Miten on mahdollista, että jotkut aikuiset eivät "osaa" niellä lääkkeitä?
Selittäkää te, joille tämä on haasteellista. Itse saisin nieltyä vaikka kourallisen puolen desilitran vesilasillisen avulla, joten en pysty kuvittelemaan sellaista, että en osaisi niellä niitä.
Kommentit (64)
Voi johtua siitä, että ylipäätään juominen ei tapahdu normaalisti vaan samalla tavalla, kuin vauva juo (ns. ryystämällä/imemällä). Jos on esimerkiksi käytetty pitkään nokkamukia, voi jäädä tämä kehittymättömämpi tapa juoda. Tällöin on vaikea saada nieltyä pillereitä nesteen mukana.
Ei haittaa millään tavalla elämää muuten, mutta yleensä 1dl juominen kestää tälläisellä ihmisellä kauemmin vrt tavallisesti juovalla.
Ahtaat paikat kurkussa ja voimakas yökkäysrefleksi.
Minä voin ottaa tarvittaessa Buranan tms. ilman vettä mutta yskänlääkettä tms. nestemäistä en saa nieltyä.
En pysty selittämään sitä. Joudun pilkkomaan ne ihan pieniksi. Jos yritän vaikkapa buranan saada alas sevei vain mene vaan jotenkin tulvii takaisin suuhun...
Miten joillain aikuisilla voi olla ahtaammat ylemmät hengitystiet? Siis aikuisilla? Ihan niinku kaikilta aikuisilta tarkistetaan tämä ennen leikkausta, miten niinku mahollista? Että ihan niinku aikuisilla? Oon elänyt patterin takana perähikiän takametissä, enkä oo tämmösestäkään niiku kuullu, että miten on mahdollista?
Voi siellä kurkussa olla ihan rakenteellistakin vikaa (ahtaus, limaisuus ym.), mutta luulen, että useimmilla on vain tullut kammo siitä, että pilleri jää suuhun pyörimään tai meinaa mennä väärään kurkkuun, eikä siksi uskalla nielaista sitä.
Itse osaan niellä pillerin, mutta niissä on paljon eroja. Liukas kapseli on huomattavasti helpompi niellä kuin karheapintainen tabletti, vaikka olisi pienikokoinenkin.
Mun mies ei osaa niellä pillereitä veden kanssa, ei vaikka miten yrittäisi. Jauhaa mieluummin leipää suussaan ja nielee sen kanssa kuin yrittäisi nesteen avulla.
Vierailija kirjoitti:
Miten joillain aikuisilla voi olla ahtaammat ylemmät hengitystiet? Siis aikuisilla? Ihan niinku kaikilta aikuisilta tarkistetaan tämä ennen leikkausta, miten niinku mahollista? Että ihan niinku aikuisilla? Oon elänyt patterin takana perähikiän takametissä, enkä oo tämmösestäkään niiku kuullu, että miten on mahdollista?
No, maailmassa monta on kummallista asiaa, se hämmästyttää kummastuttaa peräkihiän takametsän asukkia.
Ne on jänniä nuo nielut. Pullaa voi mennä niin että hoikempia hirvittää mutta yhtä tablettia ei saa nieltyä.
Auttaako jos sen kuvittelee pastilliksi? Ainoa ongelma oli yksi antibioottikuuri, ne maistui kuoleman pahalle.
Piti koittaa heittää kurkun perälle ja nielaista nopeasti. Kahdesta ensimmäisestä ehti makua kun alkaa liueta niin nopeasti.
Joskus lapsena joku iso antibioottikapseli jäi nieluun jumiin ja meinasin tukehtua. Siitä jäänyt kammo eli isoja karheita kapseleita en osaa niellä, vaan pitää vähintään puolittaa. Varmaan joku psyykkinen juttu, nielu vaan sulkeutuu kun yritän nielaista. Parhaimmillaan menee vettä henkeen ja kapseli pyörii kitalaessa yhä.
Mitä tarkoittaa "ei osaa niellä"?
En osaa niellä isohkoa tablettia siitä vain eli asetan sen mahdollisimman syvälle ja hörppään vettä päälle.
Riittääkö tämä osaamiseksi?
Eikö olekin hämmentävää, ap? Voin hämmentää sua vielä lisää kertomalla että mulla on myös rajoittunut leukojen liike, en saa suuta yhtä auki kuin useimmat. Tai siis sun kielellä en osaa avata suuta.
Minäkin pystyn nielaisemaan useamman lääkkeen samalla kertaa - olen niin tehnytkin silloin, kun söin useampaa lääkettä samaan aikaan.
Kai kyse on vain siitä, että jos sitä nielemistä miettii ja pelkää, niin siitä ei tule mitään. Lääke/lääkkeet täytyy pitää kevyesti kielen päällä, koska jos sen antaa vähänkään sulaa kielen päällä, se ei enää liu'u samalla tavalla kieleltä kurkkuun. Uskon, että tämä on se suurin syy, minkä takia joillakin ei tunnu nieleminen onnistuvan.
Eli lääke kevyesti suuhun, kulaus vettä ja nopea nielaisu, niin varmasti onnistuu!
Minulla on voimakas yökkäysrefleksi ja joskus tulee muutenkin sellainen, että suussa on ruokaa, mutta ei vain saa nielaistua. Kieli ei vain osaa ja tottele.
Minulle on muuten aikanaan hammaslääkäri sanonut, että nielaisen väärin, kuin vauvat. Se hankaloittaa myös hammaslääkärikäyntejä ja vaikuttaa purentaan. Kuulemma kielen pitäisi olla kitalaessa, mutta minulla se menee etuhampaisiin. Hammaslääkäri käski minun tietoisesti harjoitella kielen pitämistä kitalaessa, mutta en vieläkään oikein tajua, mitä tarkoitusta se palvelee. Jotenkin tuntuu, että kun nielaisen niin, ettei kieli ota hampaisiin, nielaisu jää jotenkin vajaaksi.
Syön pillerit muruina tai en syö ollenkaan. That´s it. Niihin voi tukehtua. Ja kyllä, jauhan muutenkin ruoan tosi pieneksi ennen nielaisua.
Vierailija kirjoitti:
Ne on jänniä nuo nielut. Pullaa voi mennä niin että hoikempia hirvittää mutta yhtä tablettia ei saa nieltyä.
Auttaako jos sen kuvittelee pastilliksi? Ainoa ongelma oli yksi antibioottikuuri, ne maistui kuoleman pahalle.
Piti koittaa heittää kurkun perälle ja nielaista nopeasti. Kahdesta ensimmäisestä ehti makua kun alkaa liueta niin nopeasti.
En minä pastillejakaan kokonaisena niele. Ja pullatkin pureskelen. Ihan eri asia joku pehmoiseksi purtu mössö kuin kova kapseli.
Meinaa jäädä jumiin kurkkuun, mutta kyllä sen alas saa.
Mulle tuli oksennuksen korvennus kurkkuun, kun pelkästään mietin jotain järkälemäistä tablettia.
Ihan kiva olla "osaamaton" ja sillä tavoin alempana, niitä jotka osaavat niellä.
Minulla on poikkeuksellisen isot risat ja voimakas yökkäysrefleksi. Jos laitan pillerin kielelle ja nielaisen, se ei todellakaan mene heti alas vaan jää pyörimään kurkkuun ja laukaisee oksennusrefleksin. Suullinen ruokaa on ihan eri asia, isompi määrä menee heti oikeaan osoitteeseen, se ei voi ikään kuin jäädä risojen sekaan. Olen kyllä kokeillut "normaalia" tapaa. Se on johtanut oksuun tai siihen, että noukin pillerin takaisin kurkusta. Minun on pakko työntää tabu niin syvälle kurkkuun kuin mahdollista ja juotava sekunnin sisällä vettä päälle. Ei voi mitään. 46 vuotta olen treenannut.
No en vaan osaa. Mun täytyy laittaa tabletti ihan tiettyyn paikkaan kielen takaosaan ja nielaista pienen nestemäärän kanssa. Jos yritän muulla tavoin, nielu puristuu kiinni ja pilleri jää suuhun pyörimään. Jos on useampia tabletteja, yksi kerrallaan. Tosin eipä ole juuri tullut eteen tilanteita, että tarvitsis useampaa pilleriä niellä kerralla, ja aika harvoin noita yksittäisiäkään.