Lue keskustelun säännöt.
Tervetuloa lukemaan keskusteluja! Kommentointi on avoinna klo 7 - 23.
Tervetuloa lukemaan keskusteluja! Kommentointi on avoinna klo 7 - 23.
Alue: Aihe vapaa
Kuka välittää oikeasti?
03.09.2017 |
Olen miettinyt viime aikoina, että kuinka paljon ihmiset välittävät toisistaan.
Haluaisin itse ympärilleni perhettä, sukua ja ystäviä, mutta ei ole juuri ketään. Välit ovat etäiset. Oma sukuni on erittäin pieni, on välimatkaa eikä tosiaan ole tapana olla sosiaalinen tai sydämellinen: monet eivät ole tekemisissä toistensa kanssa ollenkaan. Ei siis pidetä yhteyttä, koska ei kiinnosta.
Lähimmät sukulaiset ovat kuolleet ja esim. isäni jätti perheensä lopullisesti 1970-luvulla. Olin naimisissa, mutta ei miehenkään sukulaisilla ollut aikaa tai kiinnostusta tutustua, nähtiin kyllä välillä, mutta harvoin. Nyt olen eronnut, koska olin avioliitossa yksin, ei ollut läheisyyttä henkisesti eikä fyysisesti miehen tahdosta.
Minulla on muutamia ystäviä, mutta heillä on perheensä ja omat elämänsä. Olen heistä onnellinen ja nähdäänkin aina välillä, mutta enimmäkseen olen yksin tai lapseni kanssa kahdestaan.
Sairaalassa kysyttiin lähiomaista, sellaista minulla ei ole. Paitsi lapsi, alaikäinen. Hän on minulle maailman tärkein, mutta muita ei juuri olekaan. Oikea, todellinen välittäminen ja rakkaus ton toteutunut elämässäni vasta nyt, kun minulla on lapsi. Kaikki muut ovat tulleet ja menneet.
Olin viikonloppuna treffeillä, koska toivoisin elämääni miestäkin. Mukava mies, kohtelias ja fiksu, mutta taitaa olla varattu ja kaipasi ainakin seksiä kovasti. Tulin yksin kotiin ja tunsin itseni ihan kamalan yksinäiseksi. Onneksi on lapsi, mutta kun hän on poissa, olen yksin. Ystävät ovat erityisesti viikonloppuisin perheidensä kanssa, mökillä jne. Yksi teki oharit eilisiltana, tämäkin harmittaa nyt muun lisäksi.
Välittävätkö ihmiset oikeasti toisistaan? Välittäminen olisi minun mielestäni jonkinlaista läsnäoloa toisen elämässä, ei pelkkää fb-kaveruutta. Ei niin, että pitäisi hengata koko ajan yhdessä, mutta että nähtäisiin, vietettäisiin aikaa yhdessä ja tiedettäisiin, mitä toiselle kuuluu. Olen itse aika aloitteellinen, siitä tuskin on kyse. Mutta en halua häiritä toisten kiireitä enkä yksinpuolista yhteydenpitoa ja ohareita.
Lauluissa ja puheissa ihmiset ovat toisilleen elintärkeitä, tekisivät mitä tahansa rakkaittensa puolesta ja surevat, jos joku esim. kuolee. Minun elämäni ei kyllä liikuta ketään muuta maailmassa kuin lastani. Olen vähän masentunut, yksinäisyys lamauttaa ja kaventaa maailmani. En tiedä, missä on vika ja mitä tekisin toisin. Olen ikäni ollut paljon yksin, mennyt paikkoihin ja harrastuksiin yksin jne. Haluaisin muuttaa sen jotenkin.
Kommentit (8)
Kiitos! Olet ihana.
Mulla on harrastuksia kyllä. Käyn yleensä yksin ja muut kavereittensa kanssa. He juttelevat keskenään ja kaikilla on kiire pois, ei siellä ole tutustunut kehenkään. Tällaisia harrastuksia mulla on ollut vuosikymmeniä. Ehkä pitää miettiä uusia ja on minulla sellainen tiedossakin jo, toivottavasti toimii. Kesällä kun näissä jutuissa on ollut pitkä tauko, alkaa ehkä erityisesti tuntua tältä. Ja toisten lomasuunnitelmat, mökkeilyt jne. Käyn myös joskus lenkillä ystävien kanssa, mutta siinä aikuiskontaktit usein ovatkin: parin tunnin kävelylenkki kerran viikossa eikä muuta. Hyvä, että edes se!
Sisältö jatkuu mainoksen alla
Sisältö jatkuu mainoksen alla
Ihmiset välittävät niistä, jotka ovat heille tärkeitä. Muistan omasta nuoruudestani, miten ei ollut aina niin kivaa tavata perhettä ja sukua, kun olisi ollut kavereiden kanssa hauskempaakin tekemistä. Tai lasten ollessa pieniä ei millään olisi jaksanut viettää jouluja ja muta juhlapyhiä yhdessä. Mutta koska lapset näistä juhlista isovanhempien, setien ja tätien sekä serkkujen kanssa kovasti nauttivat, en halunnut viedä lapsiltani tätä iloa. Välittäminen ei minusta kuitenkaan ole pelkästään yhteydenpitoa ja yhdessäoloa vaan se on myös toisen auttamista ja tukemista. Silloinkin, kun ei jaksaisi tai huvittaisi. Siitä muodostuu yhteisöllisyyttä, jossa jokainen tietää voivansa turvautua muihin, jos ja kun tarvetta tulee.
Moni kokee pääsevänsä helpommalla - ja niin varmasti pääseekin - pitämällä huolen vain omista asioistaan ja tekemällä mitä itse haluaa. Paitsi sitten, kun tarvitsisikin muita.
Sun sosiaalinen elämäsi - jos löytäisit siihen vielä miehen - on juuri sitä, mitä suurin osa suomalaisista sosiaaliselta elämältään haluaakin. Sen vuoksi sun on vaikea saada sosiaalista elämää, jollaista kaipaisit. Omaa sukua et voi enää saada muutoin kuin tulevaisuudessa lapsesi kautta ja miehen kauttakin edellyttäisi, että miehellä olisi yhteyttä pitävä suku. Ja koska tällainen suku mielletään yleensä rasitteeksi, kovin monella ei sellaista ole. Lapsesi kohdallakin - erityisesti, jos hän on poika - voi käydä niin, että hänen tuleva puolisonsakin haluaa vain oman perheen lapsineen sekä muutaman ystävän, eli et silloinkaan saa toivomaasi sukua.
Jos menisit naimisiin poikani kanssa, kaipaamasi suku tupsahtaisi sulle kaupanpäällisinä. Kun tarvitsisit autokyytiä, voisit soittaa vaikka puolisosi serkuille tai serkkujen puolisoille, puolisosi tädille tai puolisosi isoisälle ja autokyyti varmasti järjestyisi. Lastenhoitoapua saisit useammaltakin, koska siihen ei tarvita autoa eikä ajokorttia. Jos olisit sairaana, saisit moneltakin kodinhoito- ja kaupassakäyntiapua. Tai jos tarvitsisit taloudelista apua, sitäkin järjestyisi.
Voi kuulostaa ihanalta, mutta asiassa on kääntöpuolensakin. Jos sukuun kuulutaan, siihen kuulutaan. Ei voi kuulua tänään ja huomenna ja olla kuulumatta seuraavana päivänä. Suvun yhteisiä perinteitä noudatetaan. Tietenkin on aikoja ja tilanteita, jolloin ei ole mahdollista perinteitä noudattaa ja osallistua, mutta näiden pitää olla poikkeustapauksia. Tällaiseen sukuun kuuluminen asettaa siis myös velvollisuuksia eivätkä ne velvollisudet ole aina sellaisia, joita juuri silloin jaksaisi tai haluaisi. Vastineeksi siitä, että annat oman panoksesi yhteisiin juttuihin, saat suvun tuen ja turvan, yhteistä tekemistä, sukupäivällisiä ja -juhlia, apua tarvitessasi, paikan missä viettää aikaa järven rannalla idyllisessä maisemassa jne. Ja ennenkaikkea ison joukon ihmisiä, jotka oikeasti välittävät sinusta. Mutta ei kannata romantisoida tällaiseen sukuun kuulumista :)
Kahdelle sukuumme tulleelle alku oli suorastaan kulttuurishokki. Varsinkin, kun "ensiesittely" puolison vanhemmillekin tapahtui niin, että tuotiin suoraan johonkin sukujuhliin. Siis kertarysäyksellä kaikkien nähtäväksi.
Tuohon sun tilanteeseesi sanoisin, että oletko koittanut tutustua muihin yksinhuoltajiin? Sellaisiin, joilla on sama tilanne kuin sinullakin?
Itse olen vähän samankaltaisessa tilanteessa, mutta taidan olla jonkun verran nuorempi. Olen huomannut että omalla kohdallani olen itse järjestänyt ongelmaa itselleni. Minun on vaikea päästää ihmisiä kovin lähelle. Olen ollut onnellisimmillani opiskeluaikana soluasunnossa asuessani. Olenkin miettinyt viime aikoina, voisiko aikuinen ihminen muuttaa kommuuniin, että saisi yhteisön ympärilleen.
Sisältö jatkuu mainoksen alla
Minä olen ehkä parisuhteessa ap:n velipuolen kanssa. Hänellä on kyllä suuri suku ja veljiä, mutta välit ovat etäiset ja viileät. Hän kaipaa toki yksinolemistakin, mutta sen vastapainoksi tätä meidän "kiljusen herrasväkeä", minulla monta lasta ja osa jo aikuisia, joten tässä riittää elämää. Välistä minäkin kaipaan sitä rauhaa ja hiljaisuuttakin, joten silloin vietämme aikaa kaksistaan.
Oma sukuni on myös iso, mutta emme koskaan ole olleet yhtä suurta perhettä, vaan maailma on paiskonut meitä sinne tänne. Meillä on suuria sukujuhliakin ja ne vietetään kyllä aina kuulumisia päivittäen. Ovat yleensä todella lämminhenkisiä tapahtumia. Mieheni on ollut niistä hiukan hämillään, kun muuten emme ole niin tiiviisti toistemme kanssa tekemisissä. Olemme tällaisia, hiukan erakoita, mutta seurassa sosiaalisia.
Suosittelen kyllä sitä parisuhdetta, eihän sitä koskaan tiedä,mitä muuta se tuo. Vai miten olisi joku harrastusporukka? Eihän sen ihmisjoukon koossapitävä voima tarvitse sukulaisuus olla, voihan se olla vaikka sama kiinnostus.
Kiitos vastauksista! Ihanaa lukea näitä.
Parisuhde voisi olla vastaus ongelmiini. Aiemmat parisuhteet on kyllä olleet lähinnä ongemieni lähteitä ja siksi on ollut hyvä olla välillä ilman. Mutta mistä ihmeestä sen saisi, sellaisen, josta olisi enemmän iloa kuin murhetta sentään?
Sukulaiset olisi ok, en vaadi niitä nyt erityisesti, mutta kun oma vaihtoehtoni on se, ettei ole yhtään ketään missään. Siitä on tullut tunne, että ovet ovat kiinni. Vietän usein mm. juhlapyhiä yksin, tuntuu että muut ovat sulkeutuneet koteihinsa perheidensä pariin juhlimaan. Olen oikein ulkopuolinen.
Ymmärrän tietysti, että asioissa on puolensa. Mutta kuka nyt oikeasti haluaisi elää ilman muita, useimmiten yksin? Olisi mukavaa, jos lapsen kanssakaan ei olisi aina kahdestaan. Ei niin, että isää kaivattaisiin (paitsi ehkä mulle...), mutta ettei lapsi olisi yksin minun varassani silloin.
Olen ollut lapsesta asti paljon yksin ja viihdyn niinkin. Taidan tarvita aika paljonkin rauhaa ja hiljaisuutta, ehkä en osaa muuta. Miten olisin oppinutkaan, mutta ei se ehkä mahdotonta olisi.
Tunnen muutamia yksinhuoltajia, mutta he ovat paljon kiinni lapsissaan ja töissään ja seurustelujutuissakin. Vapaiksi löytyy sukulaisia ja muita kiireitä. Voisin kyllä etisä jotain porukoita, jotka kaipaa seuraa. Kolmas joulu yksin ei oikein nappaa, mutta silloin nyt on vaikeinta saada seuraa. Olen sentään ollut osan noista lapseni kanssa, mutta yleensä eniten yksin. On parempi, että lapsi viettää joulua isänsä uusperheen, isovanhempien ym. sukulaisten kanssa, minun kanssani saa olle kahdestaan varmaan ihan tapreekseen muulloinkin.
Mietin tosiaan omia vaihtoehtojani. Mies, kyllä joo! Mutta kun ei ole, niin sitten niitä muita :)
Kiitos teille,
ap
Alue: Aihe vapaa
Hienoa kun kirjoitit. Minä välitän sinusta, vaikka en tunne sinua. Olet sisko universumissa, meidän Suomessamme.
Minäkin olen kohdannut yksinäisyyttä elämässäni, ei se helppoa ole.
Joku harraste olisi sinulle hyvä, siellä olisi kiva aloittaa tutustuminen uusiin ihmisiin. Itsekin olen löytänyt kavereita niin. Olen liian nirso seurani suhteen, joten olen ollut onnekas kun olen tutustunut uusiin ihmisiin.
Voimia sunnuntaihin Sinulle. olet arvokas ja tärkeä! Hymyillään!