Miten toimia vetäytyvän miehen kanssa

Anna konkreettisia esimerkkejä.

Itse myös miehenä välttelen konflikteja, koska en näe riitelyllä saavutettavan mitään.

Vierailija kirjoitti:

Anna konkreettisia esimerkkejä.

Itse myös miehenä välttelen konflikteja, koska en näe riitelyllä saavutettavan mitään.

Riitely on eri asia kuin puhuminen normaalilla tavalla rakentavasti.

Vierailija kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

Anna konkreettisia esimerkkejä.

Itse myös miehenä välttelen konflikteja, koska en näe riitelyllä saavutettavan mitään.

Riitely on eri asia kuin puhuminen normaalilla tavalla rakentavasti.

Konflikti on synonyymi riitelylle. Keskustelu on eri asia, mutta rauhallisesta ja rakentavasta dialogista näissä on harvoin kysymys.

Vierailija kirjoitti:

Anna konkreettisia esimerkkejä.

Itse myös miehenä välttelen konflikteja, koska en näe riitelyllä saavutettavan mitään.

No jos vaikka kysyn sopiiko ensi viikon lauantaina mennä vanhempieni luo syömään, mies mutisee joo joo, kunnes sitten tuolloin lauantaina selviää että oli jo kuukausi sitten sopinut näkevänsä kavereitaan.

Tai ehdotan että tehdään tänään intialaista ruokaa ja miehelle sopii, mutta kun ruoka on valmis selviää että hän ei uskalla syödä mausteista kun päivällä aiemmin ollut vatsa kipeä.

Tai ihan yleisesti yritän jutella vaikka jostain parisuhteeseen / työelämään tms liittyvää, tuntuu että mies ei uskalla sanoa mitään jos ei ensin tiedä mitä mieltä minä olen. Sitten myötäilee minun mielipidettäni mutta kuitenkin toimii juuri toisella tavalla. Ja sitten jos jälkikäteen sanon että kun puhuttiin tästä ni olit mun kaa samaa mieltä (vaikka että ei kumpikaan tehdä ylitöitä seuraavan viikon aikana kun tehty niin paljo töitä viime kuukaudet ni vois välillä tehdä muutakin) ni en vaan ymmärrä milloin mies muutti mieltään tai jos alunperinkin oli eri mieltä niin miksi ei sanonut, että turhaan mä sitten teen siinä jotain jos mies ei tee tms

Tässä nyt jotain mitä tuli mieleen,

Ap

Meillä sama. Kaikki asiat jäävät käymättä läpi. Riitoja ei riidellä, koska toinen poistuu paikalta, eikä suostu puhumaan. Meillä jopa niin että minä teen aina kaikki isot päätökset, mies, "perheen pää" ei koskaan uskalla ottaa vastuuta mistään päätöksestä. Raivostuttavaa.

Ja jos nyt jatkan vielä niin vaikka sitten tosta ylitöistä ei vaan saada kuukauden kuluttuakaan keskusteltua ja sovittua miten toimitaan kun mies ei vaan halua puhua koko asiasta eikä ainakaan selittää tai analysoida tai edes kertoa omaa mielipidettään.

Jos menee riidaksi, niin sitten menee. Vetäytymällä ja asiaa pakoilemalla ei tilanne edisty. Ymmärrän, jos tarvitsee aikaa miettiä omaa kantaansa, mutta olisi pystyttävä antamaan jotain vastinetta esitettyyn asiaan eikä menemään karkuun. Raivostuttavaa. Siinähän se asia etenee, kun molemmat sanoo mitä mieltä on asiasta ja sitten mikä se yhteinen kompromissi on. Jos ei ole mitään ajatusta käsiteltävästä asiasta, niin senkin voisi sanoa eikä mennä piiloon. Mutta ajatusta pitäisi alkaa löytymään tai koko homma tyssää siihen.

Vierailija kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

Anna konkreettisia esimerkkejä.

Itse myös miehenä välttelen konflikteja, koska en näe riitelyllä saavutettavan mitään.

No jos vaikka kysyn sopiiko ensi viikon lauantaina mennä vanhempieni luo syömään, mies mutisee joo joo, kunnes sitten tuolloin lauantaina selviää että oli jo kuukausi sitten sopinut näkevänsä kavereitaan.

Tai ehdotan että tehdään tänään intialaista ruokaa ja miehelle sopii, mutta kun ruoka on valmis selviää että hän ei uskalla syödä mausteista kun päivällä aiemmin ollut vatsa kipeä.

Tai ihan yleisesti yritän jutella vaikka jostain parisuhteeseen / työelämään tms liittyvää, tuntuu että mies ei uskalla sanoa mitään jos ei ensin tiedä mitä mieltä minä olen. Sitten myötäilee minun mielipidettäni mutta kuitenkin toimii juuri toisella tavalla. Ja sitten jos jälkikäteen sanon että kun puhuttiin tästä ni olit mun kaa samaa mieltä (vaikka että ei kumpikaan tehdä ylitöitä seuraavan viikon aikana kun tehty niin paljo töitä viime kuukaudet ni vois välillä tehdä muutakin) ni en vaan ymmärrä milloin mies muutti mieltään tai jos alunperinkin oli eri mieltä niin miksi ei sanonut, että turhaan mä sitten teen siinä jotain jos mies ei tee tms

Tässä nyt jotain mitä tuli mieleen,

Ap

Kuulostaa että miehellä on huonoja kokemuksia mielipiteensä ilmaisusta ja reaktiosta siihen. Nyt hän on löytänyt porsaanreiän, jossa ei tarvitse olla mitään mieltä, mutta voi lopulta toteuttaa alkuperäisen aikeensa. En kutsuisi tuota konfliktien välttelyksi, paitsi jos teillä jokainen miehen mielipide johtaa automaattisesti konfliktiin. Mies ehkä myötäilee, koska se on siinä tilanteessa hänelle helpointa ja samalla siirtää asian jonnekin tulevaisuuteen.

Googlaa "välttelevä kiintymyssuhde".

Kuvauksesi sopii erinomaisesti erääseen tuttuuni. Tai ainakin se ailahtelevuus ja se, ettei hän sano omaa mielipidettään ja esim. valehtelee mielummin kuin sanoisi, ettei juuri nyt halua tehdä jotain asiaa. Haluaa aina esittää, että haluaa tavata ja  jutella puhelimessa, mutta todellisuudessa liukenee viime hetkellä ja keksii hätävalheita. Ja sitten jälkikäteen sanoo, että "olisin kyllä halunnut, mutta tuli sitä ja tätä, ja olin nin kiireinen töissä", blaa blaa. Mutta olisin halunnut....

Ehkä ap sun mies ei uskalla sanoa töissä ettei tee niin paljon ylitöitä. Se on puun ja kuoren välissä. Sairastuu kohta ja masentuu vielä.

Vierailija kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

Anna konkreettisia esimerkkejä.

Itse myös miehenä välttelen konflikteja, koska en näe riitelyllä saavutettavan mitään.

No jos vaikka kysyn sopiiko ensi viikon lauantaina mennä vanhempieni luo syömään, mies mutisee joo joo, kunnes sitten tuolloin lauantaina selviää että oli jo kuukausi sitten sopinut näkevänsä kavereitaan.

Tai ehdotan että tehdään tänään intialaista ruokaa ja miehelle sopii, mutta kun ruoka on valmis selviää että hän ei uskalla syödä mausteista kun päivällä aiemmin ollut vatsa kipeä.

Tai ihan yleisesti yritän jutella vaikka jostain parisuhteeseen / työelämään tms liittyvää, tuntuu että mies ei uskalla sanoa mitään jos ei ensin tiedä mitä mieltä minä olen. Sitten myötäilee minun mielipidettäni mutta kuitenkin toimii juuri toisella tavalla. Ja sitten jos jälkikäteen sanon että kun puhuttiin tästä ni olit mun kaa samaa mieltä (vaikka että ei kumpikaan tehdä ylitöitä seuraavan viikon aikana kun tehty niin paljo töitä viime kuukaudet ni vois välillä tehdä muutakin) ni en vaan ymmärrä milloin mies muutti mieltään tai jos alunperinkin oli eri mieltä niin miksi ei sanonut, että turhaan mä sitten teen siinä jotain jos mies ei tee tms

Tässä nyt jotain mitä tuli mieleen,

Ap

Älä nyt ota tätä pahalla mutta ehkä päällepäsmäröit liikaa. Sellainen karkottaa ihmisiä. Jos vaikka kysyisit enemmin että mitä haluat syödä tänään ja sitten heität et sun tekus mieli intialaista tai sanoisit että haluat nähdä vanhempasi viikonloppuna, lähdetkö mukaan.. esim. noin. Emmääkään tykkää liian suorasta mennään, tehdään-tyylistä. Liian pomottavaa.

Vierailija kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

Anna konkreettisia esimerkkejä.

Itse myös miehenä välttelen konflikteja, koska en näe riitelyllä saavutettavan mitään.

No jos vaikka kysyn sopiiko ensi viikon lauantaina mennä vanhempieni luo syömään, mies mutisee joo joo, kunnes sitten tuolloin lauantaina selviää että oli jo kuukausi sitten sopinut näkevänsä kavereitaan.

Tai ehdotan että tehdään tänään intialaista ruokaa ja miehelle sopii, mutta kun ruoka on valmis selviää että hän ei uskalla syödä mausteista kun päivällä aiemmin ollut vatsa kipeä.

Tai ihan yleisesti yritän jutella vaikka jostain parisuhteeseen / työelämään tms liittyvää, tuntuu että mies ei uskalla sanoa mitään jos ei ensin tiedä mitä mieltä minä olen. Sitten myötäilee minun mielipidettäni mutta kuitenkin toimii juuri toisella tavalla. Ja sitten jos jälkikäteen sanon että kun puhuttiin tästä ni olit mun kaa samaa mieltä (vaikka että ei kumpikaan tehdä ylitöitä seuraavan viikon aikana kun tehty niin paljo töitä viime kuukaudet ni vois välillä tehdä muutakin) ni en vaan ymmärrä milloin mies muutti mieltään tai jos alunperinkin oli eri mieltä niin miksi ei sanonut, että turhaan mä sitten teen siinä jotain jos mies ei tee tms

Tässä nyt jotain mitä tuli mieleen,

Ap

Älä nyt ota tätä pahalla mutta ehkä päällepäsmäröit liikaa. Sellainen karkottaa ihmisiä. Jos vaikka kysyisit enemmin että mitä haluat syödä tänään ja sitten heität et sun tekus mieli intialaista tai sanoisit että haluat nähdä vanhempasi viikonloppuna, lähdetkö mukaan.. esim. noin. Emmääkään tykkää liian suorasta mennään, tehdään-tyylistä. Liian pomottavaa.

En haluaisi missään nimessä pomottaa! Mutta jos toinen ei sano mitään niin aika usein joudun itse asioista sitten päättämään. Eli jos vaikka kysyn mitä syödään, mies ei keksi mitään. Sitten ehdotan jolloin mies suostuu mutta jälkikäteen selviääkin ettei ollu ok.

Ja tossa kun joku tarttui ylityöasiaan että ehkä ei voi itse päättää asiasta niin meidän molempien töissä voi ja tämä oli vaan esimerkki, itse ylityöt ei ole se ongelma kummallekaan. Vaan se ettei saada puhuttua ja sovittua asioista. En vaan tiedä miten saisin miehen ilmaisemaan mielipiteensä ja miten sitten asiasta voisi keskustella. Mulle tää on tosi raskasta kun joudun arvailemaan mitä mies aikoo enkä voi luottaa siihen mitä sanoo eikä keskusteluyhteyttä muutenkaan ole.

Ap

Vierailija kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

Anna konkreettisia esimerkkejä.

Itse myös miehenä välttelen konflikteja, koska en näe riitelyllä saavutettavan mitään.

No jos vaikka kysyn sopiiko ensi viikon lauantaina mennä vanhempieni luo syömään, mies mutisee joo joo, kunnes sitten tuolloin lauantaina selviää että oli jo kuukausi sitten sopinut näkevänsä kavereitaan.

Tai ehdotan että tehdään tänään intialaista ruokaa ja miehelle sopii, mutta kun ruoka on valmis selviää että hän ei uskalla syödä mausteista kun päivällä aiemmin ollut vatsa kipeä.

Tai ihan yleisesti yritän jutella vaikka jostain parisuhteeseen / työelämään tms liittyvää, tuntuu että mies ei uskalla sanoa mitään jos ei ensin tiedä mitä mieltä minä olen. Sitten myötäilee minun mielipidettäni mutta kuitenkin toimii juuri toisella tavalla. Ja sitten jos jälkikäteen sanon että kun puhuttiin tästä ni olit mun kaa samaa mieltä (vaikka että ei kumpikaan tehdä ylitöitä seuraavan viikon aikana kun tehty niin paljo töitä viime kuukaudet ni vois välillä tehdä muutakin) ni en vaan ymmärrä milloin mies muutti mieltään tai jos alunperinkin oli eri mieltä niin miksi ei sanonut, että turhaan mä sitten teen siinä jotain jos mies ei tee tms

Tässä nyt jotain mitä tuli mieleen,

Ap

Älä nyt ota tätä pahalla mutta ehkä päällepäsmäröit liikaa. Sellainen karkottaa ihmisiä. Jos vaikka kysyisit enemmin että mitä haluat syödä tänään ja sitten heität et sun tekus mieli intialaista tai sanoisit että haluat nähdä vanhempasi viikonloppuna, lähdetkö mukaan.. esim. noin. Emmääkään tykkää liian suorasta mennään, tehdään-tyylistä. Liian pomottavaa.

Normaali ihminen osaa sanoa "Ei intialaista tänään, vatsa on kipeä" ja "Olen jo sopinut ohjelmaa sille illalle" valehtelun ja myötäilyn sijaan.

Tää on ihan hyvä aloitus. Mulla on nimittäin kokemusta tuollaisesta miehestä. Kun kommunikointi takkuaa noin, niin siinä on aika hukassa, kun ei voi tietää mihin miehen sanomaan voi luottaa. Just tuota liiallista myötäilyä. Ja meillä sekoittaa sitten sekin, että mies ilmaisee asiat niin niukkasanaisesti, että usein vain ymmärrän väärin. Vaikka olenkin jo oppinut varmistelemaan.

Mutta minuakin kiinnostaisi miten vetäytyvän miehen kanssa pääsee keskusteluyhteyteen? On niin perusteellisen tuttua tuo, että selvittämättömien asioiden pino on valtava, kun kaikki keskustelut jäävät kesken.

Asioista tulee ottaa vastuu > voisiko olla kyseessä vastuunpakoilu jos vetäytyy pois? Onko välinpitämättömyyttä?

Erimielisyyksissä joutuu kohtaamaan, tulemaan vastaan, olemaan läsnä, miettimään asioita monelta kantilta. Kaikki riitely ja selvittely kuluttaa energiaa. Onko halua selvittää asioita? Tunne-ilmaisu?

Kuinka kauan olette olleet yhdessä? Millainen parisuhteenne muuten on? Millaisia asioita teette yhdessä ilman tätä vetäytymistä? Millaisista aiheista keskustelette innokkaasti (esim ajankohtaiset asiat, elokuvat, musiikki tms)? Löytyykö vielä läheisyyttä ja hellyyttä? 

Tunnistin nimittäin itseni tuosta miehesi käytöksestä. Aikoinaan minäkin saatoin sanoa joojoo, ok tai jotain muuta vastaavaa. Tosiasiassa en edes kuunnellut, mitä mies sanoi. Hänen äänensä painosta ja volyymistä vaan päättelin, että taas on hetki, jolloin mun pitää sanoa jotain tai vähintäänkin ynähtää. Olimme siinä vaiheessa, että mua ei oikeasti enää kiinnostanut. "Emmätiiä, ihansama, evvk". Alitajunnassa tiesin, että elämme parisuhteessamme lopun aikoja. En vain ollut vielä tehnyt lopullista päätöstä. Erohan siitä tuli lopulta tuli. 

Nuo joojoo-vastaukset ovat ihan eri juttu kuin tän ketjun aihe. Ainakin ymmärsin niin, että mies kyllä kuuntelee, muttei uskalla kommentoida.

Vierailija kirjoitti:

Nuo joojoo-vastaukset ovat ihan eri juttu kuin tän ketjun aihe. Ainakin ymmärsin niin, että mies kyllä kuuntelee, muttei uskalla kommentoida.

Vai kuunteleeko? Vai onko se vain aloittajan käsitys? Ihminen pystyy aika hyvin huijaamaan olemalla kuuntelevinaan, vaikka todellisuudessa toisen sanomiset menee toisesta korvasta sisään ja toisesta ulos. 

Minulla oli "suhde" juuri tuollaiseen mieheen ja hermohan siinä paloi.. harva se päivä. Ri kukaan jaksa tuollaista, että aikuinen mies ei pysty/osaa/halua puhua mistään koskaan. Todella raskasta vetää perässä isoa ukkoa joka käyttäytyy kuin pieni täysin vastuuton lapsi. Jos olisin ap:n housuissa, pistäisin miehen selkä seinää vasten:Joko opettelet keskustelemaan ja kommunikoimaan tai tulee ero. Ja se opettelu alkaa nyt.

Ja kyse di todellakaan ollut siitä, että olisin kontrolloiva tai muuta vastaavaa. Asia tuli esille kaikessa missä häneltä odotettiin vastausta johonkin kysymykseen. Jälkikäteen huomasin ajattelevani, että hän jätti vastaamatta, että saattoi jälkikäteen sanoa mm:

"en minä niin ole sanonut, että en halua sinun kanssa naimisiin". Eipä tietenkään kun ei sanonut koskaan mitään.. mihinkään😂 Voi pyhä yksinkertaisuus..

Tuota on meilläkin kuultu tosi paljon: "En minä niin ole sanonut". Minä olen alkanut vastaamaan, että niin minä sinun puheesi ymmärsin.

Mutta vaikka sitten kysyn, että mitä sitten tarkoitit, niin aina ei saa vastausta silloinkaan. Olen ollut huomaavinani, että mies ottaa laiken kovin tunteella, oli kyse isosta tai pienestä asiasta. Ei lupaa hoitaa minua, jos sairastun. Mutta sanoo, että enhän minä niin sanonut, etten hoitaisi. Mutta edes vähäpätöiseen "mitä ruokaa toivoisit?" ei osaa vastata. Jos oikein tsemppaa, niin saa itsestään ulos "jotain hyvää".