Kollegoilla salasuhde töissä
Olen töissä noin tuhannen ihmisen suuressa toimistossa, jossa käytössä on avokonttorit. Eräs melko läheinen työkaverini, nelikymppinen nainen, on jo n. puoli vuotta ollut selvääkin selvemmin suhteessa toisella osastolla työskentelevään mieheen. He vierailevat toistensa työpisteillä päivittäin ja jutustelevat mm. tapahtumista joihin ovat menossa. Hiljaisina hetkinä pitelevät toisiaan kädestä, olen kyllä nähnyt vaikken olisi halunnut. Kuulen ja näen kaiken helposti, sillä minun ja tuon naisen välissä on vain kevyt tilanjakaja.
Molemmat heistä ovat naimisissa ja lapsia on molemmilla. Eli väärin tämä on. Ihmetyttää, miten molemmat heistä käyttäytyvät kuin asiassa ei olisi mitään häpeiltävää, eivätkä kovin tarmokkaasti yritä salatakaan asiaa. Mieleeni on itse asiassa juolahtanut sekin, että he olisivat tahoillaan avoimissa suhteissa, mutta olen kuullut myös keskustelua jossa pohdittiin miten joku viikonlopun poissaolo selitettäisiin puolisoille uskottavalla tavalla.
Voisin melkein ymmärtää myös jonkinlaisen hetkellisen "sekoamisen" vaikka keski-iän kriisissä. Sekoamisen, joka saisi unohtamaan sen että tässä nyt petetään puolisoita, ja että muut ympärillä olevat näkevät kaiken. Mutta tätä on nyt jatkunut jo kuukausia, joten en enää ymmärrä mitään. Ei asia minulle kuulukaan, mutta todella pahaa tekee seurata sivusta. Ja olen tyytyväinen omaan sinkkuuteeni.
Mitä ajattelisitte tästä tai miten toimisitte?
Varmaan jonkinlaisen moraalipoliisin aseman ottaminen voisi olla paikallaan. Siitä seuraa aina hyvää kaikille.