Tunnollisten yläkoululaisten äidit, miten suhtautua siihen että yläkoulussa alisuoritetaan joukolla?
Seiskaluokkalaisella pojalla oli pieni kemian pistokas, joka tiedettin etukäteen ja johon piti opetella ehkä 20 alkuaineen lyhenteet. Jokainen normaaliälyinen ihminen pystyy opettelemaan nuo pienellä vaivannäöllä tyyliin xenon = xe, poika itse sanoi että ehkä 10 minuutin pänttäyksellä hän sai täydet pisteet. Ja ihmetteli kauheasti päivän saldoa. Yksi oppilas lunttasi ottamalla kuvan listasta älypuhelimeensa ja jäi kiinni. Toinen lunttasi kirjottamalla alkuaineet käteen ja jäi kiinni. Yksi joutui tekemään testin uudestaan kun heräsi epäilys kaverilta lunttaamisesta. :D. Kaksi ensimmäistä joutui kasvatuskeskusteluun eikä voi kuin ihmetellä että sillä laillako sitä aikaa ja vaivaa säästyy :D. Poika on ollut pienessä kyläkoulussa ja vielä sellaisessa luokassa jossa oli aika korkea työmoraali suurin piirtein kaikilla ja tämä puoli selvästi tuottaa nyt päänvaivaa. Itseä tietysti mietityttää että joutuuko poika "kunnollisuutensa" takia sorsituksi, kun muutenkin on niitä hiljaisempia jäppisiä, ja mitä mieltä tästä asiasta pitäisi olla. Onneksi kaveri on samanlainen. Kun poika tämä valtavan 10 minuutin panostamisen jälkeen sai luokassa ensimmäisenä listansa tehtyä, vieressä kädestään luntannut poika oli ääneen sanonut että nytkö jo. Vähän pelottaa ettei tästä tule nyt joku issue varsinkin kun tulee flashbackejä omiin pinkoaikoihin.
Kommentit (49)
Nimenomaan hyvät sosiaaliset taidot on tärkeät, niitä ei pidä sekoittaa sosiaalisuuteen. Jälkimmäinen ajaa nimenomaan alisuoriutumiseen kun pyritään olemaan massaa kingien perässä ;)
Vierailija kirjoitti:
Mieluummin hyvä koulussa ja yksin kuin ääliöiden kanssa suosikkiasemassa, jolla ei tee loppujen lopuksi yhtään mitään. Yläasteen suosiosta ei ole muuta kuin haitaa loppuelämälle...sen kuin saisi omille opetettua.
Itse asiassa teinin sosiaalisilla taidoilla on valtava merkitys tulevaisuuden kannalta, paljon suurempi kuin yläasteen koulumenestyksellä. Yksin oleminen on iso riskitekijä masennukselle ja syrjäytymiselle.
Vierailija kirjoitti:
Minkälaiset tytöt preferoivat koulussa huonosti menestyvää eli tyhmää nuorta miestä? Vastaus: tulevat amistytöt.
No meillä se poika, jolla yläasteella motivaatio oli vähän heikohko. Olisi siis halunnut parempia numeroita, mutta ei tehnyt riittävästi töitä niiden eteen. Nyt poika on lukiossa ja vaikka pärjää, niin ei kyllä loista akateemisilla taidoillaan sielläkään (halusi itse ehdottomasti lukioon). Hänellä on todella mukava ja fiksu tyttöystävä, joka on myös lukiossa. Enkä pidä poikaani tyhmänä, vaikka ei niin hyvin koulussa aina pärjääkään (lukiossa lähinnä ruotsi ollut se haastava, kun ei lue ja esim. matematiikka taas sujuu paljon paremmin). Ja meillä ei kotona ylenkatsota mitään koulutusta tai ammattia, ei sitä amiskoulutustakaan.
Vierailija kirjoitti:
Nimenomaan hyvät sosiaaliset taidot on tärkeät, niitä ei pidä sekoittaa sosiaalisuuteen. Jälkimmäinen ajaa nimenomaan alisuoriutumiseen kun pyritään olemaan massaa kingien perässä ;)
Meillä tuntuu pikemminkin ne sosiaaliset lapset olevan niitä jotka valitsevat itse seuransa ja ei tarvitse miellyttää muita. Mutta samalla eivät joudu harjoittelemaan niin paljon niitä sosiaalisia taitoja ja toisten huomioon ottamista kuin meidän ei sosiaalinen lapsi.
Joku väitti että teinin sosiaaliset taidot on valtavan tärkeät. Itselläni ei ollut teininä kummoiset sosiaaliset taidot, ne kehittyivät myöhemmin. Silti minusta tuli korkeakoulutettu, tervepäinen ja työelämässä menestynyt. Toisin kuin useimmista teini-iässä alisuorittavista..
Missä ihmeen koulussa tuollaista muka on? Omat pojat ovat käyneet yläkoulunsa Tampereella ja saaneet aina kiitettäviä aineesta kuin aineesta, kuten valtava enemmistö koko luokistaan. Ei parempiin lukioihin edes pääse, ellei keskiarvo yläkoulun lopulla ole vähintään 9.
Hienoa jos Tampereella noin fiksua. Lukioon pitää olla nimenomaan lukuaineiden keskiarvo hyvä. Käsityö, kotitalous, kuvataide, musiikki ja liikunta putoaa pois.
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Mieluummin hyvä koulussa ja yksin kuin ääliöiden kanssa suosikkiasemassa, jolla ei tee loppujen lopuksi yhtään mitään. Yläasteen suosiosta ei ole muuta kuin haitaa loppuelämälle...sen kuin saisi omille opetettua.
Itse asiassa teinin sosiaalisilla taidoilla on valtava merkitys tulevaisuuden kannalta, paljon suurempi kuin yläasteen koulumenestyksellä. Yksin oleminen on iso riskitekijä masennukselle ja syrjäytymiselle.
Sellaiseen suosikkiporukkaan kuuluminen, joka alisuorittaa ja lyö kaiken läskiksi, on riskitekijä erilaisten päihteiden varhaiselle käytölle. Tämä taas on selkeä riskitekijä masennukselle ja syrjäytymiselle.
Meillä, ihan perusyläaste ja lukio, suosituimmilla oli kyllä kaikilla luokan parhaat numerot. Olivat samaan aikaan hyviä koulussa, sosiaalisesti taitavia, kauniita/komeita, iso osa myös urheilussa hyviä. Vähemmän suositut olivat niitä joilla huonot numerot ja käytös tai sitten omituiset, riippumatta numeroista.

Isoissa kaupungeissa, huippulukioissa etenkin, pitää paikkansa. Ison kaupungin perusYläasteella ei todellakaan. Siellä päinvastoin.
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Mieluummin hyvä koulussa ja yksin kuin ääliöiden kanssa suosikkiasemassa, jolla ei tee loppujen lopuksi yhtään mitään. Yläasteen suosiosta ei ole muuta kuin haitaa loppuelämälle...sen kuin saisi omille opetettua.
Itse asiassa teinin sosiaalisilla taidoilla on valtava merkitys tulevaisuuden kannalta, paljon suurempi kuin yläasteen koulumenestyksellä. Yksin oleminen on iso riskitekijä masennukselle ja syrjäytymiselle.
Sellaiseen suosikkiporukkaan kuuluminen, joka alisuorittaa ja lyö kaiken läskiksi, on riskitekijä erilaisten päihteiden varhaiselle käytölle. Tämä taas on selkeä riskitekijä masennukselle ja syrjäytymiselle.
Masentuminen ja syrjäytyminen on riskitekijlitä päihdeongelmille. Ei noista suosituista kukaan päihteisiin kuollut mennyt, mutta kaverittomista kuoli useampi.
Vierailija kirjoitti:
Ap:eelle tiedoksi, että ksenonin lyhenne on Xe nimenomaan isolla ja "xenon" on englantia. Opettaja antoi ystävälleni hylätyn, kun oli lyhenteet pienellä. On noita vaikeampia lyhenteitä, kuten lyijy on Pb ja kulta Ag.
Kulta on kylläkin Au.
Minun tiedossa on useita kuolleita suosittuja, jotka menehtyivät päihteisiin. Suosiohan ei suojaa esim. huumeongelmalta. Vaikuttaisi enemmänkin altistavan niille. Lehdistä saa tasaisin väliajoin lukea murhenäytelmistä..puolensa ja puolensa kaikella
Opetellaanko teillä jo alkuaineiden lyhenteitä? Lapsella oli vasta pistokoe labravälineistöstä.
Meidänkin poika on käynyt kyläkoulun ja kokeet olivat varsinkin kutosella aika pohdiskelevia ja haastavia. Sitte siirryttiin ylasteelle ja kokeet on tasoa "yhdistä viivalla". Oli aika yllätys.
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Meillä sama tilanne. Pojalla ei oikein ole enää kavereita, kun kaikki entiset kaverit aloittivat yläkoulussa lintsaamisen, tupakanpolton ja alkoholinkäytön. Meidän poika sanoi, ettei halua pilata tulevaisuuttaan ja on nyt vapaa-ajallaan veljien ja serkun kanssa. Lukiossa tilanne taas helpottuu. Ainakin meidän esikoisen kohdalla kävi niin.
Millä logiikalla tupakointi ja alkoholin käyttö on tulevaisuuden pilaamista? Lintsatakkin pitää aika helvetisti, että koulumenestys kärsii.
Porukat, joissa noita harrastetaan ovat usein asenneongelmaisia. Tupakka ei ole terveydelle hyväksi ja alkoholi on liuotin, joka ei tee aivoille hyvää.
Vierailija kirjoitti:
Minkälaiset tytöt preferoivat koulussa huonosti menestyvää eli tyhmää nuorta miestä? Vastaus: tulevat amistytöt.
No likimain kaikki tytöt. Tyttöjen kiinnostus noudatti aika hyvin gaussin käyrää keskiarvon funktiona. Paras flaksi kävi seiskan hälläväliäpojilla. Kympin hikkepojilla ja vitosen tolvanoilla ei ollut ollenkaan kysyntää
Tää on koulukohtaista. En tiedä mikä siihen vaikuttaa, koulun ilmapiiri, opettajat vai luokan oppilaiden asenteet? Mun lasten entisessä koulussa haluttiin olla hyviä oppilaita, ja hyvät numerot oli positiivinen asia oppilaiden keskuudessa. Kun muutettiin ja lapset vaihto koulua, niin täällä on just tommonen "oot hikari"-meininki, ja sitä coolimpi oot, mitä huonommat arvosanat. Entinen koulu oli hieman pienempi koulu lähellä omakotitaloasutusta, ja nykyinen koulu on keskustassa sijaitseva kaupunkikoulu, vaikuttaneeko asiaan..
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Minkälaiset tytöt preferoivat koulussa huonosti menestyvää eli tyhmää nuorta miestä? Vastaus: tulevat amistytöt.
No likimain kaikki tytöt. Tyttöjen kiinnostus noudatti aika hyvin gaussin käyrää keskiarvon funktiona. Paras flaksi kävi seiskan hälläväliäpojilla. Kympin hikkepojilla ja vitosen tolvanoilla ei ollut ollenkaan kysyntää
Jutteliko se kympin poika tytöille? Hyvin menestyvä voi olla sosiaalisesti lahjakas tai lahjaton.
Luonnontieteet pojalla on vahvat samaten enkku.