Lue keskustelun säännöt.
Alue: Aihe vapaa
Miten pelastaa parisuhde?
25.09.2017 |
Tiedättekö kun esim joskus lapsena ekan kerran tajus ettei kuoleman jälkeen oo mitään, ei yhtikäs mitään. Ja se ahdisti suunnattomasti, mutta sitä ei enää pystynyt olla ajattelemattakaan vaikka halusi.
Mulle on nyt ihan out of the blue tullut mieleen ajatus, että millaista ois erota ja olla sinkku :( ja nyt kun se tuli mieleen, en pysty olla ajattelematta sitä! Nyt jo useampi viikko mennyt niin että se päivittäin putkahtaa mieleen. Ahdistaa ihan hirveesti, tunnen olevani maailman huonoin tyttöystävä.
Ollaan oltu miehen kanssa yhdessä nyt 8 vuotta, teineistä asti. Tämä on ensimmäinen vakava suhteeni, ja hän on ainoa seksikumppanini. En ole siis ikinä viettänyt sinkkuelämää (jota en edes pidä niin hohdokkaana, että sitä oikeesti haluisin). Suhteemme on hyvä, mutta melko arkista... Pidämme toisiamme ehkä liian itsestäänselvyytenä ja intohimo toisiamme kohtaan on laskenut :/
Kai tälläsiä kriisejä on ollut muillakin pitkissä suhteissa, miten niistä pääsee yli? En halua haluta erota! En edes tiiä haluanko sitä oikeasti, vai panikoinko sitä vaan jostain syystä liikaa. Tiedän että pitäisi ottaa tämä puheeksi miehen kanssa, mutten haluaisi loukata häntä kun hän on varmasti tyytyväinen suhteeseemme ja fiilikseni tulisi täysin yllätyksenä.
Kommentit (12)
Ihan normaalilta kuulostaa. Pitkät parisuhteet ovat tahdon asia. Eli tahdotko. Siihen se perustuu. Pitkät suhteet tulevat juuri tuollaiseksi ja jos luulee, että sen kuuluisi olla jotain muuta, niin luulee suhteessa olevan joku pielessä. Mutta itse asiassa ap:n kuvailema suhde on tasan normaali pitkä suhde. Ei se sen kummemmaksi muutu, jos olisit jonkun toisen kanssa pitkään. Sellaiseksi sen pitääkin mennä. Joko hyväksyt sen ja tahdot tai sitten vaihdat kumppania parin vuoden välein, kun alkaa kyllästyttää, jos kerta haluat sitä alun huumaa (joka kestää noin 2 vuotta siis).
Sisältö jatkuu mainoksen alla
Sisältö jatkuu mainoksen alla
Kiitos vastauksista! Helpottavaa kuulla että vaikuttaa normaalilta "vaiheelta", eihän kaikki nyt voi ihan ruususta olla vuodesta toiseen. Pitää ehkä vaan panostaa enemmän suhteeseen, niin muistuu mitä kaikkea siinä toisessa rakastaa.
Tulevaisuuden haaveet kohtaa molemmilla: naimisiin ja jos hyvin käy niin muutama lapsi. Ollaan molemmat vielä aika alussa opintoja joten en ole pitänyt kihlausta vielä ajankohtaisena, kun varaa ei haluamiimme häihin vuosiin ole.
Ap
Miksi menette naimisiin jos suhde tuntuu väljältä ja mietit jo miltä tuntuisi erota? Itse eron läpikäyneenä, toivoin etten olisi koskaan mennyt naimisiin. Jos ei ole vahvat tunteet, ei naimisiin eikä yhteisiä lapsia. Menee hetki niin jompi kumpi teistä ihastuu toiseen ja ero tulee. Helpompi erota kun ei ole avioeroa tasinkoineen tai yhteisiä lapsia. Sen uuden ihastuksen kanssa tulee kuitenkin ne lapset tehtyä, vaikka ei senkään suhteen kestosta ole varmuutta.
No en ole vielä vastannut kyllä. En halua myöskään luovuttaa, sillä vähän epäilen että uudessakin suhteessa saattaisin löytää itseni tästä tilanteesta. Tiedän ettei alkuhuuma kestä, enkä pelkästään sen perään olekaan.
Aloituksellani hain vinkkejä tai oikeastaan vertaistukea, miten päästä yli ajatuksesta että nyt ollaan eron partaalla. Koska en halua olla, meillä ei suhteessamme muita ongelmia ole.
Sisältö jatkuu mainoksen alla
Nuo ajatukset tulevat siitä, että suhteenne on arkinen ja intohimoton ja pidätte toisianne itsestäänselvyyksinä. Et varmasti haikailisi sinkkutta, jos kumppanisi osoittaisi halua, ihailua ja arvostusta sinua kohtaan joka päivä.
Suhde ei korjaannu sillä, että yrität luopua halutuksi ja huomioiduksi tulemisen haaveista, vaan nuo haaveet loppuvat, kun tulet suhteessa halutuksi ja huomioiduksi.
Sisältö jatkuu mainoksen alla
Itse olen ollut naimisissa saman lökäpöksyn kanssa 21 vuotta ja takana on 8 vuoden seksitönkin pätkä. Molemmat unohduttiin usein omien tietokoneittemme taakse sohvalla. Otin itseäni keväällä niskasta kiinni ja sanoin että alan kuule kihnuttamaan vierelläsi uudelleen. Aloin halia ja pussailla, rapsuttaa käsivartta ja kerran tulin kotiin niin kiimaisena että seksiä oli saatava heti ja siitä se lähti. Nyt sekstailemme, viljelemme arkiromantiikkaa, etsimme aikaa sille mitä voisi tehdä yhdessä, vaikka se sitten on tietyn sarjan katsominen tv:stä yhdessä kylki kyljessä. On asioita, joita voi päättää, mutta se vaatii vähän (joskun enemmän) vaivannäköä.
Usein ensimmäiset 7 vuotta on parisuhteessa symbioosivaihetta, joten taidat olla juuri tuossa notkahduksen vaiheessa. Seuraavat 7 vuotta ovat erillistymisvaihetta. Silloin on hyvä antaa tilaa itselle ja toiselle, mutta pitää kiinni siitä että ollaan yhdessä. Seuraavat 7 vuotta on nimetty kumppanuusvaiheeksi. Itse ajattelin joskus kuinka iso vaiva olisi erota ja aloittaa ihan kaikki jonkun uuden kanssa alusta. Työlästä, erittäin työlästä ja rasittavaa. Ja vielä kun maailma on mennyt tällaiseksi että luovutetaan kovin pian ja vaihdetaan uuteen, kun ei jakseta tehdä työtä asioiden kanssa.
Itselläni on tällä hetkellä rakastumisen tunteita pariin fiktiiviseen henkilöön ja yritän nämä tunteet kohdistaa omaan puolisooni ja olen siinä vähän onnistunutkin.
Minusta tuollainen 5–8 vuotta on juuri oikea pituus parisuhteelle. Siinä oppii tuntemaan toisen hyvin ja saamaan ainutlaatuisia yhteisiä kokemuksia ja muistoja. Tuossa vaiheessa veto usein loppuu, ja on parempi jatkaa matkaa erikseen.
Sisältö jatkuu mainoksen alla
Ongelmana on nähdäkseni se että vanhaan ei ole sitten paluuta. Jostain syystä miehet eivät hyväksy sitä, että käyt testaamassa muutamaa sonnia ja tulet takaisin. Olen mies ja en itse tiedä mistä tämä ilmiö johtuu.
Toisin päin homma voi toimia eli jos mies käy testaamassa muutamaa naista ja palaa naisen luo. Naiset ajattelevat tämän jotenkin eri tavalla.
Mutta tämä nyt on sellaista teoreettista pohdiskelua ja tosielämä on monivivahteikasta...
Vierailija kirjoitti:
Ihan normaalilta kuulostaa. Pitkät parisuhteet ovat tahdon asia. Eli tahdotko. Siihen se perustuu. Pitkät suhteet tulevat juuri tuollaiseksi ja jos luulee, että sen kuuluisi olla jotain muuta, niin luulee suhteessa olevan joku pielessä. Mutta itse asiassa ap:n kuvailema suhde on tasan normaali pitkä suhde. Ei se sen kummemmaksi muutu, jos olisit jonkun toisen kanssa pitkään. Sellaiseksi sen pitääkin mennä. Joko hyväksyt sen ja tahdot tai sitten vaihdat kumppania parin vuoden välein, kun alkaa kyllästyttää, jos kerta haluat sitä alun huumaa (joka kestää noin 2 vuotta siis).
Olet sikäli oikeasa, että tahtosuhteiksi monet pitkät parisuhteet kehittyvät etenkin, kun kehissä on lapsia, joiden vuoksi kärvistellä yhdessä. Mutta normaalius ei tee asasta hyvää tai toivottavaa. Nykyisin entistä useampi haluaa olla parisuhteessa, joka tyydyttää omat emotionaaliset tarpeet vuodesta toiseen. Me haluamme tulla halutuiksi, rakastetuiksi, arvostetuiksi, ihailluiksi, kokea olevamme tarpeellisia, seksikkäitä ja arvokkaita kumppanillemme. Jos näihin tarpeisiin ei vastata, on suhdetta muutettava, tai sitten erotaan.
Alue: Aihe vapaa
Ette ole vielä naimisissa tai ilmeisesti kihloissakaan, joten nyt on ihan hyvä aika käydä tuo kriisi läpi. Mieti, miksi ette ole naimisissa ja haluaisitteko olla.
Itse tympäännyin silloiseen poikaystävääni, nyt puolisooni, aikoinaan kun luulin ettemme ikinä mene naimisiin ja perusta perhettä. Asia korjaantui, luottamus syttyi ja intohimo palasi, kun menimme naimisiin.
Mutta joillakin voi olla toisinkin päin. Tympääntyy, kun haluaisikin olla vapaa tai jonkun toisen kanssa. Sellaisestakin voi selvitä parisuhdettaan vahvistaen jos niin päättää, mutta aikaa se saattaa ottaa. Ohjeita on vaikea antaa, "aikalisä" eli väliaikainen ero ei kuulema välttämättä toimi kovin hyvin.