Miksi pelkään viekäkin kovaäänistä nuorisoa, vaikka olen jo aikuinen! Ps olin kiusattuna teini iässä

Mulla on taipumusta samaan. Oon yrittänyt kaivella niitä traumoja auki.

Tuo on ihan tavallinen tunne. Suuri osa aikuisista olettaa nuorisotoimen olevan "pahoja" ja pelottavia. Tämä on ongelmana esim. kauppakeskuksissa, joissa aikuiset pelkäävät mennä kauppaan nuorison läpi.

Mua ei ole edes koulukiusattu, mutta huomaan koirien kanssa lenkillä ollessani olevani epäileväinen ja ottavani sellaisen vaistomaisen puollustuksen päälle, jos jotain huutelua tms. tapahtuisi, niin olisin ainakin valmiina.

T. N25

Sama täällä, mutta otan sen asenteen että ne on nykyään samanlaisia kiusaajia kuin mitä vanhempansa olivat teille ja minulle aikoinaan. Kotoansa opittua, eivät tiedä paremmasta. Heidän kaltaisensa äänekäs rupusakki pysyy rupusakkina, kärsikööt siitä. Minulla on paljon parempi elämä ja asun paremmalla alueella (vaikka satun joskus osumaan samoihin ostareihin) ja omat lapseni eivät koskaan käyttäytyisi kuten he.

Toisaalta noita kovaäänisiä rupusakkinuoria voisi sääliä mutta sääli on sairautta, eikä kaikkia ihmisiä tarvitse vaan ymmärtää ja ymmärtää lisää ihan tuonne maailman tappiin saakka.

Nuorison käytös todella töykeää ja röyhkeää tänä päivänä, etenkin tyttöjen

http://www.vauva.fi/keskustelu/2808138/olivatko-nama-mahdollisesti-niit…

Juu, sama juttu. En kylläkään pelkää nuoria sinänsä, jos käyttäytyvät normaalisti. Mitä itse olen nuorten kanssa tekemisissä, niin melkeinpä poikkeuksetta ovat kuitenkin, fiksuja, hyväkäytöksisiä ja mukavia vaikkakin tyypillisiä nuoria. Vaan kun jossain julkisella paikalla nuorisoporukka, varsinkin tytöt nauraa räkäisesti, niin ensimmäiseksi tulee mieleen, että nauravat mulle. Sitten tajuan, että nauravat jollekkin omalle jutulleen. Yleensä ainakin, eikä mua enää kauheesti liikuta vaikka nauraisivatkin mulle. Enemmänkin se on sellainen posttraumaattinen reaktio, jossa mut temmataan sekunnin murto-osaksi muistoihin yläasteen käytävälle.

Vaan kun sitä ilkkumista ja nauramista kuunteli päivästä toiseen muutaman vuoden just silloin, kun se "oma minä" kehittyi, niin se reaktio on kummasti iskostettu selkäytimeen.

En usko, että pääsen koskaan eroon tuosta. Eipä se oikein elämää haittaa, onneksi, se on vain ensimmäinen ajatus ja se hellittää heti, joten ei aiheuta edes suurempaa ahdistusta.

Jep, sama juttu mulla. Aivan naurettavaa, että yhä kolmikymppisenä pelkään ala-asteikäistenkin poikien porukoita, jotka hengaa pyörineen jossain kirjastojen ja ostareiden edessä. Ahistaa kävellä porukan läheltä, kun oon aina ihan varma, että nyt sieltä tulee sitä huutelua taas. Ei niille voi edes mitenkään järkevän nasevasti vastata, kun ne nauraa vaan takas tai lähtee ilkkuen karkuun. Oon saanu siis kuulla kouluaikana ala-asteelta lähtien huutelua, ja juurikin näiltä too-cool-for-school-porukoilta, erityisesti pojilta. Tyttöjen suhteen kyllä sama juttu, etenkin yläasteikäset tytöt jos kihertää lähellä porukassa, pelkään että ne nauraa mulle.

Juuri näin. Elämäni ahdistavin aika oli yläaste, jossa kovaääniset kovikset huutelivat täysin sensuroimatta hirveitä loukkauksia toisilleen, ja itselleni myös. Edelleenkin ahdistaa, ja pelkkä ajatus bussimatkasta teini-ikäisten huligaanien kanssa ahdistaa sitäkin enemmän. Menen autolla mieluummin, tai vaikka kävelemällä kuin millään koululaisia kuskaavalla arkibussilla.

Itse en ole joutunut edes kiusatuksi, mutta moni joutui koulussamme ja teinit olivat todella ilkeitä. Liikuin suosittujen tyttöjen kanssa joten kuulin sitä muiden haukkumista jatkuvasti. Ja teinejä ei voisi edes turpaan vetää kun ovat lapsia kuitenkin.

Minun äitini on 68v. ja eläkkeellä, siististi pukeutuva, ystävällinen ja ystävällisen näköinen nainen. Meni lähimarketiin niin marketin edessä oli lauma noin 9-11v. ikäisiä poikia joita äitini ei tuntenut, ja jotka huusivat hänelle että "Vanha h*ora-portto!" Siis miten rumaa!

Äitini järkyttyi, ja syystäkin. Sanoi että kasvatti omat lapsensa sentään hyvin. koska me emme nimitelleet emmekä ole koskaan nimitelleet toisia ihmisiä.

Kukakohan noillekin lapsille on nuo sanat oppettanut? Perheen isä joka käy säännöllisesti horoissa ja porttolassa, vai kuka?

Vierailija kirjoitti:

Minun äitini on 68v. ja eläkkeellä, siististi pukeutuva, ystävällinen ja ystävällisen näköinen nainen. Meni lähimarketiin niin marketin edessä oli lauma noin 9-11v. ikäisiä poikia joita äitini ei tuntenut, ja jotka huusivat hänelle että "Vanha h*ora-portto!" Siis miten rumaa!

Äitini järkyttyi, ja syystäkin. Sanoi että kasvatti omat lapsensa sentään hyvin. koska me emme nimitelleet emmekä ole koskaan nimitelleet toisia ihmisiä.

Kukakohan noillekin lapsille on nuo sanat oppettanut? Perheen isä joka käy säännöllisesti horoissa ja porttolassa, vai kuka?

Kaipasivat varmaan äidillistä huomiota. Noin käy kun eivät saa muuten huomiota, annetaan riekkua ties missä ja puhua miten sattuu. Ehkä heidän isä vielä kutsuu noilla termeillä heidän äitiänsä. Kyllä on todella huolestuttaa jos tuon ikäiset pikkupennut huutelee tuollaisia. Ehkä he vielä muuten ovat vähän syrjittyjä, pidetään kaveriporukassa nössöinä niin täytyy todistaa uskaltavansa huutaa eläkeläiselle rumia.

Minä kävelen nokka pystyssä tuollaisten pentujen ohi. Kävelkää tekin.

Eniten minua kyllä pelottaa kävellä sellaisen nuorisojoukon läpi jotka puhuvat kieltä jota en ymmärrä mutta tekevät seksuaalisia eleitä käsillään ja suullaan, eli jengin jonka isoilla pojilla on paksut tummat tuuheat parrat. Olen sentään jo yli nelikymppinen joten tuollainen ei tunnu asialliselta!

Nämä on juuri niitä nuoria jotka riehuivat ja mökäsivät muutaman vuoden ikäisinä marketeissa ja joiden äidit ja isät ei koskaan sanoneet heille ei tai puuttuneet lastensa huonoon käytökseen yleensäkään.

Minulla syy "pelkoon" ja epämiellyttävään tunteeseen on todennäköisesti se, että en osaa suhtautua heihin, kuten en osannut silloin omassakaan teini-iässäni. Tiedän, että tällaisten teinien kanssa tulee toimeen nokkeluudella ja sanavalmiudella. Sellainen "rento" aikuinen pystyy saavuttamaan auktoriteettiaseman heihin. Mikään muu heihin ei tunnu sitten purevankaan. Itse en rehellisesti sanottuna ollut se näsäviisas teiniräkänokka - enkä ole se sanavalmis ja chilli aikuinenkaan. Mä en saa heihin mitään fiksua otetta, niin mieluummin kierrän kaukaa.

Vierailija kirjoitti:

Minulla on paljon parempi elämä ja asun paremmalla alueella

Hyvä sulle, mutta kaikilla aikuisilla ei ole noin. Niissä huutelijoissa voi olla ns. hyvien ja rikkaiden perheiden lapsia. Jos sellaisten porukka huutelee jollekin masentuneelle tai sairaalle aikuiselle, niin ei paljon auta itsetuntoon se, että sinulla sattuu menemään hyvin.

Vähän samaa sanoisin sille kommentoijalle, joka ehdotti, että kulkekaa vaan nenä pystyssä ohi. Minä esim. olen tosi pienikokoinen. Noissa nuorissa on monta lähes puoli metriä pitempää ja minua vahvempaa.

Vierailija kirjoitti:

Juu, sama juttu. En kylläkään pelkää nuoria sinänsä, jos käyttäytyvät normaalisti. Mitä itse olen nuorten kanssa tekemisissä, niin melkeinpä poikkeuksetta ovat kuitenkin, fiksuja, hyväkäytöksisiä ja mukavia vaikkakin tyypillisiä nuoria. Vaan kun jossain julkisella paikalla nuorisoporukka, varsinkin tytöt nauraa räkäisesti, niin ensimmäiseksi tulee mieleen, että nauravat mulle. Sitten tajuan, että nauravat jollekkin omalle jutulleen. Yleensä ainakin, eikä mua enää kauheesti liikuta vaikka nauraisivatkin mulle. Enemmänkin se on sellainen posttraumaattinen reaktio, jossa mut temmataan sekunnin murto-osaksi muistoihin yläasteen käytävälle.

Vaan kun sitä ilkkumista ja nauramista kuunteli päivästä toiseen muutaman vuoden just silloin, kun se "oma minä" kehittyi, niin se reaktio on kummasti iskostettu selkäytimeen.

En usko, että pääsen koskaan eroon tuosta. Eipä se oikein elämää haittaa, onneksi, se on vain ensimmäinen ajatus ja se hellittää heti, joten ei aiheuta edes suurempaa ahdistusta.

Itse olin kanssa todella pahasti koulukiusattu. Ajattelen että tuollaista ei pidäkään unohtaa, se on opettanut maailmasta jotain todella oleellista. Nykyään tuollaisessa tilanteessa päällimmäinen ajatukseni on että onneksi onneksi mun ei enäää tarvi olla tonikäinen. Olen siitä niin onnellinen!

Mulla sama, tosin nyt olen alkanut huomaamaan, että alkaa olemaan ikää sen verran, että teinit vaikuttaa ihan pikkukakaroilta, eikä paljoa kiinnosta vaikka nauraisivatkin, ellen ole muutenkin herkillä esim. Väsynyt, menkat alkamassa tai kurja päivä jo valmiiksi.

N30