Näin unta, jossa tulin uskoon :O
Siis en ole kristitty uskovainen, mutta tänään nukuin tavallista pidempään. Näin unta, jossa olin jossain herätyskristittyjen jumalanpalveluksessa, olin päätynyt sinne sattumalta paettuani joitakin miehiä (olen oikeassa elämässäni eronnut väkivaltaisesta miehestä).
Aluksi olin vähän ihmeissäni, minne olin päätynyt ja sitten se maallikkosaarnaaja tms. sanoi melkein joogaohjaajamaisesti, että "hengittäkää syvään ja antakaa pyhän hengen tulla itseenne". Ja hän toisti sen. Siinä unessa tein niin ja mulle tuli euforinen ja rakkaudentäyteinen olo ja tajusin tulleeni uskoon. Sitten heräsin ja tajusin, että kello oli juuri vähän yli 10 sunnuntaiaamuna.
Mitä ihmettä tämä on? En ole aiemmin käynyt näin. Please, kertokaa jotkut näkemyksiänne. Tämä juttu tosiaan tapahtui mulle tänään.
Kommentit (23)
Koko maailma, uskonnot ja muut ihmiset ovat tulpa. Googleta ja valaistu.
Tulit Uskoon ja nyt olet hämilläsi - onneksi olkoon - olet selvästi löytänyt seksuaalisuutesi!
Tässä on sellainen pikku sivujuonne, että tuli sellainen fiilis siitä unesta, että ihan kuin olisin ollut yhden uskovaisen läheiseni rukouksessa "mukana". Hän saattoi olla oikeastikin ko. hetkellä kirkossakin.
Mulla on sellainen yksi huolenaihe elämässäni, että hän saattaa rukoilla puolestani. Ehkä hän toivoo, että minustakin tulisi kristitty. Voin toki olla väärässä. Mutta rakastan sitä läheistäni, vaikka emme olekaan pariskunta. Mietin häntä todella usein ja mietin, missä hän saattaisi olla juuri sillä hetkellä. Oikeasti ikävöin häntä suuresti silloin, kun hän ei ole lähelläni. Kuulostaa ehkä oudolta, tiedän. :/
T. Ap
Vierailija kirjoitti:
Tulit Uskoon ja nyt olet hämilläsi - onneksi olkoon - olet selvästi löytänyt seksuaalisuutesi!
En ole kuitenkaan mies, eikä uneen liittynyt mitään sen tyyppistä touhua. :D Mutta kieltämättä seksuaali-identiteettini on aika hakusessa (epäilen, että läheiseni olisi rukoillut osin senkin takia).
T. Ap
Vierailija kirjoitti:
Koko maailma, uskonnot ja muut ihmiset ovat tulpa. Googleta ja valaistu.
Hyvä neuvo: vähennä pössyttelyäsi. THC runnoo jo aivoratojasi kasaan.
Olisi kiinnostavaa tietää, miltä se uskoon tuleminen ihan oikeasti tuntuu? Mulle se oli siinä unessa sellainen lähes orgastinen mielihyvän, onnen ja valaistumisen tunne ja halusin vain hetken velloa siinä onenntunteessa.
T. Ap
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Koko maailma, uskonnot ja muut ihmiset ovat tulpa. Googleta ja valaistu.
Hyvä neuvo: vähennä pössyttelyäsi. THC runnoo jo aivoratojasi kasaan.
On varmaan helpompaa ajatella että näkemykseni johtuisivat kemikaaleista?

AV taas voimissaan. :D Kukaan ei vastaa alkuperäiseen kysymykseen.
Aivan karmeita painajaisia olivat tuollaiset unet, missä mielikuvitusolennot käännyttävät. Kannattaa harkita tehokkaita unilääkkeitä tai kunnon puudutusta alkoholilla.
Vierailija kirjoitti:
Aivan karmeita painajaisia olivat tuollaiset unet, missä mielikuvitusolennot käännyttävät. Kannattaa harkita tehokkaita unilääkkeitä tai kunnon puudutusta alkoholilla.
Siis se henkilö oli ihminen siinä unessa. Ja kukapa voi olla varma siitäkään, että Jumalaa EI olisi olemassa.
Vierailija kirjoitti:
Koko maailma, uskonnot ja muut ihmiset ovat tulpa. Googleta ja valaistu.
Vierailija kirjoitti:
Aivan karmeita painajaisia olivat tuollaiset unet, missä mielikuvitusolennot käännyttävät. Kannattaa harkita tehokkaita unilääkkeitä tai kunnon puudutusta alkoholilla.
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Koko maailma, uskonnot ja muut ihmiset ovat tulpa. Googleta ja valaistu.
Hyvä neuvo: vähennä pössyttelyäsi. THC runnoo jo aivoratojasi kasaan.
On varmaan helpompaa ajatella että näkemykseni johtuisivat kemikaaleista?
AV taas voimissaan. :D Kukaan ei vastaa alkuperäiseen kysymykseen.
Vierailija kirjoitti:
Tulit Uskoon ja nyt olet hämilläsi - onneksi olkoon - olet selvästi löytänyt seksuaalisuutesi!
Vierailija kirjoitti:
vielä ne ap,n housut vapajaa.
? :D
Mutta kiinnostaisi vielä kuulla näkökulmia aiheesta.
Koska sinulla oli hyvä olo unessasi, kyseessä oli niin sanottu toiveuni: haluat eroon ahdistuksesta (sinua takaa-ajavat miehet) ja haluaisit myös kokea onnea ja rauhaa (se tunne, jonka koit). Tapa, jolla saavutit tuon tunteen (hyväksyit sen, että saat olla onnellinen ilman mitään suorituksia) voi olla viite johonkin.
Vierailija kirjoitti:
Olisi kiinnostavaa tietää, miltä se uskoon tuleminen ihan oikeasti tuntuu? Mulle se oli siinä unessa sellainen lähes orgastinen mielihyvän, onnen ja valaistumisen tunne ja halusin vain hetken velloa siinä onenntunteessa.
T. Ap
En tiedä "uskoon tulemisesta", kun minut on kasvatettu maltilliseksi kristityksi, mutta eräs pappi kuvaili uskonnollisen hetken tuntemusta sellaiseksi kuin olisi (ihan) pikkuisen nousuhuppelissa. Minusta se oli osuvasti sanottu. Lämmin tunne.
Karismaattista johtajaa kuunnellessa on todettu ihmisten aivoissa tapahtuvan seuraava ilmiö. Aivojen otsalohkon se osa jossa kriittinen ajattelu tapahtuu, lopettaa toimintansa. Ihmisistä tämä on näköjään erittäin hyvä olon tuottava kokemus.
Evoluutio on saanut ihmiset ja varmaankin muut kädelliset nauttimaan siitä että uhraavat yksilöllisen ajattelunsa johtajalle. Tämä on tietenkin saanut aikaan suurten joukkojen yhteistoiminnan, mutta vaikuttaa omasta mielestäni hiukan ikävältä ilmiöltä.
Samoja fiiliksiä voi kokea uskonnollisissa kokoontumisissa, rock-konseteissa, verkostomarkkinoijan hölöttäessä, puoluekokouksissa, ym.
Esim. Slush- tapahtuman osallistujat ovat hyvä esimerkki tästä joukkohurmoksen voimasta.
Mietin tässä, että onko joku tullut oikeastikin uskoon unen kautta vai miten? Olen vähän sellainen yliluonnollisiakin merkityksiä pohtiva tapaus, vaikka olenkin todella tiedeuskovainen muuten.