Erityisherkkien vaikeudet löytää ystäviä?

Käyttäjä6805 kirjoitti:

Miksi pitää diagnisoida itsensä "erityisherkäksi " ja tuudittautua sen alle 'pahaa maailmaa vastaa ja kun minua ei ymmärretä' , kun voisi tunnistaa omat heikkoudet ja alkaa työstämään niitä, niin ettei niistä olen normaalille elämälle haittaa?

Olen tehnyt molemmat. Olen tunnistanut itseni erityisherkkyyttä käsittelevistä teoksista (en diagnosoinut, älä käytä sitä sanaa)

Olen myös innokas, vähän liiankin aktiivinen löytämään itsestäni heikkouksia (jokainen masentunut ihminen ihan varmasti on)

Totta kai työstän vikojani ja yritän kehittyä paremmaksi.

Mitä oikein kuvittelet? Luuletko että muut ihmiset ovat ihan ääliöitä ja vastuuttomia pässejä, jotka eivät välitä mistään mitään?

Vierailija kirjoitti:

Missä iässä olette havahtuneet tunnistamaan, että kuormitutte helposti? Onko kenellekään käynyt niin, että kyse onkin ollut masennusoireista?

Noin kolmekymppisenä.

Minulla kävi toisin päin. Ensin syötettiin kaikki maailman masennuslääkket ja pidettiin angstisena hulluna.

Lääkkeet pahensivat oloani.

Nyt useampi lääkäri ja terapeutti on todennut etten ole masentunut, vaan kuorimitun herkästi, enkä kestä esim. melua ja sosiaalista paskaa yhtä hyvin kuin "normaali" ihminen.

Vierailija kirjoitti:

Käyttäjä6805 kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

Olen itse erityisherkkä, mutten tunnista aloitusviestin ongelmaa. Erotan kaukaa pinnalliset poukkoilijat ja luonteeltaan "kovat" tai negatiiviset tyypit, joiden seurassa en viihdy. En mene ottamaan kontaktia. Olen sen sijaan löytänyt muutamia rauhallisia ja hyväntahtoisia ystäviä.

Minkä ikäinen ap olet? Iän lisääntyessä tuntuu helpommin löytyvän tosiystäviä. Olen 35 v.

Miten tämä on erityisherkkyyttä?

Mielestäni ihan normaalia käytöstä valita seuraksi ne ihmiset, joiden kanssa tulee toimeen ja vältellä niitä kenen kanssa ei tule toimeen tai aistii että joku vaan ei natsaa. Näin teen minä, enkä ole mitenkään erityisherkkä.

Joku puhui että uudet asiat, työtehtävät jne.rasittaa ja väsyttää. Totta kai ne väsyttää normaali tilannetta enemmän, koska ne on uusia asioita, joita ei tunne, ja energiaa menee myös siihen uusien asioiden opetteluun ennen kuin pääsee sinut niiden kanssa. Ei sekään ole erityisherkkyyttä vaan normaali reaktio uusiin tilanteisiin.

Kaikissa meissä on noita samoja ominaisuuksia, kyse on siitä, paljonko. Narsistisia piirteitä esim. löytyy käytännössä kaikilta, mutta vain pienellä osalla ne korostuvat narsismiksi asti. Kaikilla on joitain introvertin ja ekstrovertin piirteitä, mutta eri suhteissa. Samoin jokainen kuormittuu, mutta toiset herkemmin. Ja osalla akkujen lataus ja ylivirittyneisyyden purku onnistuu nopeammin, toisilla hitaammin. Minulle suurimmat ongelmat ovat melu (äänen ei tarvitse olla kova, se voi ärsyttää ja tuntua melulta hiljaisenakin) ja jatkuvat häiriöt ja oman ajan puute.

Ylivirittyneisyys on riesa. Joku jo kertoikin, ettei ehdi levätä ja väsymys kasvaa. Voi olla univaikeuksia. Pienetkin ärsykkeet saavat aikaan ison reaktion. Palautuminen voi olla hidasta. Räminämusiikkia inhoava voi huokaista helpotuksesta heti, kun sulkee radion. Meluherkälle stressaantunut olo jää päälle vielä sen jälkeenkin.

Ihan mittakaavakysymys siis. Ei sen ihmeempää.

T: 35 v

Tuo on niin totta. Ihmiset eivät voi käsittää miltä misofoniasta kärsivästä tuntuu. Paha olo ja raivontunne kestää pahimmillaan puolikin tuntia sen jälkeen kun olet päässyt mässyttäjästä tai korkealta ja kovaa kirkuvasta lapsilaumasta loitomalle.

Asenteella ja "älävälittämällä" ei voi omiin hermostoihinsa kovin paljon vaikuttaa. Totta kai ihminen kytkisi pois stressi ja paniikki reaktion jos pystyisi.

Vierailija kirjoitti:

Autismin eri muodot ilmenevät aistiyliherkkyyksinä. Ennen puhuttiin neuroottisuudesta

No hei autisti!

Ennen puhuttiin hysteriasta ja sitä ennen puhuttiin siitä miten ihmistyypit ovat erilaisia kehon nesteidensä tiimoilta, puhuttiin koleerisista ja sangviinisista. Ennen puhuttiin.

Itse en ole autistinen, vaikka minulla on yhteneväisiä tekijöitä autistien kanssa.

Sinusta olisi varmaan helppoa jos ei tulisi mitään uutta tietoa mistään koskaan ja kaikki voitaisiin ikuisesti niputtaa pariin kolmeen helppoon lokeroon, joissa vaan jotkut ihan mitkä tahasa kauttalaitain nimet.

Vierailija kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

Käyttäjä6805 kirjoitti:

Miksi pitää diagnisoida itsensä "erityisherkäksi " ja tuudittautua sen alle 'pahaa maailmaa vastaa ja kun minua ei ymmärretä' , kun voisi tunnistaa omat heikkoudet ja alkaa työstämään niitä, niin ettei niistä olen normaalille elämälle haittaa?

Minulla on melu, valo ja tuntoaistiyliherkkyys, ei niitä voi työstää, ikävä kyllä. Lisäksi olen myös tunteellisesti herkkä ja sen sijaan että haluaisin tulla tunnekylmäksi ja ilkeäksi ääliöksi kuten suurin osa ihmisistä, haluan pysyä kauniissa, hiljaisessa ja ystävällisessä maailmassani :p

Ystävällisyyden ei luulisi olevan vaikea taito opetella tähän maailmaan jotta maailma olisi mukavampi paikka :) Miksi ilkeys on perusta? Miksi ystävällisyys ja rakkaus ei ole?

Saat normalisoida ilkeyden omaan elämääsi, minä en.

No mutta, sinähän olet jo. Suhtaudut hyvin rumasti toisiin ihmisiin.

Ymmärräthän mikä ero on kokemuksilla ja uskolla? Jos ei ole hyviä kokemuksia ihmisistä niin menee uskon puolelle onko hyviä ihmisiä vai eikö ole. Olen ateisti, en usko jumalaan ja yhtä lailla uskon, että hyviä ihmisiä on vasta kun näen sellaisia. Kun on tavannut tunnekylmiä ilkeitä ääliöitä niin silloin maailmankuva perustuu siihen mitä on nähnyt. Saat toki uskoa hyviin ihmisiin ja jumaliin jos olet heitä tavannut. Itse en usko kumpaankaan ennen kuin itse näen.

Yleensä olemukseni riittää houkuttelemaan ihmiset kimppuuni ja ilkeilemään minulle. Meillä oli edellisessä taloyhtiössä (vuokra-asunto) grillipaikka ja kas kummaa ainoa jolle motkotettiin grillauspaikan käytöstä olin minä. Muut saivat käyttää grillipaikkaa ihan valittamatta. Joskus teidän pitäisi ymmärtää, että joitain ihmisiä syyttä vihataan ja mollataan ja haukutaan vain pelkän olemassa olon perusteella. Se, millainen kuva muista ihmisistä heidän käyttäytymisensä perusteella syntyy on ihan heidän omia tekosiansa. Jos ei käyttäydy inhottavasti niin ei tule mainituksi inhottavan käyttäytymisen perusteella.

Voisit vähän ajatella millaisia kokemuksia ihmisillä on ennen kuin auot päätäsi. Sanot varmaan koulukiusatulle lapsellekin, että kiusaaminen on hänen omaa syytänsä ja kiusaajat ovat mukavia eikä kiusattu saisi sanoa, että kiusaajat ovat hänelle inhottavia.

Minä ymmärrän, että kokemuksesi ovat vaikuttaneet sinuun. Kuitenkin tavatessasi uusia ihmisiä sinun kokemuksesi eivät ole heidän syytään eikä heidän tarvitse millään tavalla todistaa sinulle, että ovatkin mukavampia kuin sinun aiemmin kokemasi ihmiset. Jos et halua uskoa heistä hyvää, se on vain ja ainoastaan sinun asiasi.  Mutta älä ihmettele, jos he eivät ole erityisen halukkaita tutustumaan ihmiseen, joka ensisijaisesti ajattelee heistä pahaa. 

En ole tuo edellinen kirjoittaja.

Ihmettelen miksi kukaan haluaisi tutustua sinuun?

Suosittelen ehdottomasti lukemaan kirjan "Erityisherkkä kristitty", siinä on loistavia ohjeita muiden taakkojen kantamiseen niin, ettei väsytä tai rasita itseään.

Kaurisnainen kirjoitti:

Hei! 

Osui silmään tämä keskustelu ja olisin kysynyt teidän mielipidettä asiaan joka juuri tapahtui.. Olen myös erityisherkkä, ja minusta on sanottu että loukkaannun helposti, vaikka en itse ihan koe asiaa näin. Ennemmin ajattelen että "ei se määrä vain laatu" monessa asiassa, myös ihmissuhteissa, pyrin siihen että ne olisivat hyviä, laadukkaita ja erityisiä. 

Olin juuri 10 pv vierailulla ystäväni luona, joka asuu eri kaupungissa kun minä. Emme ole aikaisemmin viettäneet näin pitkää aikaa tiiviisti yhdessä, joten kenties tällä kertaa opimme toisistamme uusia puolia. 

Asia mikä nyt ärsyttää ja häiritsee ystävässäni on se, että huomasin että hän (ehkä myös hänen uusi miehensä) arvottavat ihmisiä pääasiassa työn/työpaikan perusteella. Lisäksi, huomasin että ystäväni nosti ammatillisesti itseään ylemmäs ja puhui taas minusta alentavaan ja väheksyvään sävyyn. 

Tiedän että tässä yhteiskunnassa on yleistä arvottaa ihmisiä työn perusteella, mutta en haluaisi tätä asennetta omaan elämääni. Minusta ihmisten arvo mitataan sillä miten hyvin kohtelee muita. Enkä muutenkaan näe kovasti järkeä ihmisten arvottamisessa työn perusteella, koska miksi ihminen jota kiinnostaa esim. kakkujen leipominen edes haluaisi/unelmoisi työstä IT-talon johtajana. Jokaisella on oma areenansa, ja hyvä niin, sillä olemme kaikki erilaisia persoonia. 

Joten, nyt pohdin että sanonko tästä asiasta ystävälleni vai en. Yleensä olen sitä mieltä että ystäville pitää voida sanoa jos jokin asia loukkaa/on huonosti, mutta koen että tässä on kyse paljon arvoista, ja en ehkä usko että ihmisten perustavaa laatua olevia arvoja - sitä miten tätä maailmaa katsoo ja haluaa sen nähdä- voi muuttaa. 

En halua ystäviä jotka vaikuttavat negatiivisesti itseluottamukseeni, tai puhuvat minun työstäni (keskitason asiantuntijatehtävät) alentavaan sävyyn. En koe omaa työtäni mitenkään vähäpätöisenä tai huonona, joten en halua sitä että ystäväni minulle myöskään asiasta puhuu alentavaan ja vähättelevään sävyyn, ja samalla nostaa itseään ylemmäksi. 

Mitä mieltä te olette tästä? Eikö tässä ole kyseessä hieman myrkyllinen ystävyys, onko teillä muilla ystävyyssuhteita joissa on kilpailua tai jotain vastaavaa? 

Kiitos!

Kerta kaikkiaan nerokkaasti ajateltu. "Minusta ihmisten arvo mitataan sillä miten hyvin kohtelee muita."

Olen koko ikäni kokenut riittämättömyyttä ja totaalista arvottomuutta. Ajattelen päivittäin kuinka huono olen ja epäonnistunut kaikessa.

En ole kaunis, en ole laiha, en ole varakas, en omista asuntoa tai autoa, en ole korkeasti koulutettu, en ole töissä, en ole halunnut perustaa perhettäkään vaan olen lusmu synnytystalkoista luistava huono huono. En ole sosiaalinen en ole millään mittarilla mitään.

Miksei missään ole koskaan aikaisemmin näkynyt tuota lausetta jonka boldasin.

Se pitäisi ottaa kuvankaappaustyökalulla tuosta irti, skaalata hehtaarinkokoiseksi ja läntätä jonnekin päin stadia.

Kaurisnainen kirjoitti:

Hei! 

Osui silmään tämä keskustelu ja olisin kysynyt teidän mielipidettä asiaan joka juuri tapahtui.. Olen myös erityisherkkä, ja minusta on sanottu että loukkaannun helposti, vaikka en itse ihan koe asiaa näin. Ennemmin ajattelen että "ei se määrä vain laatu" monessa asiassa, myös ihmissuhteissa, pyrin siihen että ne olisivat hyviä, laadukkaita ja erityisiä. 

Olin juuri 10 pv vierailulla ystäväni luona, joka asuu eri kaupungissa kun minä. Emme ole aikaisemmin viettäneet näin pitkää aikaa tiiviisti yhdessä, joten kenties tällä kertaa opimme toisistamme uusia puolia. 

Asia mikä nyt ärsyttää ja häiritsee ystävässäni on se, että huomasin että hän (ehkä myös hänen uusi miehensä) arvottavat ihmisiä pääasiassa työn/työpaikan perusteella. Lisäksi, huomasin että ystäväni nosti ammatillisesti itseään ylemmäs ja puhui taas minusta alentavaan ja väheksyvään sävyyn. 

Tiedän että tässä yhteiskunnassa on yleistä arvottaa ihmisiä työn perusteella, mutta en haluaisi tätä asennetta omaan elämääni. Minusta ihmisten arvo mitataan sillä miten hyvin kohtelee muita. Enkä muutenkaan näe kovasti järkeä ihmisten arvottamisessa työn perusteella, koska miksi ihminen jota kiinnostaa esim. kakkujen leipominen edes haluaisi/unelmoisi työstä IT-talon johtajana. Jokaisella on oma areenansa, ja hyvä niin, sillä olemme kaikki erilaisia persoonia. 

Joten, nyt pohdin että sanonko tästä asiasta ystävälleni vai en. Yleensä olen sitä mieltä että ystäville pitää voida sanoa jos jokin asia loukkaa/on huonosti, mutta koen että tässä on kyse paljon arvoista, ja en ehkä usko että ihmisten perustavaa laatua olevia arvoja - sitä miten tätä maailmaa katsoo ja haluaa sen nähdä- voi muuttaa. 

En halua ystäviä jotka vaikuttavat negatiivisesti itseluottamukseeni, tai puhuvat minun työstäni (keskitason asiantuntijatehtävät) alentavaan sävyyn. En koe omaa työtäni mitenkään vähäpätöisenä tai huonona, joten en halua sitä että ystäväni minulle myöskään asiasta puhuu alentavaan ja vähättelevään sävyyn, ja samalla nostaa itseään ylemmäksi. 

Mitä mieltä te olette tästä? Eikö tässä ole kyseessä hieman myrkyllinen ystävyys, onko teillä muilla ystävyyssuhteita joissa on kilpailua tai jotain vastaavaa? 

Heti seuraavan kerran kun ystäväsi puhuu alentuvaan sävyyn, sanot hänelle ettet oikein arvosta hänen tapaansa ajatella. Kerro hänelle että tuollainen on noloa ja inhottavaa käytöstä.

Täytyy sanoa, että tätä keskustelua leimaa eräs ahdistava piirre. Se on ihmisten leimaaminen hyviin ja pahoihin. Ihan kuin olisi vain rauhallisia, hiljaisia hyväntahtoisia erityisherkkiä ja sitten on pahantahtoiset tunteettomat muut.

Mielestäni olen herkkä, mutta olen opetellut olemaan loukkaantumatta muiden sanomisista silloinkin kun selkeästi tarkoitetaan pahaa. Mutta tosiasia on, että suurin osa ihmisistä ei yritä jatkuvasti loukata muita.

Olen kyllä tavannut erityisherkkiä, joiden kanssa ei voi puhua mistään. Jos puhuu säästä, niin loukkaannutaan siitäkin, vaikka oikeasti on vain puhunut säästä. Eikä toinen edes sano loukkaantuneensa, vaan murjotetaan kuukausikaupalla ja puhutaan selän takana. Mikään ei ole niin viheliäistä kuin selän takana pahan puhuminen.

Vierailija kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

Ja pystyykö hän itseään tuosta muuttamaan? Itse olen vaan tsempannut, lopettanut turhan asioiden pyörittelyn parhaani mukaan, elänyt ja ollut normaalisti, mutta hänellä nuo piirteet on niin hallitsevia että hän ei taida pystyä lopettamaan. Haluaisin auttaa, mutta en tiedä miten.

Ehkä siskollesi kannattaisi sanoa että ensinnäkään ei pidä kuunnella niitä, jotka ovat vain yksinkertaisesti lopettaneet turhan asioiden pyörittelyn parhaansa mukaan ja eläneet ja olleet normaalisti. Jos yrittää tehdä saman perässä, koska siitä ei vain tule mitäään. Pitää yrittää parhaansa mukaan oppia kuuntelemaan itseään ja kanssa uskoa mitä kuulee, koska ihminen tietää kaikesta huolimatta parhaiten itse mikä on toimivin keino että pystyy elämään edes jollain lailla tuottavan elämän. Ongelma tulee siitä että kuuntelee vaikka sitä siskoa ja koettaa matkia hänen kunnollista elämäänsä, tai muuttua toisten toiveiden mukaisesti.

Summa summarum, sano sille siskollesi että sinä tiedät mitä kestät ja mitä et, sinä olet itsesi paras asiantuntija, sinä tiedät oikean tavan toimia sisimmässäsi, nyt vain toivot rohkeutta siihen. Niin ettei tarvitse ensin lyödä 20 vuotta päätä seinään ja sitten vasta toimia niin kuin olisi pitänyt tehdä alunperinkin.

Kiitos näistä vastauksista. Rehellisesti sanottuna tuli vähän syyllinen olo kun tässä tuli esille tuo, että sisko neuvoo "olemaan normaalisti" yms ja toinen sitten sitä kuuntelee ja tekee perässä huonolla menestyksellä. Tunnistan, että ehkä välillä siskolleni on käynyt juuri noin. Pohjimmiltani haluan oikeasti vain auttaa, en missään tapauksessa nöyryyttää häntä vihjaamalla että hän on "epänormaali" tai kannustamalla häntä tekemään "normaaleja" asioita siksi että minusta se olisi mukavaa, haluan oikeasti vain että hän on onnellinen! Mutta se kaverittomuus yms on tehnyt hänestä todella onnettoman :( siksi olen yrittänyt auttaa kuuntelemalla häntä, mutta myös antanut juuri tuollaisia neuvoja, että "voisitko yrittää olla miettimättä noin paljon, luultavasti kaverisi näkivät tilanteen eri tavalla, sinulla on paha olo koska ylianalysoit, jos et ylianalysoisi niin ne tilanteet vaikuttaisivat normaaleilta etkä murehtisi niitä" yms. Ja ymmärrän hyvin, että tuosta ei välttämättä ole hänelle mitään apua. 

Aion antaa tuonkaltaisen neuvon seuraavaksi kun hänen kanssaan juttelen, että kuuntelee itseään ja toimii sen mukaan. Toivoisin vaan, että se hänen itsensä kuuntelu oikeasti johtaisi parantuneeseen sosiaaliseen elämään, sillä hän kaipaa hirveästi kavereita, ja kun "vaatimustaso on korkealla" ts hän loukkaantuu todella helposti asioista ja luokittelee ihmisiä hyviksi/pahoiksi (juuri samoin kuin tuossa yllä olevassa kommentissakin sanottiin, että tässä ketjussa tehdään), ei oikeasti yksikään ihminen sovi siihen muottiin. Kyllä hän älykäs on, ja ymmärtää sen että kaikki ajattelevat eri tavalla yms. Mutta hän jotenkin lähtee kaikkien kanssa siitä, että kun hän kuulee kaikenlaisia piilomerkityksiä yms, se ihminen on inhottava. Hän sietäisi siis tätä "inhottavuutta" ihmisiltä joiden "tietäisi" olevan "hyviä", mutta lähtökohtaisesti hänestä kaikki ovat "pahoja". 

Tämä saa nyt siskoni kuulostamaan tosi inhottavalta, pyydän anteeksi, sellainen hän EI ole. Eikä hän tietenkään huutele muille, että te olette pahoja yms. Mutta tuo on minun tulkintani mukaan se syy, miksi hän ei saa kavereita, vaikka kovasti toivoisi. Hänen mukaansa maailmassa ei ole sellaista ihmistä, joka olisi "hänen tapaisensa". Siksi hän ei viihdy kenenkään kanssa, eikä masennuksensa takia jaksa nähdä vaivaa että tekisi asioita, joista ei tykkää, eli olisi seurassa jossa ei viihdy. Ja ymmärtäähän sen, mutta jotenkin se on vaan niin surullista :(

Ei minua muuten hänen erityisherkkyytensä haittaisi, eikä se meidän välistä suhdettamme haittaa (muuta kuin että hän ajattelee ilmeisesti minustakin kaikkea rumaa, mutta tavallaan ehkä ansaitsen sen, koska myönnän että olen välillä ollut liian turhautunut hänen ajatustapaansa ja antanut sellaisia neuvoja joista välittyy viesti että toivoisin hänen olevan toisenlainen tms) mutta kun hän on itse tuosta kaverittomuudesta niin onneton! :( tekee tosi pahaa katsoa vierestä, koska oikeasti rakastan häntä yli kaiken, miten nyt siskoa rakastetaan. Haluaisin hänelle onnellisuutta ja murehdin, mistä hän sitä löytää.

Jos loukkaamisesta on tullut arkipäivää myös kavereiden kesken. Niin ehkä syytäää miettiä sitä omaa suhtautumistakin. Voisiko kenties olla, että itse ylireagoi tai käsittää asioita väärin. Kaverit tuskin ehdoin tahdoin haluavat loukata. Jos näin kuitenkin on niin siinäkin tapauksessakin ehkä syytä miettiä, että miksi kenties haalii tällaisia ihmisiä ympärilleen.

Vierailija kirjoitti:

Kaurisnainen kirjoitti:

Hei! 

Osui silmään tämä keskustelu ja olisin kysynyt teidän mielipidettä asiaan joka juuri tapahtui.. Olen myös erityisherkkä, ja minusta on sanottu että loukkaannun helposti, vaikka en itse ihan koe asiaa näin. Ennemmin ajattelen että "ei se määrä vain laatu" monessa asiassa, myös ihmissuhteissa, pyrin siihen että ne olisivat hyviä, laadukkaita ja erityisiä. 

Olin juuri 10 pv vierailulla ystäväni luona, joka asuu eri kaupungissa kun minä. Emme ole aikaisemmin viettäneet näin pitkää aikaa tiiviisti yhdessä, joten kenties tällä kertaa opimme toisistamme uusia puolia. 

Asia mikä nyt ärsyttää ja häiritsee ystävässäni on se, että huomasin että hän (ehkä myös hänen uusi miehensä) arvottavat ihmisiä pääasiassa työn/työpaikan perusteella. Lisäksi, huomasin että ystäväni nosti ammatillisesti itseään ylemmäs ja puhui taas minusta alentavaan ja väheksyvään sävyyn. 

Tiedän että tässä yhteiskunnassa on yleistä arvottaa ihmisiä työn perusteella, mutta en haluaisi tätä asennetta omaan elämääni. Minusta ihmisten arvo mitataan sillä miten hyvin kohtelee muita. Enkä muutenkaan näe kovasti järkeä ihmisten arvottamisessa työn perusteella, koska miksi ihminen jota kiinnostaa esim. kakkujen leipominen edes haluaisi/unelmoisi työstä IT-talon johtajana. Jokaisella on oma areenansa, ja hyvä niin, sillä olemme kaikki erilaisia persoonia. 

Joten, nyt pohdin että sanonko tästä asiasta ystävälleni vai en. Yleensä olen sitä mieltä että ystäville pitää voida sanoa jos jokin asia loukkaa/on huonosti, mutta koen että tässä on kyse paljon arvoista, ja en ehkä usko että ihmisten perustavaa laatua olevia arvoja - sitä miten tätä maailmaa katsoo ja haluaa sen nähdä- voi muuttaa. 

En halua ystäviä jotka vaikuttavat negatiivisesti itseluottamukseeni, tai puhuvat minun työstäni (keskitason asiantuntijatehtävät) alentavaan sävyyn. En koe omaa työtäni mitenkään vähäpätöisenä tai huonona, joten en halua sitä että ystäväni minulle myöskään asiasta puhuu alentavaan ja vähättelevään sävyyn, ja samalla nostaa itseään ylemmäksi. 

Mitä mieltä te olette tästä? Eikö tässä ole kyseessä hieman myrkyllinen ystävyys, onko teillä muilla ystävyyssuhteita joissa on kilpailua tai jotain vastaavaa? 

Minusta et tässä ole yliherkkä, ketäpä ei harmittaisi jos omaa, merkitykselliseksi koettua työtä vähätellään. Olet törmännyt kaverisi kanssa arvoristiriitaan, eikä tuossa varmaankaan muu auta kuin miettiä että onko ystävyydessä muita hyviä puolia jotka kompensoivat tökeröä käytöstä. Tai jos yhdessäoloa voi rajoittaa sellaiseen mittakaavaan ettei ärsyyntyminen ja paha mieli tuosta kasva liian suureksi.

Kiitos tästä vastauksesta! Joo tätä olen tässä nyt päivän miettinyt, ja varmaan mietin vielä hetken ennen kuin tiedän miten toimia.. Yleensä haluan sanoa vähäpätöisistä töytäisyistä tai huonosti valituista sanoista, mutta tällä kertaa emmin, koska koen että sanominen olisi kenties turhaa: miksi vaivaantua edes kun koen tämän tyyppisen ajattelun täysin absurdiksi, eikä ystäväni luultavasti muuttaisi perustavaa laatua olevaa ajatteluaan.  En ole täysin murtunut asiasta, mutta mitä vanhemmaksi olen tullut (nyt 33-v), sitä enemmän osaan tiedostaa sen mikä on itselle hyväksi, ja missä menee oma raja. Jään nyt pohtimaan että miksi tämä ihminen edes on ystäväni, ja mitä hyvää edes tuomme toistemme elämiimme. 

Vierailija kirjoitti:

Täytyy sanoa, että tätä keskustelua leimaa eräs ahdistava piirre. Se on ihmisten leimaaminen hyviin ja pahoihin. Ihan kuin olisi vain rauhallisia, hiljaisia hyväntahtoisia erityisherkkiä ja sitten on pahantahtoiset tunteettomat muut.

Mielestäni olen herkkä, mutta olen opetellut olemaan loukkaantumatta muiden sanomisista silloinkin kun selkeästi tarkoitetaan pahaa. Mutta tosiasia on, että suurin osa ihmisistä ei yritä jatkuvasti loukata muita.

Olen kyllä tavannut erityisherkkiä, joiden kanssa ei voi puhua mistään. Jos puhuu säästä, niin loukkaannutaan siitäkin, vaikka oikeasti on vain puhunut säästä. Eikä toinen edes sano loukkaantuneensa, vaan murjotetaan kuukausikaupalla ja puhutaan selän takana. Mikään ei ole niin viheliäistä kuin selän takana pahan puhuminen.

Tämä. Erityisherkkyys ei automaattisesti tarkoita mukavaa ja ystävällistä ihmistä. Erityisherkkiä on n.puolet väestöstä, niin kyllä heidänkin joukostaan löytyy kaikennäköistä kiusaajaa ja möläyttelijää.

Vierailija kirjoitti:

Kaurisnainen kirjoitti:

Hei! 

Osui silmään tämä keskustelu ja olisin kysynyt teidän mielipidettä asiaan joka juuri tapahtui.. Olen myös erityisherkkä, ja minusta on sanottu että loukkaannun helposti, vaikka en itse ihan koe asiaa näin. Ennemmin ajattelen että "ei se määrä vain laatu" monessa asiassa, myös ihmissuhteissa, pyrin siihen että ne olisivat hyviä, laadukkaita ja erityisiä. 

Olin juuri 10 pv vierailulla ystäväni luona, joka asuu eri kaupungissa kun minä. Emme ole aikaisemmin viettäneet näin pitkää aikaa tiiviisti yhdessä, joten kenties tällä kertaa opimme toisistamme uusia puolia. 

Asia mikä nyt ärsyttää ja häiritsee ystävässäni on se, että huomasin että hän (ehkä myös hänen uusi miehensä) arvottavat ihmisiä pääasiassa työn/työpaikan perusteella. Lisäksi, huomasin että ystäväni nosti ammatillisesti itseään ylemmäs ja puhui taas minusta alentavaan ja väheksyvään sävyyn. 

Tiedän että tässä yhteiskunnassa on yleistä arvottaa ihmisiä työn perusteella, mutta en haluaisi tätä asennetta omaan elämääni. Minusta ihmisten arvo mitataan sillä miten hyvin kohtelee muita. Enkä muutenkaan näe kovasti järkeä ihmisten arvottamisessa työn perusteella, koska miksi ihminen jota kiinnostaa esim. kakkujen leipominen edes haluaisi/unelmoisi työstä IT-talon johtajana. Jokaisella on oma areenansa, ja hyvä niin, sillä olemme kaikki erilaisia persoonia. 

Joten, nyt pohdin että sanonko tästä asiasta ystävälleni vai en. Yleensä olen sitä mieltä että ystäville pitää voida sanoa jos jokin asia loukkaa/on huonosti, mutta koen että tässä on kyse paljon arvoista, ja en ehkä usko että ihmisten perustavaa laatua olevia arvoja - sitä miten tätä maailmaa katsoo ja haluaa sen nähdä- voi muuttaa. 

En halua ystäviä jotka vaikuttavat negatiivisesti itseluottamukseeni, tai puhuvat minun työstäni (keskitason asiantuntijatehtävät) alentavaan sävyyn. En koe omaa työtäni mitenkään vähäpätöisenä tai huonona, joten en halua sitä että ystäväni minulle myöskään asiasta puhuu alentavaan ja vähättelevään sävyyn, ja samalla nostaa itseään ylemmäksi. 

Mitä mieltä te olette tästä? Eikö tässä ole kyseessä hieman myrkyllinen ystävyys, onko teillä muilla ystävyyssuhteita joissa on kilpailua tai jotain vastaavaa? 

Kiitos!

Kerta kaikkiaan nerokkaasti ajateltu. "Minusta ihmisten arvo mitataan sillä miten hyvin kohtelee muita."

Olen koko ikäni kokenut riittämättömyyttä ja totaalista arvottomuutta. Ajattelen päivittäin kuinka huono olen ja epäonnistunut kaikessa.

En ole kaunis, en ole laiha, en ole varakas, en omista asuntoa tai autoa, en ole korkeasti koulutettu, en ole töissä, en ole halunnut perustaa perhettäkään vaan olen lusmu synnytystalkoista luistava huono huono. En ole sosiaalinen en ole millään mittarilla mitään.

Miksei missään ole koskaan aikaisemmin näkynyt tuota lausetta jonka boldasin.

Se pitäisi ottaa kuvankaappaustyökalulla tuosta irti, skaalata hehtaarinkokoiseksi ja läntätä jonnekin päin stadia.

Voi!:) Kiitos kun jätit kommentin ja hienoa kuulla että tuo lausahdus osui sinuun! :) Olen tuon ajatuksen muistaakseni itsekin jostain joskus lukenut, en siis yritä omia ajatusta, mutta tosiaan näin myös näen asian itse. Olisi tosiaan hienoa jos se olisi kaikkien näkösällä jossain. :)

Ymmärrän hyvin tuntemuksesi, mutta haluan kommentoida että yritä olla ajattelematta itsestäsi noin. Voin sanoa varmuudella, että elät todeksi sitä mitä kerrot itsellesi. Ala kertoa itsellesi että ehkä et ole asioita mitä tässä yhteiskunnassa yleisesti ihaillaan (kukapa olisi), mutta olet muuten ihan helkkarin hyvä tyyppi. :) Kaiva hyviä asioita itsestäsi esiin vaikka virkkuukoukulla, ja sitten funtsailet niitä. Mietin jossain vaiheessa omassa elämässäni sitä että miksi usein puhutaan heikkouksista ja niiden korjaamisesta. Mielestäni jokaisen tulisi miettiä omia vahvuuksiaan ja niitä asioita missä on hyvä (ja niitä on kaikilla, pienetkin asiat lasketaan) ja keskittyä elämässään niihin. 

Vierailija kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

Ja pystyykö hän itseään tuosta muuttamaan? Itse olen vaan tsempannut, lopettanut turhan asioiden pyörittelyn parhaani mukaan, elänyt ja ollut normaalisti, mutta hänellä nuo piirteet on niin hallitsevia että hän ei taida pystyä lopettamaan. Haluaisin auttaa, mutta en tiedä miten.

Ehkä siskollesi kannattaisi sanoa että ensinnäkään ei pidä kuunnella niitä, jotka ovat vain yksinkertaisesti lopettaneet turhan asioiden pyörittelyn parhaansa mukaan ja eläneet ja olleet normaalisti. Jos yrittää tehdä saman perässä, koska siitä ei vain tule mitäään. Pitää yrittää parhaansa mukaan oppia kuuntelemaan itseään ja kanssa uskoa mitä kuulee, koska ihminen tietää kaikesta huolimatta parhaiten itse mikä on toimivin keino että pystyy elämään edes jollain lailla tuottavan elämän. Ongelma tulee siitä että kuuntelee vaikka sitä siskoa ja koettaa matkia hänen kunnollista elämäänsä, tai muuttua toisten toiveiden mukaisesti.

Summa summarum, sano sille siskollesi että sinä tiedät mitä kestät ja mitä et, sinä olet itsesi paras asiantuntija, sinä tiedät oikean tavan toimia sisimmässäsi, nyt vain toivot rohkeutta siihen. Niin ettei tarvitse ensin lyödä 20 vuotta päätä seinään ja sitten vasta toimia niin kuin olisi pitänyt tehdä alunperinkin.

Kiitos näistä vastauksista. Rehellisesti sanottuna tuli vähän syyllinen olo kun tässä tuli esille tuo, että sisko neuvoo "olemaan normaalisti" yms ja toinen sitten sitä kuuntelee ja tekee perässä huonolla menestyksellä. Tunnistan, että ehkä välillä siskolleni on käynyt juuri noin. Pohjimmiltani haluan oikeasti vain auttaa, en missään tapauksessa nöyryyttää häntä vihjaamalla että hän on "epänormaali" tai kannustamalla häntä tekemään "normaaleja" asioita siksi että minusta se olisi mukavaa, haluan oikeasti vain että hän on onnellinen! Mutta se kaverittomuus yms on tehnyt hänestä todella onnettoman :( siksi olen yrittänyt auttaa kuuntelemalla häntä, mutta myös antanut juuri tuollaisia neuvoja, että "voisitko yrittää olla miettimättä noin paljon, luultavasti kaverisi näkivät tilanteen eri tavalla, sinulla on paha olo koska ylianalysoit, jos et ylianalysoisi niin ne tilanteet vaikuttaisivat normaaleilta etkä murehtisi niitä" yms. Ja ymmärrän hyvin, että tuosta ei välttämättä ole hänelle mitään apua. 

Aion antaa tuonkaltaisen neuvon seuraavaksi kun hänen kanssaan juttelen, että kuuntelee itseään ja toimii sen mukaan. Toivoisin vaan, että se hänen itsensä kuuntelu oikeasti johtaisi parantuneeseen sosiaaliseen elämään, sillä hän kaipaa hirveästi kavereita, ja kun "vaatimustaso on korkealla" ts hän loukkaantuu todella helposti asioista ja luokittelee ihmisiä hyviksi/pahoiksi (juuri samoin kuin tuossa yllä olevassa kommentissakin sanottiin, että tässä ketjussa tehdään), ei oikeasti yksikään ihminen sovi siihen muottiin. Kyllä hän älykäs on, ja ymmärtää sen että kaikki ajattelevat eri tavalla yms. Mutta hän jotenkin lähtee kaikkien kanssa siitä, että kun hän kuulee kaikenlaisia piilomerkityksiä yms, se ihminen on inhottava. Hän sietäisi siis tätä "inhottavuutta" ihmisiltä joiden "tietäisi" olevan "hyviä", mutta lähtökohtaisesti hänestä kaikki ovat "pahoja". 

Tämä saa nyt siskoni kuulostamaan tosi inhottavalta, pyydän anteeksi, sellainen hän EI ole. Eikä hän tietenkään huutele muille, että te olette pahoja yms. Mutta tuo on minun tulkintani mukaan se syy, miksi hän ei saa kavereita, vaikka kovasti toivoisi. Hänen mukaansa maailmassa ei ole sellaista ihmistä, joka olisi "hänen tapaisensa". Siksi hän ei viihdy kenenkään kanssa, eikä masennuksensa takia jaksa nähdä vaivaa että tekisi asioita, joista ei tykkää, eli olisi seurassa jossa ei viihdy. Ja ymmärtäähän sen, mutta jotenkin se on vaan niin surullista :(

Ei minua muuten hänen erityisherkkyytensä haittaisi, eikä se meidän välistä suhdettamme haittaa (muuta kuin että hän ajattelee ilmeisesti minustakin kaikkea rumaa, mutta tavallaan ehkä ansaitsen sen, koska myönnän että olen välillä ollut liian turhautunut hänen ajatustapaansa ja antanut sellaisia neuvoja joista välittyy viesti että toivoisin hänen olevan toisenlainen tms) mutta kun hän on itse tuosta kaverittomuudesta niin onneton! :( tekee tosi pahaa katsoa vierestä, koska oikeasti rakastan häntä yli kaiken, miten nyt siskoa rakastetaan. Haluaisin hänelle onnellisuutta ja murehdin, mistä hän sitä löytää.

Lue tuo juttusi itse.

Anna sen siskosi olla jo.

Vierailija kirjoitti:

Kaurisnainen kirjoitti:

Hei! 

Osui silmään tämä keskustelu ja olisin kysynyt teidän mielipidettä asiaan joka juuri tapahtui.. Olen myös erityisherkkä, ja minusta on sanottu että loukkaannun helposti, vaikka en itse ihan koe asiaa näin. Ennemmin ajattelen että "ei se määrä vain laatu" monessa asiassa, myös ihmissuhteissa, pyrin siihen että ne olisivat hyviä, laadukkaita ja erityisiä. 

Olin juuri 10 pv vierailulla ystäväni luona, joka asuu eri kaupungissa kun minä. Emme ole aikaisemmin viettäneet näin pitkää aikaa tiiviisti yhdessä, joten kenties tällä kertaa opimme toisistamme uusia puolia. 

Asia mikä nyt ärsyttää ja häiritsee ystävässäni on se, että huomasin että hän (ehkä myös hänen uusi miehensä) arvottavat ihmisiä pääasiassa työn/työpaikan perusteella. Lisäksi, huomasin että ystäväni nosti ammatillisesti itseään ylemmäs ja puhui taas minusta alentavaan ja väheksyvään sävyyn. 

Tiedän että tässä yhteiskunnassa on yleistä arvottaa ihmisiä työn perusteella, mutta en haluaisi tätä asennetta omaan elämääni. Minusta ihmisten arvo mitataan sillä miten hyvin kohtelee muita. Enkä muutenkaan näe kovasti järkeä ihmisten arvottamisessa työn perusteella, koska miksi ihminen jota kiinnostaa esim. kakkujen leipominen edes haluaisi/unelmoisi työstä IT-talon johtajana. Jokaisella on oma areenansa, ja hyvä niin, sillä olemme kaikki erilaisia persoonia. 

Joten, nyt pohdin että sanonko tästä asiasta ystävälleni vai en. Yleensä olen sitä mieltä että ystäville pitää voida sanoa jos jokin asia loukkaa/on huonosti, mutta koen että tässä on kyse paljon arvoista, ja en ehkä usko että ihmisten perustavaa laatua olevia arvoja - sitä miten tätä maailmaa katsoo ja haluaa sen nähdä- voi muuttaa. 

En halua ystäviä jotka vaikuttavat negatiivisesti itseluottamukseeni, tai puhuvat minun työstäni (keskitason asiantuntijatehtävät) alentavaan sävyyn. En koe omaa työtäni mitenkään vähäpätöisenä tai huonona, joten en halua sitä että ystäväni minulle myöskään asiasta puhuu alentavaan ja vähättelevään sävyyn, ja samalla nostaa itseään ylemmäksi. 

Mitä mieltä te olette tästä? Eikö tässä ole kyseessä hieman myrkyllinen ystävyys, onko teillä muilla ystävyyssuhteita joissa on kilpailua tai jotain vastaavaa? 

Heti seuraavan kerran kun ystäväsi puhuu alentuvaan sävyyn, sanot hänelle ettet oikein arvosta hänen tapaansa ajatella. Kerro hänelle että tuollainen on noloa ja inhottavaa käytöstä.

Kiitos kommentistasi! Totta, olisi hyvä sanoa mitä ajattelen ja puolustaa itseäni. En jotenkin osannut siinä hetkessä (tai niissä hetkissä) kun asia tuli esiin asettua vastaan ja käydä keskustelemaan asiasta. Olin ehkä niin yllättynyt ja tyrmistynyt. En osaa ajatella ihmisistä huonoa, vaan annan asioiden siinä hetkessä mennä ja sitten huomaan että jään miettimään asiaa jälkikäteen. En tiedä kaipaanko tällaista ihmistä elämääni, enkä tiedä tuleeko hänen perustavaa laatua olevat arvonsa muuttumaan, joten ehkä hakeudun itselleni parempaan seuraan. 

Vierailija kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

Täytyy sanoa, että tätä keskustelua leimaa eräs ahdistava piirre. Se on ihmisten leimaaminen hyviin ja pahoihin. Ihan kuin olisi vain rauhallisia, hiljaisia hyväntahtoisia erityisherkkiä ja sitten on pahantahtoiset tunteettomat muut.

Mielestäni olen herkkä, mutta olen opetellut olemaan loukkaantumatta muiden sanomisista silloinkin kun selkeästi tarkoitetaan pahaa. Mutta tosiasia on, että suurin osa ihmisistä ei yritä jatkuvasti loukata muita.

Olen kyllä tavannut erityisherkkiä, joiden kanssa ei voi puhua mistään. Jos puhuu säästä, niin loukkaannutaan siitäkin, vaikka oikeasti on vain puhunut säästä. Eikä toinen edes sano loukkaantuneensa, vaan murjotetaan kuukausikaupalla ja puhutaan selän takana. Mikään ei ole niin viheliäistä kuin selän takana pahan puhuminen.

Tämä. Erityisherkkyys ei automaattisesti tarkoita mukavaa ja ystävällistä ihmistä. Erityisherkkiä on n.puolet väestöstä, niin kyllä heidänkin joukostaan löytyy kaikennäköistä kiusaajaa ja möläyttelijää.

Muistan itse lukeneeni jostain että korkeintaan neljännes. 20-25 prossaa.

Se on faktaa että puolet ihmisistä on keskimääräistä herkempiä.

Kaurisnainen kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

Kaurisnainen kirjoitti:

Hei! 

Osui silmään tämä keskustelu ja olisin kysynyt teidän mielipidettä asiaan joka juuri tapahtui.. Olen myös erityisherkkä, ja minusta on sanottu että loukkaannun helposti, vaikka en itse ihan koe asiaa näin. Ennemmin ajattelen että "ei se määrä vain laatu" monessa asiassa, myös ihmissuhteissa, pyrin siihen että ne olisivat hyviä, laadukkaita ja erityisiä. 

Olin juuri 10 pv vierailulla ystäväni luona, joka asuu eri kaupungissa kun minä. Emme ole aikaisemmin viettäneet näin pitkää aikaa tiiviisti yhdessä, joten kenties tällä kertaa opimme toisistamme uusia puolia. 

Asia mikä nyt ärsyttää ja häiritsee ystävässäni on se, että huomasin että hän (ehkä myös hänen uusi miehensä) arvottavat ihmisiä pääasiassa työn/työpaikan perusteella. Lisäksi, huomasin että ystäväni nosti ammatillisesti itseään ylemmäs ja puhui taas minusta alentavaan ja väheksyvään sävyyn. 

Tiedän että tässä yhteiskunnassa on yleistä arvottaa ihmisiä työn perusteella, mutta en haluaisi tätä asennetta omaan elämääni. Minusta ihmisten arvo mitataan sillä miten hyvin kohtelee muita. Enkä muutenkaan näe kovasti järkeä ihmisten arvottamisessa työn perusteella, koska miksi ihminen jota kiinnostaa esim. kakkujen leipominen edes haluaisi/unelmoisi työstä IT-talon johtajana. Jokaisella on oma areenansa, ja hyvä niin, sillä olemme kaikki erilaisia persoonia. 

Joten, nyt pohdin että sanonko tästä asiasta ystävälleni vai en. Yleensä olen sitä mieltä että ystäville pitää voida sanoa jos jokin asia loukkaa/on huonosti, mutta koen että tässä on kyse paljon arvoista, ja en ehkä usko että ihmisten perustavaa laatua olevia arvoja - sitä miten tätä maailmaa katsoo ja haluaa sen nähdä- voi muuttaa. 

En halua ystäviä jotka vaikuttavat negatiivisesti itseluottamukseeni, tai puhuvat minun työstäni (keskitason asiantuntijatehtävät) alentavaan sävyyn. En koe omaa työtäni mitenkään vähäpätöisenä tai huonona, joten en halua sitä että ystäväni minulle myöskään asiasta puhuu alentavaan ja vähättelevään sävyyn, ja samalla nostaa itseään ylemmäksi. 

Mitä mieltä te olette tästä? Eikö tässä ole kyseessä hieman myrkyllinen ystävyys, onko teillä muilla ystävyyssuhteita joissa on kilpailua tai jotain vastaavaa? 

Heti seuraavan kerran kun ystäväsi puhuu alentuvaan sävyyn, sanot hänelle ettet oikein arvosta hänen tapaansa ajatella. Kerro hänelle että tuollainen on noloa ja inhottavaa käytöstä.

Kiitos kommentistasi! Totta, olisi hyvä sanoa mitä ajattelen ja puolustaa itseäni. En jotenkin osannut siinä hetkessä (tai niissä hetkissä) kun asia tuli esiin asettua vastaan ja käydä keskustelemaan asiasta. Olin ehkä niin yllättynyt ja tyrmistynyt. En osaa ajatella ihmisistä huonoa, vaan annan asioiden siinä hetkessä mennä ja sitten huomaan että jään miettimään asiaa jälkikäteen. En tiedä kaipaanko tällaista ihmistä elämääni, enkä tiedä tuleeko hänen perustavaa laatua olevat arvonsa muuttumaan, joten ehkä hakeudun itselleni parempaan seuraan. 

Itselleni käy monesti samoin. Sosiaaliset kanssakäymiset ovat kuin ollut jossain miekkailumatsissa itse sitä tietämättäsi. Olet luullut että tanssahtelet kevyesti diskossa, mutta kun tulet himaan, ihmettelet mikä on kun väsyttää ja tuntuu pahalta. Sitten huomaat että sinua on nopeasti pistetty sellaisella ohuella miekalla mahaan. Vuodat pikkuhiljaa, etkä edes itsekään tajua mikä satutti.

Kun keskustelu käy vilkkaana, on paljon elehdintää, nähtävää, maisteltavaa, kuultavaa, tunnettavaa, analysoitavaa, niin siinä jotenkin menee törkeätkin loukkaukset ja sivallukset läpi.

Tunnekeho ja hermosto reagoi sataprosenttisella varmuudella, oma ajatteleva mieli ei ehdi mukaan, koska on auttamatta hitaampi.