Lue keskustelun säännöt.
Mikä on pahin ikäkriisi? 30, 40, 50 vai jokin muu?
Kommentit (23)
Varmaan 50. Silloinhan oikeasti monet asiat alkavat olla jo ohi.
30 ja 40 on ongelmia lähinnä vain jos on jättänyt jotain tekemättä, mitä olisi pitänyt tehdä...
Sisältö jatkuu mainoksen alla
Sisältö jatkuu mainoksen alla
Minulla oli 30. 40 ei tullut erityistä kriisiä ja 50 vaihdevuosien bimboilua osasi odottaa. Mutta tuo 30 vei sellaseen elämän uudelleen arviointiin pohjamutia myöten, jota en osannut odottaa. Kaikki siihenastinen meni uusiksi.
Vierailija kirjoitti:
Minulla oli 30. 40 ei tullut erityistä kriisiä ja 50 vaihdevuosien bimboilua osasi odottaa. Mutta tuo 30 vei sellaseen elämän uudelleen arviointiin pohjamutia myöten, jota en osannut odottaa. Kaikki siihenastinen meni uusiksi.
Mukava kuulla, että toivoa on. Itse kärvistelen ilmeisesti 30 kriisin kanssa ja uskon etten enää kestäisi yhtäkään kriisiä, nyt jo niin sellainen olo, että tässäkö tämä nyt sitten oli ja mitä odottaa tulevaisuudelta, mikäli elämä ja kriiseilyt tästä vain pahenee. Sitten kun tosiaan joskus 60 iässä olisi vapaa tekemään mitä haluaa, niin terveys viimeistään menee. Nyt on n. 1 vuosi mindfullnessia ja itsetutkiskelua takana ja en vain pääse yli tästä masennuksesta ja ahdistuksesta elämää kohtaan.
Vierailija kirjoitti:
Varmaan 50. Silloinhan oikeasti monet asiat alkavat olla jo ohi.
30 ja 40 on ongelmia lähinnä vain jos on jättänyt jotain tekemättä, mitä olisi pitänyt tehdä...
Tämä mulla. Eka ulkonäkökriisi kun oikeasti ryppyjä alkaa tulla, kaula varsinkin ryppyinen nyt aika yhtäkkiä. Ja tosiaan sen tajuaminen, et alkaa kohta oikeasti se vanheneminen. Toisin kuin 99% ikätovereistani tällä palstalla, miehet ei enää katsele minua eikä noteeraa jne. Entisenä nättinä naisena on yllättävän haikeaa hyvästellä miesten huomio!!
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Varmaan 50. Silloinhan oikeasti monet asiat alkavat olla jo ohi.
30 ja 40 on ongelmia lähinnä vain jos on jättänyt jotain tekemättä, mitä olisi pitänyt tehdä...
Tämä mulla. Eka ulkonäkökriisi kun oikeasti ryppyjä alkaa tulla, kaula varsinkin ryppyinen nyt aika yhtäkkiä. Ja tosiaan sen tajuaminen, et alkaa kohta oikeasti se vanheneminen. Toisin kuin 99% ikätovereistani tällä palstalla, miehet ei enää katsele minua eikä noteeraa jne. Entisenä nättinä naisena on yllättävän haikeaa hyvästellä miesten huomio!!
Ja olen siis 55
Sisältö jatkuu mainoksen alla
30 ei mitään mulla. 40 jo paljon enemmän kriisi.
Kriisit johtuvat iästä vain epäsuorasti. Ne johtuvat enemmän toteutumattomista haaveista. Ajatellaan, että tietyssä iässä pitäisi olla tehtynä sitä ja tätä. Jos haaveet eivät ole toteutuneet, sanotaan, että on ikäkriisi.
Sisältö jatkuu mainoksen alla
Täytin 60 ja olen nyt tyytyväisin ja onnellisin kuin koskaan ennen. Töitä olen vähentänyt, annan nuoremmille tunteja.
35-40vuotiaana elämä oli kaikkein kauheinta.
Vierailija kirjoitti:
30 ei mitään mulla. 40 jo paljon enemmän kriisi.
Hyvä perustelu.
Sisältö jatkuu mainoksen alla
Ikäkriisikö silloin kirjoitti:
Täytin 60 ja olen nyt tyytyväisin ja onnellisin kuin koskaan ennen. Töitä olen vähentänyt, annan nuoremmille tunteja.
35-40vuotiaana elämä oli kaikkein kauheinta.
Jonkun tutkimuksen mukaan ihmiset ovat keskimäärin vähiten onnellisia 40-50 ikävuosien välillä.
Vierailija kirjoitti:
Ikäkriisikö silloin kirjoitti:
Täytin 60 ja olen nyt tyytyväisin ja onnellisin kuin koskaan ennen. Töitä olen vähentänyt, annan nuoremmille tunteja.
35-40vuotiaana elämä oli kaikkein kauheinta.Jonkun tutkimuksen mukaan ihmiset ovat keskimäärin vähiten onnellisia 40-50 ikävuosien välillä.
Ja toisen tutkimuksen mukaan 30-40 vuotiaana ruuhkavuosinaan, kun perheen ja työn yhdistäminen ei onnistukaan, erotaan ja karataan.
Sisältö jatkuu mainoksen alla
50! Ei enää nuori. Pientä kremppaa.
Iho veltostuu ja vaihdevuodet alkavat.
On paljon väsyneempi, kuin nuorena.
50-v., vaihdevuosien tuoma helvetti alkaa, rypyt ja juonteet alkavat näkyä. Hehku on poissa. Muutut näkymättömäksi.
Sisältö jatkuu mainoksen alla
Vierailija kirjoitti:
Minulla oli 30. 40 ei tullut erityistä kriisiä ja 50 vaihdevuosien bimboilua osasi odottaa. Mutta tuo 30 vei sellaseen elämän uudelleen arviointiin pohjamutia myöten, jota en osannut odottaa. Kaikki siihenastinen meni uusiksi.
Tämä. Kun oma elämä ei mennyt miltään osin kuten muiden. Paine oli uskomattoman kova ja kesti useita vuosia löytää oikea oma polku, tai oikeastaan hyväksyä se.
Kriisejä ikä kaikki kirjoitti:
Kriisit johtuvat iästä vain epäsuorasti. Ne johtuvat enemmän toteutumattomista haaveista. Ajatellaan, että tietyssä iässä pitäisi olla tehtynä sitä ja tätä. Jos haaveet eivät ole toteutuneet, sanotaan, että on ikäkriisi.
Voi olla, mutta viis-kuuskymppisenä se oman kropan rapistuminen voi aiheuttaa kriisiä, vaikka olisi toteuttanut mitä haaveita elämässään hyvänsä.
Ei kriisi ole sen kriisissä olevan syytä - olisi pitänyt sitä tai tätä - vaan kyllä oman kropan muutokset keski-ikäisestä vanhukseksi aiheuttaa haikeutta. On oikeus kriiseillä, kun naisilla varsinkin estrogeenin hiipuminen aiheuttaa rapistumista - ei siinä mistään toteuttamattomista haaveista ole kyse.
Varmaan 50, koska se on noista vanhin... Tosin vaikea sanoa kun on "vasta" se 30 täynnä.
Sanoisin teille 20-40-vuotiaat naiset: älkää hermoilko ulkonäkönne kanssa! Tulette myöhemmin valokuvista huomaamaan, kuinka nättejä, siloisia ja ihania olitte. Älkää olko niin ankaria itsellenne, älkää vaatiko itseltänne mahdottomia, älkää murtuko suorituspaineiden alla. Yrittäkää nauttia noista paristakymmenestä vuodesta, ne menee ohi niin nopeasti.
Terv. kohta mummoikäinen <3
Vierailija kirjoitti:
Kriisejä ikä kaikki kirjoitti:
Kriisit johtuvat iästä vain epäsuorasti. Ne johtuvat enemmän toteutumattomista haaveista. Ajatellaan, että tietyssä iässä pitäisi olla tehtynä sitä ja tätä. Jos haaveet eivät ole toteutuneet, sanotaan, että on ikäkriisi.
Voi olla, mutta viis-kuuskymppisenä se oman kropan rapistuminen voi aiheuttaa kriisiä, vaikka olisi toteuttanut mitä haaveita elämässään hyvänsä.
Ei kriisi ole sen kriisissä olevan syytä - olisi pitänyt sitä tai tätä - vaan kyllä oman kropan muutokset keski-ikäisestä vanhukseksi aiheuttaa haikeutta. On oikeus kriiseillä, kun naisilla varsinkin estrogeenin hiipuminen aiheuttaa rapistumista - ei siinä mistään toteuttamattomista haaveista ole kyse.
Pienet on ihmisen murheet, jos suurin murhe on kropan rapistuminen. Verrattuna vaikka toteutumattomiin parisuhde, lapsi tai urahaaveisiin. Vähän ymmärrystä riittää, jos vaikkapa syöpä runtelee tai tulee jokin muu (pääosin) itsestään riippumaton sairaus, mikä vie toimintakyvyn.
Mun mielestä 30 oli suorastaan heräys siihen, miten ihanaa elämä on. Oli niin paljon tekemistä, olin saanut lapsia, aloittanut jatko-opiskelut ja saanut vakituisen työn, oman kodin ja maallista mammonaa. Tätä oikeastaan jatkui pitkälti yli nelikymppiseksi.
Ne tosiaan olivat ruuhkavuosia :)
50v oli jonkin sortin kriisi. Lapset lähteneet, jaksaminen ei enää samalla tasolla, arki rutinoitunut, jotenkin tunsin itseni vanhaksi. Olen kuitenkin päässyt yli siitä, ja löytänyt taas uutta sisältöä elämääni. Olen nyt 56.
60 en vielä tiedä, miltä tulee tuntumaan. Veikkaanpa, että alkaa eläkeajat pyörimään mielessä.
En osaa sanoa, kun en vielä yhtään ikäkriisiä ole kokenut. Seuraavaksi tulee kuusikymppiset, kerron sitten, jos silloin yllättää.