Mitähän tapahtuisi jos menisi lääkäriin, istahtaisi alas ja toteaisi vain lyhyesti, että..

No meet vaan, yks hyvä vois kyllä olla jos aikaa varatessa sanoisit mistä on kyse tai ainakin pyytäisit pitempää aikaa/päivän vikaa aikaa.

Yllättävän monet tulee vasta romahduspisteessä lääkäriin. Meille se on tuttua, mutta lääkärinä aika kuumottavaa kun romahdat siellä vastaanotolla 20 minuutin ajalla, vähän jo myöhässä ja seuraava odotushuoneessa odottamassa. Eikä sekään siis mikään maailmanloppu oo, saikkua, pieni mirtatsapiini/nukahtamislääke tarv ja uusi aika. Mutta kivempaa jos ehtisit edes jossain määrin kertoa tarinasi eikä tarttis hoputtaa/tylysti keskeyttää kun aika on täysi.

No, minun tarinani ei mahdu perusaikaan enkä kyllä sitä haluaisi alkaa kummemmin purkamaankaan. Säännöllistä paskaa lapsuudesta alkaen, ei kummempaa. Ja jo lapsuuden/nuoruuden kokemusten vaurioittama psyyke.

Ap

Kuules ei se lääkäri ole mikään ihmeidentekijä, voit siellä hoidattaa oireita mutta kyllä sinun pitäisi pureutua ongelmien juurisyihin. Nosta kissa pöydälle työpaikalla, sanot pomolle että olet jaksamisen äärirajoilla ja jotain pitää keksiä. Älä ole turhan ylpeä työmoraalistasi tai marttyyri velvollisuuden tuntojesi kanssa, vaan laita oma etu edelle. Ei sulle tulla mitalia myöntämään vaikka kuinka rehkit töissä.

Sulle ei anneta sairaslomaa ja kohta löydät ittes työttömänä tai pakkohoidosta. Näin nämä nykysin hoidetaan.

Muista sitten että työuupumuksesta kirjoitettu sairausloma on palkaton. Ei sillä toki ole väliä jos sulla on varaa siihen.

Jos ei ole, kannattaa koittaa saada se jollain muulla diagnoosilla.

Luultavasti kirjoittaa mielenterveyslääkereseptin.

Tein noin joskus vuosia sitten. Saikkua ja resepti käteen, soittoaika muutaman viikon päähän. Toista n. 6 kertaa, joka kerralla uusi resepti, välillä tarjotaan jutteluaikaa hoitajalle. 5v myöhemmin tarjotaan osastohoitoa.

Tai sitten menet ihan suoraan vaan terapiaan juttelemaan. Jo muutama kerta voi auttaa ja avata solmuja. Mitä ennemmin hakeudut hoitoon, sitä nopeammin pääset jatkamaan "normaalia" elämää. Jos pitkität vielä tota ja et hakeudu hoitoon, voi koko loppuelämä olla pilalla.

Vierailija kirjoitti:

..en jaksa enää.

Että voimat on aivan finaalissa, että jokainen aamu on kuin suossa heräisi ja suossa rämpisi päivän. Että on itku-ja jonkinsortin ahdistus/pelkokohtauksia. Etten näe valoa välillä missään, yhtään.

Näkisi varmaan tiedoista, jos työterv.lääkärille menisin, että keväällä-16 työterv.lääkäri teki ahdistus/masennustestin ja tulos oli jonkin asteinen ahdistus ja keskivaikea masennus. Hoidoksi tarjosi banaaneja ruokavalioon, ei kuulema lääkityksen tai s.loman tarvetta.

No, olenkin porskuttanut eteenpäin ilman päivänkään "nuppilomaa" kiitos armottoman korkean velvollisuudentunteeni ja työmoraalin vuoksi ja aika helvetin korkea kynnys on mennä lääkärille uudelleen, paitsi jos olisi fyysinen syy.

Tuntuu hiton raskaalta herätä jokaiseen aamuun, paitsi välillä la-aamuisin, infernaaliseen paskaan oloon, ei voisi vähempää kiinnostaa työnikään enää, en jaksaisi sitä sosiaalisuutta ja iloisen, positiivisen roolin ylläpitämistä nyt yhtään, en tippaakaan:'(

Tämä on täyskopio mun elämästä. Tosi kipeän mahan vuoksi jouduin lopuksi menemään lääkäriin, joka huomasi ahdistukseni ja sain heti lääkityksen ja "terapialähetteen". Terapiaan pääsin kolmen viikon kuluttua. Olin siis tosi onnekas.

Tsemppiä ja voimia Ap:lle, mene vaan rohkeasti lääkäriin!

Vierailija kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

..en jaksa enää.

Että voimat on aivan finaalissa, että jokainen aamu on kuin suossa heräisi ja suossa rämpisi päivän. Että on itku-ja jonkinsortin ahdistus/pelkokohtauksia. Etten näe valoa välillä missään, yhtään.

Näkisi varmaan tiedoista, jos työterv.lääkärille menisin, että keväällä-16 työterv.lääkäri teki ahdistus/masennustestin ja tulos oli jonkin asteinen ahdistus ja keskivaikea masennus. Hoidoksi tarjosi banaaneja ruokavalioon, ei kuulema lääkityksen tai s.loman tarvetta.

No, olenkin porskuttanut eteenpäin ilman päivänkään "nuppilomaa" kiitos armottoman korkean velvollisuudentunteeni ja työmoraalin vuoksi ja aika helvetin korkea kynnys on mennä lääkärille uudelleen, paitsi jos olisi fyysinen syy.

Tuntuu hiton raskaalta herätä jokaiseen aamuun, paitsi välillä la-aamuisin, infernaaliseen paskaan oloon, ei voisi vähempää kiinnostaa työnikään enää, en jaksaisi sitä sosiaalisuutta ja iloisen, positiivisen roolin ylläpitämistä nyt yhtään, en tippaakaan:'(

Tämä on täyskopio mun elämästä. Tosi kipeän mahan vuoksi jouduin lopuksi menemään lääkäriin, joka huomasi ahdistukseni ja sain heti lääkityksen ja "terapialähetteen". Terapiaan pääsin kolmen viikon kuluttua. Olin siis tosi onnekas.

Tsemppiä ja voimia Ap:lle, mene vaan rohkeasti lääkäriin!

Siis piti kirjoittaa uudelleen lääkäriin.

Ei ne mitään auta. Terapia on yhtä turhaa lässytystä, keskusteltiin mm. resepteistä ja vaatteista. Lääkkeet ei auttaneet, kela kielsi saikkurahan psykiatrin lausunnoista huolimatta. Vaikea-asteinen masennus ei riitä. No, selvä. Makaan siis tukka paskaisena kotona, en tapaa ketään, eikä ole rahaa. Junan alle on hyvä mennä.

Työterveyslääkäri ei reagoi "banaania kummemmin" keskivaikeaan masennukseen?? Sehän on hoitovirhe!!

Juu tiedän kyllä ettei uupumus tai burnout oikeuta palkalliseen s.lomaan. Osin sen vuoksi tässä maassa on niin komeat masennustautisten lukemat. Sillä diagnoosilla kun saa sen leponsa palkallisena. On tämä kummallinen maailma, ja psyyken sairaudet edelleen jokin "mörkö".

Ap

Vierailija kirjoitti:

Kuules ei se lääkäri ole mikään ihmeidentekijä, voit siellä hoidattaa oireita mutta kyllä sinun pitäisi pureutua ongelmien juurisyihin. Nosta kissa pöydälle työpaikalla, sanot pomolle että olet jaksamisen äärirajoilla ja jotain pitää keksiä. Älä ole turhan ylpeä työmoraalistasi tai marttyyri velvollisuuden tuntojesi kanssa, vaan laita oma etu edelle. Ei sulle tulla mitalia myöntämään vaikka kuinka rehkit töissä.

Ei, muuten vain heitetään leijonille, kun itsestäsi yhdenkin jeikon puolen paljastat, katsos, olethan sinäkin voinut moittia muita heidän työmoraalittomuudestaan, ja muista ällöttävistä vioistaan ym, niin mikäs sen hauskempaa, kuin tällaisen henkilön sitten kaatuessa! Että et tajua mitään!!! En ole ap.

Vierailija kirjoitti:

Ei ne mitään auta. Terapia on yhtä turhaa lässytystä, keskusteltiin mm. resepteistä ja vaatteista. Lääkkeet ei auttaneet, kela kielsi saikkurahan psykiatrin lausunnoista huolimatta. Vaikea-asteinen masennus ei riitä. No, selvä. Makaan siis tukka paskaisena kotona, en tapaa ketään, eikä ole rahaa. Junan alle on hyvä mennä.

Onneksi mä saan apua terapiasta, varmaan johtuu siitä, että muistan lapsena ajatelleeni, että jonain päivänä mä selvitän, kumpi oli oikeassa, minä, vai äitini, kun äidin toimet tuntuivat vääriltä, vaikka hän väitti minun olevan itse syyllinen, jos tuntuu huonolta. Mä onneksi vielä muistan ne kohdat ja kykenen työstämään niitä, kunhan terapeutti on oikeanlainen, ja luoja tietää, ne ei kaikki ole. Vaikka ethän sä tästä mitään apua saanut, kerroinpahan vaan.

Vierailija kirjoitti:

Juu tiedän kyllä ettei uupumus tai burnout oikeuta palkalliseen s.lomaan. Osin sen vuoksi tässä maassa on niin komeat masennustautisten lukemat. Sillä diagnoosilla kun saa sen leponsa palkallisena. On tämä kummallinen maailma, ja psyyken sairaudet edelleen jokin "mörkö".

Ap

Kela  maksaa sairaspäivärahan. Oikeastaan pitäisi olla kaikissa sairauksissa, että Kela maksaa eikä työnantaja. Poislukien sellaiset sairaudet, jotka ovat aiheutuneet työnantajan laiminlyönneistä työsuojeluaisoissa. 

Vierailija kirjoitti:

Ei ne mitään auta. Terapia on yhtä turhaa lässytystä, keskusteltiin mm. resepteistä ja vaatteista. Lääkkeet ei auttaneet, kela kielsi saikkurahan psykiatrin lausunnoista huolimatta. Vaikea-asteinen masennus ei riitä. No, selvä. Makaan siis tukka paskaisena kotona, en tapaa ketään, eikä ole rahaa. Junan alle on hyvä mennä.

Kävin myös vuoden terapiassa työstressin vuoksi. Ei sitten mitään hyötyä. Siellä keskusteltiin vain mitä työpaikalla pitäisi muuttaa/muuttua, jotta jaksaminen paranisi. No, rivityöntekijä kun ei pysty mitään muuttamaan joten asiat on täysin ennallaan. Edelleen on vain kaksi vaihtoehtoa kuten ennen terapiaakin; jatkaa sairaassa työyhteisössä tai irtisanoutua karenssin kera.

Vierailija kirjoitti:

Kuules ei se lääkäri ole mikään ihmeidentekijä, voit siellä hoidattaa oireita mutta kyllä sinun pitäisi pureutua ongelmien juurisyihin. Nosta kissa pöydälle työpaikalla, sanot pomolle että olet jaksamisen äärirajoilla ja jotain pitää keksiä. Älä ole turhan ylpeä työmoraalistasi tai marttyyri velvollisuuden tuntojesi kanssa, vaan laita oma etu edelle. Ei sulle tulla mitalia myöntämään vaikka kuinka rehkit töissä.

En ole ap, mutta otin omassa työpaikassani esimieheni kanssa työpaineen esille niin tehtiin vielä enemmän kiusaa lisäämällä töitä ja antamalla ikävämpiä työvuoroja. Tästä seurauksena täydellinen loppuunpalaminen ja työkyvyttömyyseläkkeelle joutuminen. Hain apua tilanteeseen luottamusmieheltä, työterveyshuollosta, mutta turhaan.

Riippuu työpaikasta. Mun mies on it-alalla, ja heidän työterveys kattaa ihan kaiken, silmälaseista lähtien.

Minä olen kunnalla, ja meidän työterveys kattaa vain äkilliset sairastumiset, kuten flunssat. Mitään pitkäaikaista ei enää hoideta, julkisen jonoon vaan. "Säästö" naurettavaa sikäli, että samoja kunnan resursseja ne julkisen jonot syö.

Olen tehnyt juuri noin. Marssin lääkärin vastaanotolle, sanoin että en enää jaksa ja purskahdin itkuun. En jaksanut edes puhua.

Sain sairausloman, ja uuden ajan parin viikon päähän. Sillä kertaa selvisin sillä.

Toisen kerran sama juttu. Johti kaikkiaan vuoden sairauslomaan ja kuntoutustukeen. Sain lähetteen psykologille ja keskusteluapua ensin alkuun 2 kertaa viikossa, sitten harvennettiin kertaan viikko. Psykologi ehdotti traumaterapiaan hakeutumista koska taustalla pahat traumat. Sitä jatkan, ja apuakin olen saanut. Jatkettava vielä pitkään. 

Tosi on, että yksikään lääkäri ei voi antaa sitä ihmepilleriä jolla kaikki selkenee ja elämä on silkkiä vaan! Kyllä asiat on käsiteltävä ja työ tehtävä itse. Ihmiset pelkää sitä kipua ja epämukavuutta jonka pahojen asioitten päivänvaloon tuonti aiheuttaa. Mieluummin yritetään haudata kaikki ja unohtaa. Vedetään vaikka viinaa unohtaakseen. Ei onnistu. Ainoa tapa on kohdata mörkönsä ja haastaa ne.

On helppo syyttää yhteiskuntaa ja lääkäriä kun itse ei oteta vastuuta omasta itsestä!