Jos ja kun mies ei ole ekan lapsensa huoltaja, eihän meidän ole mikään pakko ottaa lasta luoksemme asumaan vaikka
lapsen äiti teki itsemurhan? Äidillä oli yksinhuoltajuus alusta asti koska olivat eronneet jo raskausaikana, vaikka sittemmin mies on lasta tavannutkin ja jonkinlaisen suhteen haluaa lapseen säilyttää jatkossakin. Isyys on tunnustettu ja mieheni maksaa säännölliset elarit. Mihinkähän lapsi tämmöisessä tilanteessa menee? Tällä hetkellä on äidin siskon hoteissa, mutta pysyvästi tuskin voi sinnekään jäädä.
Kommentit (135)
Hyi helvetti tällaista aloitusta. Ap, olet sairas. Jos tämä on provo, on se sairaan ihmisen keksimä. Jos totta, on sairasta olla noin epäempaattinen. Kuvottavaa.
Te pesette kätenne, vaikka teillä on vähintäänkin moraalinen velvollisuus tehdä lapsen hyväksi edes jotain, mutta mikä tuntuu olevan päällimäinen asia mielessä- ei kai lapsen oo pakko tulla tänne? Wtf?! Aikuiset kantavat vastuun teoistaan, miehesi on lapsen isä, ymmärrä jo.
Millainen yh-äiti tappaa itsensä?
Minkä ikäisestä lapsesta on kyse? Pienestä , koululaisesta vai murrosikäisestä?
Julma tilanne nimenomaan lapsen kannalta. Jos ennättänyt muodostamaan kiintymyssuhteen isäänsä, olisi luontevaa mennä isän luo mutta nyt sitä suhdetta ei taida olla.
Ymmärrän tämän niin, että ap on luonut oman perheen ja miehen todennäköisesti vahinkolapsi on hoidettu minimillä eli maksettu ja tavattu omilla ehdoillaan, ei lapsen ehdoilla. Ap siis pelkää, että hänen täydelliseen perheeseen tuleekin nyt hänelle lähes ventovieras lapsi. Toisaalta ymmärrän tuon paniikin, hyvin suunniteltu kuvio meneekin uusiksi mutta miksi mennä yhteen miehen kanssa, jolla on lapsia edellisestä suhteesta, jos ei varaudu siihen että se lapsi on mahdollisesti joskus täysiaikaisesti perheessä? Olisihan lapsen äiti voinut kuolla sairauteen tai onnettomuuteen.
Olen itse lopettanut suhteen mieheen, jolla oli vahinkolapsi ja hän totesi siitä ettei aio olla lapsen kanssa tekemisissä. Ensinnäkin en halua olla noin kylmän ihmisen kanssa tekemisissä ja toiseksi, lapsi olisi ollu osa meidän perhettä enkä siinä vaiheessa halunnut ryhtyä äitipuoleksi.
Toivottavasti lapselle löytyy rakastava huoltaja.
Vierailija kirjoitti:
Te pesette kätenne, vaikka teillä on vähintäänkin moraalinen velvollisuus tehdä lapsen hyväksi edes jotain, mutta mikä tuntuu olevan päällimäinen asia mielessä- ei kai lapsen oo pakko tulla tänne? Wtf?! Aikuiset kantavat vastuun teoistaan, miehesi on lapsen isä, ymmärrä jo.
Ymmärrän oikein hyvin että on biologinen isä. Vastuunsa siitä on kantanut ja kantaa. Kerro, mikä on se "moraalinen velvoite" meillä tässä? Ottaa lapsi asumaan luoksemme asumaan pelkästä velvollisuudesta, vaikka emme kumpikaan halua? sekö on lapsen etu tosiaan? Voi miten mä toivon, että te tekopyhät oikeasta elämästä vieraantuneet jeesustelijat saatte vielä omaan nilkkaanne tuon paskan mitä syydätte muille. Ja uskon että niin tulee tapahtumaankin, that's karma.
AP
Vierailija kirjoitti:
Minkä ikäisestä lapsesta on kyse? Pienestä , koululaisesta vai murrosikäisestä?
Julma tilanne nimenomaan lapsen kannalta. Jos ennättänyt muodostamaan kiintymyssuhteen isäänsä, olisi luontevaa mennä isän luo mutta nyt sitä suhdetta ei taida olla.
Lapsi on 6v. Tosiaan kuten sanoin, isä on tavannut suht säännöllisesti mutta kuitenkin aika harvoin, ja äidin suku on lapselle paljon läheisempi kuin isä. AP
Miksi lapsen isä on tunnustanut isyytensä, jos hän ei lasta halua? Miksi hän ei luovu kaikista oikeuksista ja anna lasta adoptioon? Kuulostaisi ehkä lapsen kannalta tällä hetkellä karulta, mutta mihin hän pidemmän päälle noin kylmää isää tarvitsee? Saisi edes tulevaisuudessa mahdollisuuden lämpimään syliin ja turvalliseen kasvuympäristöön.
En tajua kuinka kylmiä ihmisiä voi ollakaan olemassa. Ensin tehdään muksuja innokkaasti mutta ei kyllä oteta vastuuta lapsesta ollenkaan. Ipanoita ollaan siis vielä itsekin. Sitten lapsi menettää äitinsä ja isän uusi nainen sanoo ettei halua lasta sinne ja ilmeisesti ei isäkään.
Itse en tajua mikä helkkari APta vaivaa. Ihan kuin se olisi jotenkin ilmiselvää ensinnäkin että ottaessaan miehen jolla on lapsia hän on ykkönen eikä lapsella väliä. Ja toiseksi mistä olette oikeen löytäneet toisensa. Kylmiä olette molemmat toivottavasti ette saa omia lapsia. Tiedä miten heitteillä nekin ovat tulevaisuudessa kun se oma elämä on se tärkein aina ja ikuisesti aamen
Vierailija kirjoitti:
Voisitteko nyt haukkumisen sijaan keskittyä faktoihin eli jos on tietoa miten nämä kuviot menee. Jos joku tietää. Mieheni ei ole ketään hylännyt ja meillä on onnellinen ja rakastava ydinperhe omine haasteinemme, jotka ei nyt salli ylimääräistä lasta. Jota siis olemme edelleen valmiit tapaamaan kuten tähänkin asti. Miksi kukaan ei syyllistä äitiä, joka itsekkäästi meni tappamaan itsensä ja hylkäsi lapsensa, vaikka tasan tarkkaan tiesi, ettei me ainakaan häntä oteta avosylin vastaan? AP
Miehelläsi on lapsi aiemmasta suhteesta. Sorry nyt, mutta teillä ei ole ydinperhettä, vaan uusperhe. Ihan sama, kuinka paljon muuta haluat itsellesi uskotella. Et elä ydinperheessä, vaan uusperheessä.
Mielestäni ei kannata paasata ap:lle asiasta. Hän ja hänen miehensä ovat tosiaan tunnevammaisia , se on fakta asia. He eivät voi asettua sen pienen asemaan jota tämä kova suru on kohdannut. Tällaisia tunnevammaisia ihmisiä on todellakin olemassa ja heidän geeneillä kasvaa lisää. Normaali ihminen pystyy asettumaan sen lapsen asemaan ja muuttamaan ajatustaan perheestä. Minä voin ottaa vaikka naapurin lapset hoiteisiini ja rakastaa kuin omiani, se on normaalia tunnetta.
Vierailija kirjoitti:
Miksi kukaan ei sano että se äiti on itserakas paska kun mennyt tappamaan itsensä ja jättämään heitteille pienen lapsen, josta kukaan hänen lisäkseen ei välitä? oisko ollut armeliaampaa ottaa lapsi mukaan tässä tilanteessa ?
Koska kuolleet harvemmin lukevat vauva-palstaa.
Miehen esikoinen on 6v? Ja teillä nykyisessä uusperheessä jo useampi lapsi, jos oikein ymmärsin? Aikamoista kiirettä olette pitäneet..
No ap, ei hätää, eiköhän se lapsikin jossain vaiheessa lähde oman käden kautta, kun tajuaa että ei häntä huolita mihinkään ja on vain vaivaksi ihmisille. Vähemmästäkin voi pää seota, säälin lasta miten yököttävä isä voikaan olla.
Vierailija kirjoitti:
Mielestäni ei kannata paasata ap:lle asiasta. Hän ja hänen miehensä ovat tosiaan tunnevammaisia , se on fakta asia. He eivät voi asettua sen pienen asemaan jota tämä kova suru on kohdannut. Tällaisia tunnevammaisia ihmisiä on todellakin olemassa ja heidän geeneillä kasvaa lisää. Normaali ihminen pystyy asettumaan sen lapsen asemaan ja muuttamaan ajatustaan perheestä. Minä voin ottaa vaikka naapurin lapset hoiteisiini ja rakastaa kuin omiani, se on normaalia tunnetta.
Aika helvetin helppo sanoa niin pitkään kunnes ne naapurin lapset oikeesti olisi tulossa sun hoteisiin :' D Mutta glorifioi toki itsesi noilla fantasioilla, ilmeisesti surkea itsetuntosi kaipaa tällaista kuvitteellista buustausta.
Äh... Ensin annoin 1/5 mutta luettuani pidemmälle 0/5. Kannattaa harjoitella vielä.
Vierailija kirjoitti:
Miehen esikoinen on 6v? Ja teillä nykyisessä uusperheessä jo useampi lapsi, jos oikein ymmärsin? Aikamoista kiirettä olette pitäneet..
Kyllä, miehen esikoinen on 6v, erosivat jo raskausaikana lapsen äidin kanssa kuten kerroin.Samana vuonna aloimme miehen kanssa seurustella, tuttuja olimme jo ennestään. Meillä on 3-v kaksoset, 1,5-v ja 3kk vauva - Kaikki yhteisesti suunniteltuja ja toivottuja. Mutta yhtään lisää ei tähän palettiin mahdu. Ja mitä "kiireeseen" tulee, nopeammallakin aikataululla lisääntyneitä pariskuntia tiedän monta. AP
Ei oo pakko, mutta mahtaako sulla saati sillä lasten isällä riittää jaksamista noiden uusperheen lastenkaan kanssa. Toivottavasti joudutte sossun hampaisiin.
Tässä ketjussa on kiteytettynä "isän uuden naikkosen" ajatukset. Edellisen suhteen lapsia ei nainen kykene hyväksymään vaan tekee kaikkensa että lapsesta/ lapsista pääsisi eroon. Ja tyypillistä että kielletään että on uusperhe vaan puhutaan ydinperheestä. Edellisen liiton lapsia myöskin kiusataan ja yhteisiä suositaan. Yhteiset saa enemmän rahaa, parempaa ruokaa, hienompia lahjoja. Edellisen liiton lapsia kielletään ilmaisemasta tunteita tai vaan pitää näyttää iloista ilmettä tai ei edes pääse isän luo.
Tää on trolli.