Erityisherkkien vaikeudet löytää ystäviä?

Vierailija kirjoitti:

Ja pystyykö hän itseään tuosta muuttamaan? Itse olen vaan tsempannut, lopettanut turhan asioiden pyörittelyn parhaani mukaan, elänyt ja ollut normaalisti, mutta hänellä nuo piirteet on niin hallitsevia että hän ei taida pystyä lopettamaan. Haluaisin auttaa, mutta en tiedä miten.

Ehkä siskollesi kannattaisi sanoa että ensinnäkään ei pidä kuunnella niitä, jotka ovat vain yksinkertaisesti lopettaneet turhan asioiden pyörittelyn parhaansa mukaan ja eläneet ja olleet normaalisti. Jos yrittää tehdä saman perässä, koska siitä ei vain tule mitäään. Pitää yrittää parhaansa mukaan oppia kuuntelemaan itseään ja kanssa uskoa mitä kuulee, koska ihminen tietää kaikesta huolimatta parhaiten itse mikä on toimivin keino että pystyy elämään edes jollain lailla tuottavan elämän. Ongelma tulee siitä että kuuntelee vaikka sitä siskoa ja koettaa matkia hänen kunnollista elämäänsä, tai muuttua toisten toiveiden mukaisesti.

Vierailija kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

Ja pystyykö hän itseään tuosta muuttamaan? Itse olen vaan tsempannut, lopettanut turhan asioiden pyörittelyn parhaani mukaan, elänyt ja ollut normaalisti, mutta hänellä nuo piirteet on niin hallitsevia että hän ei taida pystyä lopettamaan. Haluaisin auttaa, mutta en tiedä miten.

Ehkä siskollesi kannattaisi sanoa että ensinnäkään ei pidä kuunnella niitä, jotka ovat vain yksinkertaisesti lopettaneet turhan asioiden pyörittelyn parhaansa mukaan ja eläneet ja olleet normaalisti. Jos yrittää tehdä saman perässä, koska siitä ei vain tule mitäään. Pitää yrittää parhaansa mukaan oppia kuuntelemaan itseään ja kanssa uskoa mitä kuulee, koska ihminen tietää kaikesta huolimatta parhaiten itse mikä on toimivin keino että pystyy elämään edes jollain lailla tuottavan elämän. Ongelma tulee siitä että kuuntelee vaikka sitä siskoa ja koettaa matkia hänen kunnollista elämäänsä, tai muuttua toisten toiveiden mukaisesti.

Summa summarum, sano sille siskollesi että sinä tiedät mitä kestät ja mitä et, sinä olet itsesi paras asiantuntija, sinä tiedät oikean tavan toimia sisimmässäsi, nyt vain toivot rohkeutta siihen. Niin ettei tarvitse ensin lyödä 20 vuotta päätä seinään ja sitten vasta toimia niin kuin olisi pitänyt tehdä alunperinkin.

Hei! 

Osui silmään tämä keskustelu ja olisin kysynyt teidän mielipidettä asiaan joka juuri tapahtui.. Olen myös erityisherkkä, ja minusta on sanottu että loukkaannun helposti, vaikka en itse ihan koe asiaa näin. Ennemmin ajattelen että "ei se määrä vain laatu" monessa asiassa, myös ihmissuhteissa, pyrin siihen että ne olisivat hyviä, laadukkaita ja erityisiä. 

Olin juuri 10 pv vierailulla ystäväni luona, joka asuu eri kaupungissa kun minä. Emme ole aikaisemmin viettäneet näin pitkää aikaa tiiviisti yhdessä, joten kenties tällä kertaa opimme toisistamme uusia puolia. 

Asia mikä nyt ärsyttää ja häiritsee ystävässäni on se, että huomasin että hän (ehkä myös hänen uusi miehensä) arvottavat ihmisiä pääasiassa työn/työpaikan perusteella. Lisäksi, huomasin että ystäväni nosti ammatillisesti itseään ylemmäs ja puhui taas minusta alentavaan ja väheksyvään sävyyn. 

Tiedän että tässä yhteiskunnassa on yleistä arvottaa ihmisiä työn perusteella, mutta en haluaisi tätä asennetta omaan elämääni. Minusta ihmisten arvo mitataan sillä miten hyvin kohtelee muita. Enkä muutenkaan näe kovasti järkeä ihmisten arvottamisessa työn perusteella, koska miksi ihminen jota kiinnostaa esim. kakkujen leipominen edes haluaisi/unelmoisi työstä IT-talon johtajana. Jokaisella on oma areenansa, ja hyvä niin, sillä olemme kaikki erilaisia persoonia. 

Joten, nyt pohdin että sanonko tästä asiasta ystävälleni vai en. Yleensä olen sitä mieltä että ystäville pitää voida sanoa jos jokin asia loukkaa/on huonosti, mutta koen että tässä on kyse paljon arvoista, ja en ehkä usko että ihmisten perustavaa laatua olevia arvoja - sitä miten tätä maailmaa katsoo ja haluaa sen nähdä- voi muuttaa. 

En halua ystäviä jotka vaikuttavat negatiivisesti itseluottamukseeni, tai puhuvat minun työstäni (keskitason asiantuntijatehtävät) alentavaan sävyyn. En koe omaa työtäni mitenkään vähäpätöisenä tai huonona, joten en halua sitä että ystäväni minulle myöskään asiasta puhuu alentavaan ja vähättelevään sävyyn, ja samalla nostaa itseään ylemmäksi. 

Mitä mieltä te olette tästä? Eikö tässä ole kyseessä hieman myrkyllinen ystävyys, onko teillä muilla ystävyyssuhteita joissa on kilpailua tai jotain vastaavaa? 

En tiedä olenko erityisherkkä, mutta ainakin herkkä ap: kuvaamalle toiminnalle. En ottaisi itseeni jos kaveri kiusoittelisi minua, mutta ahdistuisin siitä että kaverillani on tarve loukata muita leikin varjolla ja sanoa asioita jotka olisivat todella ilkeitä jos mukana ei olisi sitä huumoria. Ahdistun myös jos muut ihmiset seurassani vittuilevat toisilleen tai heittävät loukkauksia leikillään, se on minusta tunteetonta ja julmaa. Koskaan ei voi tietää satuttavatko ilkeät kommentit toista, vaikka se kenelle ne sanotaan ei reagoisi näkyvästi tai "ottaisi itseensä". 

En ymmärrä miksi ei voisi vitsailla asioista tai ilmiöistä. Miksi vitsien pitää olla huumorin kaapuun verhottuja loukkauksia?

Muuten en ole ihmisenä mikään herkkä mimosa. Pidän mustasta huumorista ja oikeassa seurassa ronskit jutut ovat mitä parhainta ajanviettoa, mutta ns. kevyt kenttävittuilu ei ole minusta ollenkaan hauskaa.

Vierailija kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

Minusta tuo muiden puheista loukkaantuminen juontaa enemmänkin juurensa passiiviseen kommunikointikulttuuriin kuin herkkyyteen. Monet vetävät toisten ihmisten sanomisista himmeitä johtopäätöksiä, vaikka toinen ei olisi tarkoittanut loukata. Esimerkiksi yksi eksäni ei koskaan kuunnellut, mitä oikeasti sanoin, vaan veti kaikista sanoista omat pitkälle menevät johtopäätöksensä. Eikä tietenkään edes tullut kysymään, että mitä tuolla tarkoitit, vaan aloitti mököttämisen ja oletti, että minä tiedän (tai ainakin minun pitäisi tietää), mistä kenkä puristaa. Eihän se sitten toiminut.

Jokaisen tehtävä on ensinnäkin ottaa vastuu omista tunteistaan ja toisekseen tuoda niitä esiin. Oikeaa läheisyyttä ja ystävyyttä ei synny, jos ei ole valmis joskus myös sanomaan ihan suoraan, että tuo nyt loukkasi minua ja kertomaan miksi. Ja kuuntelemaan, jos toinen sanoo sinulle jotakin vastaavaa.

t. itsekin herkkä

Ei... Vaan jotkut ihmiset ovat todella inhottavia koska bully-kulttuuri on in. Lisäksi esimerkiksi siskoni on sellainen joka nauttii tahallaan loukkaamisesta ja on myös sanonut sen.

Toki on, tosin ehkä vähemmän kuin ihmiset keskimäärin ajattelevat. Mutta pointtini on, että useimmat ihmiset eivät ole pahantahtoisia ja ihmissuhteita on todella helppo sabotoida passiivisella kommunikoinnilla.

t. 12

Jotkut ihmiset eivät tosiaan ole pahantahtoisia, mutta onnistuvat silti levittämään pahaa ympärilleen. Entinen ystäväni oli hyvä esimerkki tällaisesta. Kerran nähdessämme otin puheeksi menkkaturvotuksen ja harmittelin miten tällä kerralla ennen menkkoja on jotenkin erityisen kamala olo, ja että tunnen itseni sillä hetkellä lihavaksi, vaikka en ole edes ylipainoinen. Ystäväni naureskeli siihen "Juujuu, et ollenkaan ylipainoinen, et yhtään hehheh. Ei oo tullut munkkeja syötyä yhtään hehheheh" ja jatkoi tätä vihjailuaan koko tapaamisemme ajan. En ole enkä ollut silloin edes normaalipainon ylärajalla, en valita painostani jatkuvasti, en syö munkkeja tai muutenkaan herkuttele ylenmäärin ja keskustelunaihe oli minulle ja ystävälleni ihan tavallinen. 

En tiedä vedinkö ystävän kommenteista liian pitkälle vietyjä johtopäätöksiä, mutta kyseiset kommentit eivät tuntuneet mukavilta. Lisäksi kyseisellä naisella oli tapana kuittailla samalla tavalla jatkuvasti erilaisista aiheista. Muissa ihmissuhteissa en ole kokenut tulleeni jatkuvasti loukatuksi, mutta ehkä olen sitten sellainen ihminen joka loukkaantuu herkästi ja jonka kanssa pitää olla varpaillaan.

Kaurisnainen kirjoitti:

Hei! 

Osui silmään tämä keskustelu ja olisin kysynyt teidän mielipidettä asiaan joka juuri tapahtui.. Olen myös erityisherkkä, ja minusta on sanottu että loukkaannun helposti, vaikka en itse ihan koe asiaa näin. Ennemmin ajattelen että "ei se määrä vain laatu" monessa asiassa, myös ihmissuhteissa, pyrin siihen että ne olisivat hyviä, laadukkaita ja erityisiä. 

Olin juuri 10 pv vierailulla ystäväni luona, joka asuu eri kaupungissa kun minä. Emme ole aikaisemmin viettäneet näin pitkää aikaa tiiviisti yhdessä, joten kenties tällä kertaa opimme toisistamme uusia puolia. 

Asia mikä nyt ärsyttää ja häiritsee ystävässäni on se, että huomasin että hän (ehkä myös hänen uusi miehensä) arvottavat ihmisiä pääasiassa työn/työpaikan perusteella. Lisäksi, huomasin että ystäväni nosti ammatillisesti itseään ylemmäs ja puhui taas minusta alentavaan ja väheksyvään sävyyn. 

Tiedän että tässä yhteiskunnassa on yleistä arvottaa ihmisiä työn perusteella, mutta en haluaisi tätä asennetta omaan elämääni. Minusta ihmisten arvo mitataan sillä miten hyvin kohtelee muita. Enkä muutenkaan näe kovasti järkeä ihmisten arvottamisessa työn perusteella, koska miksi ihminen jota kiinnostaa esim. kakkujen leipominen edes haluaisi/unelmoisi työstä IT-talon johtajana. Jokaisella on oma areenansa, ja hyvä niin, sillä olemme kaikki erilaisia persoonia. 

Joten, nyt pohdin että sanonko tästä asiasta ystävälleni vai en. Yleensä olen sitä mieltä että ystäville pitää voida sanoa jos jokin asia loukkaa/on huonosti, mutta koen että tässä on kyse paljon arvoista, ja en ehkä usko että ihmisten perustavaa laatua olevia arvoja - sitä miten tätä maailmaa katsoo ja haluaa sen nähdä- voi muuttaa. 

En halua ystäviä jotka vaikuttavat negatiivisesti itseluottamukseeni, tai puhuvat minun työstäni (keskitason asiantuntijatehtävät) alentavaan sävyyn. En koe omaa työtäni mitenkään vähäpätöisenä tai huonona, joten en halua sitä että ystäväni minulle myöskään asiasta puhuu alentavaan ja vähättelevään sävyyn, ja samalla nostaa itseään ylemmäksi. 

Mitä mieltä te olette tästä? Eikö tässä ole kyseessä hieman myrkyllinen ystävyys, onko teillä muilla ystävyyssuhteita joissa on kilpailua tai jotain vastaavaa? 

Minusta et tässä ole yliherkkä, ketäpä ei harmittaisi jos omaa, merkitykselliseksi koettua työtä vähätellään. Olet törmännyt kaverisi kanssa arvoristiriitaan, eikä tuossa varmaankaan muu auta kuin miettiä että onko ystävyydessä muita hyviä puolia jotka kompensoivat tökeröä käytöstä. Tai jos yhdessäoloa voi rajoittaa sellaiseen mittakaavaan ettei ärsyyntyminen ja paha mieli tuosta kasva liian suureksi.

Vierailija kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

Käyttäjä6805 kirjoitti:

Miksi pitää diagnisoida itsensä "erityisherkäksi " ja tuudittautua sen alle 'pahaa maailmaa vastaa ja kun minua ei ymmärretä' , kun voisi tunnistaa omat heikkoudet ja alkaa työstämään niitä, niin ettei niistä olen normaalille elämälle haittaa?

Minulla on melu, valo ja tuntoaistiyliherkkyys, ei niitä voi työstää, ikävä kyllä. Lisäksi olen myös tunteellisesti herkkä ja sen sijaan että haluaisin tulla tunnekylmäksi ja ilkeäksi ääliöksi kuten suurin osa ihmisistä, haluan pysyä kauniissa, hiljaisessa ja ystävällisessä maailmassani :p

Ystävällisyyden ei luulisi olevan vaikea taito opetella tähän maailmaan jotta maailma olisi mukavampi paikka :) Miksi ilkeys on perusta? Miksi ystävällisyys ja rakkaus ei ole?

Saat normalisoida ilkeyden omaan elämääsi, minä en.

No mutta, sinähän olet jo. Suhtaudut hyvin rumasti toisiin ihmisiin.

Ymmärräthän mikä ero on kokemuksilla ja uskolla? Jos ei ole hyviä kokemuksia ihmisistä niin menee uskon puolelle onko hyviä ihmisiä vai eikö ole. Olen ateisti, en usko jumalaan ja yhtä lailla uskon, että hyviä ihmisiä on vasta kun näen sellaisia. Kun on tavannut tunnekylmiä ilkeitä ääliöitä niin silloin maailmankuva perustuu siihen mitä on nähnyt. Saat toki uskoa hyviin ihmisiin ja jumaliin jos olet heitä tavannut. Itse en usko kumpaankaan ennen kuin itse näen.

Yleensä olemukseni riittää houkuttelemaan ihmiset kimppuuni ja ilkeilemään minulle. Meillä oli edellisessä taloyhtiössä (vuokra-asunto) grillipaikka ja kas kummaa ainoa jolle motkotettiin grillauspaikan käytöstä olin minä. Muut saivat käyttää grillipaikkaa ihan valittamatta. Joskus teidän pitäisi ymmärtää, että joitain ihmisiä syyttä vihataan ja mollataan ja haukutaan vain pelkän olemassa olon perusteella. Se, millainen kuva muista ihmisistä heidän käyttäytymisensä perusteella syntyy on ihan heidän omia tekosiansa. Jos ei käyttäydy inhottavasti niin ei tule mainituksi inhottavan käyttäytymisen perusteella.

Voisit vähän ajatella millaisia kokemuksia ihmisillä on ennen kuin auot päätäsi. Sanot varmaan koulukiusatulle lapsellekin, että kiusaaminen on hänen omaa syytänsä ja kiusaajat ovat mukavia eikä kiusattu saisi sanoa, että kiusaajat ovat hänelle inhottavia.

Vierailija kirjoitti:

Jotkut ihmiset eivät tosiaan ole pahantahtoisia, mutta onnistuvat silti levittämään pahaa ympärilleen. Entinen ystäväni oli hyvä esimerkki tällaisesta. Kerran nähdessämme otin puheeksi menkkaturvotuksen ja harmittelin miten tällä kerralla ennen menkkoja on jotenkin erityisen kamala olo, ja että tunnen itseni sillä hetkellä lihavaksi, vaikka en ole edes ylipainoinen. Ystäväni naureskeli siihen "Juujuu, et ollenkaan ylipainoinen, et yhtään hehheh. Ei oo tullut munkkeja syötyä yhtään hehheheh" ja jatkoi tätä vihjailuaan koko tapaamisemme ajan. En ole enkä ollut silloin edes normaalipainon ylärajalla, en valita painostani jatkuvasti, en syö munkkeja tai muutenkaan herkuttele ylenmäärin ja keskustelunaihe oli minulle ja ystävälleni ihan tavallinen. 

En tiedä vedinkö ystävän kommenteista liian pitkälle vietyjä johtopäätöksiä, mutta kyseiset kommentit eivät tuntuneet mukavilta. Lisäksi kyseisellä naisella oli tapana kuittailla samalla tavalla jatkuvasti erilaisista aiheista.

Tiedoksesi, että hän tiesi mitä sanoi, miten sanoi ja oli pahantahtoinen. Hyvä, että päätit hankkiutua hänestä eroon.

Sellaista ystävää ei löydy, joka ei ikinä sanoisi mitään, mikä harmittaisi. Eikä kukaan itsekään pysty olemaan 100% loukkaamatta toisia. Ihan vahinkojakin tulee, jossain kohtaa maailmankuvat vain ovat erilaiset. Joku ilkeilee tahallaankin. Minusta ystävä on sellainen, jonka kanssa voidaan olla eri mieltäkin, mitta ilkeilemättä. Joskus voi tulla riitaakin tai joku loukkaantuu, mutta kun kukin osapuoli miettii asiaa jälkeenpäin, voidaan keskustella eikä haluta rikkoa ystävyyttä mielipide-erojen takia. Kukin saa perustella kantansa ja sitten sopeudutaan. Ystäväpiirissäni oli taannoin melko reipas kahakka asiasta, joka olikin osalle tosi herkkä, muiden sitä tajuamatta. Ystävyys on kumminkin yhä tallella ja asia käsitelty niin herkkien kuin ei-herkkienkin osalta. Sakissa ei onneksi ollut yhtään ammattiloukkaantujaa.

Vierailija kirjoitti:

Minulla ei erityisherkkänä ole tuota ongelmaa mutta se on että hävettää paljastaa ihmisille miten vähän oikeasti jaksan ja miten vähästä nykyään kuormitun. Elämän on joutunut järjestämään sen mukaan ja on selvää mitä ihmiset ajattelee. Juuri eräs sukulainen kysyi miten saat aikasi kulumaan, kun oma kokemus on että jaksan juuri ja juuri ja voin pahoin ylirasituksen vuoksi vähän väliä.

Mulla on ihan sama juttu ja tuntuu, että iän myötä kuormitusherkkyys vain kasvaa. Sen takia on myös vaikea ylläpitää ystävyyssuhteita, kun tietyssä pisteessä en enää jaksa olla ollenkaan ihmisten kanssa tekemisissä ja toisaalta myös häpeän herkkyttääni ja väsymistäni enkä halua paljastaa sitä muille. Olen vuosien aikana kehittänyt itselleni kuoren suojaksi. Harmittaa tämä yksinäisyys.

Olen ollut vuodesta 2012 enemmän ja vähemmän mielenterveyspalveluiden piirissä. Lievää, keskivaikeaa ja pitkäaikaista masennusta on diagnosoitu, toisinaan olen miettinyt onko minussa jotain enemmänkin vialla ja toisaalta taas tuntuu, ettei kokemukseni masennuksesta täysin vastaa masennusta sairautena. Vasta viimeisen vuoden aikana ja psykoterapiassa olen ymmärtänyt olevani aika herkkä ja helposti kuormittuva - ehkä erityisherkkäkin - ja joudun nyt todella tekemään työtä, jotta oppisin tuntemaan ja hyväksymään itseni. Toivon sen auttavan myös ihmissuhteissa. Haluan uskoa myös, että uusien ystävien löytäminen kolmikymppisenä on mahdollista.

Nykyisin joka toinen tuntuu olevan ainakin jollain tavalla erityisherkkä, joten jos vielä ei ole erityisherkille yhdistystä tai edes somessa yhteisöä, niin sellainen varmasti kannattaisi perustaa. Näin erityisherkät löytäisivät helpommin toisensa ja ystävystyminen olisi todennäköisempää kuin sellaisten kanssa, jotka eivät osaa tai halua olla jatkuvasti varpaillaan toisen seurassa. 

Mä olen ystävystynyt vain sellaisten ihmisten kanssa, joiden seurassa mun ei tarvitse esittää mitään eikä myöskään olla koko ajan varuillani. Ihmisten, jotka ymmärtävät huumoriani ja jotka eivät ahdistu tai loukkaannu, jos olemme eri mieltä jostain asiasta. Parhaan ystäväni kanssa mulla on varsin erilainen elämänkatsomus ja arvomaailma, mutta asia ei ole ongelma, koska emme kumpikaan yritä saada toista muuttamaan omia mielipiteitään tai arvojaan. Silti voimme keskustella asioista. 

29 jatkaa. Tahallista ilkeyttä ei kenenkään tarvitse sietää. Vittuilu ei ole ystävyyttä.

Erottaisin kuitenkin kokemukseni perusteella erityisherkät ja herkästi loukkaantuvat toisistaan. Joo, ominaisuudet voivat sattua samaankin henkilöön, mutta en pidä siitä, että ne niputetaan yhdeksi ja samaksi asiaksi. Olen erityisherkkä, mutten nokkiinnu todellakaan helposti. Tulkitsen epävarmat viestit mieluummin positiivisiksi kuin negatiivisiksi, eikä minua tarvitse kohdella silkkihansikkain. Tarvitsen vain omaa aikaa ja tehdä työni rauhassa, se riittää.

Vierailija kirjoitti:

Minulla ei erityisherkkänä ole tuota ongelmaa mutta se on että hävettää paljastaa ihmisille miten vähän oikeasti jaksan ja miten vähästä nykyään kuormitun. Elämän on joutunut järjestämään sen mukaan ja on selvää mitä ihmiset ajattelee. Juuri eräs sukulainen kysyi miten saat aikasi kulumaan, kun oma kokemus on että jaksan juuri ja juuri ja voin pahoin ylirasituksen vuoksi vähän väliä.

Ei tuo ole enää mitään erityisherkkyyttä vaan sinä olet fyysisesti sairas. Mene lääkäriin.

T. Aistiyliherkkä

Vierailija kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

Käyttäjä6805 kirjoitti:

Miksi pitää diagnisoida itsensä "erityisherkäksi " ja tuudittautua sen alle 'pahaa maailmaa vastaa ja kun minua ei ymmärretä' , kun voisi tunnistaa omat heikkoudet ja alkaa työstämään niitä, niin ettei niistä olen normaalille elämälle haittaa?

Minulla on melu, valo ja tuntoaistiyliherkkyys, ei niitä voi työstää, ikävä kyllä. Lisäksi olen myös tunteellisesti herkkä ja sen sijaan että haluaisin tulla tunnekylmäksi ja ilkeäksi ääliöksi kuten suurin osa ihmisistä, haluan pysyä kauniissa, hiljaisessa ja ystävällisessä maailmassani :p

Ystävällisyyden ei luulisi olevan vaikea taito opetella tähän maailmaan jotta maailma olisi mukavampi paikka :) Miksi ilkeys on perusta? Miksi ystävällisyys ja rakkaus ei ole?

Saat normalisoida ilkeyden omaan elämääsi, minä en.

No mutta, sinähän olet jo. Suhtaudut hyvin rumasti toisiin ihmisiin.

Ymmärräthän mikä ero on kokemuksilla ja uskolla? Jos ei ole hyviä kokemuksia ihmisistä niin menee uskon puolelle onko hyviä ihmisiä vai eikö ole. Olen ateisti, en usko jumalaan ja yhtä lailla uskon, että hyviä ihmisiä on vasta kun näen sellaisia. Kun on tavannut tunnekylmiä ilkeitä ääliöitä niin silloin maailmankuva perustuu siihen mitä on nähnyt. Saat toki uskoa hyviin ihmisiin ja jumaliin jos olet heitä tavannut. Itse en usko kumpaankaan ennen kuin itse näen.

Yleensä olemukseni riittää houkuttelemaan ihmiset kimppuuni ja ilkeilemään minulle. Meillä oli edellisessä taloyhtiössä (vuokra-asunto) grillipaikka ja kas kummaa ainoa jolle motkotettiin grillauspaikan käytöstä olin minä. Muut saivat käyttää grillipaikkaa ihan valittamatta. Joskus teidän pitäisi ymmärtää, että joitain ihmisiä syyttä vihataan ja mollataan ja haukutaan vain pelkän olemassa olon perusteella. Se, millainen kuva muista ihmisistä heidän käyttäytymisensä perusteella syntyy on ihan heidän omia tekosiansa. Jos ei käyttäydy inhottavasti niin ei tule mainituksi inhottavan käyttäytymisen perusteella.

Voisit vähän ajatella millaisia kokemuksia ihmisillä on ennen kuin auot päätäsi. Sanot varmaan koulukiusatulle lapsellekin, että kiusaaminen on hänen omaa syytänsä ja kiusaajat ovat mukavia eikä kiusattu saisi sanoa, että kiusaajat ovat hänelle inhottavia.

Minä ymmärrän, että kokemuksesi ovat vaikuttaneet sinuun. Kuitenkin tavatessasi uusia ihmisiä sinun kokemuksesi eivät ole heidän syytään eikä heidän tarvitse millään tavalla todistaa sinulle, että ovatkin mukavampia kuin sinun aiemmin kokemasi ihmiset. Jos et halua uskoa heistä hyvää, se on vain ja ainoastaan sinun asiasi.  Mutta älä ihmettele, jos he eivät ole erityisen halukkaita tutustumaan ihmiseen, joka ensisijaisesti ajattelee heistä pahaa. 

Vierailija kirjoitti:

Käyttäjä6805 kirjoitti:

Miksi pitää diagnisoida itsensä "erityisherkäksi " ja tuudittautua sen alle 'pahaa maailmaa vastaa ja kun minua ei ymmärretä' , kun voisi tunnistaa omat heikkoudet ja alkaa työstämään niitä, niin ettei niistä olen normaalille elämälle haittaa?

Minulla on melu, valo ja tuntoaistiyliherkkyys, ei niitä voi työstää, ikävä kyllä. Lisäksi olen myös tunteellisesti herkkä ja sen sijaan että haluaisin tulla tunnekylmäksi ja ilkeäksi ääliöksi kuten suurin osa ihmisistä, haluan pysyä kauniissa, hiljaisessa ja ystävällisessä maailmassani :p

Ystävällisyyden ei luulisi olevan vaikea taito opetella tähän maailmaan jotta maailma olisi mukavampi paikka :) Miksi ilkeys on perusta? Miksi ystävällisyys ja rakkaus ei ole?

Saat normalisoida ilkeyden omaan elämääsi, minä en.

Ainakin melu- ja tuntoaistiyliherkkyyttä voi työstää. Suomessa on olemassa noihin ongelmiin perehtyneitä terapeutteja.

T. Aistiyliherkkä

Vierailija kirjoitti:

Sellaista ystävää ei löydy, joka ei ikinä sanoisi mitään, mikä harmittaisi. Eikä kukaan itsekään pysty olemaan 100% loukkaamatta toisia. Ihan vahinkojakin tulee, jossain kohtaa maailmankuvat vain ovat erilaiset. Joku ilkeilee tahallaankin. Minusta ystävä on sellainen, jonka kanssa voidaan olla eri mieltäkin, mitta ilkeilemättä. Joskus voi tulla riitaakin tai joku loukkaantuu, mutta kun kukin osapuoli miettii asiaa jälkeenpäin, voidaan keskustella eikä haluta rikkoa ystävyyttä mielipide-erojen takia. Kukin saa perustella kantansa ja sitten sopeudutaan. Ystäväpiirissäni oli taannoin melko reipas kahakka asiasta, joka olikin osalle tosi herkkä, muiden sitä tajuamatta. Ystävyys on kumminkin yhä tallella ja asia käsitelty niin herkkien kuin ei-herkkienkin osalta. Sakissa ei onneksi ollut yhtään ammattiloukkaantujaa.

On eri asia loukata tahallaan, sellaisia ihmisiä on. On toki hyvä jos omalle kohdallesi heitä ei ole osunut.

Vierailija kirjoitti:

Nykyisin joka toinen tuntuu olevan ainakin jollain tavalla erityisherkkä, joten jos vielä ei ole erityisherkille yhdistystä tai edes somessa yhteisöä, niin sellainen varmasti kannattaisi perustaa. Näin erityisherkät löytäisivät helpommin toisensa ja ystävystyminen olisi todennäköisempää kuin sellaisten kanssa, jotka eivät osaa tai halua olla jatkuvasti varpaillaan toisen seurassa. 

Mä olen ystävystynyt vain sellaisten ihmisten kanssa, joiden seurassa mun ei tarvitse esittää mitään eikä myöskään olla koko ajan varuillani. Ihmisten, jotka ymmärtävät huumoriani ja jotka eivät ahdistu tai loukkaannu, jos olemme eri mieltä jostain asiasta. Parhaan ystäväni kanssa mulla on varsin erilainen elämänkatsomus ja arvomaailma, mutta asia ei ole ongelma, koska emme kumpikaan yritä saada toista muuttamaan omia mielipiteitään tai arvojaan. Silti voimme keskustella asioista. 

Erityisherkkyys ei ole sama asia kuin herkkänahkaisuus. Erityisherkkyys on noussut rytinällä otsikoihin ja ihmisten tietoisuuteen, ehkä sen myötä se virheellisesti yhdistetään moniin vääriin asioihin esimerkiksi persoonallisuuden piirteisiin. Itsekkyys, draaman hakuisuus, kyvyttömyys keskustella asioista tai ymmärtää muiden mielipiteitä, "temperamenttisuus" tai herkkänahkaisuus eivät ole erityisherkkyyttä. Toisaalta myös erityisherkkien joukkoon mahtuu persoonaltaan erilaisia ihmisiä, eivät hekään ole mikään yhtenäinen joukko.

Erityisherkkyys on kyllä melko vaikea määritellä tarkasti (tarvitseeko sitä edes), mutta toisaalta se ei ole mikään sairaus eikä diagnoosi. Itsensä määritteleminen erityisherkäksi voi olla hyödyllistä, jos sen kautta on helpompi ymmärtää itseään ja muita, ja pystyy tunnistamaan oman itsensä todellisia vahvuuksia ja heikkouksia. Sen sijaan erityisherkkyyden käyttäminen puolustuskeinona, oikeutuksena käyttäytyä tai toimia hankalasti tai tekosyynä ,on turhaa eikä siitä hyödy kukaan. 

Autismin eri muodot ilmenevät aistiyliherkkyyksinä. Ennen puhuttiin neuroottisuudesta

Käyttäjä6805 kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

Olen itse erityisherkkä, mutten tunnista aloitusviestin ongelmaa. Erotan kaukaa pinnalliset poukkoilijat ja luonteeltaan "kovat" tai negatiiviset tyypit, joiden seurassa en viihdy. En mene ottamaan kontaktia. Olen sen sijaan löytänyt muutamia rauhallisia ja hyväntahtoisia ystäviä.

Minkä ikäinen ap olet? Iän lisääntyessä tuntuu helpommin löytyvän tosiystäviä. Olen 35 v.

Miten tämä on erityisherkkyyttä?

Mielestäni ihan normaalia käytöstä valita seuraksi ne ihmiset, joiden kanssa tulee toimeen ja vältellä niitä kenen kanssa ei tule toimeen tai aistii että joku vaan ei natsaa. Näin teen minä, enkä ole mitenkään erityisherkkä.

Joku puhui että uudet asiat, työtehtävät jne.rasittaa ja väsyttää. Totta kai ne väsyttää normaali tilannetta enemmän, koska ne on uusia asioita, joita ei tunne, ja energiaa menee myös siihen uusien asioiden opetteluun ennen kuin pääsee sinut niiden kanssa. Ei sekään ole erityisherkkyyttä vaan normaali reaktio uusiin tilanteisiin.

Kaikissa meissä on noita samoja ominaisuuksia, kyse on siitä, paljonko. Narsistisia piirteitä esim. löytyy käytännössä kaikilta, mutta vain pienellä osalla ne korostuvat narsismiksi asti. Kaikilla on joitain introvertin ja ekstrovertin piirteitä, mutta eri suhteissa. Samoin jokainen kuormittuu, mutta toiset herkemmin. Ja osalla akkujen lataus ja ylivirittyneisyyden purku onnistuu nopeammin, toisilla hitaammin. Minulle suurimmat ongelmat ovat melu (äänen ei tarvitse olla kova, se voi ärsyttää ja tuntua melulta hiljaisenakin) ja jatkuvat häiriöt ja oman ajan puute.

Ylivirittyneisyys on riesa. Joku jo kertoikin, ettei ehdi levätä ja väsymys kasvaa. Voi olla univaikeuksia. Pienetkin ärsykkeet saavat aikaan ison reaktion. Palautuminen voi olla hidasta. Räminämusiikkia inhoava voi huokaista helpotuksesta heti, kun sulkee radion. Meluherkälle stressaantunut olo jää päälle vielä sen jälkeenkin.

Ihan mittakaavakysymys siis. Ei sen ihmeempää.

T: 35 v

Missä iässä olette havahtuneet tunnistamaan, että kuormitutte helposti? Onko kenellekään käynyt niin, että kyse onkin ollut masennusoireista?