Kun asiat menivätkin hyvin. Elämäni vain loksahti paikoilleen ja olen kiitollinen kaiken vaikean jälkeen.

Ihana kuulla, että elämä voi kääntyä hyvinkin päin.

Ihana teksti. Itse uiskentelen tällä hetkellä tosi syvissä vesissä, ja tuntuu että mitään ulospääsyä ei ole. Elämänilo on kokonaan kadonnut :,( mulla myös taustalla vaikeat lapsuusolosuhteet, alkoholismia ja nyt pari kuukautta sitten tullut avioero. Kiitos kun jaoit tarinasi.

Tsemppiä! Sinä ansaitset vain hyvää, menneisyytesi ei määrittele sinua, eivätkä vanhempiesi huonot valinnat. Sinä rakennat oman tulevaisuutesi joka kirjoittamasi perusteella vaikuttaa todella hyvältä. Onnea elämään, kaikesta voi selvitä <3

Minulla on ollut samanlainen lapsuus, aikuisena paska jatkui lapsettomuuden ja konkurssin myötä. Nyt viimeisen vuoden aikana talous on tasapainossa ja olen raskaana. Koko ajan pelottaa millon kaikki romahtaa, koska eihän minulla koskaan mene hyvin. Miten näistä ajatuksista pääsee eroon? Varsinkin hyväksikäyttö ja väkivalta lapsuudesta tulee koko ajan mieleen nyt oman lapsen myötä :(

<3

Minä itsekin pelkään, että joku päivä hiljalleen kaikki tämä mitä olen saanut uudelleen rakennettua niin sortuu pikku hiljaa.

Jostain syystä kuitenkin uskon jonkinlaiseen tarkoitukseen ja kohtaloon. Sen verran sattumia käynyt. Eli elämä kantaa kyllä, se täytyy vain ottaa vastaan mitä tuleekin.

Ajatella asioita eikä paeta totuutta addiktioihin.

Lopulta huonotkin asiat ymmärtää myöhemmin opeiksi. Itseasiassa sanontani onkin, ettei mitään niin pahaa, ettei jotain hyvääkin.

Minäkin pelkään siis mutta tulee mitä tulee. Pakko käsitellä ja pitää jalat maassa. Mennä vain eteenpäin ja kunhan ei anna periksi.

Muistaa itkeä ja antaa luvan surra niin sekin helpottaa. Kun asioista puhuu niin se helpottaa taakkaa valtavasti.

Kun aloin käsittelemään asioita niin se oli tuskaa, oikeasti pahaa oloa ja kipua sisällä.

Mutta koska en edes yrittänyt enää paeta sitä vaan kohtasin ja huusin tuskaa pois niin voin paremmin. Se myös pisti ajattelemaan.

Rakkaus ja kiitollisuus elämää kohtaan on joka päivä läsnä nykyään vaikka huonoja päiviä on myös.

Olen myös kiitollinen siitä, että koin tämän kaiken parikymppisenä. Minulla riittää aikaa vielä ymmärtää paljon ja auttaa muita ihmisiä tulevaisuudessa toivon mukaan.

Kiitos muuten vastanneille!

Mukava jakaa kokemuksia ja tunteita.

Ap

Olen varmaan huomattavasti vanhempi kuin te, jotka jaatte samat kokemukset keskenänne. Olen itse nähnyt joitakin kertoja vaiheita, joissa kaikki on paremmin. Ja toisaalta ihmetellyt sitä, miten usko on kerta toisensa jälkeen horjunut, pelot ja ahdistus on vallanneet pään. Lopulta tajusin, että syy on se, ettei tapa kokea torjuntaa ja hylkäystä ole hävinnyt sieltä taustalta mihinkään. Ja, että lopulta kaikessa (eteen tulevassa) joutuu pitkin elämää kohtaamaan niitä tilanteita. Olennaisinta on se, miten reagoin noissa tilanteissa. Tämä reagointityyli on nykyään olennaisempi, kuin se miten koen em. tilanteita, jotka eivät elämästä lopu. Tajusin tämän tosi myöhään. Halusin vain antaa ajattelemisenaihetta.

Olen kanssa selvinnyt vaikeista ajoista. Hiljalleen elämään alkoi palautua hyviä ja mukavia asioita. Toki pelkään myös välillä, että romahtaako kohta kaikki, mutta jollain tavalla olen hyväksynyt että elämään kuuluu niin kipu kuin ilo. Ap kirjoitti hyvin, kuinka pitää itkeä ja surra. Tässä on tärkeä avain ollut myös omalla kohdallani. Ahdistus ja katkeruuden tunteet hälvenevät kun antaa itselleen luvan surra asioita, jotka ovat sattuneet. Teen tätä edelleen. Toinen avain on oma yrittäminen, vaikka jossain vaiheessa tuntui varsinaiselta rimpuilulta käydä esim. harrastuksissa tai kylässä jonkun luona, niin lopulta se on alkanut tuottamaan enemmän mielihyvää kuin ahdistusta. Samoin löysin myös työn, josta tykkään. Välillä ihmettelen itsekin, kun mietin lapsuuttani ja aikuisena tapahtuneita vastoinkäymisiä, miten on mahdollista olla tänä päivänä näin onnellinen. 

Kiitos, kun jaoit tarinasi ap. 

Vierailija kirjoitti:

Minä itsekin pelkään, että joku päivä hiljalleen kaikki tämä mitä olen saanut uudelleen rakennettua niin sortuu pikku hiljaa.

Jostain syystä kuitenkin uskon jonkinlaiseen tarkoitukseen ja kohtaloon. Sen verran sattumia käynyt. Eli elämä kantaa kyllä, se täytyy vain ottaa vastaan mitä tuleekin.

Ajatella asioita eikä paeta totuutta addiktioihin.

Lopulta huonotkin asiat ymmärtää myöhemmin opeiksi. Itseasiassa sanontani onkin, ettei mitään niin pahaa, ettei jotain hyvääkin.

Minäkin pelkään siis mutta tulee mitä tulee. Pakko käsitellä ja pitää jalat maassa. Mennä vain eteenpäin ja kunhan ei anna periksi.

Muistaa itkeä ja antaa luvan surra niin sekin helpottaa. Kun asioista puhuu niin se helpottaa taakkaa valtavasti.

Kun aloin käsittelemään asioita niin se oli tuskaa, oikeasti pahaa oloa ja kipua sisällä.

Mutta koska en edes yrittänyt enää paeta sitä vaan kohtasin ja huusin tuskaa pois niin voin paremmin. Se myös pisti ajattelemaan.

Rakkaus ja kiitollisuus elämää kohtaan on joka päivä läsnä nykyään vaikka huonoja päiviä on myös.

Olen myös kiitollinen siitä, että koin tämän kaiken parikymppisenä. Minulla riittää aikaa vielä ymmärtää paljon ja auttaa muita ihmisiä tulevaisuudessa toivon mukaan.

Kiitos muuten vastanneille!

Mukava jakaa kokemuksia ja tunteita.

Ap

Älä pelkää, niin ei tule käymään! Olet rohkea ja vahva. Ja nyt kun olet kokemuksen kautta oppinut että asiat voivat aina järjestyä ja itse voit vaikuttaa paljonkin omalla sinnikkyydellä, asenteella ja ottamalla vastaan tarjottu apu niin selviät tulevaisuudessa mistä tahansa vastoinkäymisistä. Sanonta "se mikä ei tapa vahvistaa" on totta.

Kiitos ap kun jaoit kokemukseksi. Se antaa toivoa monelle jolla sitä ei tällä hetkellä ole. Kaikkea hyvää sinulle!

Kiitos, että jaat tarinasi täällä. 

Menneen ei tarvitse määritellä tätä päivää ja tulevia päiviä. Sureminen on luonnollista, mutta nyt voit itse tehdä valinnan jäätkö murehtimaan menneitä ikävyyksiä. Elämässä tulee vastaan jatkossakin vaikeita tilanteita, jolloin tuntuu, että kaikki romahtaa. Ja tulee paljon pieniä ilon ja onnenkin hetkiä, se on aivan varmaa. Elämä kantaa.  Olin pitkään katkera vanhemmilleni ja surin omaa menetettyä lapsuuttani, jonka kauheuden tajusin vasta hiljalleen aikuisena, kun näin millaista on normaali perhe-elämä.

<3

up

Vierailija kirjoitti:

up

Tuhkimo kirjoitti:

Minulla on ollut samanlainen lapsuus, aikuisena paska jatkui lapsettomuuden ja konkurssin myötä. Nyt viimeisen vuoden aikana talous on tasapainossa ja olen raskaana. Koko ajan pelottaa millon kaikki romahtaa, koska eihän minulla koskaan mene hyvin. Miten näistä ajatuksista pääsee eroon? Varsinkin hyväksikäyttö ja väkivalta lapsuudesta tulee koko ajan mieleen nyt oman lapsen myötä :(

Itse oon kokenut, ja se tuli myös esille ap:n toisessa kirjoituksessa, että itseä kuormittaneet asiat on päästävä purkamaan. Se on se apu asioihin. Jos niitä ei saa purettua, niin mikä tajansa "apu" on kuin mykkää lässytystä kuurolle, ei auta mitään. Mutta missä asiansa saa purettua, siinäpä onkin tuhannen taalan kysymys, kun nykyinen terapiamaailmakin on mitä on. Ihmisen kehotetaan vaan itse ottamaan vastuu, ketään ei kiinnosta olla kipeiden kokeusten vastaanottajana, kun palikat eli osaaminen puuttuu. Niiltä terapeuteilta siis. Ja yksin voi olla joskus liiannvaikea toipua, ja purkaa asioita, koska ne on saatava jonkun avulla ongittua ylös, jos ne satuttaneet asiat on joutunut hautamaan ydinjätteenä peruskallion uumeniin.

Ja itseä ei ainakaan auta purkamaan jokin tyynyn hakkaaminen tai metsissä huutelu.

Vierailija kirjoitti:

Lapsuus oli kammottava. Hylkäämistä ja päihteitä suurimmaksi osaksi vanhempien puolelta. Myös koin seksuaalista hyväksikäyttöä.

Heillä oli rankkaa joten en enää tuomitse kovin rankasti. Harmittaa vain, kun niistä ei koskaan opittu mitä kaikkea alkoholi pilasi.

He siis juovat edelleen ja terveys on mennyt.

Olemme kuitenkin väleissä ja toivon sydämestäni että elämä kohtelisi heitä hyvin.

Perheemme eli surullisessa kuplassa mihin ketään ei päästetty auttamaan. Äitini ei antanut, osasi esittää asiat hyvin ulkopuoliselle verkostolle ja pyyhkiä kaiken maton alle.

Me lapset pidimme toisiamme huolta kuitenkin ja saimme kyllä ruokaa, ulkoapäin kaikki oli kyllä hyvin.

Myöhemmin kuitenkin kun kotona meno oli sairasta, väkivaltaa, huutoa, itkua, riitaa. Oli todella ahdistavaa niin minäkin menin huonolle polulle pikkuhiljaa. Aloin ensin varastelemaan ja sairastuin syömishäiriöön.

Aloin juomaan jo varhaisteininä, alkoholisoiduin, menin uuteen kaveripiiriin, annoin miesten hyväksikäyttää kun en osannut puolustaa itseäni saatika arvostaa. En tiennyt miten minua pitäisi kohdella.

Varastelin ja join. Loppuen lopuksi olin suhteessa väkivaltaisen manipuloijan kanssa.

Sairastuin elämäni toisen kerran syömishäiriöön, itsetuntoni oli täysin olematon, olin lukossa ja ahdistunut. Olin melkein eloton. Äidillä oli myös mies joka pahoinpiteli meitä. Tai välillä he pahoinpitelivät minua yhdessä.

Olin hänestä huolissani enkä pystynyt käymään koulua sillä he ryyppäsivät myös yöt.

Muutin alaikäisenä yksin asumaan kun kotona väkivalta oli liikaa.

Jatkoin sekoilua, suhdetta ja halusin kuolla.

Koulusta sain melkein kenkää ja luottotiedot menivät. Olin yrittänyt itsemurhaa ja tällä kertaa halusin sen olevan viimeinen yritys ja olin päättänyt milloin sen teen.

Olin aina kiltti ja kaduin monia asioita mitä tein. Nyt olen ymmärtänyt elämästä paljon ja olen kiitollinen kaikesta mitä on tapahtunut.

Sen jälkeen kun päätin etten jaksa enää, niin elämäni sai uuden suunnan. Sain täysin käsittämättömän mahdollisuuden lähteä rakentamaan elämääni muualle. Tapasin erään ihmisen joka muutti elämäni tarjoamalla mahdollisuuden lähteä toiseen kaupunkiin.

Asiat ihan oikeasti loksahti paikoilleen. Sain työpaikan, sain asunnon.

Päätin antaa kaikkeni tälle mahdollisuudelle, mietin että joko saan elämäni kuntoon tai sitten en, tämä on ainoa mahdollisuus yrittää.

Tällä hetkellä voin paremmin varmaan kuin koskaan. Teen töitä hienossa firmassa ja minussa on paloa kehittyä koko ajan lisää.

Tunnen olevani osa perhettä ja kuuluvani tähän.

Olen maksanut ulosoton pois ja minulla on päämääriä. Olen kiinnostunut asioista ja löytänyt itsessäni uusia puolia.

Olen tavannut upeita ihmisiä ja tunnen itseni arvokkaaksi ja rakastetuksi.

Elämä on avannut paljon uusia ovia lyhyessä ajassa ja olen ymmärtänyt paljon asioita.

Vaikeaa on myös ollut mutta se kuuluu elämään ja olen käsitellyt paljon asioita.

Olen tehnyt töitä tämän kaiken eteen enkä voisi olla kiitollisempi.

Olen tavannut myös ihanan miehen ja nautin elämästäni.

En olisi ikimaailmassa uskonut että pääsen huonosta kierteestä, ahdistavasta ympäristöstä ja huonoista ihmissuhteista pois.

Tai saatika että minusta olisi ollut tähän kaikkeen mihin olen nyt päässyt.

Tietenkään elämäni ei ole täysin stressitöntä tai ruusuilla tanssimista mutta ei sen pidäkään olla. Opin elämästä koko ajan lisää ja selviän haasteista.

Ehkä jos joku kärsii vaikeasta elämäntilanteesta eikä näe ulospääsyä niin tekstini voi lohduttaa. Ikinä ei pidä luovuttaa.

Minun elämäni muuttui yhdessä päivässä.

Siis päätit ettet jaksa enää, ja kaikki muuttui. Teitkö mitään konkreettista vai vain päätit ettet jaksa enää?

Vierailija kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

Lapsuus oli kammottava. Hylkäämistä ja päihteitä suurimmaksi osaksi vanhempien puolelta. Myös koin seksuaalista hyväksikäyttöä.

Heillä oli rankkaa joten en enää tuomitse kovin rankasti. Harmittaa vain, kun niistä ei koskaan opittu mitä kaikkea alkoholi pilasi.

He siis juovat edelleen ja terveys on mennyt.

Olemme kuitenkin väleissä ja toivon sydämestäni että elämä kohtelisi heitä hyvin.

Perheemme eli surullisessa kuplassa mihin ketään ei päästetty auttamaan. Äitini ei antanut, osasi esittää asiat hyvin ulkopuoliselle verkostolle ja pyyhkiä kaiken maton alle.

Me lapset pidimme toisiamme huolta kuitenkin ja saimme kyllä ruokaa, ulkoapäin kaikki oli kyllä hyvin.

Myöhemmin kuitenkin kun kotona meno oli sairasta, väkivaltaa, huutoa, itkua, riitaa. Oli todella ahdistavaa niin minäkin menin huonolle polulle pikkuhiljaa. Aloin ensin varastelemaan ja sairastuin syömishäiriöön.

Aloin juomaan jo varhaisteininä, alkoholisoiduin, menin uuteen kaveripiiriin, annoin miesten hyväksikäyttää kun en osannut puolustaa itseäni saatika arvostaa. En tiennyt miten minua pitäisi kohdella.

Varastelin ja join. Loppuen lopuksi olin suhteessa väkivaltaisen manipuloijan kanssa.

Sairastuin elämäni toisen kerran syömishäiriöön, itsetuntoni oli täysin olematon, olin lukossa ja ahdistunut. Olin melkein eloton. Äidillä oli myös mies joka pahoinpiteli meitä. Tai välillä he pahoinpitelivät minua yhdessä.

Olin hänestä huolissani enkä pystynyt käymään koulua sillä he ryyppäsivät myös yöt.

Muutin alaikäisenä yksin asumaan kun kotona väkivalta oli liikaa.

Jatkoin sekoilua, suhdetta ja halusin kuolla.

Koulusta sain melkein kenkää ja luottotiedot menivät. Olin yrittänyt itsemurhaa ja tällä kertaa halusin sen olevan viimeinen yritys ja olin päättänyt milloin sen teen.

Olin aina kiltti ja kaduin monia asioita mitä tein. Nyt olen ymmärtänyt elämästä paljon ja olen kiitollinen kaikesta mitä on tapahtunut.

Sen jälkeen kun päätin etten jaksa enää, niin elämäni sai uuden suunnan. Sain täysin käsittämättömän mahdollisuuden lähteä rakentamaan elämääni muualle. Tapasin erään ihmisen joka muutti elämäni tarjoamalla mahdollisuuden lähteä toiseen kaupunkiin.

Asiat ihan oikeasti loksahti paikoilleen. Sain työpaikan, sain asunnon.

Päätin antaa kaikkeni tälle mahdollisuudelle, mietin että joko saan elämäni kuntoon tai sitten en, tämä on ainoa mahdollisuus yrittää.

Tällä hetkellä voin paremmin varmaan kuin koskaan. Teen töitä hienossa firmassa ja minussa on paloa kehittyä koko ajan lisää.

Tunnen olevani osa perhettä ja kuuluvani tähän.

Olen maksanut ulosoton pois ja minulla on päämääriä. Olen kiinnostunut asioista ja löytänyt itsessäni uusia puolia.

Olen tavannut upeita ihmisiä ja tunnen itseni arvokkaaksi ja rakastetuksi.

Elämä on avannut paljon uusia ovia lyhyessä ajassa ja olen ymmärtänyt paljon asioita.

Vaikeaa on myös ollut mutta se kuuluu elämään ja olen käsitellyt paljon asioita.

Olen tehnyt töitä tämän kaiken eteen enkä voisi olla kiitollisempi.

Olen tavannut myös ihanan miehen ja nautin elämästäni.

En olisi ikimaailmassa uskonut että pääsen huonosta kierteestä, ahdistavasta ympäristöstä ja huonoista ihmissuhteista pois.

Tai saatika että minusta olisi ollut tähän kaikkeen mihin olen nyt päässyt.

Tietenkään elämäni ei ole täysin stressitöntä tai ruusuilla tanssimista mutta ei sen pidäkään olla. Opin elämästä koko ajan lisää ja selviän haasteista.

Ehkä jos joku kärsii vaikeasta elämäntilanteesta eikä näe ulospääsyä niin tekstini voi lohduttaa. Ikinä ei pidä luovuttaa.

Minun elämäni muuttui yhdessä päivässä.

Siis päätit ettet jaksa enää, ja kaikki muuttui. Teitkö mitään konkreettista vai vain päätit ettet jaksa enää?

No periaatteessa tuhosin itseäni koko ajan.

Ryyppäsin hyvin paljon ja vaarallisia asioita tapahtui. Mietin jatkuvasti itsemurhaa.

Näin järkyttäviä painajaisia ja enkä syönyt. En siivonnut, en välittänyt mistään. Liikuin todella huonossa seurassa ja olin menettänyt elämästä lähes täysin otteeni. Yritin itsemurhaa lääkkeillä ja viinalla.

En onnistunut mutta se oli niin pelottava kokemus herätä siitä vielä, että kuukausia mietin miten tekisin sen toisin. Olin täysin valmis luovuttamaan. Hakkasin itseäni ja olin todella synkässä mielentilassa.

Päätin päivän ja mietin, että tämän asian jälkeen (oli tärkeä päivä missä minun piti olla mukana) minä pääsen tuskistani. En uskonut elämään tai itseeni lainkaan.

Tämä päivä kuitenkin muutti kaiken. Tapasin ihmisen joka antoi minulle mahdollisuuden ja hetken pohtimisen jälkeen ajattelin yrittää kun en kuitenkaan olisi hävinnyt mitään.

Ja sehän kannatti.

Nyt istun tässä onnellisena ja kiitollisena kaikesta kokemasta. Ilman työtä ja tuskaa tähän ei ole päästy senkään jälkeen kun otin mahdollisuuden vastaan.

On ollut heikkoja hetkiä mutta sen takia, että vasta jälkeenpäin kun olin ollut yksin jonkin aikaa niin käsittely alkoi ja olin tukehtua siihen tunnevyöryyn. Käytökseni myös muuttui ja luulin sekoavani, luulin todella että minulla on joku mielisairaus. Mutta se oli vain asioiden käsittelyä ja vaikka tätä en todellakaan kaikille suositele niin onneksi jättäydyin mielenterveystoimiston piiristä. Sain vaikka mitä diagnooseja ja lääkkeitä tarjottiin.

Vaikka tosiasiassa käsittelin tuskaani.

Selvisin ryhmien ja tuen avulla sekä omalla asenteella ja syventymällä asioihin. Yritin ymmärtää itseäni ja elämää ja luin paljon henkisestä kasvusta.

Pääsin niillä pitkälle. En varmasti ole vieläkään käsitellyt kaikkea tietenkään mutta pikkuhiljaa kun mieleni jälleen sallii niin jatkan.

Elämä on jatkuva prosessi ja henkistä kasvua, olen päättänyt ottaa vastaan kaiken ja tiedän ettei ole helppoa aina jatkossakaan. Mutta on aina huonojenkin kokemuksien jälkeen ihana tajuta asioiden tarkoitus ja mitä se opetti.

Ap

up

Vierailija kirjoitti:

Lapsuus oli kammottava. Hylkäämistä ja päihteitä suurimmaksi osaksi vanhempien puolelta. Myös koin seksuaalista hyväksikäyttöä.

Heillä oli rankkaa joten en enää tuomitse kovin rankasti. Harmittaa vain, kun niistä ei koskaan opittu mitä kaikkea alkoholi pilasi.

He siis juovat edelleen ja terveys on mennyt.

Olemme kuitenkin väleissä ja toivon sydämestäni että elämä kohtelisi heitä hyvin.

Perheemme eli surullisessa kuplassa mihin ketään ei päästetty auttamaan. Äitini ei antanut, osasi esittää asiat hyvin ulkopuoliselle verkostolle ja pyyhkiä kaiken maton alle.

Me lapset pidimme toisiamme huolta kuitenkin ja saimme kyllä ruokaa, ulkoapäin kaikki oli kyllä hyvin.

Myöhemmin kuitenkin kun kotona meno oli sairasta, väkivaltaa, huutoa, itkua, riitaa. Oli todella ahdistavaa niin minäkin menin huonolle polulle pikkuhiljaa. Aloin ensin varastelemaan ja sairastuin syömishäiriöön.

Aloin juomaan jo varhaisteininä, alkoholisoiduin, menin uuteen kaveripiiriin, annoin miesten hyväksikäyttää kun en osannut puolustaa itseäni saatika arvostaa. En tiennyt miten minua pitäisi kohdella.

Varastelin ja join. Loppuen lopuksi olin suhteessa väkivaltaisen manipuloijan kanssa.

Sairastuin elämäni toisen kerran syömishäiriöön, itsetuntoni oli täysin olematon, olin lukossa ja ahdistunut. Olin melkein eloton. Äidillä oli myös mies joka pahoinpiteli meitä. Tai välillä he pahoinpitelivät minua yhdessä.

Olin hänestä huolissani enkä pystynyt käymään koulua sillä he ryyppäsivät myös yöt.

Muutin alaikäisenä yksin asumaan kun kotona väkivalta oli liikaa.

Jatkoin sekoilua, suhdetta ja halusin kuolla.

Koulusta sain melkein kenkää ja luottotiedot menivät. Olin yrittänyt itsemurhaa ja tällä kertaa halusin sen olevan viimeinen yritys ja olin päättänyt milloin sen teen.

Olin aina kiltti ja kaduin monia asioita mitä tein. Nyt olen ymmärtänyt elämästä paljon ja olen kiitollinen kaikesta mitä on tapahtunut.

Sen jälkeen kun päätin etten jaksa enää, niin elämäni sai uuden suunnan. Sain täysin käsittämättömän mahdollisuuden lähteä rakentamaan elämääni muualle. Tapasin erään ihmisen joka muutti elämäni tarjoamalla mahdollisuuden lähteä toiseen kaupunkiin.

Asiat ihan oikeasti loksahti paikoilleen. Sain työpaikan, sain asunnon.

Päätin antaa kaikkeni tälle mahdollisuudelle, mietin että joko saan elämäni kuntoon tai sitten en, tämä on ainoa mahdollisuus yrittää.

Tällä hetkellä voin paremmin varmaan kuin koskaan. Teen töitä hienossa firmassa ja minussa on paloa kehittyä koko ajan lisää.

Tunnen olevani osa perhettä ja kuuluvani tähän.

Olen maksanut ulosoton pois ja minulla on päämääriä. Olen kiinnostunut asioista ja löytänyt itsessäni uusia puolia.

Olen tavannut upeita ihmisiä ja tunnen itseni arvokkaaksi ja rakastetuksi.

Elämä on avannut paljon uusia ovia lyhyessä ajassa ja olen ymmärtänyt paljon asioita.

Vaikeaa on myös ollut mutta se kuuluu elämään ja olen käsitellyt paljon asioita.

Olen tehnyt töitä tämän kaiken eteen enkä voisi olla kiitollisempi.

Olen tavannut myös ihanan miehen ja nautin elämästäni.

En olisi ikimaailmassa uskonut että pääsen huonosta kierteestä, ahdistavasta ympäristöstä ja huonoista ihmissuhteista pois.

Tai saatika että minusta olisi ollut tähän kaikkeen mihin olen nyt päässyt.

Tietenkään elämäni ei ole täysin stressitöntä tai ruusuilla tanssimista mutta ei sen pidäkään olla. Opin elämästä koko ajan lisää ja selviän haasteista.

Ehkä jos joku kärsii vaikeasta elämäntilanteesta eikä näe ulospääsyä niin tekstini voi lohduttaa. Ikinä ei pidä luovuttaa.

Minun elämäni muuttui yhdessä päivässä.

Hyvää jatkoa ja siunausta.

Naisille tuo täydestä kurjuudesta nouseminen on helpompaa kuin miehille, koska naisiin suhtaudutaan empaattisemmin ja he saavat parisuhteen helpommin.  Naiset eivät edes ymmärrä miten paljon helpommalla pääsevät.