Avomieheni pohdinnat avioliitosta...

Vierailija kirjoitti:

Olettekohan nyt lähestyneet koko asiaa aivan väärästä näkökulmasta? Siis tuosta omaishoitajuudesta? Minkä ikäisiä olette? On toki luonnollista, että vuosikymmeniä kestäneessä avioliitossa iäkäs puoliso huolehtii toisesta, mutta silloinkin vain omien voimiensa mukaan. Jos puoliso sairastuu ennenkuin toinen on vanhuuseläkkeellä, tietenkin silloin huolehditaan hoidosta muulla tavoin kuin että toinen irtisanoutuisi työpaikastaan. 

Olemme kolmekymppisiä molemmat, mies hieman vanhempi. Nuoria siis vielä. En usko että mies tarkoittaa sitä tilannetta, että olisimme jo vanhoja ja kuntoni heikentyisi. Sitten kai se olisi se ja sama kumpi hoitaa kumpaa. Mies pelkää menettävänsä nuoruutensa ja elämänsä jos menisinkin huonoon kuntoon jo nuorena, kun toisella olisi vielä virtaa ja mahdollisuuksia reissata, harrastaa ja nauttia elämästä.

AP

Vierailija kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

Olettekohan nyt lähestyneet koko asiaa aivan väärästä näkökulmasta? Siis tuosta omaishoitajuudesta? Minkä ikäisiä olette? On toki luonnollista, että vuosikymmeniä kestäneessä avioliitossa iäkäs puoliso huolehtii toisesta, mutta silloinkin vain omien voimiensa mukaan. Jos puoliso sairastuu ennenkuin toinen on vanhuuseläkkeellä, tietenkin silloin huolehditaan hoidosta muulla tavoin kuin että toinen irtisanoutuisi työpaikastaan. 

Olemme kolmekymppisiä molemmat, mies hieman vanhempi. Nuoria siis vielä. En usko että mies tarkoittaa sitä tilannetta, että olisimme jo vanhoja ja kuntoni heikentyisi. Sitten kai se olisi se ja sama kumpi hoitaa kumpaa. Mies pelkää menettävänsä nuoruutensa ja elämänsä jos menisinkin huonoon kuntoon jo nuorena, kun toisella olisi vielä virtaa ja mahdollisuuksia reissata, harrastaa ja nauttia elämästä.

AP

Miehen pelko lienee aivan aiheellinen, jos sinä olet sitä mieltä, että hänellä on vaihtoehtoina joko ero tai omaishoitajuus. Oletko? Jos et, kerro se hänelle. Kerro, että on olemassa muitakin vaihtoehtoja ja ettei hän tuossa tilanteessakaan menettäisi mahdollisuuksiaan reissaamiseen, harrastamiseen ja elämästä nauttimiseen.

Ap, kuulostaa siltä, että et usko ansaitsevasi syvempää sitoutumista ja rakkautta. Olet nyt kovin rakastunut, mutta entä sitten, kun jossain vaiheessa alat epäillä tunteitasi ja muistat, että mies aikoo jättää sinut tiukan paikan tullen? Olen melkein varma, että siinä kohtaa katkeruus nostaa päätään, varsinkin, kun yhteistä elämää on jo takana ja lähteminen vaikeampaa kuin nyt. Rakastuneena on liian helppoa tyytyä huonoon kohteluun, mutta et tule hyväksymään sitä lopun ikääsi. On parempi olla yksin kuin suhteessa, jossa ollaan lähtökohtaisesti valmiita hylkäämään. Toki kuka tahansa meistä saattaa toimia huonosti, kun elämässä tulee ongelmia vastaan, mutta kyllä meidän täytyy edes tahtoa mielikuvissamme rakastaa myös vastoinkäymisissä.

Suhtaudut tähän uskomattoman maltillisesti ja kypsästi AP. Tuntuu, ettei miehesi ole ihan sinun tasollasi tässä asiassa.

Itse rakastuin kroonisesti sairaaseen mieheen, jonka koko loppuelämää useampi sairaus vaikeuttaa. Olin suhteemme alussa 28-vuotias. Samaistun todella paljon miehesi ajatuksiin, pallottelin itse silloin ihan samoja mietteitä. Nyt, neljä vuotta myöhemmin olemme menossa naimisiin ja en ajattele enää mitään tuon kaltaista. Joskus harmittaa se, ettei mies voi osallistua minulle elintärkeisiin asioihin sairautensa takia, mutta sekin on vain ajottaista. En kuitenkaan koe menettäväni yhtään mitään miehen sairauksien takia tai pelkää niiden pahenemista tulevaisuudessa. Pelkään vain menettäväni rakkaimpani liian aikaisin.

Toivon, että miehesi käsittelee sairauttasi tällätavoin ja pääsette onnellisesti ja epäilyksettä naimisiin.

Hyviä puolia asiassa on varmaan rehellinen keskustelu teidän välillä, rakastan sinua kun olet kunnossa mutta rakkauteni loppuu kun et ole kunnossa. Tai jos rakkaus ja tunteet ei mene nappia painamalla niin ainakin sitoutuminen puolisoon ja parisuhteeseen, avioliittoon.

Ihmiset nyt eroavat muistakin syistä, ero johtuen uskottomuudesta tai väkivallasta on varmaan ikävämpää kuin ero puolison sairauden vuoksi, ainakin teillä on silmät auki tulevalle.

Miehesi ei mielestään kestä sairauden aiheuttamaa heikkoutta, omaishoitajan vastuuta, kärsimystä. Entä sinä? Kestätkö miehesi (en tiedä mikä sana olisi paikallaan) totuutta, heikkoutta, epävarmuutta..?

Minä olen jättänyt pari miestäni heidän luonteensa heikkouksien vuoksi, pitkät suhteet, 16 ja 6 vuotta. Ei mitään vakavia ongelmia tai sairauksia suhteessa, vain huomiot heikkouksista, joista tuli minulle iso kysymys. Arvomaailmat poikkesivat. Itsekkyys, suhtautuminen toisiin ihmisiin, humalalla rentoutuminen pakokeinona (ja ongelmien väistely) - en minä siihen usko.

Itse kuvittelen ihmisen parantavan juoksuaan ja kehittyvän ihmisenä iän myötä. Kaipasin siis vahvan miehen rinnalleni, ja löysin. Me emme mieti mikä meidät erottaisi tai mitä elämän tilannetta jänistäisimne. Kun meille ei ole enää muita vaihtoehtoja olemassa kuin toisemme. Toki niitä vaihtoehtoja on hypoteettisesti olemassa mutta ei käytännössä. Olemme tehneet valinnan ja näin menemme loppuun saakka. Kun vakka on löytänyt kantensa.

Mieti siis mitä sinä elämältä haluat. Tämän miehenkö, kaikkine hyvine ja huonoine puolineen, oletko valmis elämään tämän valinnan kanssa. Jos niin on niin elä tyytyväisenä, se on sinun valintasi. Jos olet epävarma niin mieti ihan rauhassa ja vain itsesi kannalta. Se rakkaus ei ole tärkeintä vaan itse tehty valinta ja silmät auki tehty valinta, sen kanssa on hyvä elää. Tsemppiä ja halit!