Lue keskustelun säännöt.
Voitaisko keskustella asiallisesti nimistä hetken
ykshulluäiti
13.09.2017 |
Lapsen nimeäminen on tärkeä asia. Nimi tekee näkyväksi, nimi antaa juuret ja suuntaa. Se on viesti vanhemmilta tulevaisuuteen. Ennen nimen on ajateltu siunaavan lasta hyvillä ominaisuuksilla, on se sitten nimen suoran merkityksen kautta tai nimeä kantaneiden ihmisten muiston myötä. Ja kyllä tämä symboliikka elää yhä edelleen.
Hyvin tuttu motiivi on myös orpolapsi, vauva, jolla on hätäisesti kääräistyn kapalonsa lisäksi turvana vain äitinsä antama nimi. Sillä vauvalla on nimen myötä jotain mittaamattoman paljon enemmän, kuin nimettömällä orvolla.
Siinä vaiheessa kun vauvalle annetaan nimeä, liitetään jotain tärkeää, identiteettiä muokkaavaa aivan uuteen ihmisenalkuun, joka ei monellakaan tavalla ennen nimensaamista ole eronnut muista vauvoista. Lapsi on nimensä suhteen vanhempiensa armoilla, mutta niinhän hän on on toki ollut alusta alkaen. Nimi ja nimenantotilaisuus symbolisoi sitä, että lapsi tuodaan omana yksilönään osaksi yhteisöä. Oma nimi on sen yhteisöön kuulumisen, ihmiseksi kasvamisen, ensiaskel.
Kuitenkin nimi on vain nimi. Jokaisella on nimi, suurimmalla osalla aivan tavallinen. Kun tapaa uuden ihmisen, ei hänen nimeään yleensä kovin pitkäksi aikaa jää ihmettelemään. Nimi muuttuu osaksi kantajaansa. Ehkä siinä onkin osuvan nimen merkki, se sopii kantajalleen. Joskus osuva nimi voi olla erikoinenkin, eikä silti häiritse.
Ja tiedetäänhän me tämä Suomessa hyvin; jokainen vanhempi kuvittelee että hänen murusensa on erityisen erityinen ja ansaitsee erityisen nimen, huomatakseen vuoden-parin päästä että muksun nimi noudattaa aivan samaa kaavaa kuin kaikkien muidenkin lasten nimet. Tai sitten on annettu nimeksi Victoria Cynthia Virtanen. Miten noloa. (Vaikka itseasiassa ihan hauskahan tuo on.)
Tietysti monella muullakin tavalla voi nimenomantoon suhtautua, on voinut olla jo etukäteen päätettynä suvussa kulkeva nimi, tai voi olla erittäin tärkeää että nimi luotettava, perustymäkkä, ei mitään mistä kukaan voisi ajatella että on yritetty hienompaa kuin ollaan. Nimessä on myös monta tasoa ja monta aspektia. Millaiset äänteet, millainen historia, mikä teema, miten yleinen, mistä ajasta, montako nimeä annetaan ja miten rytmitettynä, mitenkäs se sukunimi...
Voiko joku antaa huolettomasti nimen lapselleen? Edustaako nimi aina vanhempien arvoja ja makua? Entä sisarussarjan nimet, millä tasolla niiden on sovittava yhteen? Olisi kiva kuulla, miten sinä olet suhtautunut lastesi nimeämiseen. Millaisia periaatteita on ollut? Miten sinun lapsesi on saanut nimensä?
Kommentit (16)
Mun tyttären etunimelle oli seuraavanlaiset kriteerit:
- naisellinen
- harvinainen
- kansainvälinen
- ei 'vierasperäisiä' kirjaimia (c, g, d jne.)
- vanha nimi
- ei itse keksitty
Ja sellainen löytyi!
Sisältö jatkuu mainoksen alla
Sisältö jatkuu mainoksen alla
Vierailija kirjoitti:
Oon aina miettiny, että miksi ruotsalaiset nimet on suomalaisista hienompia kuin suomalaiset nimet.
Ja miksi Virtasta, Lahtista ja Kososta ym. pidetään jotenkin vähemmän hienoina sukuniminä. Onhan ne tavallisia joo, mutta sittenkin.
Ap vastaa että se on tietysti peruja Ruotsin vallan ajalta, sen aikaisesta sääty-yhteiskunnasta ja suomalaisten sukunimien historiasta. Tosin varmaan ennen vanhaan on ollut jopa enemmän noita perustöllin Victoria (tai Viktoria) Virtasia kuin nyt, kun papit antoi nimiä rahvaan lapsille.
Lasten nimissä on minusta aivan pinnan alla todella mielenkiintoisia virtauksia historiasta ja myös tämän päivän todellisuudesta.
Vierailija kirjoitti:
Mun tyttären etunimelle oli seuraavanlaiset kriteerit:
- naisellinen
- harvinainen
- kansainvälinen
- ei 'vierasperäisiä' kirjaimia (c, g, d jne.)
- vanha nimi
- ei itse keksittyJa sellainen löytyi!
Mitenkäs muut nimet?
Vierailija kirjoitti:
Mun tyttären etunimelle oli seuraavanlaiset kriteerit:
- naisellinen
- harvinainen
- kansainvälinen
- ei 'vierasperäisiä' kirjaimia (c, g, d jne.)
- vanha nimi
- ei itse keksittyJa sellainen löytyi!
Itseasiassa aika samanlaiset kriteerit oli AP:lla (poikien etunimet on ryhdikkäämpiä), paitsi että kansainvälisyys oli sivujuonne ja lähinnä sillä tasolla, että kiva jos on helppo lausua sinne päin oikein usealla eri kielellä. Nimien piti olla suomalaisia tai ainakin vanhoja suomennoksia ulkomaisista nimistä, ja niillä piti olla joku luontoon viittaava merkitys jotain kautta haettavissa. Ei yleinen mutta kuitenkin kalenterissa oltava. Ja totta kai tuo yleisyys on joskus arvaamaton, kaikkien minun lasten nimet on tällä vuosituhannella olleet nousussa, koska epäilemättä miellyttävät montaa muutakin vanhempaa tässä ajassa. Valitut nimet on aika linjassa suosittujen muotinimien kanssa äänteellisesti, eivät lopulta niin erikoisia.
Mutta se nimeäminen on ollut kyllä hirveä prosessi mulle, melkein vaikeinta koko hommassa.
Me päätettiin eräänä aamuna, että tänään mietitään nimeä vatsassa kasvavalle lapsellemme.
Illalla palattiin asiaan ja miltein yhdestä suusta sanoimme tämän nimen. Nimi oli vielä sellainen, jota en/emme ikimaailmassa olisi osannut itse valita. Vaikka itsehän me sen valitsimme...mutta koen, että lapsi todellakin itse valitsi nimensä. Ja on kyllä nimensä näköinen!
Toiseksi nimeksi halusin kaksiosainen nimen, tai kaksi nimeä, sillä niin minun suvussani on aina ollut. Halusin suomalaisen, kauniin nimen, joka suomen kielessä tarkoittaa jotakin. Ja sellainen löytyi.
Joskus mietin, että kasvaakohan ihminen nimensä näköiseksi..vai onko ihmisiä, joille oma nimi ei vaan sovi.
Sisältö jatkuu mainoksen alla
Vierailija kirjoitti:
Me päätettiin eräänä aamuna, että tänään mietitään nimeä vatsassa kasvavalle lapsellemme.
Illalla palattiin asiaan ja miltein yhdestä suusta sanoimme tämän nimen. Nimi oli vielä sellainen, jota en/emme ikimaailmassa olisi osannut itse valita. Vaikka itsehän me sen valitsimme...mutta koen, että lapsi todellakin itse valitsi nimensä. Ja on kyllä nimensä näköinen!Toiseksi nimeksi halusin kaksiosainen nimen, tai kaksi nimeä, sillä niin minun suvussani on aina ollut. Halusin suomalaisen, kauniin nimen, joka suomen kielessä tarkoittaa jotakin. Ja sellainen löytyi.
Joskus mietin, että kasvaakohan ihminen nimensä näköiseksi..vai onko ihmisiä, joille oma nimi ei vaan sovi.
Ihana tarina! Mahtavimpia on minusta pakottamatta syntyneet oivallukset. Mitenköhän paljon nimeämiseen liittyy kokemuksia siitä, että se oikea nimi on vain putkahtanut jostain, joku sellainen jota ei ennen olisi ajatellutkaan? Meillä yhden lapsen raskausajan loppupuolella aloin saada sähköposteja yhteen kilpailuun liittyen, ja niissä vilahteli yksi vanhanaikainen nimi jatkuvasti. Ajattelin että kiva ja harvinainen nimi, mutta liian vierasmaalainen ja ei ole kalenterissa. Niitä viestejä vaan tuli ja nimi pysyi mielessä. Lopulta huomasin että sama nimi on kuin onkin kalenterissa, vähän eri kirjoitusasussa vaan, ja nimipäivä lasketun ajan tienoilla. Nimi sopi vielä täydellisesti isoveljen nimeen, mutta siihen aikaan kun isoveljeä odotettiin, tätä ei vielä ollut kalenterissa joten en ollut tietoinen silloin koko nimestä.
Ja kivuton prosessi teillä! Mulle nimen päättäminen on ollut tosi hankalaa, mutta olen yrittänyt siinä silti kuunnella niitä aavistuksia, ettei olisi väkisin tekemällä tehty... Ja mulle mielikuvat joita nimistä syntyy on niin vahvoja, että uskon myös että voi olla pakotettu nimi, sellainen joka ei vaan sovi lapsena eikä aikuisena. Varmaan romanttista haihattelua, mutta ehkä sellainen nimi on alunperinkin valittu epäintuitiivisesti ja jotenkin irrallaan todellisuudesta. Periaatteessa tiedän että sitähän ei voi lapsesta tietää millaiseksi se kasvaa, mutta minusta tuntuu että jollain tavalla, jollain tasolla, vanhemmat tietää. Vaikka on se niinkin, ettei nimi miestä pahenna, ja aina on lempinimiä jne.
Olen epäilemättä epätavallisen fiksoitunut nimien merkityksiin ja taustoihin ja teen nimeämisestä vaikeampaa kuin tarvis, ja silloinkin kun nimi tuntuu oikealta hermoilen sitä jälkikäteen, että miltä se mahtaa kuulostaa muiden korvaan. Varmaankin monelle muulle nimenanto on suoraviivaisempaa.
Silti uskon että jokaiselle vanhemmalle se lapsen nimi on jollakin tavalla tärkeä ja jokaisella nimellä on oma tarinansa. Melkeinpä traumaattista jos nimellä ei ole mitään tarinaa.
Mulla oli jo vuosia ollut mielessä omasta mielestä kaunis yksinkertainen nimi tytölle, ja toinen nimi valittiin että sopii siihen perään. Siskollekin nimi tuli helposti ja se sopiva toinen etunimi myös, ehkä nämä on melko yleisiäkin yhdistelmiä. Nimet on äänteellisesti erilaisia, mutta molemmat lyhyitä, kansainvälisiä.
Sisältö jatkuu mainoksen alla
ykshulluäiti kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Mun tyttären etunimelle oli seuraavanlaiset kriteerit:
- naisellinen
- harvinainen
- kansainvälinen
- ei 'vierasperäisiä' kirjaimia (c, g, d jne.)
- vanha nimi
- ei itse keksittyJa sellainen löytyi!
Mitenkäs muut nimet?
Toinen etunimi on myös harvinainen. Sukunimi on erittäin harvinainen, kuitenkin -nen-päätteinen. Tyttärelläni tuskin koskaan tulee olemaan täyskaimaa, kuten monilla Matti Virtasilla on.
Tyttäreni etunimi on sellainen, että kun sen kerran kertoo esim vauvakerhojen pitäjille tai muille äideille /isille puistoissa, niin he kyllä muistavat sen vielä muutamankin viikon kuluttua. Seelat, Veelat, Ellat, Aadat, Emmat ja Islat tuntuu kyllä unohtuvan.
Isla on muuten hyvä esimerkki nimestä, joka oli harvinaisuus vielä 2000- l alkuvuosina. No, harvalla alakoulun luokilla sitä nykyään ei ole. Isla on uusi, keksitty nimi, joka nousi heti kovaan suosioon. Ihan kuin joku Jarmo 1950-luvulla ja Jarno -60 ja -70 -luvuilla. Lievällä kauhulla aina katson kastettujen lasten nimiä lehdistä, kun pelkään, että joku muukin on ko nimen bongannut. Kertaakaan ei ole tullut vastaan. Huh :)
Miksi sinua kauhistuttaa ajatus, että jollakin toisella ihmisellä olisi sama nimi kuin lapsellasi?
Sisältö jatkuu mainoksen alla
Vierailija kirjoitti:
ykshulluäiti kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Mun tyttären etunimelle oli seuraavanlaiset kriteerit:
- naisellinen
- harvinainen
- kansainvälinen
- ei 'vierasperäisiä' kirjaimia (c, g, d jne.)
- vanha nimi
- ei itse keksittyJa sellainen löytyi!
Mitenkäs muut nimet?
Toinen etunimi on myös harvinainen. Sukunimi on erittäin harvinainen, kuitenkin -nen-päätteinen. Tyttärelläni tuskin koskaan tulee olemaan täyskaimaa, kuten monilla Matti Virtasilla on.
Tyttäreni etunimi on sellainen, että kun sen kerran kertoo esim vauvakerhojen pitäjille tai muille äideille /isille puistoissa, niin he kyllä muistavat sen vielä muutamankin viikon kuluttua. Seelat, Veelat, Ellat, Aadat, Emmat ja Islat tuntuu kyllä unohtuvan.
Isla on muuten hyvä esimerkki nimestä, joka oli harvinaisuus vielä 2000- l alkuvuosina. No, harvalla alakoulun luokilla sitä nykyään ei ole. Isla on uusi, keksitty nimi, joka nousi heti kovaan suosioon. Ihan kuin joku Jarmo 1950-luvulla ja Jarno -60 ja -70 -luvuilla. Lievällä kauhulla aina katson kastettujen lasten nimiä lehdistä, kun pelkään, että joku muukin on ko nimen bongannut. Kertaakaan ei ole tullut vastaan. Huh :)
Tällaiset kissan oman hännän nostelut ovat turhia ja aiheuttavat vain myötähäpeää, jos itse mahtimaallisen upeaa ja erityistä nimeä ei kerrota. Jos ei halua kertoa nimeä, on turha tulla kehuskelemaan kuinka upea ja hieno se on. Ei siinä ole mitään pointtia.
Halusin harvinaisen nimen ja sellaisen, joka olisi helppo lausua - pelkäsin, että jos hänellä sattuisi vaikka olemaan puhevika, joten ei ainakaan r-kirjainta. Sittemmin hän vaihtoi sukupuolensa ja nimensä yleiseen, r-kirjaimenkin sisältämään nimeen. Toki tässä iässä on jo selvinnyt, ettei puhevikaa ole...
Sisältö jatkuu mainoksen alla
Vierailija kirjoitti:
ykshulluäiti kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Mun tyttären etunimelle oli seuraavanlaiset kriteerit:
- naisellinen
- harvinainen
- kansainvälinen
- ei 'vierasperäisiä' kirjaimia (c, g, d jne.)
- vanha nimi
- ei itse keksittyJa sellainen löytyi!
Mitenkäs muut nimet?
Toinen etunimi on myös harvinainen. Sukunimi on erittäin harvinainen, kuitenkin -nen-päätteinen. Tyttärelläni tuskin koskaan tulee olemaan täyskaimaa, kuten monilla Matti Virtasilla on.
Tyttäreni etunimi on sellainen, että kun sen kerran kertoo esim vauvakerhojen pitäjille tai muille äideille /isille puistoissa, niin he kyllä muistavat sen vielä muutamankin viikon kuluttua. Seelat, Veelat, Ellat, Aadat, Emmat ja Islat tuntuu kyllä unohtuvan.
Isla on muuten hyvä esimerkki nimestä, joka oli harvinaisuus vielä 2000- l alkuvuosina. No, harvalla alakoulun luokilla sitä nykyään ei ole. Isla on uusi, keksitty nimi, joka nousi heti kovaan suosioon. Ihan kuin joku Jarmo 1950-luvulla ja Jarno -60 ja -70 -luvuilla. Lievällä kauhulla aina katson kastettujen lasten nimiä lehdistä, kun pelkään, että joku muukin on ko nimen bongannut. Kertaakaan ei ole tullut vastaan. Huh :)
Isla on espanjaa ja tarkoittaa saarta, suosiontulo Suomessa johtunee eräästä Isla-nimisestä julkkiksesta. Ja miksi pitää mollata aina perusnimiä? Minullakin on yksi tuttu joka joka hetki ylpeilee lastensa erikoisilla nimillä. So what?
Jorma on perinteinen miehekäs nimi ja Yrjö suorastaan kuninkaallinen.
Sisältö jatkuu mainoksen alla
Vierailija kirjoitti:
Oon aina miettiny, että miksi ruotsalaiset nimet on suomalaisista hienompia kuin suomalaiset nimet.
Ja miksi Virtasta, Lahtista ja Kososta ym. pidetään jotenkin vähemmän hienoina sukuniminä. Onhan ne tavallisia joo, mutta sittenkin.
Ei suomalaisista, vaan luultavasti muutamista tuntemistasi ihmisistä.
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
ykshulluäiti kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Mun tyttären etunimelle oli seuraavanlaiset kriteerit:
- naisellinen
- harvinainen
- kansainvälinen
- ei 'vierasperäisiä' kirjaimia (c, g, d jne.)
- vanha nimi
- ei itse keksittyJa sellainen löytyi!
Mitenkäs muut nimet?
Toinen etunimi on myös harvinainen. Sukunimi on erittäin harvinainen, kuitenkin -nen-päätteinen. Tyttärelläni tuskin koskaan tulee olemaan täyskaimaa, kuten monilla Matti Virtasilla on.
Tyttäreni etunimi on sellainen, että kun sen kerran kertoo esim vauvakerhojen pitäjille tai muille äideille /isille puistoissa, niin he kyllä muistavat sen vielä muutamankin viikon kuluttua. Seelat, Veelat, Ellat, Aadat, Emmat ja Islat tuntuu kyllä unohtuvan.
Isla on muuten hyvä esimerkki nimestä, joka oli harvinaisuus vielä 2000- l alkuvuosina. No, harvalla alakoulun luokilla sitä nykyään ei ole. Isla on uusi, keksitty nimi, joka nousi heti kovaan suosioon. Ihan kuin joku Jarmo 1950-luvulla ja Jarno -60 ja -70 -luvuilla. Lievällä kauhulla aina katson kastettujen lasten nimiä lehdistä, kun pelkään, että joku muukin on ko nimen bongannut. Kertaakaan ei ole tullut vastaan. Huh :)
Isla on espanjaa ja tarkoittaa saarta, suosiontulo Suomessa johtunee eräästä Isla-nimisestä julkkiksesta. Ja miksi pitää mollata aina perusnimiä? Minullakin on yksi tuttu joka joka hetki ylpeilee lastensa erikoisilla nimillä. So what?
Islahan on huippusuosittu muuallakin. Onhan se kaunis nimi. Mietin että mahtaako siinä olla jotain alitajuista yhteyttä islamiin? Ei varmasti vanhemmat tietoisesti ole ajatelleet islam -> Isla, jee, vaan huomaamattaan. Joku siinä kiehtoo ja kenties saa ihmiset ajattelemaan että se on eksoottinen ja uusi mutta jotenkin tuttu, voimakas mutta naisellinen. Ehkä.
Mahtaakohan esim. Briteissä myös aika suosittu Esme nousta Suomessa (vaikka Islan pikkusiskolle) vai onko se liian outo meille. Sitäkin on muutamia kymmeniä annettu Suomessa viime vuosina.
Oon aina miettiny, että miksi ruotsalaiset nimet on suomalaisista hienompia kuin suomalaiset nimet.
Ja miksi Virtasta, Lahtista ja Kososta ym. pidetään jotenkin vähemmän hienoina sukuniminä. Onhan ne tavallisia joo, mutta sittenkin.