Mies ei auta vauvan kanssa
Meillä on kaksi kuukautta vanha vauva. Kun joku kuitenkin tulee tätä kysymään, niin ei, en ruinannut vauvaa mieheltä eikä ollut vahinko. Mies tahtoi lasta enemmän kuin minä.
Mies on suoraan sanottuna täysin hyödytön vauva-arjessa. Omaa vikaa osaksi varmasti, jo ennen vauvaa hoidon kaikki kotityöt, mutta asia ei minua vaivannut silloin. Mielelläni tein eikä se kuormittanut minua.
Nyt kuitenkin koliikkivauva, jota kanniskelen päivät pitkät. Mies vaihtaa ehkä yhden vaipan kahteen päivään, ja hoitaa vauvaa VAIN TASAN sen hetken että käyn esim. vessassa. Ei mitään oma-alotteisuutta. Omaa aikaa en saa, siis esimerkiksi että katsoisin jakson jostain sarjasta tai jotain vastaavaa. En saa edes syödä rauhassa. Mies puolestaan istuu päivät koneella ja nukkuu pitkiä unia.
Olen kuin zombie - kalpea haamu joka toimii väsyneen mekaanisesti.
Olen yrittänyt puhua miehelle asiasta lähiaikoina joka päivä. Mutta ei. Joko lyö vitsiksi, tai suuttuu. Ei osaa ottaa kritiikkiä vastaan yhtään.
Toinen asia on se, että kun jätän vauvan miehelle esim. vessareissun ajaksi, niin vauva huutaa ja huutaa, mutta mies ei ota syliin. Hyssyttelee vaan, mutta on niin laiska ettei jaksa edes syliin nostaa. Välillä selvästi hermostuu itkuun ja saattaa "huutaa" vauvalle. Eli toinen puoli ongelmassa on se, että mikäli mies hoitaisikin, uskaltaisinko luottaa ettei satuta vauvaa tai jätä hoitamatta. Voi Jeesus että on hankalaa.
Kommentit (76)
Miehellä on muita naisia ja todennäköisesti tahtoo erota . Eikö sinun tehtävänäsi ole hoitaa vauvaa, koska olet sen hankkinut. Sinä olet äiti! Sinulla on vastuu vauvasta ja sen syöttämisestä. Ei miehellä. Vauva-aikana ei tarvita omaa aikaa, vaan vauva on sinussa pitkään kiinni.
Mies on selvästi tyytymätön suhteeseen
mies käy töissä, sinä hoidat lapset.
Vierailija kirjoitti:

En minä yksin sitä vauvaa ole hankkinut. :) Ja omaa aikaa saan haluta, koska meitä vanhempia on kaksi - jos olisin yksin, niin en omasta ajasta edes puhuisi välttämättä. Ja ei ole muita naisia, mies ei poistu kotoa melkein ikinä ja puhelin on lähes yhteistä omaisuutta kun molemmat sillä jotain touhutaan. Ja koneella pelaa. :D Tää kommentti jotenkin piristi mua, kiitos. :D -ap
Vierailija kirjoitti:
mies käy töissä, sinä hoidat lapset.
Ei käy töissä. -ap
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
mies käy töissä, sinä hoidat lapset.
Ei käy töissä. -ap
onnea vaan valinnoistasi.
ja ikää oli?
vauvanhoito on naisen hommaa ja harvinaisen paskan miehen oot valinnut.
WT ALERT
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
mies käy töissä, sinä hoidat lapset.
Ei käy töissä. -ap
onnea vaan valinnoistasi.
Niinpä. Opiskelee kylläkin. -ap
Vierailija kirjoitti:
ja ikää oli?
vauvanhoito on naisen hommaa ja harvinaisen paskan miehen oot valinnut.
WT ALERT
28. Mun mielestä vauvanhoito ei ole yksin naisen hommaa. Ja WT en ole, jos haluat välttämättä tietää niin ihan akateemisia ollaan. :D
Kuulostaa sellaiselta isältä, jollainen minusta tulisi, jos hankkisin lapsia. :D
Silti kaikki ovat tyrkyttämässä minulle ajatusta vanhemmuudesta.
Nyt sulla on aikaa itsellesi kuitenkin juuri tällä hetkellä. Joko mies vauvan kanssa tai vauva nukkuu. Ja sä sillä vähäisellä omalla ajallasi roikut täällä palstalla. Hienoa..
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Miehellä on muita naisia ja todennäköisesti tahtoo erota . Eikö sinun tehtävänäsi ole hoitaa vauvaa, koska olet sen hankkinut. Sinä olet äiti! Sinulla on vastuu vauvasta ja sen syöttämisestä. Ei miehellä. Vauva-aikana ei tarvita omaa aikaa, vaan vauva on sinussa pitkään kiinni.
Mies on selvästi tyytymätön suhteeseenEn minä yksin sitä vauvaa ole hankkinut. :) Ja omaa aikaa saan haluta, koska meitä vanhempia on kaksi - jos olisin yksin, niin en omasta ajasta edes puhuisi välttämättä. Ja ei ole muita naisia, mies ei poistu kotoa melkein ikinä ja puhelin on lähes yhteistä omaisuutta kun molemmat sillä jotain touhutaan. Ja koneella pelaa. :D Tää kommentti jotenkin piristi mua, kiitos. :D -ap
Millainen äiti oikein olet? Jos mun nainen kirjoittaisi tuohon sävyyn, niin olisin todella pettynyt . Miten kaksi aikuista ihmistä ei kykene kantamaan vastuuta niin, että molemmilla on hyvä olla ? Ei tullut mieleen pohtia miehen käytöstä ennen lapsien hankkimista? Tuskin hänen käytös tuli yllätyksenä ja yhtäkkiä muuttui ihmisenä. Turha jälkeenpäin mutista. Olisit miettinyt asioita vähän pidemmälle ? Ei hyvää päivää! Kasvakaa aikuiseksi molemmat !
Vierailija kirjoitti:
Kuulostaa sellaiselta isältä, jollainen minusta tulisi, jos hankkisin lapsia. :D
Silti kaikki ovat tyrkyttämässä minulle ajatusta vanhemmuudesta.
Hyvä että edes tiedostat että isyys vois sun kohdalla olla tuollaista! Tämä mies kun raskausaikana vaikutti siltä että hänestä tulee oikea Vuoden Isä. Ja siksi pettymys onkin kova.
Vierailija kirjoitti:
Meillä on kaksi kuukautta vanha vauva. Kun joku kuitenkin tulee tätä kysymään, niin ei, en ruinannut vauvaa mieheltä eikä ollut vahinko. Mies tahtoi lasta enemmän kuin minä.
Mies on suoraan sanottuna täysin hyödytön vauva-arjessa. Omaa vikaa osaksi varmasti, jo ennen vauvaa hoidon kaikki kotityöt, mutta asia ei minua vaivannut silloin. Mielelläni tein eikä se kuormittanut minua.
Nyt kuitenkin koliikkivauva, jota kanniskelen päivät pitkät. Mies vaihtaa ehkä yhden vaipan kahteen päivään, ja hoitaa vauvaa VAIN TASAN sen hetken että käyn esim. vessassa. Ei mitään oma-alotteisuutta. Omaa aikaa en saa, siis esimerkiksi että katsoisin jakson jostain sarjasta tai jotain vastaavaa. En saa edes syödä rauhassa. Mies puolestaan istuu päivät koneella ja nukkuu pitkiä unia.
Olen kuin zombie - kalpea haamu joka toimii väsyneen mekaanisesti.
Olen yrittänyt puhua miehelle asiasta lähiaikoina joka päivä. Mutta ei. Joko lyö vitsiksi, tai suuttuu. Ei osaa ottaa kritiikkiä vastaan yhtään.
Toinen asia on se, että kun jätän vauvan miehelle esim. vessareissun ajaksi, niin vauva huutaa ja huutaa, mutta mies ei ota syliin. Hyssyttelee vaan, mutta on niin laiska ettei jaksa edes syliin nostaa. Välillä selvästi hermostuu itkuun ja saattaa "huutaa" vauvalle. Eli toinen puoli ongelmassa on se, että mikäli mies hoitaisikin, uskaltaisinko luottaa ettei satuta vauvaa tai jätä hoitamatta. Voi Jeesus että on hankalaa.
Ei sitä tarvitse kokoaikaa hoitaa ja paapoa! Kyllä sinä vessassa voit käydä, vaikka kukaan ei lasta sillä välin hoitaisikaan. Nyt järki päähän sen lapsen kanssa! Lapsen jokaiseen huutoon ja inahdukseen ei tarvitse reagoida! Miehelläsi on ihan normaali suhtautuminen lapseen! Sinä hössötät ja koohotat aiheesta, miehesi ei. Miehesi ei halua uuvuttaa itseään lapsen takia, eikä pitäisi sinunkaan! Miehesi on hyvin viisas, kun ei lähde tuohon sinun turhaan touhuamiseen mukaan, ja polta itseään loppuun turhan takia, kuten sinä näytät tehneen! Kärsi ihan itse nahoissasi oma hölmöilysi, äläkä vaadi toista hyppäämään samaan suohon sinun kanssa.
M34 kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Miehellä on muita naisia ja todennäköisesti tahtoo erota . Eikö sinun tehtävänäsi ole hoitaa vauvaa, koska olet sen hankkinut. Sinä olet äiti! Sinulla on vastuu vauvasta ja sen syöttämisestä. Ei miehellä. Vauva-aikana ei tarvita omaa aikaa, vaan vauva on sinussa pitkään kiinni.
Mies on selvästi tyytymätön suhteeseenEn minä yksin sitä vauvaa ole hankkinut. :) Ja omaa aikaa saan haluta, koska meitä vanhempia on kaksi - jos olisin yksin, niin en omasta ajasta edes puhuisi välttämättä. Ja ei ole muita naisia, mies ei poistu kotoa melkein ikinä ja puhelin on lähes yhteistä omaisuutta kun molemmat sillä jotain touhutaan. Ja koneella pelaa. :D Tää kommentti jotenkin piristi mua, kiitos. :D -ap
Millainen äiti oikein olet? Jos mun nainen kirjoittaisi tuohon sävyyn, niin olisin todella pettynyt . Miten kaksi aikuista ihmistä ei kykene kantamaan vastuuta niin, että molemmilla on hyvä olla ? Ei tullut mieleen pohtia miehen käytöstä ennen lapsien hankkimista? Tuskin hänen käytös tuli yllätyksenä ja yhtäkkiä muuttui ihmisenä. Turha jälkeenpäin mutista. Olisit miettinyt asioita vähän pidemmälle ? Ei hyvää päivää! Kasvakaa aikuiseksi molemmat !
Siis mihin sävyyn? :D Niinpä, miten ei kykenekään? Haluaisin että mieskin kantaisi oman vastuunsa, sitten olisi myös minulla hyvä olla.
Jätä se. Jos teet kaikki kotityöt yksin, niin mieshän vaan teettää sinulle lisää töitä. Lisää tiskiä ja likapyykkiä.
Mitä sen miehen pitäisi tehdä? Imettää vauvaa? Tunkea strasselia sen suuhun kun se huutaa?
Tekemällä tehtyä miehen haukkumista.
Ja vielä työtön eli ei edes elätä perhettä.Ja jos ei mitään tee kotona...Mitä teet tuollaisella miehellä?
Mies77 kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Meillä on kaksi kuukautta vanha vauva. Kun joku kuitenkin tulee tätä kysymään, niin ei, en ruinannut vauvaa mieheltä eikä ollut vahinko. Mies tahtoi lasta enemmän kuin minä.
Mies on suoraan sanottuna täysin hyödytön vauva-arjessa. Omaa vikaa osaksi varmasti, jo ennen vauvaa hoidon kaikki kotityöt, mutta asia ei minua vaivannut silloin. Mielelläni tein eikä se kuormittanut minua.
Nyt kuitenkin koliikkivauva, jota kanniskelen päivät pitkät. Mies vaihtaa ehkä yhden vaipan kahteen päivään, ja hoitaa vauvaa VAIN TASAN sen hetken että käyn esim. vessassa. Ei mitään oma-alotteisuutta. Omaa aikaa en saa, siis esimerkiksi että katsoisin jakson jostain sarjasta tai jotain vastaavaa. En saa edes syödä rauhassa. Mies puolestaan istuu päivät koneella ja nukkuu pitkiä unia.
Olen kuin zombie - kalpea haamu joka toimii väsyneen mekaanisesti.
Olen yrittänyt puhua miehelle asiasta lähiaikoina joka päivä. Mutta ei. Joko lyö vitsiksi, tai suuttuu. Ei osaa ottaa kritiikkiä vastaan yhtään.
Toinen asia on se, että kun jätän vauvan miehelle esim. vessareissun ajaksi, niin vauva huutaa ja huutaa, mutta mies ei ota syliin. Hyssyttelee vaan, mutta on niin laiska ettei jaksa edes syliin nostaa. Välillä selvästi hermostuu itkuun ja saattaa "huutaa" vauvalle. Eli toinen puoli ongelmassa on se, että mikäli mies hoitaisikin, uskaltaisinko luottaa ettei satuta vauvaa tai jätä hoitamatta. Voi Jeesus että on hankalaa.Ei sitä tarvitse kokoaikaa hoitaa ja paapoa! Kyllä sinä vessassa voit käydä, vaikka kukaan ei lasta sillä välin hoitaisikaan. Nyt järki päähän sen lapsen kanssa! Lapsen jokaiseen huutoon ja inahdukseen ei tarvitse reagoida! Miehelläsi on ihan normaali suhtautuminen lapseen! Sinä hössötät ja koohotat aiheesta, miehesi ei. Miehesi ei halua uuvuttaa itseään lapsen takia, eikä pitäisi sinunkaan! Miehesi on hyvin viisas, kun ei lähde tuohon sinun turhaan touhuamiseen mukaan, ja polta itseään loppuun turhan takia, kuten sinä näytät tehneen! Kärsi ihan itse nahoissasi oma hölmöilysi, äläkä vaadi toista hyppäämään samaan suohon sinun kanssa.
Vauvan kehityksen kannalta on tärkeää että lasta ei huudateta. Kun AP sanoi että vauvalla koliikki, niin silloin on erityisen tärkeää että vaikka kipua ei saa pois niin vauvaa lohduttaa ja pitää sylissä kun koskee.
:OO