Lue keskustelun säännöt.
Löysitkö sinä uusia ystäviä, kun entiset hylkäsivät?
20.09.2017 |
Tapasin Katjan ja Jennin yliopistolla ja viimeiset viisi vuotta ystävyytemme oli erittäin intensiivinen. Me mm. asuimme yhdessä ja olimme kuin mikäkin kolme muskettisoturia. Luulin, että ystävyytemme tulee kestämään.
Kaikki kuitenkin muuttui viimeisen vuoden aikana. Valmistuin ja muutin yhteen pitkäaikaisen poikaystäväni kanssa. Katja ja Jenni opiskelevat vielä ja ovat alkaneet elämään villiä sinkkuelämää. Minä en tunnu tähän elämään mahtuvan ja he ovatkin pikkuhiljaa jättäneet minut kokonaan ulkopuolelle. Tilanne on nyt mennyt siihen, että he hädin tuskin viitsivät vastata viesteihini.
Kamala olo ja kirjoitan tätäkin sepustusta täällä itku kurkussa. Olimme niin tiivitä ystäviä, ettei minulla ole ollut aikaa eikä mielenkiintoa luoda muita ystävyyssuhteita näiden vuosien aikana. Totaalinen ystävien puute tekeekin tästä kahta kauheampaa. Väkisinkin on tullut mieleen, että minussa on jotain vikaa. Minua myös pelottaa etten osaa luoda uusia kaverisuhteita tai löydä ihmisiä, jotka hyväksyvät minut omana outona itsenäni. Onko kenelläkään omia rohkaisevia kokemuksia vastaavasta tilanteesta? Löysitkö sinä lopulta uusia ystäviä?
Kommentit (33)
Mua ei ole kaverit varsinaisesti hylänneet, ei vain olla puolin ja toisin pidetty yhteyttä. Mutta yleensä kaikista "jutuista" jää mulle yksi ystävä. Kouluajoilta on yksi lapsuudenystävä. Ekalta työpaikalta jäi yksi ystävä (toiselta aviomies). Sitten lasten kanssa kerhoiluista yksi ystävä. Eli oon löytänyt.
Sisältö jatkuu mainoksen alla
Sisältö jatkuu mainoksen alla
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Miksi onnellisuutesi olisi Katjan ja Jennin harteilla? Kuulostat joko lapselliselta tai narsistilta. En voi sietää syyllistävuä ja roikkuvia kavereita, sellaiset lempeään vähin äänin elämästäni.
Siis ei onnellisuuteni tietenkään ole riippuvainen Katjasta ja Jennistä. Olen yleisesti ottaen todella onnellinen elämääni, mutta kai se nyt on normaalia olla surullinen jos vuosien ystävyys päättyy. Varsinkin kun se päättyy parhaan ystävän kanssa.
En ole myöskään roikkunut tai syyllistänyt heitä asiasta. Ei ole tullut mieleenkään, enkä ymmärrä mistä päättelit niin.
Miksi ystävyytenne olisi päättynyt? Aito ystävyys kestää vuosikymmentenkin eron. Elämä vie meistä itse kutankin omiin suuntimme, elämme erilaisia elämänvaiheita jne. Hiljattain tapasin kolme ystävääni, jotka olen tavannut viimeksi 30 vuotta sitten. Me vaan aikoinaan hajaannuimme pitkin maailmaa, perustimme perheet ja arki vei mukanaan. Kun nyt uudelleen tapasimme, jatkoimme juttua kuin olisimme tavanneet viimeksi eilen. Odottelen myös, että mulle erittäin hyvä ystävä taas elää siinä elämäntilanteessa, että voimme löytää toisemme uudelleen. Hän teki aikoinaan vielä iltatähden, kun lapsemme olivat jo teinejä ja sen vuoksi hän aloitti pikkulapsiperheen elämän samaan aikaan kuin minä aloin elää aikuistuvien lasten äidin elämää. Tiedän, että ei mene enää kovinkaan kauaa, kun elämäntilanteemme on taas samanlainen ja voimme jatkaa siitä, mihin aikoinaan jäimme.
Tietenkin tarvitset nyt uusiakin ystäviä ja kavereita. Heitä löytyy aivan samoin kuin aina ennenkin. Ihmisistä, jotka juuri nyt elävät samanlaista elämäntilannetta kuin sinä itsekin.
Varmaan se saa minut tuntemaan, että tämä taisi olla tässä, kun ystävyytemme laatu on muuttunut niin paljon. He jatkavat sitä samaa ystävyyttä mihin minäkin ennen kuuluin, mutta hädin tuskin edes vastaavat minun viesteiheni. Se vielä, että heillä molemmilla oli ihan eri piirit ennen meidän ystävyyttämme ja he eivät enää edes tervehdi noita ihmisiä.
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Miksi onnellisuutesi olisi Katjan ja Jennin harteilla? Kuulostat joko lapselliselta tai narsistilta. En voi sietää syyllistävuä ja roikkuvia kavereita, sellaiset lempeään vähin äänin elämästäni.
Siis ei onnellisuuteni tietenkään ole riippuvainen Katjasta ja Jennistä. Olen yleisesti ottaen todella onnellinen elämääni, mutta kai se nyt on normaalia olla surullinen jos vuosien ystävyys päättyy. Varsinkin kun se päättyy parhaan ystävän kanssa.
En ole myöskään roikkunut tai syyllistänyt heitä asiasta. Ei ole tullut mieleenkään, enkä ymmärrä mistä päättelit niin.
Miksi ystävyytenne olisi päättynyt? Aito ystävyys kestää vuosikymmentenkin eron. Elämä vie meistä itse kutankin omiin suuntimme, elämme erilaisia elämänvaiheita jne. Hiljattain tapasin kolme ystävääni, jotka olen tavannut viimeksi 30 vuotta sitten. Me vaan aikoinaan hajaannuimme pitkin maailmaa, perustimme perheet ja arki vei mukanaan. Kun nyt uudelleen tapasimme, jatkoimme juttua kuin olisimme tavanneet viimeksi eilen. Odottelen myös, että mulle erittäin hyvä ystävä taas elää siinä elämäntilanteessa, että voimme löytää toisemme uudelleen. Hän teki aikoinaan vielä iltatähden, kun lapsemme olivat jo teinejä ja sen vuoksi hän aloitti pikkulapsiperheen elämän samaan aikaan kuin minä aloin elää aikuistuvien lasten äidin elämää. Tiedän, että ei mene enää kovinkaan kauaa, kun elämäntilanteemme on taas samanlainen ja voimme jatkaa siitä, mihin aikoinaan jäimme.
Tietenkin tarvitset nyt uusiakin ystäviä ja kavereita. Heitä löytyy aivan samoin kuin aina ennenkin. Ihmisistä, jotka juuri nyt elävät samanlaista elämäntilannetta kuin sinä itsekin.
Varmaan se saa minut tuntemaan, että tämä taisi olla tässä, kun ystävyytemme laatu on muuttunut niin paljon. He jatkavat sitä samaa ystävyyttä mihin minäkin ennen kuuluin, mutta hädin tuskin edes vastaavat minun viesteiheni. Se vielä, että heillä molemmilla oli ihan eri piirit ennen meidän ystävyyttämme ja he eivät enää edes tervehdi noita ihmisiä.
Ystävyyden laatu muuttuukin, kun siirrytään eri elämänvaiheisiin. Ei se tarkoita ystävyyden päättymistä. Se vain tarkoittaa, että sinä olet nyt jatkanut elämäsi matkaa toiseen suuntaan kuin nämä ystäväsi. Ehkä jonain päivänä seisotte jälleen samalla elämänpysäkillä ja jos kyse on aidosta ystävyydestä, jälleennnäkemisenne riemu on rajaton.
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Se on sellasta. Sit, jos sä lähtisit niitten "ex"-kamujen kanssa bailaamaan, sä kuitenkin lähtisit vesilinjalla ja tönöttäisit jossain nurkassa, kun enhän mä voi pitää enää hauskaa, kun mulla on mies kotona ja se varmaan oottaa mua jo kotiin laittaan valot päälle.
No en todellakaan mene vesilinjalla tai ole seinäruusu. Olen siis ollut miehen kanssa yhdessä viimeiset kolme vuotta ja olen käynyt ystävien kanssa juhlimassa useasti tänä aikana. Meillä on aina ollut hauskaa ja ollaan yleensä tanssittu pilkkuun asti. Viime kuussa oli yhteisen tuttumme synttärit ja olimme isolla porukalla juhlimassa. Ainoa miten erosin Katjasta ja Jennistä oli se, että minä lähdin pilkun jälkeen kotia nukkumaan ja he lähtivät vieraiden miesten mukaan. Minulle on aivan sama, jos he yhtä äkkiä haluavatkin juhlia useita kertoja viikossa ja harrastaa seksiä useiden miesten kanssa. Kai me silti voidaan kavereita vielä olla vaikken minä harrasta samaa.
Jos Jennin ja Katjan seksi vieraiden miesten kanssa ei sinua häiritse. Niin miksi se nimenomaan piti tässä erikseen mainita. Kuulostaa enemmän siltä, että halusit tuoda esiin jonkun -ei niin mairittelevan puolen heistä, jolla saat itseäsi korotettua ylemmäs. Mutta toki on mahdollista löytää uusia ystäviä.
Mainitsin asian, koska se ja baarissa käymisen lisääntyminen on ainoa asia mikä on muuttunut. Minusta asiassa ei ole mitään -ei mairittelevaa ja ei minua nyt hirveästi kiinnosta mitä tuntemattomat minusta ajattelee, että en ainkaan tietoisesti ainakaan yritä itseäni korottaa. Tiedän, että se on mahdollista. Se on vain mukava lukea muiden onnistumisia.
Kiinnittipä vain huomiota, kun monesti sanoillaan voi viestittää täysin päinvastaista mitä olisi ehkä halunnut tuoda julki. Erittelet, kuinka Katja ja Jenni harrastaa seksiä usein eri vieraiden miesten kanssa. Niin kieltämättä siinä on hieman negatiivinen katku, verrattuna esim., jos mainitsisit kuinka ystäväsi elävät villiä sinkkuelämää.
Jos et huomaa itse tässä mitään negatiivista niin voihan olla, että olet tietämättäsi välittänyt negatiivisia asenteita heidän nykyistä elämäntyyliään kohtaan ja ovat siksi ottaneet etäisyyttä sinusta.
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Se on sellasta. Sit, jos sä lähtisit niitten "ex"-kamujen kanssa bailaamaan, sä kuitenkin lähtisit vesilinjalla ja tönöttäisit jossain nurkassa, kun enhän mä voi pitää enää hauskaa, kun mulla on mies kotona ja se varmaan oottaa mua jo kotiin laittaan valot päälle.
No en todellakaan mene vesilinjalla tai ole seinäruusu. Olen siis ollut miehen kanssa yhdessä viimeiset kolme vuotta ja olen käynyt ystävien kanssa juhlimassa useasti tänä aikana. Meillä on aina ollut hauskaa ja ollaan yleensä tanssittu pilkkuun asti. Viime kuussa oli yhteisen tuttumme synttärit ja olimme isolla porukalla juhlimassa. Ainoa miten erosin Katjasta ja Jennistä oli se, että minä lähdin pilkun jälkeen kotia nukkumaan ja he lähtivät vieraiden miesten mukaan. Minulle on aivan sama, jos he yhtä äkkiä haluavatkin juhlia useita kertoja viikossa ja harrastaa seksiä useiden miesten kanssa. Kai me silti voidaan kavereita vielä olla vaikken minä harrasta samaa.
Jos Jennin ja Katjan seksi vieraiden miesten kanssa ei sinua häiritse. Niin miksi se nimenomaan piti tässä erikseen mainita. Kuulostaa enemmän siltä, että halusit tuoda esiin jonkun -ei niin mairittelevan puolen heistä, jolla saat itseäsi korotettua ylemmäs. Mutta toki on mahdollista löytää uusia ystäviä.
Mainitsin asian, koska se ja baarissa käymisen lisääntyminen on ainoa asia mikä on muuttunut. Minusta asiassa ei ole mitään -ei mairittelevaa ja ei minua nyt hirveästi kiinnosta mitä tuntemattomat minusta ajattelee, että en ainkaan tietoisesti ainakaan yritä itseäni korottaa. Tiedän, että se on mahdollista. Se on vain mukava lukea muiden onnistumisia.
Kiinnittipä vain huomiota, kun monesti sanoillaan voi viestittää täysin päinvastaista mitä olisi ehkä halunnut tuoda julki. Erittelet, kuinka Katja ja Jenni harrastaa seksiä usein eri vieraiden miesten kanssa. Niin kieltämättä siinä on hieman negatiivinen katku, verrattuna esim., jos mainitsisit kuinka ystäväsi elävät villiä sinkkuelämää.
Jos et huomaa itse tässä mitään negatiivista niin voihan olla, että olet tietämättäsi välittänyt negatiivisia asenteita heidän nykyistä elämäntyyliään kohtaan ja ovat siksi ottaneet etäisyyttä sinusta.
Olen samaa mieltä. Kerrontani on varmaan normaalia dramaattisempi tällä hetkellä kun makaan itku kurkussa menkka kivuissa sängyn pohjalla ja mässytän suklaata suruuni. Asia on vaivannut minua pitkään ja puran sitä nyt ensimmäistä kertaa kunnollla. Voit olla tietenkin oikeassa ja ehkä olen huomaamattani lähettänyt negatiivista signaalia, samoin kun nyt viestitän ihan eri asioita teille kun on tarkoitus.
Sisältö jatkuu mainoksen alla
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Miksi onnellisuutesi olisi Katjan ja Jennin harteilla? Kuulostat joko lapselliselta tai narsistilta. En voi sietää syyllistävuä ja roikkuvia kavereita, sellaiset lempeään vähin äänin elämästäni.
Siis ei onnellisuuteni tietenkään ole riippuvainen Katjasta ja Jennistä. Olen yleisesti ottaen todella onnellinen elämääni, mutta kai se nyt on normaalia olla surullinen jos vuosien ystävyys päättyy. Varsinkin kun se päättyy parhaan ystävän kanssa.
En ole myöskään roikkunut tai syyllistänyt heitä asiasta. Ei ole tullut mieleenkään, enkä ymmärrä mistä päättelit niin.
Miksi ystävyytenne olisi päättynyt? Aito ystävyys kestää vuosikymmentenkin eron. Elämä vie meistä itse kutankin omiin suuntimme, elämme erilaisia elämänvaiheita jne. Hiljattain tapasin kolme ystävääni, jotka olen tavannut viimeksi 30 vuotta sitten. Me vaan aikoinaan hajaannuimme pitkin maailmaa, perustimme perheet ja arki vei mukanaan. Kun nyt uudelleen tapasimme, jatkoimme juttua kuin olisimme tavanneet viimeksi eilen. Odottelen myös, että mulle erittäin hyvä ystävä taas elää siinä elämäntilanteessa, että voimme löytää toisemme uudelleen. Hän teki aikoinaan vielä iltatähden, kun lapsemme olivat jo teinejä ja sen vuoksi hän aloitti pikkulapsiperheen elämän samaan aikaan kuin minä aloin elää aikuistuvien lasten äidin elämää. Tiedän, että ei mene enää kovinkaan kauaa, kun elämäntilanteemme on taas samanlainen ja voimme jatkaa siitä, mihin aikoinaan jäimme.
Tietenkin tarvitset nyt uusiakin ystäviä ja kavereita. Heitä löytyy aivan samoin kuin aina ennenkin. Ihmisistä, jotka juuri nyt elävät samanlaista elämäntilannetta kuin sinä itsekin.
Varmaan se saa minut tuntemaan, että tämä taisi olla tässä, kun ystävyytemme laatu on muuttunut niin paljon. He jatkavat sitä samaa ystävyyttä mihin minäkin ennen kuuluin, mutta hädin tuskin edes vastaavat minun viesteiheni. Se vielä, että heillä molemmilla oli ihan eri piirit ennen meidän ystävyyttämme ja he eivät enää edes tervehdi noita ihmisiä.
Ystävyyden laatu muuttuukin, kun siirrytään eri elämänvaiheisiin. Ei se tarkoita ystävyyden päättymistä. Se vain tarkoittaa, että sinä olet nyt jatkanut elämäsi matkaa toiseen suuntaan kuin nämä ystäväsi. Ehkä jonain päivänä seisotte jälleen samalla elämänpysäkillä ja jos kyse on aidosta ystävyydestä, jälleennnäkemisenne riemu on rajaton.
Niin se vaan pelotaa, että emme koskaan seiso siellä samalla pysäkillä ja minä tulen olemaan vain yksi niistä entisistä parhaista ystävistä joita ei edes enää tervehditä. Ehkä minun pitää vaan päästää irti siitä mikä oli ja luottaa siihen, että asiat järjestyvät parhain päin tavalla tai toisella.
Olen täysin samassa tilanteessa kun sinä. Olen kans tosi surullinen siitä asiasta, jo olen ollut jo yli vuoden. Yritän aina silloin tällöin sopia tapaamisen mutta nykyään vaan yksi mun parhaista ystävistä haluaa tavata ja tosi harvoin. Toinen hädin tuskin vastaa mun viesteihin. Ei ole tällä hetkellä muita ystäviä.
Sisältö jatkuu mainoksen alla
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Miksi onnellisuutesi olisi Katjan ja Jennin harteilla? Kuulostat joko lapselliselta tai narsistilta. En voi sietää syyllistävuä ja roikkuvia kavereita, sellaiset lempeään vähin äänin elämästäni.
Siis ei onnellisuuteni tietenkään ole riippuvainen Katjasta ja Jennistä. Olen yleisesti ottaen todella onnellinen elämääni, mutta kai se nyt on normaalia olla surullinen jos vuosien ystävyys päättyy. Varsinkin kun se päättyy parhaan ystävän kanssa.
En ole myöskään roikkunut tai syyllistänyt heitä asiasta. Ei ole tullut mieleenkään, enkä ymmärrä mistä päättelit niin.
Miksi ystävyytenne olisi päättynyt? Aito ystävyys kestää vuosikymmentenkin eron. Elämä vie meistä itse kutankin omiin suuntimme, elämme erilaisia elämänvaiheita jne. Hiljattain tapasin kolme ystävääni, jotka olen tavannut viimeksi 30 vuotta sitten. Me vaan aikoinaan hajaannuimme pitkin maailmaa, perustimme perheet ja arki vei mukanaan. Kun nyt uudelleen tapasimme, jatkoimme juttua kuin olisimme tavanneet viimeksi eilen. Odottelen myös, että mulle erittäin hyvä ystävä taas elää siinä elämäntilanteessa, että voimme löytää toisemme uudelleen. Hän teki aikoinaan vielä iltatähden, kun lapsemme olivat jo teinejä ja sen vuoksi hän aloitti pikkulapsiperheen elämän samaan aikaan kuin minä aloin elää aikuistuvien lasten äidin elämää. Tiedän, että ei mene enää kovinkaan kauaa, kun elämäntilanteemme on taas samanlainen ja voimme jatkaa siitä, mihin aikoinaan jäimme.
Tietenkin tarvitset nyt uusiakin ystäviä ja kavereita. Heitä löytyy aivan samoin kuin aina ennenkin. Ihmisistä, jotka juuri nyt elävät samanlaista elämäntilannetta kuin sinä itsekin.
Varmaan se saa minut tuntemaan, että tämä taisi olla tässä, kun ystävyytemme laatu on muuttunut niin paljon. He jatkavat sitä samaa ystävyyttä mihin minäkin ennen kuuluin, mutta hädin tuskin edes vastaavat minun viesteiheni. Se vielä, että heillä molemmilla oli ihan eri piirit ennen meidän ystävyyttämme ja he eivät enää edes tervehdi noita ihmisiä.
Ystävyyden laatu muuttuukin, kun siirrytään eri elämänvaiheisiin. Ei se tarkoita ystävyyden päättymistä. Se vain tarkoittaa, että sinä olet nyt jatkanut elämäsi matkaa toiseen suuntaan kuin nämä ystäväsi. Ehkä jonain päivänä seisotte jälleen samalla elämänpysäkillä ja jos kyse on aidosta ystävyydestä, jälleennnäkemisenne riemu on rajaton.
Niin se vaan pelotaa, että emme koskaan seiso siellä samalla pysäkillä ja minä tulen olemaan vain yksi niistä entisistä parhaista ystävistä joita ei edes enää tervehditä. Ehkä minun pitää vaan päästää irti siitä mikä oli ja luottaa siihen, että asiat järjestyvät parhain päin tavalla tai toisella.
Elämässä ainoa varma asia on kuolema. Ja suurin osa meistä lähtee tästä elämästä aiemmin kuin olisi halunnut. On paljon mahdollista, että et koskaan enää seiso heidän kanssaan samalla pysäkillä. Mutta ovatko he silti sydämessäsi? Vai ajatteletko, että tämä ystävyys oli nyt tässä, koska kerran ystäväsi elävät erilaista elämää kuin sinä? Tuntuuko susta siltä, että ystävyytesi oli sittenkin vain tavallista tiiviimpää kaveruutta? Vai tunnetko sydämessäsi, että kyse oli aidosta ystävyydestä ja se kestää vuosienkin eron?
Kun mun ystäväni päätti hankkia iltatähden, tietenkin tunsin surua ja pettymystä. Olin iloinen hänen puolestaan, mutta omasta puolestani mietin, että kaikki se, mitä olimme yhdessä suunnitelleet "kun lapset ovat isoja", pyyhkäistiinkin kertaheitolla pois. En kuitenkaan koskaan ajatellut, että ystävyytemme olisi päättynyt siihen. Yhteydenpitomme väheni, koska hän löysi päiviinsä seuraa muista pienten lasten äideistä ja minä taas löysin päiviini seuraa lapsettomista ja isojen lasten äideistä. Mulla ei ole tällä hetkellä edes hänen nykyisiä yhteystietojaan, mutta tunnen ihmisiä, joilla ne varmasti on. Jossain vaiheessa pyydän yhteystiedot, soitan ystävälleni ja kysyn, lähdetkö kahville. Ja mä tiedän sydämessäni, että hän lähtee. Koska silloin hän on taas samassa elämäntilanteessa kuin minäkin eli aikuisten lasten äiti.
Vierailija kirjoitti:
Olen täysin samassa tilanteessa kun sinä. Olen kans tosi surullinen siitä asiasta, jo olen ollut jo yli vuoden. Yritän aina silloin tällöin sopia tapaamisen mutta nykyään vaan yksi mun parhaista ystävistä haluaa tavata ja tosi harvoin. Toinen hädin tuskin vastaa mun viesteihin. Ei ole tällä hetkellä muita ystäviä.
Harmittaa lukea teidän muiden, joilla ei ole ystäviä viestejä. Se suru on jotakin ihan kamalaa ja varsinkin some aikana, kun pääset vielä kaiken lisäksi näkemään oikein autiopaikalta kuinka muut viettävät laatuaikaa ystäviensä kanssa. Oletko sinä yrittänyt saada uusia ystäviä, vai oletko tehnyt niin kuin minä ja jäänyt suremaan miehen kainaloon? Olisipa kiva jos olisi tinderin kaltainen sovellus ihan vaan ystävien löytämiseen. Ei kehtaa tinderiä kummiskaan käyttää kyseiseen tarkoitukseen, voisi herättää vähän kummastusta. Minun pitää varmaan tästä rohkaistua ja yrittää tutustua uusiin ihmisiin ihan naamatusten.
Sisältö jatkuu mainoksen alla
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Miksi onnellisuutesi olisi Katjan ja Jennin harteilla? Kuulostat joko lapselliselta tai narsistilta. En voi sietää syyllistävuä ja roikkuvia kavereita, sellaiset lempeään vähin äänin elämästäni.
Siis ei onnellisuuteni tietenkään ole riippuvainen Katjasta ja Jennistä. Olen yleisesti ottaen todella onnellinen elämääni, mutta kai se nyt on normaalia olla surullinen jos vuosien ystävyys päättyy. Varsinkin kun se päättyy parhaan ystävän kanssa.
En ole myöskään roikkunut tai syyllistänyt heitä asiasta. Ei ole tullut mieleenkään, enkä ymmärrä mistä päättelit niin.
Miksi ystävyytenne olisi päättynyt? Aito ystävyys kestää vuosikymmentenkin eron. Elämä vie meistä itse kutankin omiin suuntimme, elämme erilaisia elämänvaiheita jne. Hiljattain tapasin kolme ystävääni, jotka olen tavannut viimeksi 30 vuotta sitten. Me vaan aikoinaan hajaannuimme pitkin maailmaa, perustimme perheet ja arki vei mukanaan. Kun nyt uudelleen tapasimme, jatkoimme juttua kuin olisimme tavanneet viimeksi eilen. Odottelen myös, että mulle erittäin hyvä ystävä taas elää siinä elämäntilanteessa, että voimme löytää toisemme uudelleen. Hän teki aikoinaan vielä iltatähden, kun lapsemme olivat jo teinejä ja sen vuoksi hän aloitti pikkulapsiperheen elämän samaan aikaan kuin minä aloin elää aikuistuvien lasten äidin elämää. Tiedän, että ei mene enää kovinkaan kauaa, kun elämäntilanteemme on taas samanlainen ja voimme jatkaa siitä, mihin aikoinaan jäimme.
Tietenkin tarvitset nyt uusiakin ystäviä ja kavereita. Heitä löytyy aivan samoin kuin aina ennenkin. Ihmisistä, jotka juuri nyt elävät samanlaista elämäntilannetta kuin sinä itsekin.
Varmaan se saa minut tuntemaan, että tämä taisi olla tässä, kun ystävyytemme laatu on muuttunut niin paljon. He jatkavat sitä samaa ystävyyttä mihin minäkin ennen kuuluin, mutta hädin tuskin edes vastaavat minun viesteiheni. Se vielä, että heillä molemmilla oli ihan eri piirit ennen meidän ystävyyttämme ja he eivät enää edes tervehdi noita ihmisiä.
Ystävyyden laatu muuttuukin, kun siirrytään eri elämänvaiheisiin. Ei se tarkoita ystävyyden päättymistä. Se vain tarkoittaa, että sinä olet nyt jatkanut elämäsi matkaa toiseen suuntaan kuin nämä ystäväsi. Ehkä jonain päivänä seisotte jälleen samalla elämänpysäkillä ja jos kyse on aidosta ystävyydestä, jälleennnäkemisenne riemu on rajaton.
Niin se vaan pelotaa, että emme koskaan seiso siellä samalla pysäkillä ja minä tulen olemaan vain yksi niistä entisistä parhaista ystävistä joita ei edes enää tervehditä. Ehkä minun pitää vaan päästää irti siitä mikä oli ja luottaa siihen, että asiat järjestyvät parhain päin tavalla tai toisella.
Elämässä ainoa varma asia on kuolema. Ja suurin osa meistä lähtee tästä elämästä aiemmin kuin olisi halunnut. On paljon mahdollista, että et koskaan enää seiso heidän kanssaan samalla pysäkillä. Mutta ovatko he silti sydämessäsi? Vai ajatteletko, että tämä ystävyys oli nyt tässä, koska kerran ystäväsi elävät erilaista elämää kuin sinä? Tuntuuko susta siltä, että ystävyytesi oli sittenkin vain tavallista tiiviimpää kaveruutta? Vai tunnetko sydämessäsi, että kyse oli aidosta ystävyydestä ja se kestää vuosienkin eron?
Kun mun ystäväni päätti hankkia iltatähden, tietenkin tunsin surua ja pettymystä. Olin iloinen hänen puolestaan, mutta omasta puolestani mietin, että kaikki se, mitä olimme yhdessä suunnitelleet "kun lapset ovat isoja", pyyhkäistiinkin kertaheitolla pois. En kuitenkaan koskaan ajatellut, että ystävyytemme olisi päättynyt siihen. Yhteydenpitomme väheni, koska hän löysi päiviinsä seuraa muista pienten lasten äideistä ja minä taas löysin päiviini seuraa lapsettomista ja isojen lasten äideistä. Mulla ei ole tällä hetkellä edes hänen nykyisiä yhteystietojaan, mutta tunnen ihmisiä, joilla ne varmasti on. Jossain vaiheessa pyydän yhteystiedot, soitan ystävälleni ja kysyn, lähdetkö kahville. Ja mä tiedän sydämessäni, että hän lähtee. Koska silloin hän on taas samassa elämäntilanteessa kuin minäkin eli aikuisten lasten äiti.
Tämä viesti nyt kyllä pysäytti minut. Olen tunteellisella päällä ja minulla on tällä hetkellä hankalaa eritellä tunteitani ja mitä tunnen sydämessäni. Olimme kolme nuorta naista, jotka olivat kaikki juuri muuttaneet uuteen kaupunkiin ja aloittaneet opiskelut. Emme tunteneet ketään muita paikkakunnalla, joten ehkäpä ajauduimme yhteen, koska tarvitsimme toistemme tukea ja turvaa. Ehkäpä olin liian erilainen kuin he ja nyt kun ainoa asia mikä meitä todellisuudessa yhdisti on poissa, he eivät enää tunne tarvetta pitää minua elämässään. Olemme todella erilaisia, mutta rakastan heitä ihmisinä. Kauhistuttaa ajatella, että mitä jos olimme ystäviä vain olosuhteiden vuoksi. Jotenkin olen aina kuvitellut, että ihmiset, jotka ovat ystäviä pysyvät aina 24/7 ystävinä olosuhteista huolimatta. Omilla vanhemmillani, sisaruksillani ja miehelläni on tällaisia ystäviä. Nyt kun mietin asiaa, en usko, että ystävyytemme kestäisi vuosien eroa. Ei ainakaan tällä hetkellä.
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Miksi onnellisuutesi olisi Katjan ja Jennin harteilla? Kuulostat joko lapselliselta tai narsistilta. En voi sietää syyllistävuä ja roikkuvia kavereita, sellaiset lempeään vähin äänin elämästäni.
Siis ei onnellisuuteni tietenkään ole riippuvainen Katjasta ja Jennistä. Olen yleisesti ottaen todella onnellinen elämääni, mutta kai se nyt on normaalia olla surullinen jos vuosien ystävyys päättyy. Varsinkin kun se päättyy parhaan ystävän kanssa.
En ole myöskään roikkunut tai syyllistänyt heitä asiasta. Ei ole tullut mieleenkään, enkä ymmärrä mistä päättelit niin.
Miksi ystävyytenne olisi päättynyt? Aito ystävyys kestää vuosikymmentenkin eron. Elämä vie meistä itse kutankin omiin suuntimme, elämme erilaisia elämänvaiheita jne. Hiljattain tapasin kolme ystävääni, jotka olen tavannut viimeksi 30 vuotta sitten. Me vaan aikoinaan hajaannuimme pitkin maailmaa, perustimme perheet ja arki vei mukanaan. Kun nyt uudelleen tapasimme, jatkoimme juttua kuin olisimme tavanneet viimeksi eilen. Odottelen myös, että mulle erittäin hyvä ystävä taas elää siinä elämäntilanteessa, että voimme löytää toisemme uudelleen. Hän teki aikoinaan vielä iltatähden, kun lapsemme olivat jo teinejä ja sen vuoksi hän aloitti pikkulapsiperheen elämän samaan aikaan kuin minä aloin elää aikuistuvien lasten äidin elämää. Tiedän, että ei mene enää kovinkaan kauaa, kun elämäntilanteemme on taas samanlainen ja voimme jatkaa siitä, mihin aikoinaan jäimme.
Tietenkin tarvitset nyt uusiakin ystäviä ja kavereita. Heitä löytyy aivan samoin kuin aina ennenkin. Ihmisistä, jotka juuri nyt elävät samanlaista elämäntilannetta kuin sinä itsekin.
Varmaan se saa minut tuntemaan, että tämä taisi olla tässä, kun ystävyytemme laatu on muuttunut niin paljon. He jatkavat sitä samaa ystävyyttä mihin minäkin ennen kuuluin, mutta hädin tuskin edes vastaavat minun viesteiheni. Se vielä, että heillä molemmilla oli ihan eri piirit ennen meidän ystävyyttämme ja he eivät enää edes tervehdi noita ihmisiä.
Ystävyyden laatu muuttuukin, kun siirrytään eri elämänvaiheisiin. Ei se tarkoita ystävyyden päättymistä. Se vain tarkoittaa, että sinä olet nyt jatkanut elämäsi matkaa toiseen suuntaan kuin nämä ystäväsi. Ehkä jonain päivänä seisotte jälleen samalla elämänpysäkillä ja jos kyse on aidosta ystävyydestä, jälleennnäkemisenne riemu on rajaton.
Niin se vaan pelotaa, että emme koskaan seiso siellä samalla pysäkillä ja minä tulen olemaan vain yksi niistä entisistä parhaista ystävistä joita ei edes enää tervehditä. Ehkä minun pitää vaan päästää irti siitä mikä oli ja luottaa siihen, että asiat järjestyvät parhain päin tavalla tai toisella.
Elämässä ainoa varma asia on kuolema. Ja suurin osa meistä lähtee tästä elämästä aiemmin kuin olisi halunnut. On paljon mahdollista, että et koskaan enää seiso heidän kanssaan samalla pysäkillä. Mutta ovatko he silti sydämessäsi? Vai ajatteletko, että tämä ystävyys oli nyt tässä, koska kerran ystäväsi elävät erilaista elämää kuin sinä? Tuntuuko susta siltä, että ystävyytesi oli sittenkin vain tavallista tiiviimpää kaveruutta? Vai tunnetko sydämessäsi, että kyse oli aidosta ystävyydestä ja se kestää vuosienkin eron?
Kun mun ystäväni päätti hankkia iltatähden, tietenkin tunsin surua ja pettymystä. Olin iloinen hänen puolestaan, mutta omasta puolestani mietin, että kaikki se, mitä olimme yhdessä suunnitelleet "kun lapset ovat isoja", pyyhkäistiinkin kertaheitolla pois. En kuitenkaan koskaan ajatellut, että ystävyytemme olisi päättynyt siihen. Yhteydenpitomme väheni, koska hän löysi päiviinsä seuraa muista pienten lasten äideistä ja minä taas löysin päiviini seuraa lapsettomista ja isojen lasten äideistä. Mulla ei ole tällä hetkellä edes hänen nykyisiä yhteystietojaan, mutta tunnen ihmisiä, joilla ne varmasti on. Jossain vaiheessa pyydän yhteystiedot, soitan ystävälleni ja kysyn, lähdetkö kahville. Ja mä tiedän sydämessäni, että hän lähtee. Koska silloin hän on taas samassa elämäntilanteessa kuin minäkin eli aikuisten lasten äiti.
Tämä viesti nyt kyllä pysäytti minut. Olen tunteellisella päällä ja minulla on tällä hetkellä hankalaa eritellä tunteitani ja mitä tunnen sydämessäni. Olimme kolme nuorta naista, jotka olivat kaikki juuri muuttaneet uuteen kaupunkiin ja aloittaneet opiskelut. Emme tunteneet ketään muita paikkakunnalla, joten ehkäpä ajauduimme yhteen, koska tarvitsimme toistemme tukea ja turvaa. Ehkäpä olin liian erilainen kuin he ja nyt kun ainoa asia mikä meitä todellisuudessa yhdisti on poissa, he eivät enää tunne tarvetta pitää minua elämässään. Olemme todella erilaisia, mutta rakastan heitä ihmisinä. Kauhistuttaa ajatella, että mitä jos olimme ystäviä vain olosuhteiden vuoksi. Jotenkin olen aina kuvitellut, että ihmiset, jotka ovat ystäviä pysyvät aina 24/7 ystävinä olosuhteista huolimatta. Omilla vanhemmillani, sisaruksillani ja miehelläni on tällaisia ystäviä. Nyt kun mietin asiaa, en usko, että ystävyytemme kestäisi vuosien eroa. Ei ainakaan tällä hetkellä.
Ystävyyden ja hyvän kaverisuhteen ero on usein kuin veteen piirretty viiva. Oikeastaan vasta eron hetkellä sydämessään tietää, kummasta oli kyse. Eikä hyvät kaverisuhteet ole missään tapauksessa olleet turhia. Päinvastoin! Näiden ihmisten seurassa olet kokenut monta asiaa, jotka säilyvät muistoissasi. He ovat olleet osa elämääsi ja vaikuttaneet siihen, millainen olet ja millaisen elämän itsellesi haluat.
Sisältö jatkuu mainoksen alla
Oletko kysynyt heitä, että onko kenties jotakin syytä mikseivät pyydä sinua enää mukaan ym.? Voihan tietysti olla etteivät tietoisessti ole jättäneet sinua mitenkään syrjään, vaan kliseisesti sanottuna olette vain kasvaneet erilleen. He ovat taas pysyneet läheisinä samanlaisen elämäntilanteen vuoksi. Voihan olla, että "löydätte" toisenne taas uusestaan, kun he kenties läytävät kumppanit ym.
Mitä jos et muuttaisikaan paikalliseen slummiin vaan vaikkapa ulkomaille? Olisihan sekin kortti ainakin parempi katsoa ja sitten, jos se ei toimi niin sitten muuttaa sinne slummiin.