Halusin olla menestyvä ja onnellinen elämässä.

Tuntuu pahalta kun lukee tiettyjä blogeja ja elämä tuntuu niissä täydelliseltä..kun itse joutuu laskemaan riittääkö rahat ruokaan ja laskuihin.

ap

Eikö kaikki toivo?

Joopa joo. Tuttua. Nyt on kolmas pitkä sairaslomajakso masennuksen takia menossa. Itse asiassa lääkitys pitää mielialan säällisenä, mutta mikään moralisointi, ryhtiliike tai pahantahoisten ihmisten väheksyntä ei vähennä väsymystä eikä ajoittaista apaattisuutta.

Lääkäri kysyi, että aionko palata työelämään. Hämmästyin. Luulin, että masennuksen takia työkyvyttömyyseläkkeelle pääsevät tai joutuvat ne, joilla on takanaan monta sairaalajaksoa, jotka eivät suoriudu edes suihkuun, ruokakaupasta puhumattakaan.

Lainaa on minullakin. Ja jos ei puolisoni maksaisi suurinta osaa menoistamme, olisin myös ulosotossa.

Olen yrittänyt ja kokeillut monta eri ammattia. Olen nukahdellut rattiin työmatkalla. Olen ollut sosiaalisissa ongelmissa työelämässä, koska en jaksa. Olen saanut potkut pätemättömyyteni vuoksi, vaikka olen yrittänyt. Minulla on korkeakoulututkintoja kahdelta alalta. En halua enää kouluun, eikä uuden tiedon omaksumiskykyni ole ennallaan.

Eniten sattuu haaveista ja toiveista luopuminen. Minulla on kyllä ihan kivoja harrastuksia, mutta suuret haaveet pitää nyt sitten tukahduttaa. Loppuelämä tulee olemaan melko joutavaa. Harrastukset ovat siis mukavia, mutta elämän todellinen sisältö tulisi siitä, että omalla työllään ja toiminnallaan elättäisi itsensä. Mutta ei. Kun ei, niin ei.

Mutta elän. Jopa joidenkin kiusaksi en suistu itsemurhaan enkä murru psyykkisesti lopullisesti, vaikka välillä nukun 16 tuntia vuorokaudessa ja mahaan ja päähän sattuu ja ramppaan vessassa puolen tunnin välein. Täällä ollaan!

Vierailija kirjoitti:

Joopa joo. Tuttua. Nyt on kolmas pitkä sairaslomajakso masennuksen takia menossa. Itse asiassa lääkitys pitää mielialan säällisenä, mutta mikään moralisointi, ryhtiliike tai pahantahoisten ihmisten väheksyntä ei vähennä väsymystä eikä ajoittaista apaattisuutta.

Lääkäri kysyi, että aionko palata työelämään. Hämmästyin. Luulin, että masennuksen takia työkyvyttömyyseläkkeelle pääsevät tai joutuvat ne, joilla on takanaan monta sairaalajaksoa, jotka eivät suoriudu edes suihkuun, ruokakaupasta puhumattakaan.

Lainaa on minullakin. Ja jos ei puolisoni maksaisi suurinta osaa menoistamme, olisin myös ulosotossa.

Olen yrittänyt ja kokeillut monta eri ammattia. Olen nukahdellut rattiin työmatkalla. Olen ollut sosiaalisissa ongelmissa työelämässä, koska en jaksa. Olen saanut potkut pätemättömyyteni vuoksi, vaikka olen yrittänyt. Minulla on korkeakoulututkintoja kahdelta alalta. En halua enää kouluun, eikä uuden tiedon omaksumiskykyni ole ennallaan.

Eniten sattuu haaveista ja toiveista luopuminen. Minulla on kyllä ihan kivoja harrastuksia, mutta suuret haaveet pitää nyt sitten tukahduttaa. Loppuelämä tulee olemaan melko joutavaa. Harrastukset ovat siis mukavia, mutta elämän todellinen sisältö tulisi siitä, että omalla työllään ja toiminnallaan elättäisi itsensä. Mutta ei. Kun ei, niin ei.

Mutta elän. Jopa joidenkin kiusaksi en suistu itsemurhaan enkä murru psyykkisesti lopullisesti, vaikka välillä nukun 16 tuntia vuorokaudessa ja mahaan ja päähän sattuu ja ramppaan vessassa puolen tunnin välein. Täällä ollaan!

Otan osaa. :( Sinullakin vaikeaa. Minulle ei koskaan ole eläkettä ehdotettu, diagnoosi aika paha ja terapiaa en ole saanut koskaan. En tiedä tosiaan mitä tehdä. Meillä lapsia joista pitäisi huolehtia ja huolehtisihan minä mutta rahat vähissä. Mies normaalipalkkainen mutta työmatkat vie rahat. Olen vaan niin umpikujassa. Ja eniten satuttaa ettei ole lapsille varaa ostaa kaikkea ja että unelmat kaatuu.

ap