Onko meillä liian hyvät tuet naisille kun se aiheuttaa sen, että äitiys on käytännössä uravalinta monille?
Toisesta lähteestä muistan lukeneeni, että 40 prosentilla kotihoidontuella olevista ei edes ole työtä johon palata. Tuo vaikuttaa käytännössä aika merkittävästi myös naisten työllisyysprosentteihin ja siksi ne ovat niinkin hyvät kuin ovat (eli melko huonot). Ollaan työttömiä ja pullautetaan lapsi niin ei ollakaan enää työkkärissä kirjoilla.
Kommentit (44)
Olisin kyllä itsekin vaikka useamman vuoden vain kotona hengailemassa mielummin kuin töissä, jos olisin jollain naisvaltaisella alalla, kuten hoitsu ja saisi pääsisi melko helposti takaisin töihin tauon jälkeen.
Minä olin kotona lapsen kanssa 90-luvun puolessa välissä 3 vuotta, ja siitä se työttömyys jatkui sitten samanlaisena, vain eri nimikkeellä ja erinimisellä tuella. Sama juttu 8 vuotta sitten, kaksosten odotusaikana loppui määräaikainen palkkatuettu työ, ja sitten olinkin lasten kanssa taas 5,5 vuotta ennenkuin sain töitä. Hyvä se on sanoa että ei saa olla kotihoidontuella kun pitää mennä töihin, mihin töihin nykyään niin vaan mennään? Molempien kotihoidontuen aikaisten 3 vuoden aikana hain koko ajan töitä, ihan samalla tavalla kuin työkkärin listoillakin. Miksi pitää ajatella että kotona lasten kanssa oleva nainen ei voisi hakea töitä? Ja miksi pitää olettaa että jos hakee töitä, niin niitä heti saa? Suomessa on 600 000 ihmistä jotka etsii töitä, ja työpaikkoja vain muutaman kymmenen tuhatta, eli korkeintaan 10% työtä etsivistä saa oletettavasti töitä. Ja vain joka neljäs avoin työpaikka täytetään työttämällä työnhakijalla, luulen että kotihoidontuella olevien asema ei ole sen häävimpi. Parhaiten uuden työpaikan saa jos on jo jossain töissä.
Vierailija kirjoitti:
Tilastokeskus kertoo:
"Alle vuoden ikäisten lasten äideistä vain harva on työssä, mutta 1–2-vuotiaiden lasten äideistä jo yli puolet (kuvio 5). Kun nuorin lapsi on 3–6-vuotias, suurin osa äideistä on palannut töihin. Kaikista kouluikäisten lasten äideistä jo lähes 90 prosenttia on työssä."
Melko marginaalinen ongelma ap:lla.
Sanokaa nyt tähän tilastoon jotain te, joiden mielestä tämä on isokin ongelma?
Aivan niin, kotihoidontuen summaa pitäisi nostaa, ettei perheen pienoisia tarvitsisi edes viedä perhepäivähoitoon tai päiväkotiin hoitoon, jotta äiti tai isä tai molemmat pääsevät töihin.
Itse vastustin intensiivisesti militaarista päiväkotihoitoa, ja vielä enemmän en tykännyt laittaa omia lapsiani missään nimessä yhden perhepäivähoiturin vastuulle omia kullanmurusiani muutaman noin samanikäisen lapsen kanssa hoidettavakseen. EI KIITOS!
Nyt ovat lapsemme aikuisia, ja ihan hyvin menestyneitä siinä missä sosialistimallimaan mukaisessa päiväkotihoidossakin olleet kolleegansa, jopa paremmin menestyneitäkin kuin nämä sosialistimaiden suosimaa mantramallia suoltavat : "äidit töihin sorvin ääreen nauttimaan pientä palkkaa ja veemäistä työtä ja omat rakkaat kullanmurunsa vieraille ihmisille hoitoon työpäivien ajaksi"!!
..ja arki-illasta tunnin yhteistä aikaa koko perhe rättiväsyneinä ja kotityöt tehtävinä!