Lue keskustelun säännöt.
Tervetuloa lukemaan keskusteluja! Kommentointi on avoinna klo 7 - 23.
Tervetuloa lukemaan keskusteluja! Kommentointi on avoinna klo 7 - 23.
Alue: Aihe vapaa
En jaksaisi tuttua, joka pitää meitä suurina ystävinä
Mitä teen?
23.09.2017 |
Mitä tekisin? Minulla on tuttu, joka on ihan mukava. Toivon hänelle pelkkää hyvää. En koe häntä lainkaan ystäväkseni, hän pitää minua ilmeisesti parhaana ystävänään. Olemme tavanneet kaiken kaikkiaan ehkä kymmenen kertaa, meillä on samanikäiset lapset, siitä tämä lähti, leikkiseuraa puistoon. Hän on ystäväni tuttava(ei hänenkään läheisin), ystävä muutti toiselle paikkakunnalle, tapasimme ennen kolmestaan.
Hän on siis peruskiva. Hänen lapsensa ovat kivoja. Hän on hyvä äiti, monesta asiasta olemme samaa mieltä. Kasvatamme lapsiamme aika samoin arvoin ja ajatuksin, lapset on siis helppo hiekkalaatikolle laittaa.
Ongelma on se, että minulla on omat, läheiset ystäväni ja paljon åiti-lapsi-seuraa sekä myös uudempia päiväkotituttuja, joiden kanssa olen läheisempi kuin tämän tuttavan. Jossain vaiheessa näinme vähän enemmän, aikataulut osuivat yksiin ja koska olen sosiaalinen ja avoin erilaisille ihmisille, tapasin silloin vähän useammin. Minulle se oli hiekkalaatikkoseuraa lapsillemme, ei syvää ystävyyttä.
Mutta tuttava haluaa koko ajan tavata minua/meitä. Minulle olisi ihan sama vaikkemme koskaan enää tapaisi. Tiedättekö, en siis mitenkään inhoa häntä tms, mutta olen kiireinen, väsynyt, töissä omat haasteet, aikaa ei meinaa riittää niille ihmisille, joiden seurasta oikeasti nautin ja joita kaipaan kun emme näe ja joiden kanssa vuosien keskustelut ja yhteiset työprojektitkin,
Kuumottavinta on se, että hän ihailee ja "matkii" minua. Hän haluaa samalle alalle, hän haluaa muuttaa samaan paikkaan, hän haluaa samat harrastukset, hän haluaa mielipiteeni ihan kaikkeen. Hän arvostaa minua. Minä arvostan häntä ihmisenä ja äitinä, mutta hän on minulle tutuntuttu, jonka kanssa esimerkiksi ammatillinen keksustelu ei kiinnosta. En kai jaksa työpäivän jälkeen kertoa toiselle kaikkea,joka siis on aivan uusi, siis keksinyt minulta alan. Ei siinäkään mitään pahaa sinänsä, ei hän minulta mitään vie eikä tarkoita asiaa niin, mutta minä en saa niistä keksusteluista mitään ja aihe on viimeisin, mitä jaksan työpäivän jälkeen. Minä olen hänestä kovin kiinnostava, hän on sen sanonutkin, hän minusta ei ollenkaan kiinnostava, mitä en tietenkään sano. Lapsemme viihtvät ihan ok leikeissään, mutta meillä on siis paljon lapsikavereita, heillä ei.
Hän janoaa minun mielipiteitäni ja elämänkokemustani. Kuten sanoin, olen avoin, puhun mielelläni, mutta on alkanut ahdistaa, että hän saatttaa tehdä joitain elämänmuutoksia, koska minä olen aiemmin tehnyt jotain sellaista, esim eronnut. En jaksa kantaa hänen tilannettaan, jossa minun pitäisi mennä takaisin omiin vaikeisiin vuosiini voidakseni antaa niitä hänen haluamiaan neuvoja.
Kieltäydyn useimmista tapaamisista. Syytkin ovat ihan todellisia, mutta sellaisia että oikeiden ystövieni kyseessä ollessa tapaamiset eivät peruuntuisi. Minusta olisi ihan ok edelleen leikkipustotella joskus silloin tällöin, mutta en halua kantaa hänen huoliaan enkä jakaa omiani hänelle, en suunnitella hänen asioitaan.
Itse elämässäni saatan ehdottaa tapaamisia puolituttujen ihmisten kanssa, mutta jos ne jatkuvasti peruuntuvat, peräännyn ja sanon, että laita sinä viestiä, jos tulee sopiva aika. Jos sitä viestiä ei koskaan tule, se tarkoittaa sitä, että ei ole riittävästi halua, että aikaa järjetsyisi. Näin molemmat säilyttävät kasvonsa ja jossain toisessa tilanteessa taas voi toimia kaveruus paremmin.
Kommentit (106)
ap, taidat nyt vähän liioitella omaa valovoimaisuuttasi tämän naisen silmissä. Se että hän on samaalle alalle lähtenyt ei välttämättä liitykään sinuun. toodennäköisesti hän vain luulee että sinä olet vailla ystäviä, näkee sinut säälittävänä ressukkkana ja pyrkii olemaan sulle ystävällinen. Niin, joskus me ihmiset nemme asiat vain omasta näkökulmasta ,kun ne toiset näkee asian juuri päinvastoin.
Sisältö jatkuu mainoksen alla
Sisältö jatkuu mainoksen alla
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Itselläni ei ole yhtään ystävää, ja tekee pahaa lukea tätä ketjua. Kylläpä te olette laskelmoivia ystävien (tai "ystävien") määrän ja laadun suhteen. Todella ahdistavaa tuo ap:n "vain hiekkalaatikkoseuraa lapsille", "aikaa ei meinaa riittää niille ihmisille, joiden seurasta oikeasti nautin", " hän minusta ei ollenkaan kiinnostava, mitä en tietenkään sano" ja "Minulle olisi ihan sama vaikkemme koskaan enää tapaisi.". Muiden muassa. Ap:n tuttu voi olla rasittavan tuttavallinen ja riippuva (ehkä yksinäinen?) mutta ap kuulostaa kyllä itse laskelmoivalta hyväksikäyttäjältä. Mitä jos ap olisit kerrankin aidosti oma itsesi ja sanoisit nämä asiat sille tutullesi, niin sen jälkeen saat varmasti olla rauhassa häneltä. Jatkat sitten niiden ihmisten tapailua, joiden kanssa olet ollut koko elämäsi ja lapsesi leikkivät vanhojen kavereidensa kanssa.
Monen yksinäisen ongelma onkin juuri tuo "kaikki tai ei mitään" -asenne. Eli joko pitää olla toisen ystävä tai sitten ei haluta olla lainkaan tekemisissä. Kuitenkin suurin osa ihmisen elämän aikana olevista ihmissuhteista on muita kuin ystävyyssuhteita. On päiväkotikaverit, luokkakaverit, opiskelukaverit, työkaverit, harrastuskaverit, naapurit jne. Heidän kanssaan vietetään aikaa, kun on sopiva tilanne, mutta ystävät ja muut läheiset ihmiset ovat erikseen.
Minulla ei ole kaikki tai mitään -asennetta, mutta sellainen asenne on, että odotan ihmisiltä reiluutta ja kunnioitusta. Reiluutta ja kunnioitusta ei ole haukkua selän takana ja roikottaa mukana ihmistä, "jonka seurasta ei nauti, joka ei ole ollenkaan kiinnostava ja josta ei olisi väliksi vaikka ei enää koskaan tapaisi". Miksi ap siis tapaa tätä ihmistä? Eikä niillä oikeilla ystävillä ollutkaan aikaa ap:lle?
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Itselläni ei ole yhtään ystävää, ja tekee pahaa lukea tätä ketjua. Kylläpä te olette laskelmoivia ystävien (tai "ystävien") määrän ja laadun suhteen. Todella ahdistavaa tuo ap:n "vain hiekkalaatikkoseuraa lapsille", "aikaa ei meinaa riittää niille ihmisille, joiden seurasta oikeasti nautin", " hän minusta ei ollenkaan kiinnostava, mitä en tietenkään sano" ja "Minulle olisi ihan sama vaikkemme koskaan enää tapaisi.". Muiden muassa. Ap:n tuttu voi olla rasittavan tuttavallinen ja riippuva (ehkä yksinäinen?) mutta ap kuulostaa kyllä itse laskelmoivalta hyväksikäyttäjältä. Mitä jos ap olisit kerrankin aidosti oma itsesi ja sanoisit nämä asiat sille tutullesi, niin sen jälkeen saat varmasti olla rauhassa häneltä. Jatkat sitten niiden ihmisten tapailua, joiden kanssa olet ollut koko elämäsi ja lapsesi leikkivät vanhojen kavereidensa kanssa.
Uuden tuttavan käytös ei ole vain liian tuttavallista, vaan vaikuttaa ahdistavalta single white woman -tyyliseltä matkimiselta. Vaihdetaan ammattia ja parisuhdestatusta uuden ystävän mukaisiksi. Ja tottahan se on, että aikaa on rajatusti. Jos on jo paljon hyviä ystäviä, niin silloin haluaa heitä nähdä mieluummin kuin sellaista henkilöä, jonka kanssa ei mitään suurempaa sielunsisaruutta tunnu olevan. Se, että haluaa antaa enemmän aikaa parhaimmille ystävilleen ei ainakaan minusta ole mitään laskelmoivaa hyväksikäyttöä. Ei kaikkien kanssa voi olla parhaita ystäviä, mitä tämä uusi tuttavuus näköjään toivoo ap:sta saavansa. Joidenkin kanssa kohtaamiset jäävät pakostakin sille puolituttuasteelle.
Ap:han ei edes ole ystävä tämän ihmisen. Ap ei pidä hänestä, ei pidä häntä kiinnostavana, ei kaipaa häntä. Hän lapsineen on vain hiekkalaatikkoseuraa. Miksi ap siis tapaa häntä ollenkaan, eikä anna muutenkin tiukilla olevaa aikaansa niille parhaimmille ystävilleen? Tuo nimenomaan on hyväksikäyttöä. Hiekkalaatikolle seuraa kaipaava (kun ystävät eivät kerenneet tai halunneet) ap tuhlaa tuttunsa aikaa, tuttu yrittää ystävystyä eikä tajua ettei ap arvosta häntä ollenkaan.
Vierailija kirjoitti:
Minun mielestäni sinun kannattaisi ihan suoraan sanoa, ettet toivo niin läheistä tuttavuutta, etkä tunne häntä ystäväksesi. Hänelle tulee siitä luultavasti paha mieli, mutta eikö se ole parempi kuin se, ettei välillänne ole oikeaa molemminpuolista ystävyyttä nytkään? Monista tuntuu vaikealta olla "pahis", sanoa suoraan, mutta suoraselkäisempää se on kuin teeskennellä ja olla väkisin jonkun kanssa tekemisissä.
Ehkä noista yhteydenotoista ei tarvitse niin isoa stressiä kantaa. Itsekin saatan ehdottaa tapaamista jollekin puolitutulle, mutta jos hän ei pääse tapaamiseen, ei se ole minulle mikään ongelma. Ehdotan sitten tapaamista jollekin toiselle. Usein sitä paitsi ehdotan tapaamista useammalle ihmiselle, ne tulevat jotka pääsevät.
Ymmärrän hyvin harmisi ja olen itsekin ollut tilanteessa, jossa roikkuva "ystävä" on tuntunut liian tungettelevalta. Eihän sellaista jaksa, ja jo oman jaksamisen vuoksi kandee priorisoida heitä, joiden seurassa aidosti viihtyy.
Komppaan edellisten neuvoja:
- treffaa vain hiekkalaatikolla tai muuten porukassa
- sano ettet vapaa-ajalla halua puhua työasioissa
- vähennä tapaamisia radikaalisti, syitä varmasti löytyy
- jos/kun tapaamme, puhu lapsista mutta älä juurikaan muista aiheista. Näin tuttavuus pysyy uomassaan.
- jos toinen alkaa avautua tai sanoo suoraan kaipaavansa tukea / juttuseuraa, on ok sanoa kohteliaasti mutta selkeästi, ettei ole oikea taho neuvomaan ja oma jaksaminen on kortilla
Neuvoista siis olemaan selkeä, jämäkkä ja johdonmukainen. Suoraan minusta ei voi asiaa ottaa puheeksi, koska ei ole sytä pahoittaa toisen mieltä, mutta kyllä normaali ihminen näistä tajuaa ja ajallaan kyllästyy.
Sisältö jatkuu mainoksen alla
Hän on siirtynyt samalle alalle kuin sinä? Voiko kyse olla kateudesta tai pelosta, että hän menestyy paremmin?
Voisiko joku kertoa, millainen on liian tungetteleva tuttava?
Sisältö jatkuu mainoksen alla
Voihan se olla että tälläkin hetkellä joku niistä ap:n "oikeista ystävistä" ajattelee samoin kuin ap tästä rasittavasta ihmisestä.
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Itselläni ei ole yhtään ystävää, ja tekee pahaa lukea tätä ketjua. Kylläpä te olette laskelmoivia ystävien (tai "ystävien") määrän ja laadun suhteen. Todella ahdistavaa tuo ap:n "vain hiekkalaatikkoseuraa lapsille", "aikaa ei meinaa riittää niille ihmisille, joiden seurasta oikeasti nautin", " hän minusta ei ollenkaan kiinnostava, mitä en tietenkään sano" ja "Minulle olisi ihan sama vaikkemme koskaan enää tapaisi.". Muiden muassa. Ap:n tuttu voi olla rasittavan tuttavallinen ja riippuva (ehkä yksinäinen?) mutta ap kuulostaa kyllä itse laskelmoivalta hyväksikäyttäjältä. Mitä jos ap olisit kerrankin aidosti oma itsesi ja sanoisit nämä asiat sille tutullesi, niin sen jälkeen saat varmasti olla rauhassa häneltä. Jatkat sitten niiden ihmisten tapailua, joiden kanssa olet ollut koko elämäsi ja lapsesi leikkivät vanhojen kavereidensa kanssa.
Monen yksinäisen ongelma onkin juuri tuo "kaikki tai ei mitään" -asenne. Eli joko pitää olla toisen ystävä tai sitten ei haluta olla lainkaan tekemisissä. Kuitenkin suurin osa ihmisen elämän aikana olevista ihmissuhteista on muita kuin ystävyyssuhteita. On päiväkotikaverit, luokkakaverit, opiskelukaverit, työkaverit, harrastuskaverit, naapurit jne. Heidän kanssaan vietetään aikaa, kun on sopiva tilanne, mutta ystävät ja muut läheiset ihmiset ovat erikseen.
Minulla ei ole kaikki tai mitään -asennetta, mutta sellainen asenne on, että odotan ihmisiltä reiluutta ja kunnioitusta. Reiluutta ja kunnioitusta ei ole haukkua selän takana ja roikottaa mukana ihmistä, "jonka seurasta ei nauti, joka ei ole ollenkaan kiinnostava ja josta ei olisi väliksi vaikka ei enää koskaan tapaisi". Miksi ap siis tapaa tätä ihmistä? Eikä niillä oikeilla ystävillä ollutkaan aikaa ap:lle?
Ymmärrätkö, että tämä nainen on aloittajalle hiekkalaatikonreunakaveri? Aivan kuten työkavereiden kanssa vietetään aikaa työpaikalla, ap:stäkin on ollut ihan kivaa viettää tämän naisen kanssa aikaansa hiekkalaatikon reunalla ja leikkipuistoissa. Töihin mennään töiden vuoksi, hiekkalaatikolle lasten vuoksi. Molemmissa paikoissa on ihan kiva, jos on välillä jotain juttuseuraakin. Työkavereitaan ei kuitenkaan kaipaa enää työpäivän jälkeen ja jos vaihtaa työpaikkaa, on useimmiten varsin tavallistakin, ettei entisiä työkavereitaan enää sen jälkeen tapaa. Se on ihan normaalia ja suurin osa tiedostaa tämän. Aivan kuten suurin osa tiedostaa sen, että kun hoitovapaa loppuu ja palataan töihin, hiekkalaatikonreunakavereita ei enää tavata. Varsinkaan sen jälkeen, kun lapset ohittavat hiekkalaatikkoiän. Aikaan ja paikkaan liittyvät ihmissuhteet ovat olemassa vain tietyn ajan, mutta sen ajan yhdessä voi olla ihan kivaakin. Ei samanlaista kuin ystävien kanssa (joiden kanssa olemisesta nauttii), mutta silti ihan kivaa.
Ap todennäköisesti tapaa tätä ihmistä, koska ystävät ovat ehkä päivisin töissä eivätkä sen vuoksi voi tulla hiekkalaatikon reunalle ap:n kanssa istumaan. Tai hiekkalaatikon reunalla istuminen ei ole asia, jota ap haluaa tehdä ystäviensä kanssa. Silloin seuraksi sopii hyvin joku sellainen, joka myös käy istumassa hiekkalaatikon reunalla.
Sisältö jatkuu mainoksen alla
En oikeastaan ymmärrä, mikä ap:n ongelma on. Sekö, että tämä tuttava puhuu liian tungettelevasti hiekkalaatikon reunalla? Vai se, että hän haluaa tavata myös muualla kuin hiekkalaatikon reunalla? Molempiin on helppo ratkaisu: aihetta voi aina vaihtaa, voi sanoa suoraan että työpäivän jälkeen ei jaksa puhua työasioista jne. Ja tapaamisehdotukseen voi vastata, ettei ehdi jne. Ei siitä tarvitse niin isoa ongelmaa tehdä.
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Itselläni ei ole yhtään ystävää, ja tekee pahaa lukea tätä ketjua. Kylläpä te olette laskelmoivia ystävien (tai "ystävien") määrän ja laadun suhteen. Todella ahdistavaa tuo ap:n "vain hiekkalaatikkoseuraa lapsille", "aikaa ei meinaa riittää niille ihmisille, joiden seurasta oikeasti nautin", " hän minusta ei ollenkaan kiinnostava, mitä en tietenkään sano" ja "Minulle olisi ihan sama vaikkemme koskaan enää tapaisi.". Muiden muassa. Ap:n tuttu voi olla rasittavan tuttavallinen ja riippuva (ehkä yksinäinen?) mutta ap kuulostaa kyllä itse laskelmoivalta hyväksikäyttäjältä. Mitä jos ap olisit kerrankin aidosti oma itsesi ja sanoisit nämä asiat sille tutullesi, niin sen jälkeen saat varmasti olla rauhassa häneltä. Jatkat sitten niiden ihmisten tapailua, joiden kanssa olet ollut koko elämäsi ja lapsesi leikkivät vanhojen kavereidensa kanssa.
Uuden tuttavan käytös ei ole vain liian tuttavallista, vaan vaikuttaa ahdistavalta single white woman -tyyliseltä matkimiselta. Vaihdetaan ammattia ja parisuhdestatusta uuden ystävän mukaisiksi. Ja tottahan se on, että aikaa on rajatusti. Jos on jo paljon hyviä ystäviä, niin silloin haluaa heitä nähdä mieluummin kuin sellaista henkilöä, jonka kanssa ei mitään suurempaa sielunsisaruutta tunnu olevan. Se, että haluaa antaa enemmän aikaa parhaimmille ystävilleen ei ainakaan minusta ole mitään laskelmoivaa hyväksikäyttöä. Ei kaikkien kanssa voi olla parhaita ystäviä, mitä tämä uusi tuttavuus näköjään toivoo ap:sta saavansa. Joidenkin kanssa kohtaamiset jäävät pakostakin sille puolituttuasteelle.
Ap:han ei edes ole ystävä tämän ihmisen. Ap ei pidä hänestä, ei pidä häntä kiinnostavana, ei kaipaa häntä. Hän lapsineen on vain hiekkalaatikkoseuraa. Miksi ap siis tapaa häntä ollenkaan, eikä anna muutenkin tiukilla olevaa aikaansa niille parhaimmille ystävilleen? Tuo nimenomaan on hyväksikäyttöä. Hiekkalaatikolle seuraa kaipaava (kun ystävät eivät kerenneet tai halunneet) ap tuhlaa tuttunsa aikaa, tuttu yrittää ystävystyä eikä tajua ettei ap arvosta häntä ollenkaan.
Mietipä asiaa vähän uudelleen. Ap ja tämä nainen menevät hiekkalaatikolle, koska heillä on pieniä lapsia. Koko hiekkalaatikolle menemisen tarkoitus on, että heidän lapsensa saavat leikkiä hiekkalaatikolla. Jos heillä ei olisi pieniä lapsia, kumpikaan heistä ei menisi hiekkalaatikolle. He siis eivät mene hiekkalaatikolle tapaamaan toisiaan vaan viedäkseen lapsensa sinne leikkimään.
Aloittaja kuuluu ilmeisesti niihin sosiaalisiin ihmisiin, joille on ihan luontevaa olla ystävällinen ja rupatella niitä näitä sellaistenkin ihmisten kanssa, joita tapaavat vain jonkun muun asian tiimoilta. Mä suoritan opintojeni ohella yhtä kurssia, en ole aikeissa ystävystyä kenenkään kurssikaverini kanssa, en ole kiinnostunut heistä kaikista enkä halua edes tutustua heihin sen enempää. Kuitenkin, kun nyt toistaiseksi nähdään kurssilla, en näe mitään pahaa siinä, että juttelen siellä muiden kanssa.
Jos aloittaja istuisi hiekkalaatikon reunalla tuppisuuna tai keskittymällä kännykkäänsä, sekö olisi tämän toisen äidin kannalta parempi vaihtoehto? Vai kävisikö niin, että silloin ap:tä syytettäisiin epäsosiaaliseksi, itsekkääksi, koppavaksi ja ties mitä?
Sisältö jatkuu mainoksen alla
Ap kuulostaa hyväksikäyttävältä ja laskelmoivalta. Mistä se tuttu voisi muka tietää, ettet sinä halua ystävystyä hänen kanssaan enempää - tai edes arvosta häntä ihmisenä?
Onneksi karma yleensä korjaa nämä epäsuhdat jossain vaiheessa.
Sisältö jatkuu mainoksen alla
Omakohtaisesta kokemuksesta neuvon katkaisemaan välit kerta kaikkiaan tähän ripustautujaan, vaikka se vaikealta tuntuisikin. Itse olin aikoinaan vastaavassa tilanteessa aivan liian kiltti, ja päädyin kummiksi täysin yhdentekevän ihmisen lapselle. Lapsen vuoksi en voi enää kokonaan lopettaa yhteydenpitoa, mutta äitiin en ole ottanut yhteyttä vuosiin. Silti hän edelleen soittelee vähintään kerran kuussa ja kutsuu kylään/hoploppiin/mökille jne. Olen viettänyt tuossa perheessä niin joulua kuin juhannustakin vain sen vuoksi, etten ole kehdannut kieltäytyä tarpeeksi painokkaasti. Olen hänen läheisin ystävänsä, ja kummilapsi tykkää minusta kovasti, mutta itselleni tuo koko perhe on lähinnä vain rasittava. Toivon nyt, että olisin 8 vuotta sitten ollut tarpeeksi lujaluontoinen pannakseni välit poikki ennen kuin oli liian myöhäistä.
Ihan turha se on edes yrittää saada ystäviä kun kaikilla niitä jo on.
Vierailija kirjoitti:
Onneksi karma yleensä korjaa nämä epäsuhdat jossain vaiheessa.
Niin kuin numeron-ja paikkakunnan vaihto.
"Me ei voida leikkiä sunkaa kun et sä nyt vaan mahdu enää mukaan"
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Minun mielestäni sinun kannattaisi ihan suoraan sanoa, ettet toivo niin läheistä tuttavuutta, etkä tunne häntä ystäväksesi. Hänelle tulee siitä luultavasti paha mieli, mutta eikö se ole parempi kuin se, ettei välillänne ole oikeaa molemminpuolista ystävyyttä nytkään? Monista tuntuu vaikealta olla "pahis", sanoa suoraan, mutta suoraselkäisempää se on kuin teeskennellä ja olla väkisin jonkun kanssa tekemisissä.
Ei noin. Törkeää käytöstä tollainen.
Toista nolaamatta voi sanoa, että ei sovi nyt ja ilmoitan kyn sopii. Ja sitten ei koskaan ilmoita.
Toihan se vasta törkeää on kun toinen jää ikuisiksi ajoiksi odottamaan ja toivomaan sitä yhteydenottoa. Suoraselkäisempää ja rehtiä on sanoa suoraan miten asia on.
Vierailija kirjoitti:
Ap kuulostaa hyväksikäyttävältä ja laskelmoivalta. Mistä se tuttu voisi muka tietää, ettet sinä halua ystävystyä hänen kanssaan enempää - tai edes arvosta häntä ihmisenä?
Minusta taas ap kuulostaa ihmiseltä, joka on sosiaalinen, ystävällinen ja osaa jutella vähän vieraampienkin ihmisten kanssa. Ei siis ole perisuomalainen jurottaja ja kyräilijä. Tällaisille ihmisille käy hyvin helposti niin, että tietyn tyyppiset ihmiset olettavat ystävällisyyden ja juttelun olevan osoitus halukkuudesta tutustua paremmin ja kenties ystävystyäkin. Tämä on vähän sama ilmiö kuin miten jotkut miehet kuvittelevat naisen ystävällisyyden olevan merkki siitä, että nainen olisi kiinnostunut miehestä myös seksuaalisesti tai parisuhdemielessä. Mulla on ollut vähän samaa ongelmaa kuin aloittajalla ja sen vuoksi nykyisin hakeudunkin mieluummin johonkin porukkaan kuin alan jutella kahdestaan.
Alue: Aihe vapaa
Uuden tuttavan käytös ei ole vain liian tuttavallista, vaan vaikuttaa ahdistavalta single white woman -tyyliseltä matkimiselta. Vaihdetaan ammattia ja parisuhdestatusta uuden ystävän mukaisiksi. Ja tottahan se on, että aikaa on rajatusti. Jos on jo paljon hyviä ystäviä, niin silloin haluaa heitä nähdä mieluummin kuin sellaista henkilöä, jonka kanssa ei mitään suurempaa sielunsisaruutta tunnu olevan. Se, että haluaa antaa enemmän aikaa parhaimmille ystävilleen ei ainakaan minusta ole mitään laskelmoivaa hyväksikäyttöä. Ei kaikkien kanssa voi olla parhaita ystäviä, mitä tämä uusi tuttavuus näköjään toivoo ap:sta saavansa. Joidenkin kanssa kohtaamiset jäävät pakostakin sille puolituttuasteelle.