Lue keskustelun säännöt.
Haluaisin itselleni "varaäidin" -- olenko outo?
16.09.2017 |
Oma äitini oli syntyessäni teiniäiti, joka halusi vain olla minulle kuin sisko tai kaveri. Häntä ei saanut kutsua äidiksi, vaan taaperosta lähtien kutsuin häntä etunimeltä. Lisäksi ollessani teini-ikäinen vanhempani erosivat ja jäin asumaan isäni luokse.
Äitini jotenkin "hävisi" uuden miesystävänsä matkaan ja hänellä ilmeni alkoholiongelmiakin. Äitini on todella vaativa ja tavallaan "ikiteini" sekä kasvatti toisaalta todella ankarasti ja vaati itsenäisyyttä pienestä pitäen. En ole koskaan saanut olla heikko ja tarvitseva hänen seurassaan. En muista olleeni koskaan oikean äitini sylissä lapsena.
Olen jo aikuinen nykyisin, mutta mulle on jäänyt joku outo trauma ilmeisesti...tai äidinkaipuu. Haluaisin, että voisin olla jonkun järkevän, vastuullisen, lempeän vanhemman naisen lähellä emotionaalisesti ja että hän neuvoisi ja tukisi minua elämässäni. Ja haluaisin, että se "varaäiti" pitäisi mua sylissään kuin lasta. :(
Olen siis ihan vakavarainen, työssäkäyvä aikuinen jne., mutta haluaisin, että mulla olisi äidinrakkautta edelleen. Olenko outo ja mikä mua vaivaa?
Kommentit (14)
No minä kaipaisin myös isää tai äitiä. Ei välttämättä syliä kyllä tarvitsisi, välittäminen ja turvallinen henkinen apu riittäisi ja lämmin halaus silloin tällöin.
Sisältö jatkuu mainoksen alla
Sisältö jatkuu mainoksen alla
Et ole yhtään outo, olet vaan jäänyt vaille äitisi huolehtimista ja hyväksyntää. Ja kaipaat sitä nyt, ehkäpä
jopa koko loppuelämäsi.
En vaan osaa sanoa, voisiko kukaan vieras ihminen tarjota sitä, mitä oma äitisi ei osannut.
Oletko ajatellut, että keskusteluavusta voiist saada helpotusta?
Oletko muuten itse äiti?
Olen tuollainen laiminlyöty lapsi, joten tunnistan näitä herkästi nyt ystävieni lapsissa. Yritän aina olla heille edes pienen ohikiitävän hetken se välittävä ja turvallinen aikuinen. Joskus tarjota jotain positiivista pientä yllätystä - henkistä ja harvoin aineellistakin. Nämä lapset yleensä tykkäävätkin minusta kovasti ja minusta on palkitsevaa olla heidän kanssaan.
Keskusteluapu, ehkä joku naispuolinen psykologi, psykiatri,psykoterapeutti? Muita vieraita tohon hommaan ryhtyviä ei tuile mieleen
Ei ole outoa vaan ihan ymmärrettävää. Voi sinua, voisinpa halata ja lohduttaa. Löytyisikö vapaaehtoistyöstä vanhusten parissa joku lempeä vanha rouva ystäväksi? Tietenkään et voi häntä tuossa roolissa pyytää syliin ottamaan, mutta saisit jutella elämänkokemusta omaavan naisen kanssa ja hän saisi iloa yksinäisyyteen. Hän varmasti olisi mielissään jos kyselisit 'äidillisiä elämänohjeita' :) Muulta osin ehdotan terapian harkitsemista trauman käsittelyyn. Esimerkiksi hypnoterapiassa voidaan 'kokemalla' korjata menneitä kokemuksia jos pelkkä puhuminen ja sitä kautta käsittely tuntuu liian vajaalle.
Sisältö jatkuu mainoksen alla
Vierailija kirjoitti:
Ei ole outoa vaan ihan ymmärrettävää. Voi sinua, voisinpa halata ja lohduttaa. Löytyisikö vapaaehtoistyöstä vanhusten parissa joku lempeä vanha rouva ystäväksi? Tietenkään et voi häntä tuossa roolissa pyytää syliin ottamaan, mutta saisit jutella elämänkokemusta omaavan naisen kanssa ja hän saisi iloa yksinäisyyteen. Hän varmasti olisi mielissään jos kyselisit 'äidillisiä elämänohjeita' :) Muulta osin ehdotan terapian harkitsemista trauman käsittelyyn. Esimerkiksi hypnoterapiassa voidaan 'kokemalla' korjata menneitä kokemuksia jos pelkkä puhuminen ja sitä kautta käsittely tuntuu liian vajaalle.
Tämä sama tuli mullekin mieleen, että ois varmasti sulle ihana jos löytäisit jonkun vanhemman rouvan ystäväksi ja varaäidiksi tai -mummoksi. Varmasti olisi iloa myös toisinpäin. Ja ei, ei oo mitenkään outoa että tunnet noin
Sain varaäidin 19-vuotiaana ja yli 25 vuoden ajan hän oli elämässäni. Hän kuoli hiljattain. Hän piti minua kuin omana tyttärenään. Myös hänen biologiset lapsensa ovat ottaneet minut perheenjäseniksi.
Oma lapsuudenperheeni oli tunnekylmä. Varaäiti aina halasi, suukotti poskelle, nauroimme samoille asioille. Joka puhelun lopussa hän sanoi rakastavansa minua. Ja niin hän teki. Tällaisia ihmisiä tarvitaan.
Sisältö jatkuu mainoksen alla
Vierailija kirjoitti:
Olen tuollainen laiminlyöty lapsi, joten tunnistan näitä herkästi nyt ystävieni lapsissa. Yritän aina olla heille edes pienen ohikiitävän hetken se välittävä ja turvallinen aikuinen. Joskus tarjota jotain positiivista pientä yllätystä - henkistä ja harvoin aineellistakin. Nämä lapset yleensä tykkäävätkin minusta kovasti ja minusta on palkitsevaa olla heidän kanssaan.
Olet ihana
Hassua. Aion kerran kysyä yhdessä ketjussasi, onko äitisuhteessasi jäänyt aikoinaan jotain puuttumaan.
Siis on. Ja nyt löysit ihan itse syyn intohimoiseen "rakastumiseesi".
Sisältö jatkuu mainoksen alla
Minä myös haluaisin turvallisen, läheisen kontaktin vanhempaan naiseen joka voisi olla tukena ja neuvoa arjessa ja elämässä. Oma äitini oli mykkäkoulun kuningatar suuttuessaan ja usein olin kotona kuin en olisi ollut, yksin huoneessani päiväkausia puhumatta kenellekkään. Yritin olla ärsyttämättä mutta minkäs teet. Koulussa kiusattiin, ei isää, äiti poissa pitkät illat töissä jo varhaisessa iässä. Ei puhettakaan kavereista, iltapäiväkerhoista tai harrastuksista. Sosiaaliset taidot on alkeelliset, ja kontakti ihmisiin ahdistaa ylipäänsä. Silti se pieni tyttö sisälläni toivoisi että voi kun olisi joku jolta kysyä, joku jolle kertoa, joku johon voisin varauksetta luottaa. No ei sellaista löydy. Itse itseni kasvatan, ja ehkä joskus vielä opin rakastamaankin.
N28
Vierailija kirjoitti:
Hassua. Aion kerran kysyä yhdessä ketjussasi, onko äitisuhteessasi jäänyt aikoinaan jotain puuttumaan.
Siis on. Ja nyt löysit ihan itse syyn intohimoiseen "rakastumiseesi".
Äitisuhteessani on kieltämättä paljonkin ongelmia. Kunpa voisin hienovaraisesti kertoa niistä yhdelle itselleni erittäin tärkeälle ihmiselle ilman, että se tuntuisi liian ahdistavalta ja "tunkeilevalta" hänelle.
Olen oikeasti rakastunut yhteen henkilöön, vaikka siihen saattaa sekoittua jotain muutakin. Mutta se häntä kohtaan tuntemani on rakkautta, hellyyttä, lempeyttä, kaipuuta. Kieltämättä siellä taustalla voi osin vaikuttaa samakin asia.
Kykyni rakastua ja rakastaa perustuu siihen, mitä olen joskus saanut tai jäänyt saamatta. Ja myös vajavaisuuteni rakastaa niin täydellisesti kuin itselleni maailman rakastettavin ja suloisin ihminen ansaitsisi.
Sisältö jatkuu mainoksen alla
Mun äiti oli täys natsi. Etsin vieläkin sitä lempeää äitihahmoa jota mulla ei ollut.
Tänään tuli taas kauheita muistoja äidin "hyökkäyksistä"" kun olin pieni lapsi ja yritin suojautua menemällä kippuraan.
Vierailija kirjoitti:
Olen tuollainen laiminlyöty lapsi, joten tunnistan näitä herkästi nyt ystävieni lapsissa. Yritän aina olla heille edes pienen ohikiitävän hetken se välittävä ja turvallinen aikuinen. Joskus tarjota jotain positiivista pientä yllätystä - henkistä ja harvoin aineellistakin. Nämä lapset yleensä tykkäävätkin minusta kovasti ja minusta on palkitsevaa olla heidän kanssaan.
kiitos että 9olet välittävä
Tavallaan sama juttu, mutta kaipailen isää, kun oma ei koskaan ollut läsnä. Äitejä ja äitihahmoja kohtaan minulla on jotain pelkoa. Omat vanhemmat siis olivat lähinnä just kavereita ja jäi tuo vanhempien paikka tyhjäksi. Toisin kuin sinä niin en ole erityisen menestynyt elämässä.