Lue keskustelun säännöt.
Dysfasiasta kärsivän 6v pojan äiti vastaa kysymyksiin :-)
Kommentit (37)
Sisältö jatkuu mainoksen alla
Sisältö jatkuu mainoksen alla
Vai tuliko tunne, että asiat vain kaadettiin niskaan?
Vielä lastenhoitajan sanojenkin jälkeen kieltelin asiaa ja luulottelin että hänellä on jotain henkilökohtaista minua vastaan.
Jälkeenpäin ajatellen hoitaja teki varmaan ihan oikein. Jonkun se oli tehtävä.
Eli olemme vielä nuoria, mieheni on 18, joten jos olet vanhempi, niin saattaa sinusta tuntua ihan poikaselta vielä, mutta ollaan seurusteltu jo melko pitkään ja asuttu yhdessäkin aika kauan, tyttömme on nyt 8kk ja mieheni on mielestäni melko kypsä ikäisekseen, kun vertaa hänen kaveriehin, jotka ravaa viikonlpout baareissa, ym. tai ehkä se on vaan niin että oli pakko kypsyä, kun lapsi syntyi :).
No joo, mieheni dysfasia on diagnosoitu hänen ollessa 11- vuotias. Sitä ennen hän oli kerrannut toisen luokan (silloin ei siis vielä tiedetty dysfasiasta). Hän on ollut erityiskoulussa 11-vuotiaasta, anopilta olen sen verran kuullut, että välillä heillä on ollut todella vaikeaa juuri tuon koulunkäynnin kanssa. Tarkemmin en asiasta tiedä.
Dysfasia ilmenee nykyisin epävarmuutena, mieheni ei suostu soittamaan ikinä mihinkään (esim. tilaamaan pizzaa, ym.), hän ei pidä tilanteista, joissa joutuu keskustelemaan vieraiden ihmisten kanssa. Toisinaan suhteessamme on myös ongelmia mieheni " puhumattomuuden" takia. Myös kirjoittaminen tuottaa hänelle ongelmia.
Miehelleni tämä on periytynyt hänen isältään, joka taas on perinyt tämän äidiltään.
Voit kysyä, jos sinulla on jotain kysymyksiä, vastaan niihin mihin pystyn.
Sisältö jatkuu mainoksen alla
Vierailija:
.. mutta hänen on vaikea kertoa asioita tai ymmärtää monimutkaisia lauseita.
Käy eskaria ja pelkää koulunalkua :-)
kirjoittaa jo hienosti ja harjoittelee lukemisen alkeita. Silti on ikäistään paljon lapsellisemman oloinen. Hänen on myös vaikea ystävystyä :-(
Kaikki tässä tekstissäsi on kuin minun lähes 5 vuotiaasta pojasta kirjoittasit. Meillä ei ole mitään diagnoosia ja päiväkodissa ei ole mitään ongelmia. (tosin vasta 3kk hoitoa takana)
Meillä neurologiset tutkimukset edessä, toimintaterapeutin ja puheterapeutin lähetteestä.
Neuvolassa " jäi kiinni" , kun ei osannut/suostunut tekemään tehtäviä. Itse olin aina vain pitänyt lastani erilaisena ja herkempänä poikana. Ja tosiaan hieman lapsellisempana.
Jaksaisitko vielä kertoa jotain lapsestasi? Oireita, käytöstä, liikunnallisuudesta ja luonteesta?
Vierailija:
mitähän vielä muistaisin..- poissoleva, vetämätön
- ei aktiivinen persoona, seuraili aina taustalla
- kaikupuhetta (vastaili kysymykseen samalla kysysymyksellä..)
- vaikeaa tunnistaa käsitteitä
- stressaantuneen oloinen, tuntui ettei mikään ollut hyvin
- ääniyliherkkä
- kertovan puheen puute. sanoja oli paljon, mutta hänen oli vaikea kertoa tai ylläpitää vuorovaikutuksellista puhetta!
Lapsi on nyt 6 v ja on diagnisoitu mm lievä dysfasia. Pisti tuossa kirjoituksessa silmään tuo ääniyliherkkyys. Sitä kun ei ole missään lausunnoissa. Kertoisitko millaisia ääniä pelkää tai ei pysty kuulemaan. Meillä pelkää linnanmäkeä ja elokuviin ei halua mennä.
Sisältö jatkuu mainoksen alla
Vähän kyllä ihmettelin kun kaverin samanikäinen tyttö ymmärsi selvsti puhetta alle vuoden ikäisenä ja teki kaikkia temppuja ja osoitteli ym, mutta ajattelin että kaikki ajallaan. Päiväkoti sitten otti asian puheeksi kanssani (kun poika oli 2,5-vuotias) ja luulin että taivas romahtaa. Diagnoosin saimme 3-vuotiaana.
kestikö tunne kauan? Kuinka pääsit " tilanteen herraksi" ?
Sisältö jatkuu mainoksen alla
Tilanteen herra en ole vieläkään. kaikki lausunnot mitä asiantuntijoilta tulee, kirvoittaa kyllä kyyneleet.
Moni muistuttaa minua miten asiat voisivat olla vielä huonomminkin ja tottahan se on... mieheni on ottanut tämän paljon kypsemmin kuin minä.
Itse olen ollut verbaalisesti menestyvä jo pienestä pitäen. Olen ollut kova esiintymään ja nauttinut esiintymisestä. Kai omissa lapsellisuuksissani kuvittelin että lapsenikin menisi samoja jälkiä. Mutta eihän se elämä mene niinkuin haluaa.
Synnytys oli kyllä todella rankka ja luulen että ongelmat ovat sieltä peruja.
Sisältö jatkuu mainoksen alla
Vierailija:
Vähän kyllä ihmettelin kun kaverin samanikäinen tyttö ymmärsi selvsti puhetta alle vuoden ikäisenä ja teki kaikkia temppuja ja osoitteli ym, mutta ajattelin että kaikki ajallaan. Päiväkoti sitten otti asian puheeksi kanssani (kun poika oli 2,5-vuotias) ja luulin että taivas romahtaa. Diagnoosin saimme 3-vuotiaana.
Minun kaksi vuotias on todella vilkas ja olen miettinyt onko hän jo ylivilkas. Ajatus vaan tuntuu niin pahalta... Ei hänestä kyllä neuvolassa ole sanottu mitään erikoista, mutta lapsi on kotihoidossa ja neuvolassa käydään niin harvoin.
Sisältö jatkuu mainoksen alla
sen takia vaan kysyin, että kun miehelläni on diagnosoitu keskivaikea dysfasia, niin täällä peloissani minäkin odottelen että onko periytynyt tytöllemme...
Vierailija:
Vierailija:
Jaksaisitko vielä kertoa jotain lapsestasi? Oireita, käytöstä, liikunnallisuudesta ja luonteesta?luonne hänellä siis on ARKA, on kovin epävarma itsestään. Poika huomaa ettei osaa kaikkea samallalailla kuin muut ja se on tehnyt hänelle huonon itsetunnon.
Tykkää olla paljon pikkuveljen kanssa koska hänen seurassaan voi olla oma itsensä. Vieraiden lasten seurassa vastaa niukasti jos vieras lapsi kysyy, muttei itse tee aloitetta jutusteluun tai leikkiin.
Tukeutuu paljon aikuiseen.
" Kysy äiti saanko ottaa pullaa" (esim. kylässä)
Kauhukuvani on että poika katoaisi johonkin. Vaikka hän puhuu sujuvasti niin kaaos hänen päänsä sisällä olisi varmaan niin valtaisa ettei saisi sanaa suustaan :-(Liikunnallinen poika on.. toimintaterapia on hionut hienomotoriikan lähes omalle ikätasolle. Pyöräilemään oppi 5-vuotiaana.
Kiitos ap vastauksestasi.
Edelleen kaikki kuvaamasi sopii omaan poikaani. Poika oppi viime kesänä (jolloin oli 4-vuotias) ajamaan pyörällä, mutta opettelu oli todella vaikeaa. Päiväkodissa kysyivät, että kannustetaanko poikaa kotona vai mollataanko virheistä, kun on niin kovin huono tuo itsetunto.
Pikkuveli on meilläkin paras leikkikaveri ja tukeutuu todella paljon aikuiseen.
Kaikista oudointa tässä on se, että minä tavallaan tiesin, ettei poika ole ns. normaali pikkupoika, mutta en antanut sen häiritä. Aavistin kaikki ongelmat etukäteen, mutten tajunnut kuitenkaan tehdä asialle mitään, pidin asioita vain luonteenpiirteinä ja herkkyytenä.
Jotenkin olen ollut alusta alkaen häntä kohtaan todella suojelevainen...
Olisiko se sitä äidinvaistoa tai jotain?
Hassua, että tämä asia on vain lujittanut rakkauttani poikaa kohtaan ja pidän häntä ainutlaatuisena ihmisenä ja toivon, ettei hän muuksi muuttuisikaan. (toki toivon, että asiat sujuu ja lapsi saa itsevarmuutta)
On myös kurjaa, kun hän tulee kiusatuksi osaamattomuutensa/kykenemättömyytensä takia.
Meillä ei siis diagnoosia ole mihinkään suuntaan, mutta nyt on helpompi ymmärtää miksi poika laitettiin jatkotutkimuksiin. Joskos meillekin pian jotain selviäisi.
Vierailija:
mitähän vielä muistaisin..- poissoleva, vetämätön
- ei aktiivinen persoona, seuraili aina taustalla
- kaikupuhetta (vastaili kysymykseen samalla kysysymyksellä..)
- vaikeaa tunnistaa käsitteitä
- stressaantuneen oloinen, tuntui ettei mikään ollut hyvin
- ääniyliherkkä
- kertovan puheen puute. sanoja oli paljon, mutta hänen oli vaikea kertoa tai ylläpitää vuorovaikutuksellista puhetta!
Edelleen, kuin minun pojastani kirjottaisit.
T: Se, jonka poika on tutkimuksiin pääsemässä
Voin hyvin kuvitella että poikani kulkee hyvin samoja polkuja. Tuntui hyvin hyvin tutulta juuri tuo vieraisiin suhtautuminen ja puhelimeen puhuminen, enkä usko että se piirre miksikään muuttuu vanhempanakaan. Olen siitä iloinen että miehelläsi on SINUT rinnallaan!
Hyvää jatkoa teille molemille
Vierailija:
Jaksaisitko vielä kertoa jotain lapsestasi? Oireita, käytöstä, liikunnallisuudesta ja luonteesta?
luonne hänellä siis on ARKA, on kovin epävarma itsestään. Poika huomaa ettei osaa kaikkea samallalailla kuin muut ja se on tehnyt hänelle huonon itsetunnon.
Tykkää olla paljon pikkuveljen kanssa koska hänen seurassaan voi olla oma itsensä. Vieraiden lasten seurassa vastaa niukasti jos vieras lapsi kysyy, muttei itse tee aloitetta jutusteluun tai leikkiin.
Tukeutuu paljon aikuiseen.
" Kysy äiti saanko ottaa pullaa" (esim. kylässä)
Kauhukuvani on että poika katoaisi johonkin. Vaikka hän puhuu sujuvasti niin kaaos hänen päänsä sisällä olisi varmaan niin valtaisa ettei saisi sanaa suustaan :-(
Liikunnallinen poika on.. toimintaterapia on hionut hienomotoriikan lähes omalle ikätasolle. Pyöräilemään oppi 5-vuotiaana.
on 10 vuotias poika, jolla diagnosoitiin 2,5 vuotiaana vaikea-asteinen dysfasia ja nyt on vihdoin ja viimein puheterapiat sun muut ohi...poika puhuu kuin papupata ja ymmärtää kaiken! Eli tsemppia kaikille ja kyllä se päivä risukasaankin paistaa!
Hänellä oli yksi hyvä ystävä mutta ei halunnut osallistua mihinkään yhteisleikkeihin eikä oikein muutakaan. Puuhasteli vaan autojen kanssa päivät pitkät.
Alkoi puhua sanoja hetki kun täytti kaksi ja oppi perään lauseita, mutta ne olivat sellaista " papukaija-puhetta" missä ei ollut oikein mitään tolkkua. Vuorovaikutuksellista puhetta odoteltiin pitkään.
Lastenhoitaja pyysi minut juttelemaan ja muistan vaan kuinka sydämeni oli haljeta rinnasta kun hoitaja alkoi latelemaan kaikkea mitä poika ei osannut ja muut osasi. Lopulta sanoi epäilevänsä dysfasiaa ja suositteli erityisryhmää.
muistan vielä miten KAAMEALTA tuo erityisryhmä kuullosti. Muistan kun soitin miehelle ja ulvoin: " nyt ne on työntämässä meidän Heikkiä vammaisten ryhmään" :-DD nyt jo naurattaa. Erityisryhmä on ollut loistopaikka ja hienoa että sinne päästiin.