Miten suhtautua nuoreen (16 v) ihmiseen joka on kuolemassa syöpään?

Mitä enemmän ajattelen asiaa, sitä enemmän masennun. Olisiko paha jos vaan näyttäisin tunteeni ja puhuisin miten hirveän masentava tilanne on? Vai pitäisikö esittää positiivisempaa vaikkei tunnu siltä? ap.

Älä esitä mitään, mutta yritä olla neutraali. Kuuntele, jos haluaa puhua. Tärkeintähän on, että tapaat. Jotkut osoittavat sen, etteivät osaa suhtautua, pysymällä pois.

No et nyt ainakaan puhu "masentavasta tilanteesta". Voit sanoa suoraan, että olet surullinen, että hän sairastui. Mutta älä ainakaan mainosta, mistä kaikesta hän jää elämässä paitsi tai päivittele tyyliin "nuori ihminen ja tällainen tragedia blaa blaa". Toisaalta sellainen hössöttävä yltiöpositiivisuus tuntuu feikiltä ja jopa loukkaavalta. Suhtaudu häneen, kuin kehen tahansa ihmiseen kuuluu suhtautua, ystävällisesti ja positiivisesti tämän hetken hyviin puoliin keskittyen.

Sanoisin, että pidä itsestäsikin huolta. Älä anna tämän asian stressata ja sairastuttaa sinua. Toki voit itkeä ja näyttää tunteesi, mutta toisaalta voit yrittää pitää hänet hyvällä tuulella. Vie kivoihin paikkoihin, osta jotain hänen herkkuaan, katso hauska elokuva yhdessä.

Vierailija kirjoitti:

Mitä enemmän ajattelen asiaa, sitä enemmän masennun. Olisiko paha jos vaan näyttäisin tunteeni ja puhuisin miten hirveän masentava tilanne on? Vai pitäisikö esittää positiivisempaa vaikkei tunnu siltä? ap.

Älä missään tapauksessa kaada omaa pahaa oloasi kuolevan nuoren ja hänen perheensä niskaan! Heillä on jo ihan tarpeeksi murhetta muutenkin.

En tiedä, miten suhtautuisin. Oman äitini kanssa se oli helpompaa, sillä pystyimme muistelemaan elettyä elämää ja asioita, joita hän oli ehtinyt tehdä. Mitään ei jäänyt ns. kesken. Noin nuoren kanssa se ei ole mahdollista. Ainakaan samalla tavalla. Mutta en kyllä lähtisi purkamaan omaa masentunutta ajatteluani hänelle. Miksi pitäisi? Kun nuorella on huono päivä ja häntä masentaa, niin mun mielestä voisi sanoa, että se on täysin luonnollista ja ymmärrettävää. Että totta kai hän saa olla surullinen tilanteesta. Ts. ymmärtää nuoren tunnetiloja. Terminaalivaiheeseen kuuluu lisääntyvä masennus ja alakuloiset päivät.

En hyvänen aika rupeaisikaan tilittämään jotain että voi voi kun on nuori ihminen ja jää elämä elämättä jne. Meinaan vaan, että miten paljon kuuluisi esittää positiivisempaa. Tänään kun olen ajatellut häntä ja hänen perheensä tilannetta, olen ollut koko ajan naama pitkänä ja huokailen. En jaksa edes vastata puhelimeen jos joku soittaa. Välillä vaan sanon yksin ääneen "hirveä tilanne, ei voi muuta sanoa" tms. Masentaa. Jotenkinhan se tapaaminen sitten vain menee. ap.

Vierailija kirjoitti:

En hyvänen aika rupeaisikaan tilittämään jotain että voi voi kun on nuori ihminen ja jää elämä elämättä jne. Meinaan vaan, että miten paljon kuuluisi esittää positiivisempaa. Tänään kun olen ajatellut häntä ja hänen perheensä tilannetta, olen ollut koko ajan naama pitkänä ja huokailen. En jaksa edes vastata puhelimeen jos joku soittaa. Välillä vaan sanon yksin ääneen "hirveä tilanne, ei voi muuta sanoa" tms. Masentaa. Jotenkinhan se tapaaminen sitten vain menee. ap.

Niin no, sinulla on vaikeaa, mutta silti tsemppaisin tapaamista varten olemuksen ainakin neutraaliksi. Jos menet masistelemaan, lisäät perheen ja nuoren taakkaa.

Ei todellakaam lisätä perheen murheita masispuheilla ja päivittelyillä. Sinun velvollisuutesi on tukea ja tsempata. Mitä ikinä koetkin, perheellä on takuulla vaikeampaa.

Jos olet naama näkkärillä, älä tule paikalle.

T. Pikkupotilaan äiti

Paras ohje on, että kuuntele mitä toinen sanoo. Osoita myötätuntoa, mutta älä tee toisesta lohduttajaasi. Kuolevan tehtävä ei ole lohduttaa toisia.

Vierailija kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

En hyvänen aika rupeaisikaan tilittämään jotain että voi voi kun on nuori ihminen ja jää elämä elämättä jne. Meinaan vaan, että miten paljon kuuluisi esittää positiivisempaa. Tänään kun olen ajatellut häntä ja hänen perheensä tilannetta, olen ollut koko ajan naama pitkänä ja huokailen. En jaksa edes vastata puhelimeen jos joku soittaa. Välillä vaan sanon yksin ääneen "hirveä tilanne, ei voi muuta sanoa" tms. Masentaa. Jotenkinhan se tapaaminen sitten vain menee. ap.

Niin no, sinulla on vaikeaa, mutta silti tsemppaisin tapaamista varten olemuksen ainakin neutraaliksi. Jos menet masistelemaan, lisäät perheen ja nuoren taakkaa.

En ajattele sitä että minulla on hirveä tilanne vaan en käsitä miten tähän pitäisi suhtautua. Muistutan itseäni siitä että hyviä hetkiäkin on kun hänellä ei ole kipuja, mutta sitten tulee mieleen taas kaiken toivottomuus ja lähestyvä loppu. Joo, aion tsempata heitä varten. ap.

Traagista tietenkin tuo ja tuollainen kohtalo.

Jos tapaat häntä vain silloin tällöin, niin jos hän yleensäkään  jaksaa vielä olla kiinnostunut jostain,niin ehkä voisit viedä hänelle jotain josta tiedät hänen pitävän tms. ja hymyillä hänelle rohkaisevasti. 

Parempi kun et kuitenkaan yritä mitään sen kummempaa.

Voi itku mikä kohtalo. Kyllä elämä on julmaa ja hiton epäoikeudenmukaista. Itkettää kun itsellä kolme teiniä....

Kuolevaa tuskin lohduttaa seura joka vain murehtii kuolemista vaan ennemmin seura josta on iloa ja piristystä niiksi päiviksi joita on jäljellä. Hän ei ole vielä kuollut.

Vierailija kirjoitti:

Nuori ihminen on tuttavaperheen nuori. Tapaan häntä välillä. Hänen sairautensa on ns. terminaalivaiheessa. Hän on kuolemassa. Nuori on itse positiivinen, mutta välillä asenne romahtaa ja hän on surullinen ja masentunut. Haen "oikeaa" suhtautumista, mutta en tiedä mikä se olisi. Tilanne masentaa minua, mutta koen etten voi olla masentunut kun hän itse selvästi yrittää olla positiivinen. Kertokaa ajatuksianne.

Tähän minäkin haluaisin neuvoja. Entä kun kyse on vähän vanhemmasta, 35+ eli ei enää lapsesta mutta nuoresta ihmisestä kuitenkin. Kun kuulemma pahin kysymys on että "miten olet voinut"? - eli miksi tämä on pahin kysymys? Kertokaa mulle moukalle etten pahenna tilannetta lisää päästämällä sammakkoa suustani. En oikein osaa muuta kuin kysyä vointia mutta kun juuri sitä ei saa kysyä ;(  todella sanattomaksi vetää nämä tilanteet ja yleensä jauhankin ihan niitä näitä, kierrän aihetta, ja jos potilas ei ota itse asiaa puheeksi (monesti ei ota) niin onko se sen merkki ettei jaksa siitä puhua?

Vierailija kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

Nuori ihminen on tuttavaperheen nuori. Tapaan häntä välillä. Hänen sairautensa on ns. terminaalivaiheessa. Hän on kuolemassa. Nuori on itse positiivinen, mutta välillä asenne romahtaa ja hän on surullinen ja masentunut. Haen "oikeaa" suhtautumista, mutta en tiedä mikä se olisi. Tilanne masentaa minua, mutta koen etten voi olla masentunut kun hän itse selvästi yrittää olla positiivinen. Kertokaa ajatuksianne.

Tähän minäkin haluaisin neuvoja. Entä kun kyse on vähän vanhemmasta, 35+ eli ei enää lapsesta mutta nuoresta ihmisestä kuitenkin. Kun kuulemma pahin kysymys on että "miten olet voinut"? - eli miksi tämä on pahin kysymys? Kertokaa mulle moukalle etten pahenna tilannetta lisää päästämällä sammakkoa suustani. En oikein osaa muuta kuin kysyä vointia mutta kun juuri sitä ei saa kysyä ;(  todella sanattomaksi vetää nämä tilanteet ja yleensä jauhankin ihan niitä näitä, kierrän aihetta, ja jos potilas ei ota itse asiaa puheeksi (monesti ei ota) niin onko se sen merkki ettei jaksa siitä puhua?

Se vointi-kysely on siksi huono idea, että sairas joutuu vastailemaan siihen jatkuvasti. Se vie sairaan ajatukset taas omaan surkeaan oloonsa. Jos saat sairaan nauramaan vaikkapa omille kommelluksillesi, se on parasta.