Ketään raskaana, kauhunsekaisin odotuksin synnyttämään?

ja kauhu on aika hyvä sana!

Ensimmäistä kertaa synnyttämään meneville ei saisi rehellisesti sanoa mitään, pitäisi hyssytellä vaan. Itse ainakin toivon, että saan rehellisen vastauksen rehelliseen kysymykseen.



Se, että synnytyskivusta ei saa puhua, saa aikaan sen, että ihminen kokee itsensä huonoksi, jos synnytys ei olekaan ihan niin helppo nakki. Tämä huonommuuden tunne taas voi johtaa masennukseen.

Synnytys oli aivan HIRVEÄ kokemus ja päätyi hätäsektioon 24h jälkeen. Harmitti vietävästi tämä epäonnistuminen. Tulin tänne vauvapalstalle aikoinaan etsimään tukea tai samoja pohtivia, mutta koin kyllä olevani aika yksin. Kerroin että haluan pelkosektion seuraavalla kerralla ja sain kyllä kuulla kunniani!



Ajattelin aiemmin, että onhan siitä muutkin selvinneet ja ovathan muutkin synnyttäneet enkä osannut kunnolla pelätäkään. Mutta ei sitä kipua voi etukäteen kyllä kuvitellakaan, ei ole mitään vertailukohtaa. Toisaalta ilmeisesti joillakin se on ollut helpompaa, ehkä siksi ei pitäisi pelotella.. ?

Olen kuullut kauhutarinoita, mutta eivät ne minua hetkauta, sillä ymmärrän että jokainen kokee synnyttämisen omalla tavallaan. Toki jännittää ja varmaan jännitys ja pelkokin kasvavat vielä, mutta pääasiassa odotan tulevaa kyllä jopa innoissani. On se kuitenkin aika ainutkertainen kokemus. Ja ikävä on jo tuota mahassa touhuavaa pikkuista niin, että en senkään vuoksi malttaisi odottaa :)



Ja (toivottavasti en naiviina) luotan kyllä sairaalaväen ammattitaitoon niin, että mitään ihan hirveää ei pääse tapahtumaan. Vaikka kaikki varmaan on mahdollista..

Yksi sektio takana, kun lapsi oli yllättäen tulossa väärinpäin ja oli iso. Nyt perätilassa. Huomenna yritetään kääntää... Jos sektio uusitaan, ei enää anneta tulla alakautta, vaikka kaikki olisi ok. Ja minä kun olen haaveillut viidestä lapsesta...

eka synnytys päättyi sektioon, toka oli vielä vaikeampi ja pidempi synnytys, mutta tuli kuitenkin alakautta, mulle vaan jäi siitä hirveät seuraukset alapäähän.



kävin pelkopolilla etukäteen, vakuuteltiin, että toka synnytys hyvin todennäköisesti helpompi, mutta ei ollut. ymmärrän kyllä, ettei sitä voi kukaan taata, mutta kolmatta riskiä en ota.

ja ei se mikään kauhee juttu ollut... helppoa

että kaikki ei menekään hyvin tai että joku henkilökunnastakin voi olla hankala tai ilkeä (kuten muussakin elämässä). Ei pidäkään turhaan pelätä, mutta tuo kirjoituksesi on ihan kuin minun ajatukseni ennen synnytystä, josta jäi valtava pettymys omaa itseä ja kroppaa kohtaan.

Eli hankala siihen on varautua, voi olla että se on elämäsi hirvein mutta kuitenkin paras päivä. Muista kuitenkin, että meitä on paljon joille se oli vaikeaa, joten älä pety jos et pystyisi synnyttämään tai koet sen painajaiseksi. Minullakin pääasia on tietysti että vauva on onneksi kunnossa ja hän on niiin ihana!! Onnea vaan matkaan sinullekin!

Vierailija:

Olen kuullut kauhutarinoita, mutta eivät ne minua hetkauta, sillä ymmärrän että jokainen kokee synnyttämisen omalla tavallaan. Toki jännittää ja varmaan jännitys ja pelkokin kasvavat vielä, mutta pääasiassa odotan tulevaa kyllä jopa innoissani. On se kuitenkin aika ainutkertainen kokemus. Ja ikävä on jo tuota mahassa touhuavaa pikkuista niin, että en senkään vuoksi malttaisi odottaa :)

Ja (toivottavasti en naiviina) luotan kyllä sairaalaväen ammattitaitoon niin, että mitään ihan hirveää ei pääse tapahtumaan. Vaikka kaikki varmaan on mahdollista..

SIis siihen minkä verran kipua on, miten homma sujuu jne. Suurin osa äideistä vaan haluaa mennä " avoimin mielein" (=mitenkään valmistautumatta) synnytykseen, ja silloin siitä helpommin jääkin traumoja, jos kaikki ei mene ihan nappiin.

Tällä hetkellä lähinnä pelkään heitä, koska olivat viimeksi niin kamalan äkäisiä ja välinpitämättömiä. Saivat sentään meidät pysymään hengissä, mikä on tietysti ihan kiva juttu. Mutta synnytys olikin tosi helppo, eikä ollut mitään ihmeellisyyksiä. Kyllä saamani vaikutelman perusteella kauhistuttaa, että jos jotain hoidettavaa tulee, niin selviävätkö mistään.

Pelkään etten EHDI saada puudutusta. Se kai se kauhuttaa. Kipu



ap

Omani oli tuskaa ja helvettiä, etukäteen pelkäsin ja kuolemaa kamalampi kokemus oli. Täyttä tuskaa.

Kipu nyt vaan on niiiin luonnollista ja synnytyksessä sillä on vielä niin positiivinen päämäärä. Totta kai se sattuu, mutta se kestää vain pienen hetken. yrittäkää rentoutua niin paljon helpomminen menee. Turha sitä on hysterisoida!

Minä ainakin ymmärrän. Omassa synnytyksessäni oli hengenlähtö lähellä ja sellaista kuolemanpelkoa en ole ikinä koskaan kokenut. Sympatiat kaikille, joilla hankaluuksia synnytyksessä.



Enhän minäkään täällä väitä, ettei synnytys voisi mennä hyvin!!! Mutta voihan se siis mennä huonomminkin. Onko pakko kommentoida ilkeästi, jos oma synnytys on ollut hyvä.

tai mitä vaan. Miksi pitää olla ihan hysteerinen asiasta, mitä ei etukäteen voi tietää? Miksi asioiden ei anneta mennä painollaan?

Itselläni takana kaksi vaikeahkoa synnytystä joissa molemmissa tarvittu imukuppia. Mennessäni synnyttämään kakkosta luotin vaan siihen ettei imukuppia toista kertaa tarvita - näin minulle vakuuteltiin neuvolassakin - että se on erittäin harvinaista... Näin kuitenkin minulle kävi että sitä tarvittiin toistamiseen.

Jos synnytys on mennäkseen hankalaksi niin se menee. Ei sille itse voi mitään. Sitä ei etukäteen voi tietää miten menee.

Itselleni on jäänyt traumat. En tiedä uskallanko enää koskaan alakautta yrittää! Koska siinä vaiheessa kun ponnistus pitkittyi ja luulin todella kuolevani ja pyysin päästä leikkaukseen niin kätilö vaan tylysti sanoi, että sen päättää lääkäri, ja jos hän lääkärin hakee niin hän todennäköisesti ehdottaa ensin imukuppia... Eli sektiotakaan ei saa ellei etukäteen ole sitä sovittu, vaikka menisi kuinka hankalaksi niin ensin yritetään imukupeilla sun muilla ja vasta viime kädessä leikataan.