa. Minä ainakaan itse en ole kovin helposti eroavaa tyyppiä, joten 6 vuoden avoliiton päätettyäni olin jo käsitellyt sen asian mielessäni siinä vaiheessa. Meni noin kuukausi kunnes sattumalta tapasin nykyisen avomieheni, jonka kanssa olen nyt ollut yli seitsemisen vuotta suhteessa ja ihan onnellisia olemme olleet, vaikka silloin erotessani vannoin olevani vähintään pari vuotta sinkkuna ennen yhtäkään miestä tai parisuhdetta. Toisin kävi mutta mitään en kyllä kadu, päinvastoin pidän itseäni erityisen onnekkaana.

Siitä seuraa nämä:

Ihminen ei käsittele mennyttä ja omaa osuuttaan etoon

=> ei tule tietoisiksi alitajuisista tekijöistä, vaan jatkaa elämistä automaattiohjauksella

=> ottaa uuden puolison samojen alitajunnassa valkitsevien mallien mukaan (kuuluisin näistä on se on, että alkoholistin tytär valitsee alkoholistin itselleen yhä uudelleen, vaikka toista vannoo. Sama pätee muissakin)

=> itse toistaa uudessa suhteessa samaa alitajuista käyttäytymismallia, joka tuhoaa suhdetta hitaasti.

Miten niin mitä seuraa? Luuletko sä typerys että kohtalo pudottaa tulikiven taivaasta? Ei siitä mitään seuraa. Elämä jatkuu.

Vierailija kirjoitti:

Ei minun ole ainakaan tarvinnut erojani mitenkään erityiesti käsitellä sen jälkeen. Kyllä kaikissa tilanteissa oli aika lailla koko ajan ajan selvää, miksei juttu toiminut pidemmän päälle. Kaikki olivat yhteisiä päätöksiä, jotka eivät aiheuttaneet pahaa verta. Ikävää ja surua toki koki paljon, mutta se on normaalia.

Se suru pitää käydä läpi eikä kantaa sitä taakaksi uuteen suhteeseen.

Suurimmalle osalle olisi hyvä hetken aikaa opetella olemaan yksin ja käsitellä asioita. Mahdolliset lapsetkin ansaitsevat tämän.

Vierailija kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

Minulle siitä seurasi uusi, onnellinen suhde.

Olin sinkku 17 päivää.

Kokeile ensi kerralla päästä alle viikon sinkkujakson.

Ensi kertaa ei tule.