Lue keskustelun säännöt.
Pelottaa ja ahdistaa mennä töihin
25.09.2017 |
Työttömänä ahdistaa se, että on yhteiskunnalle hyödytön ja elämä on jotenkin merkityksetöntä. Mutta nyt, kun sain vihdoin määräaikaisen työn, minua ahdistaa ja pelottaa entistä enemmän!
Minulla on siis jo ala-asteelta lähtien ollut jonkunlainen sosiaalisten tilanteiden pelko. Erityisesti esiintyminen on todella kamalaa. Kun joudun jännittävään tilanteeseen, naamani helahtaa tulipunaiseksi, hikoilen, en saa sanottua mitään järkevää ja muutenkin jäädyn täysin.
Noniin, se työ... Joudun tekemään suurimmaksi osaksi asiakaspalvelua! Nyt kaduttaa, että otin työn vastaan. Kuitenkin työttömänä on niin epätoivoinen, että suostuu tekemään mitä vaan. En kuitenkaan tule pärjäämään asiakaspalvelijana. Voin vain kuvitella, kuinka en saa yöllä nukutuksi ja aamulla voin pahoin jännityksestä. Vaikka olen aina ollut koulussa fiksu ja nopea oppimaan, niin tuntuu, etten perehdytyksessä opi mitään jännityksen takia. Sitten hävettää ja ahdistaa koko ajan kysellä... ja vaikka olisin kysynyt samaa asiaa 100 kertaa, en siltikään kuumottavassa asiakaspalvelutilanteessa muista mitään. Ja auta armias jos tulee joku ongelma tai vaikea asiakas... alan varmaan itkemään. :(
Minulla on betasalpaajia, mutta en ole kokenut niiden käytöstä juurikaan hyötyä. Ainoa positiivinen vaikutus on, ettei ääni tärise niin voimakkaasti.
Mitä voin tehdä (työ alkaa parin viikon kuluttua)? Kohtalotovereita?
Kommentit (22)
Tiedän tunteen, jouduin viimeksi syömään jopa ripulilääkettä voidakseni käydä töissä, ah kuinka noloa :D Työtön tällä hetkellä.
Tuossa tilanteessa sinun pitää nyt panostaa siihen, että saat hyvän perehdytyksen, selkeän tehtävänkuvan ja kunnon tukea. Se on työnantajankin moka jos sinut jätetään yksin epätietoisuuteen änkyttämään. Äläkä vaadi itseltäsi liikoja. Opi sanomaan "En tiedä, mutta odotatko, otan selvää". Vaikeita tilanteita on myös helpompi käsitellä jos pystyt purkamaan niitä kollegojen kanssa, esim. "No jopas oli tyyppi, löi luurin korvaan".
Sisältö jatkuu mainoksen alla
Sisältö jatkuu mainoksen alla
Hyvin se menee, ihan varmasti :)
Mä olen sosiaalisten tilanteiden pelkoinen, inhoan jutella vieraille ihmisille, pelkään soittamista tuntemattomille, lääkäriin mennessä yleensä ekana pillahdan itkuun kun jännitän niin, juhlissa kyhjään nurkassa jne.
MUTTA, työssä mulle on helpointa juuri ne asiakastilanteet. Mua voi ahdistaa vaikka työkavereiden kanssa juttelu, ja itku meinaa tulla jos joku ylempi ripittää jostakin...
Työkavereille mä olen mä, Maija Meikäläinen, sen ja sen ikäinen, siellä ja tuolla asuva, tästä ja tosta tykkäävä. Mä olen persoona.
Asiakkaille taas, mä oon vaan naama X, mä en ole mä, mä olen vaan joku random toimistotäti, jonka kanssa hoidetaan asiat. Ja puhelimessa samoin asiakkaiden kanssa; se e ole minä, se on toimistotäti Maija, joka on vain toimistotäti, jolla ei ole persoonaa tai omaa elämää.
Vaikea selittää... mutta mulla ainakin se asiakkaiden kohtaama työminä on sellainen, ikäänkuin pintapuolinen kuva minusta, ja siksi mun on helpompi sosialisoida siinä tilanteessa. Ne ei tiedä mua, ne ei tunne mua, ne ei ole kiinnostuneita musta ihmisenä, ne haluaa vain hoitaa asiansa.
Jospa säkin saisit saman moodin päälle itsellesi :)
Ja vaikka alkuu sähläisit ja et muistaisi juttuja, se ei haittaa. Kukaan ei oo seppä syntyessään. Työkaverit (ja varmasti myös asiakkaat) on varmasti kaikki joskus itsekin olleeh joskus uutena jossain tilanteessa, ja tietävät että ei se silloin aina suju kuin tanssi.
Toki aina on tyhmiä ihmisiä, jotka rupeaa räksyttää, mutta ei niiden kannata antaa masentaa. Niiden huonot tavat on niiden oma häpeä.
Vierailija kirjoitti:
Hyvin se menee, ihan varmasti :)
Mä olen sosiaalisten tilanteiden pelkoinen, inhoan jutella vieraille ihmisille, pelkään soittamista tuntemattomille, lääkäriin mennessä yleensä ekana pillahdan itkuun kun jännitän niin, juhlissa kyhjään nurkassa jne.
MUTTA, työssä mulle on helpointa juuri ne asiakastilanteet. Mua voi ahdistaa vaikka työkavereiden kanssa juttelu, ja itku meinaa tulla jos joku ylempi ripittää jostakin...
Työkavereille mä olen mä, Maija Meikäläinen, sen ja sen ikäinen, siellä ja tuolla asuva, tästä ja tosta tykkäävä. Mä olen persoona.
Asiakkaille taas, mä oon vaan naama X, mä en ole mä, mä olen vaan joku random toimistotäti, jonka kanssa hoidetaan asiat. Ja puhelimessa samoin asiakkaiden kanssa; se e ole minä, se on toimistotäti Maija, joka on vain toimistotäti, jolla ei ole persoonaa tai omaa elämää.Vaikea selittää... mutta mulla ainakin se asiakkaiden kohtaama työminä on sellainen, ikäänkuin pintapuolinen kuva minusta, ja siksi mun on helpompi sosialisoida siinä tilanteessa. Ne ei tiedä mua, ne ei tunne mua, ne ei ole kiinnostuneita musta ihmisenä, ne haluaa vain hoitaa asiansa.
Jospa säkin saisit saman moodin päälle itsellesi :)
Ja vaikka alkuu sähläisit ja et muistaisi juttuja, se ei haittaa. Kukaan ei oo seppä syntyessään. Työkaverit (ja varmasti myös asiakkaat) on varmasti kaikki joskus itsekin olleeh joskus uutena jossain tilanteessa, ja tietävät että ei se silloin aina suju kuin tanssi.
Toki aina on tyhmiä ihmisiä, jotka rupeaa räksyttää, mutta ei niiden kannata antaa masentaa. Niiden huonot tavat on niiden oma häpeä.
Kiitos tästä! Pitää siis henkisestikin vetää työasu päälle :)
Ap
Ja hei, heti kun menet työpaikalle ja tapaat esimiehen/perehdytetäjän, niin sano heti reilusti kuinka sinua jännittää. Kerro, että kuitenkin haluat tehdä tätä työtä. Yleensä ihmiset osaavat suhtautua. Ja voipa olla, että perehdyttäjä on kohtalotoveri. Tällainen on yllättävän yleistä. Joka tapauksessa on helpompaa, kun asiasta tiedetään ja tiedetään mistä muuten mahdollisesti outo käyttäytyminen johtuu. Jännitys on muutenkin ymmärrettävää työttömyyden jälkeen uudessa työpaikassa. Ole ylpeä itsestäsi.
Kun menet pelkoa kohti, niin luulenpa, että kun alkuvaikeudet on ohitettu, niin ihmisten parissa asiakaspalvelussa "siedätyt" ja nämä jännitykset pikkuhiljaa alkavat hävitä. Asiakaspalvelu voi olla nautinto! Näin itselleni kävi!
Sisältö jatkuu mainoksen alla
Asiakaspalvelussa aika nopeasti huomaa, että ne palvelutilanteet ovat hyvin samanlaisia. Periaatteessa opeteltavaa ei hirveästi ole. Hetken aikaa kun olet tehnyt töitä, niin homma menee hyvin rutiinilla ja samoilla litanioilla läpi. Erikoistapauksia sattuu harvakseltaan,joten niistä ei tarvitse stressata. Olen samaa mieltä aikaisemman kirjoittajan kanssa, että sosiaalisena jännittäjänä stressiä aiheuttavat enemmänkin työkaverit, jotka haluavat tietää susta enemmän ja joiden kanssa pitää jutella jatkuvasti jotakin uutta, kuin asiakkaat, joiden kanssa kohtaamiset ovat tosi lyhyitä ja pinnallisia.
Teetkö asiakaspalvelua puhelimitse vai face-to-face? en oikeastaan osaa muuten neuvoa, mutta itseäni auttaa jännittävissä sosiaalisissa tilanteissa ajatus siitä, että olen ihminen, joka pitää puheen ihmisille. Toisin sanoen, minun (tai tässä tapauksessa sinun) ei tarvitse olla tietynlainen asiakaspalvelija, vaan voit olla ihan oma itsesi. Pitkälle pääsee jo sillä, että on ystävällinen ihmisille ja haluaa aidosti etsiä ratkaisua heidän pulmiinsa. Sinun ei tarvitse olla kaikkitietävä, vaan riittää, että autat heitä selvittämään asioita, joiden vuoksi he ovat sinun puoleesi kääntyneet. Jos et tiedä jotain, voit sanoa, että hetkinen, selvitän. Esimerkiksi jos teet asiakaspalvelua puhelimessa, voit sanoa, että selvitän ja soitan sinulle takaisin hetken kuluttua. Voit myös sanoa, että olet vasta aloittanut työssäsi, jos se helpottaa oloasi.
Sisältö jatkuu mainoksen alla
Kokemus tuo varmuutta, tiedän mistä puhun. Olin ennen ihan samanlainen ja nyt 10v toiminut erilaisissa asiakaspalveluhommissa ja nautin todella paljon ihmisten kanssa olemisesta. Oon nykyään todella sosiaalinen, enkä jännitä oikeastaan yhtään mitään. Eli rohkeasti vaan noihin tilanteisiin, kyllä se siitä. Ja ikä tuo varmuutta joka vuosi enemmän ja enemmän.
Minä myös kammoan sosiaalisia tilanteita. Tein silti ennen töitä ihmisten parissa. Olen samaa mieltä edellisten kanssa siitä, että työroolissa on helpompi olla. Kuitenkin itselleni kyseinen työ kävi lopulta hyvin raskaaksi, kun tein sitä useamman vuoden. Lopulta päätin vaihtaa aivan toiselle alalle, ja olen nyt opiskelemassa. Ap:lla on nyt hyvä tilaisuus kokeilla omia rajojaan. :) Voi olla, että hän huomaakin pystyvänsä asiakaspalvelutyöhön ja ehkä jopa viihtyvänsä siinä. Ja jos ei viihdy, niin onneksi työsuhde on määräaikainen. Sen jälkeen voi hakea toisenlaista hommaa.
Sisältö jatkuu mainoksen alla
Perehdytystilanteessa ota kynä ja vaikka joku pikku lehtiö/vihko viereen ja laita tärkeät asiat ylös. Niin minä teen. Voit vaikka vitsailla (jos ihmettelevät), että et halua kysellä samoja asioita uudelleen ja uudelleen tai että muistat paremmin, jos kirjoitat ylös.
Tsemppiä. Jokaista ihmistä jännittää uusi työ. Hyväksy se tunne, ei sitä tarvitse tukahduttaa. T. Toinen jännittäjä-pingottaja
Sisältö jatkuu mainoksen alla
Kiitos kaikille vastauksista :) lisää saa toki laittaa jos on neuvoja ja kokemusta!
Ap
Mee oikeisiin töihin. Asiakaspalvelu ei oo mitään oikeaa työtä. Ihmekös ahistaa tommonen näennäishomma.
Sisältö jatkuu mainoksen alla
Mulle on muutaman kerran asiakaspalvelija ihan sanonut olevansa ekaa päivää töissä/aloittaneensa juuri, eikä siksi osaa vastata kysymykseeni suoraan. Minussa tämä herätti vain ihan positiivisen reaktion ja sympatiat heräsi asiakaspalvelijaa kohtaan. Eli suosittelen vaikeissa tilanteissa, että kerrot suoraan olevasi uusi, etkä siksi tiedä.
Ap, vaikka jännittää ja pelottaa mennä uuteen työhön/tehtävään, niin mene silti! Sinulla on ensinnäkin paikka, minne mennä. Et ole enää työtön. Toiseksi, tee ekasta päivästä mahdollisimman rento, siis siten, että olet vasta aloittanut. Sinulta ei voi vaatia - etkä sinä itse itseltäsi - rutiinia, osaamista, varmuutta, jne. Jostain on aloitettava!
Mikäli mahdollista, niin pilko päiväsi pieniin osiin. Ihan minimistä pitäisi aloittaa.
Suomalaisilla työpaikoilla on kummallinen malli: vastatulleen pitäisi osata heti kaikki, ja osoittaa olevansa "paikan arvoinen". Jokainen on aloittanut jostakin. Työhönperehdytyksen pitää olla hyvä ja perusteellinen.
Päivä kerrallaan. Vain yksi päivä. Ja sitten kotiin. Vaikka illat menisivätkin seuraavaa päivää jännittäessä (kuten minulla), niin silti jonkun ajan kuluttua jännitys ehkä vähän lievenee. Työhön menosta, työtehtävistä alkaa muodostua rutiini. Hyvä sellainen.
Itse olen tilanteessa, missä joudun koko ajan pois mukavuusalueeltani 48v. iässä. Moni ikäiseni on ollut samassa työpaikassa viimeiset vuodet, jopa 25v., jne. Kuinka monet heistäkin, "rautaisista ammattilaisista omalla alallaan", jännittäisivät ja pelkäisivät uuden työtehtävän edessä, uudessa työpaikassa? Veikkaan, että lähes kaikki.
Olen ollut pätkätyöläinen aina. Nyt pystyn onneksi ammentamaan pätkätyöhistoriastani sen, että tiedän, miten vaikeaa taas uusi työpaikka, työtehtävä, työyhteisö, jne. on. Mikään ei tule elämässäni helposti, ei niin mikään. Olen jo tottunut tähän jännittämiseen, pelkoon, oksettavaan oloon. Ahdistuksen kanssa olen tottunut elämään.
(Minua jännittää eniten se, että olen varmaankin jotenkin outo ja kummallinen, kun en ole vielä tähän ikään mennessä saanut pysyvää työtä. Olen aineenopettaja, ja minussa varmaan on jotain vikaa persoonassa, kun en ole työllistynyt. Minulla ei kuitenkaan ole muita vaihtoehtoja kuin mennä juuri sinne, mistä saan työtä. Jotenkin päivä kerrallaan.).
Pelottaa ja ahdistaa. Vaikeinta on tämä unettomuus ja siitä koituva väsymys. Minkäs tälle voi? En halua jäädä työttömäksi. Olisi hyvä, jos oppisi vatimaan itseltä vähän vähemmän, vaikka ympäristö olisi toista mieltä. Kai se on miellyttämisen halua ja epävarmuutta omasta arvosta työntekijänä...
Nyt pitäisi soittaa päivä. Neljältä jo heräsin...
Ahdistelijat, helpottaako teillä päivän mittaan vai milloin on pahin ahdistuspiikki? Itsellä yleensä aamuyöstä, kun herään levottomaan uneen. Myös juuri ennen työpaikalle saapumista. Sitten helpottaa päivän mittaan, kun/jos työt sujuu tai ihmiset ovat ystävällisiä.
Up