On tämä pienten lasten arjen pyörittäminen rankkaa ilman tukiverkostoa...

Pieni purkautuminen...



Meillä on kolme lasta 5,3 ja 1.5 vuotiaat. Kuopus on niin huono nukkumaan, heräilee öisin 0,5-5h välein ja ei nukahda millään, ollaan kokeiltu kaikkea mahdollista, ainakin tuntuu siltä..

Aamut alkaa nykyään klo 5 ja olen niin väsynyt, niin väsynyt rikkonaisen yön takia että tuntuu ettei tästä elämästä tule mitään.



Ei ole ketään jolle antaa lapset että saataisiin edes yksi yö nukkua, ei oleketään joka auttaisi silloin kun on hätä tai saati että päästäisiin joskus kahdestaan miehen kanssa vaikka leffaan.



Miehen suku asuu 800km päässä, minun koko iso sukuni aivan tässä 1-10 km säteellä.

Silti kenelläkään ei liikene aikaa auttaa meitä, ollaan niin hiton itsekkäitä ettei voida vuoden 52 mökkiviikonlopusta luovuttaa yhtä viikonloppua että voisi katsoa lastemme perään ja me saisimme levähtää. Äitini on tälläinen.



Isäni on taas niin itsekäs että sanoo vaan että mitäs teitte lapset ja hän on lapsensa kasvattanut ja jokainen hoitakoot omat asiansa.

Hänelle jo sanoinkin että ok, kun olet 80 v dementikko, saat olla hoitokodissa eikä kukaan käy katsomassa, koska pitäähän jokaisen hoitaa omat ongelmansa. Ei ole kuulemma yhtään sama asia, mun mielestä on.



Suututtaa vaan, kun ei voida auttaa missään, silti miestäni ollaan jatkuvasti pyytämässä korjaamaan ties mitä ja auttamaan vaikka missä, on timpuri ammatiltaan ja niitähän hommia sukulaisilla riittää.



Muu suku ei katso että asiamme kuuluisivat heille vaikka todella läheinen ja tiivis suku ollaankin..



Helpotti kun sai tämän purettua tänne:)