Lue keskustelun säännöt.
Alati raivoava ja kiukutteleva 10-vuotias tyttö
20.09.2017 |
Ongelmana on siis pirun kovatahtoinen ja kovapäinen 10-vuotias neljäsluokkalainen tyttö. Elämä tytön kanssa on pelkkää taistelua ja hän huutaa ja raivoaa kaikesta ja kaiken aikaa. Hän myrkyttää jo koko kodin ilmapiirin, niin sisarensa kuin minä yksinhuoltajaäitinäkään emme kohta enää jaksa. Täytyy suoraan sanoa, että nautin kun pääsen töihin huilaamaan, kotona on jatkuvasti niin hemmetin rankkaa. Kellään muulla tällaista?
Kommentit (68)
Vierailija kirjoitti:
Onko lapsen isäsuhde kunnossa,se on elintärkeä.
On vakava yhteiskunnallinen ongelma, että Suomessa äiti voi helposti ja rangaistuksetta vieraannuttaa isän lapsensa elämästä.
Sisältö jatkuu mainoksen alla
Sisältö jatkuu mainoksen alla
Vierailija kirjoitti:
Kannattaa googletella. Teinitytölle se suhde isään on todella ratkaiseva.
Itseäni ainakin teininä ärsytti koko ukko ja toivoin että äiti olisi ajanut sen meiltä pois nalkuttamasta. En todellakaan olisi mitenkään traumatisoitunut. Minulla siis ainakaan isäsuhde ei kyllä ollut mikään avain onnelliseen elämään. Kaikki ihmiset ja tilanteet ovat erilaisia. Ei ihminen välttämättä kärsi siitä mitä ei ole koskaan ollutkaan. Traumaattista on jos hyvä isäsuhde katkaistaan yht`äkkiä, mutta jos se isä nyt ei ole ollut kuvioissa mukana vuosikausiin.
Ja jos isä ei halua olla tekemisissä, niin minkäs teet? Tiputat vain tytön isukin oven taakse?
Minun pikkusiskoni raivoaa usein (ei kuitenkaan mielipuolisesti) ja on monesti huonolla tuulella. Vanhemmat välillä huomaamattaan provosoivat siskoa raivoamaan: Kun he huomaavat siskon mököttävän, he saattavat sanoa jotain tyyliin "pakkoko sitä aina on olla suupielet alaspäin" tai jopa kysyä, taasko hän raivoaa, vaikka sillä hetkellä siskoni ei olisi muuta tehnytkään kuin vain näyttänyt huonotuuliselta. Nämä kommentit saavat varmasti siskon raivon partaalle, vaikka hän välillä yrittää olla suuttumatta.
Ap, tarkkaile omaa käytöstäsi: Aiheutatko tai pahennatko tietämättäsi lapsesi raivokohtauksia? Tosin luulen, että sinun lapsellasi on myös muita ongelmia. Kiusataanko häntä koulussa tai onko muita ongelmia kavereiden suhteen? Onko murrosikä alkamassa? Kaipaako lapsi isäänsä tai isähahmoa elämäänsä? Saako lapsi tarpeeksi myönteistä huomiota? Ethän vain vertaile lapsiasi keskenään ja pidä raivoavaa lasta muita huonompana?
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Onko lapsen isäsuhde kunnossa,se on elintärkeä.
On vakava yhteiskunnallinen ongelma, että Suomessa äiti voi helposti ja rangaistuksetta vieraannuttaa isän lapsensa elämästä.
Ei voi. Kyllä isälläkin on oikeus huoltajuuteen JOS hän itse niin haluaa ja jos on kykeneväinen lapsesta huolehtimaan. Äiti ei automaattisesti voi viedä lasta isältään.
Usein isät eivät halua tavata lapsiaan tai sitten esim. alkoholi, väkivalta tms on kuvioissa mukana ja eivät siksi saa tavata lapsiaan ja sitten huutelevat kuinka äiti ei anna tavata lapsia. Jos vanhemmilla on yhteishuoltajuus, niin äiti ei voi mitenkään omia lasta itselleen.
Vierailija kirjoitti:
Kannattaa googletella. Teinitytölle se suhde isään on todella ratkaiseva.
Kiitti vtusti. Teinityttäreni isä on juoppo - ei mikään räyhäävä ja hakkaava, vaan sellainen valkokaulusjuoppo joka kännipäissään tilittää jopa sille lapselle asioita, joista lapsen ei pitäisi olla vastuussa.
Minä olen lasten kanssa muuten paitsi ne kaksi viikonloppua, jotka isä viettää lastensa kanssa.
Tein melkoisen riuhtaisun aikoinaan. Lapset oireili, mutta ovat nykyään olosuhteista huolimatta molemmat aika täyspäisen oloisia. Näen kyllä heissä paljon sellaista, minkä haluaisin ottaa pois, mm isäviikonlopuista ei pahemmin puhuta minulle.
Aloittaja; minusta noin nuori raivotar kuulostaa siltä, että hän pelkää jotain. Kiusataanko koulussa? Onko nähnyt jotain sopimatonta, onko joutunut pelottavaan tilanteeseen? Hän on kuitenkin jo sen ikäinen, että ehkä kokee että on selvittävä yksin eikä tajua olevansa suurempi rasite padotessaan sen sisälleen sen sijaan että päästäisi sen ulos.
Sen, että "mikään ei ole vialla" voi tarkoittaa myös syyllisyyttä tai jotain, mitä sinulle ei kerrota. Ammattiauttajaa minäkin ehdottaisin.
Sisältö jatkuu mainoksen alla
Jos kiukuttelua esiintyy ennen kaikkea lähipiirin parissa niin se on myös eräänlainen merkki luottamuksesta. Hän uskaltaa näyttää pahan olonsa perheelleen. Sun pitää nyt vaan vastata tytön avunpyyntön ja selvittää mistä se olo johtuu
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Kannattaa googletella. Teinitytölle se suhde isään on todella ratkaiseva.
Kiitti vtusti. Teinityttäreni isä on juoppo - ei mikään räyhäävä ja hakkaava, vaan sellainen valkokaulusjuoppo joka kännipäissään tilittää jopa sille lapselle asioita, joista lapsen ei pitäisi olla vastuussa.
Minä olen lasten kanssa muuten paitsi ne kaksi viikonloppua, jotka isä viettää lastensa kanssa.
Tein melkoisen riuhtaisun aikoinaan. Lapset oireili, mutta ovat nykyään olosuhteista huolimatta molemmat aika täyspäisen oloisia. Näen kyllä heissä paljon sellaista, minkä haluaisin ottaa pois, mm isäviikonlopuista ei pahemmin puhuta minulle.
Aloittaja; minusta noin nuori raivotar kuulostaa siltä, että hän pelkää jotain. Kiusataanko koulussa? Onko nähnyt jotain sopimatonta, onko joutunut pelottavaan tilanteeseen? Hän on kuitenkin jo sen ikäinen, että ehkä kokee että on selvittävä yksin eikä tajua olevansa suurempi rasite padotessaan sen sisälleen sen sijaan että päästäisi sen ulos.
Sen, että "mikään ei ole vialla" voi tarkoittaa myös syyllisyyttä tai jotain, mitä sinulle ei kerrota. Ammattiauttajaa minäkin ehdottaisin.
No minun isäni kuoli kun olin lapsi. Ja paljon se on elämään heijastunut.
Kälyillä narsisti-isä ja he on sairaseläkkeellä alle nelikymppisinä.
Sisältö jatkuu mainoksen alla
En ole sanonut aiemmissa viesteissäni, että muut lapset olisivat tyttöjä. Ja lasta ei pidetä muita huonompana, sanoin vain, että toiset käyttäytyvät hyvin.
ap
Minäkin muutuin kuulemma 12 vuotiaana yhtäkkiä hankalaksi. Äitini vihasi sitä ja puhuu siitä edelleen, kuinka kiltti lapsi olin ennen tuota ikää. Itse muistan vain sen jatkuvan pahan olon ja ajatukset kuolemasta, ei pelkästään itsarista vaan myös muiden ihmisten. Kaikki oli vain mustaa ja toivotonta, raivosin, vittuilin ja mökötin ja vetäydyin paljon. En tiedä olinko masentunut koska sitä ei koskaan silloin tutkittu. Äitini mielestä olin vain kamala. Luulen että kärsin edelleen joistain ongelmista jotka tuon iän hoitamattomat oireet aiheuttivat. Ihan normaaliksi aikuiseksi silti kasvoin, mutta olen kyllä vähän katkera äidilleni. Tämä90-luvulla eli ei edes kovin kauan sitten.
Sisältö jatkuu mainoksen alla
Niin äitihän on vieraanuttanut lapsen, jos isää ei voisi vähempää kiinnostaa kuin uusi perheensä...
Aiotko nyt ap edes ottaa neuvosta vaaria, että selvität lapsen pahan olon syyt itse tai ulkopuolisella avulla? Vai aiotko jankata täällä kuinka lapsi nyt vaan on pahaisempi kuin muut. Jälkimmäisessä tapauksessa olet provo tai vaikutat aika välinpitämättömältä. Mitä edes hait tältä avaukselta?
Sisältö jatkuu mainoksen alla
Vierailija kirjoitti:
Ja kun tytöltä itseltään kysyy, mikä hänellä on huonosti, vastaa ettei mikään tai että vihaa sisartaan. Välillä sitten taas leikkii ja on ihan kaveri sisarensa kanssa.
ap
Kaksi sisarustaan ovat siis rauhallisia ja kilttejä? Silti tämä yksi vihaa sisartaan ja vuoroin on kaveria? Olisiko mitenkään mahdollista, että sisar tai sisaret kiusaavat tätä yhtä, koska on heidän mielestään erilainen/helposti ärsytettävä? Tämä ärsytetty ei sitten ymmärrä tilannetta ja alkaa oireilemaan kiukuttelemalla? Mutta joo vie nyt ihmeessä lapsi psykologille/perheneuvolaan! Ainakin hän tarvitsee jotain tukea mitä perheessä ei juuri nyt saa.
Ammattiapua ja vähän äkkiä. Voi olla mielenterveysongelma tai joku neurologinen poikkeavuus, ei täällä voi kukaan auttaa supoein tiedoin ja lasta näkemättä.
Sisältö jatkuu mainoksen alla
Vierailija kirjoitti:
Minäkin muutuin kuulemma 12 vuotiaana yhtäkkiä hankalaksi. Äitini vihasi sitä ja puhuu siitä edelleen, kuinka kiltti lapsi olin ennen tuota ikää. Itse muistan vain sen jatkuvan pahan olon ja ajatukset kuolemasta, ei pelkästään itsarista vaan myös muiden ihmisten. Kaikki oli vain mustaa ja toivotonta, raivosin, vittuilin ja mökötin ja vetäydyin paljon. En tiedä olinko masentunut koska sitä ei koskaan silloin tutkittu. Äitini mielestä olin vain kamala. Luulen että kärsin edelleen joistain ongelmista jotka tuon iän hoitamattomat oireet aiheuttivat. Ihan normaaliksi aikuiseksi silti kasvoin, mutta olen kyllä vähän katkera äidilleni. Tämä90-luvulla eli ei edes kovin kauan sitten.
Sama juttu. Tosiasiassa olin elänyt läpi kaksi (!!!!) äitini vakavaa sairautta parin vuoden sisään, koulukiusattu ja vanhempani mm. pelottelivat helvetillä ja maailmanlopulla. Olin äärimmäisen stressaantunut lapsi. Kukaan ei koskaan kysynyt, miten voin.
Mutta vanhempieni mukaan olin vain ilkeä ja hankala. Ok.
Vierailija kirjoitti:
Isä on muuttanut pois ihan lasten ollessa pieniä ja elää uuden perheensä kanssa muualla. Ja muut lapset oikeinkin tyytyväisiä, hyvin menestyviä ja opettajien kehumia, kuinka hyvä ja turvallinen koti heillä on. Ei isä ole mikään tae tai vaatimus lapsen hyvään elämään.
ap
Kuka opettaja oikeasti voi kehua/kehuu joidenkin lapsia siitä, että heillä on turvallinen koti?!?
Ymmärrän, että koet tarvetta nyt todistella sitä, että kaikki on teidän perheessä hyvin, mutta opettajat eivät todellakaan tuollaisia kommentteja voi antaa, eivät he kenenkään kodin turvallisuutta voi tietää.
Toki opettaja voi kehua lapsiasi ja sitä, että vaikuttavat tyytyväisiltä ja menestyvät hyvin koulussa.
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Minäkin muutuin kuulemma 12 vuotiaana yhtäkkiä hankalaksi. Äitini vihasi sitä ja puhuu siitä edelleen, kuinka kiltti lapsi olin ennen tuota ikää. Itse muistan vain sen jatkuvan pahan olon ja ajatukset kuolemasta, ei pelkästään itsarista vaan myös muiden ihmisten. Kaikki oli vain mustaa ja toivotonta, raivosin, vittuilin ja mökötin ja vetäydyin paljon. En tiedä olinko masentunut koska sitä ei koskaan silloin tutkittu. Äitini mielestä olin vain kamala. Luulen että kärsin edelleen joistain ongelmista jotka tuon iän hoitamattomat oireet aiheuttivat. Ihan normaaliksi aikuiseksi silti kasvoin, mutta olen kyllä vähän katkera äidilleni. Tämä90-luvulla eli ei edes kovin kauan sitten.
Sama juttu. Tosiasiassa olin elänyt läpi kaksi (!!!!) äitini vakavaa sairautta parin vuoden sisään, koulukiusattu ja vanhempani mm. pelottelivat helvetillä ja maailmanlopulla. Olin äärimmäisen stressaantunut lapsi. Kukaan ei koskaan kysynyt, miten voin.
Mutta vanhempieni mukaan olin vain ilkeä ja hankala. Ok.
Oi kamalaa. Onneksi mua ei sentään helvetillä uhkailtu! Äitini vei minua kyllä homeopaatille mutta ei koskaan oikealle terapeutille.. :'D Itse en edes tiedä mikä oloni aiheutti, oliko kotona vain hankalaa vai tapahtuiko jotain traumaattista, jonka olen sulkenut pois mielestäni. Joskus tuntuu siltä. Sen tiedän että pappani kuoli ja se ainoa kaveri joka ei kiusannut minua koulussa muutti pois juuri kun olin vaihtamassa yläasteelle mikä pelotti jo vlmiiksi.
Vierailija kirjoitti:
Ammattiapua ja vähän äkkiä. Voi olla mielenterveysongelma tai joku neurologinen poikkeavuus, ei täällä voi kukaan auttaa supoein tiedoin ja lasta näkemättä.
Tätä tulin itsekin rummuttamaan tähän ketjuun.
Lapsi ei voi hyvin, sisarukset eivät voi hyvin, äiti ei voi hyvin. Muuttuuko mikään parempaan suuntaan, jos ongelma lakaistaan maton alle?
Hakekaa sitä apua, lapsesi ansaitsee sen.
Miksi teit lapsia sellaisen kanssa???
Millainen lapsi oli pienempänä? Samanlainen vai?