Mitä mieltä ihmisestä, joka ei pidä velvollisuuksista eikä halua niitä elämäänsä enemmän kuin on ehdottomasti pakko?

Vierailija kirjoitti:

Kaffepulla kirjoitti:

Itse pidän haasteista, mutta ymmärrän, että kaikille ne eivät sovi. On viisautta myös tunnistaa omat rajansa, ja miettiä, mitkä elämänvalinnat sopivat itselle.

 

Eihän haaste ja velvollisuus ole sama asia, ollenkaan. Puhut siis ihan asian vierestä. 

Haaste on esim. uuden kielen oppiminen kuukaudessa, tai tietyn uratavoitteen saavuttaminen. Velvollisuus on esim. se koiran tai lapsen hankkiminen.

Nämä on kyllä valintoja, ei velvollisuuksia.

Jäin miettimään että nykyään tosiaan ei ole paljon ihmisellä pakollisia velvollisuuksia. Ennen on ollut esim. elätys ja sen eteen työssäkäynti, mutta nykyään yhteiskunta elättää jos ei itse niin tee. Lasten kasvatuskin on aika pitkälti ulkoistettu, vaikka tietysti vielä velvollisuuksia on. Lasten hankinta sitten on täysin valinta nykyään, toisin kuin lähihistoriassa on ollut, silloin se oltaisiin voitu laskea velvollisuudeksi.

Koettu näin monista lähipiirin henkilöistä, heidän elämänsä oli niin raskasta että  siksi väistelivät vaikka myötäelämistä.

Töitä on jokaisen pakko ainakin hakea, yksityisesti on niin vapaa kuin haluaa.

Mä olen itse juuri tuollainen. En esimerkiksi halua lapsia tai lemmikkejä. En ole myöskään uraihminen, en halua panostaa töihin yhtään enempää kuin on pakko,mulle riittää ihan perus duunarihommat. Työ on mulle vain pakollinen paha, josta saan rahaa elämiseen joten en siihen mielelläni käytä kaikkea energiaani. Olen myös vähän introvertti, tarviin paljon omaa aikaa ja töiden jälkeen haluan olla ihan hiljaiusuudessa kotona. Muuten en vaan yksinkertaisesti jaksa. Pidän myös sellaisesta riippumattomuuden tunteesta, että olen vastuussa vain omista asioistani. Nuo seikat vaikuttaa varmaan mulla. Ja mielestäni on vain ja ainoastaan fiksua ainakin mun tapauksessa, että tunnen itseni ja omat rajani.

Käyn töissä, mulla ei moneen vuoteen ollut mitään muuta aikataulutettua juttua elämässä. En todellakaan lähtisi mihinkään järjestöihin tai organisoituihin harrastuksiin.

Harrastuksena miehen kanssa tehdään ikuisuusremppaa kotosalla ja kakkosasuntokin tuli vaivoiksi hommattua, tosin osake joten rahalla selviää ylläpidosta.

Lapsi on nyt sen ikäinen, että harrastuskuskaamisrumba on pahimmillaan ja sitämyöden pitää mm. Kauppareissupäivät tietää etukäteen. En tykkää, mutta kärvistelen asian kanssa muutaman vuoden, sitten se loppuu. Toisaalta niinä päivinä kun mies vie muksua harrastukseen saan nauttia yksinolosta kotona.

Enpä tiedä ketään, joka erityisesti pitäisi velvollisuuksista, joten siinä mielessä avauksessa on outo ajatusmaailma. Normaali ihminen hoitaa velvollisuutensa, koska ne on vain hoidettava. Jos pystyy vaikuttamaan asioihin, niin valvollisuuksien määrää kannattaa tietenkin mitoittaa omien kykyjen mukaan, esim. vaikkapa jo mainittu lasten ja lemmikkien hankinta.

Siinä vaiheessa on turha enää kitistä, valittaa ja yrittää selkärangattomasti luikerrella vastuusta, jos on omilla tietoisilla valinnoillaan niitä velvollisuuksia hankkinut.

Vierailija kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

Kaffepulla kirjoitti:

Itse pidän haasteista, mutta ymmärrän, että kaikille ne eivät sovi. On viisautta myös tunnistaa omat rajansa, ja miettiä, mitkä elämänvalinnat sopivat itselle.

 

Eihän haaste ja velvollisuus ole sama asia, ollenkaan. Puhut siis ihan asian vierestä. 

Haaste on esim. uuden kielen oppiminen kuukaudessa, tai tietyn uratavoitteen saavuttaminen. Velvollisuus on esim. se koiran tai lapsen hankkiminen.

Nämä on kyllä valintoja, ei velvollisuuksia.

Jäin miettimään että nykyään tosiaan ei ole paljon ihmisellä pakollisia velvollisuuksia. Ennen on ollut esim. elätys ja sen eteen työssäkäynti, mutta nykyään yhteiskunta elättää jos ei itse niin tee. Lasten kasvatuskin on aika pitkälti ulkoistettu, vaikka tietysti vielä velvollisuuksia on. Lasten hankinta sitten on täysin valinta nykyään, toisin kuin lähihistoriassa on ollut, silloin se oltaisiin voitu laskea velvollisuudeksi.

Olen kyllä tuota eri mieltä, sillä kyllä elämässä kaikista valinnoista syntyy seuraamuksia, eli velvollisuuksia. Toki lasten hankkiminen on valinta, josta saa itselle paljon positiivisia asioita elämään, mutta samalla pitää kantaa myös ne asiaan kuuluvat velvollisuudet.

T. eri

Niin, elämästään voi tehdä juuri niin haastavan (lue:vaikean), kuin itse haluaa.

En haali itselleni velvollisuuksia. Jotkuthan jo nuoresta alkaen tekevät niin. Sellainen ihminen pyrkii oppilaskunnan puheenjohtajaksi koulussa, liittyy erilaisiin yhdistyksiin ja pyrkii niiden vastuuhenkilöksi, projektien vetäjäksi opiskelu-, työ ja harrastuselämässä.

Sen sijaan lasten hankkiminen yms. ei ole mielestäni merkki erityisestä velvollisuuksien haalimisesta, vaan ehkä se nähdään enemmänkin normaalina ja itsestään selvänä elämänpolkuna sekä positiivisena antina, josta ei haluta jäädä paitsi. Ainakaan tuntemani ja tietämäni perheelliset eivät vaikuta minusta erityisen velvollisuushakuisilta (vaan tässä mielessä ihan normaaleilta). Valitettavan usein perhe-elämään kuuluvat velvollisuudet jopa pääsevät yllättämään.

Ketjussa on mainittu lisäksi haasteet. Minun semantiikassani haasteet tarkoittavat esim. sairastumista tai aviopuolison hylkäämäksi joutumista, lapsen kuolemaa tms. Eli vähän eri asiaa kuin sillä nykykielenkäytössä monesti tarkoitetaan. Kuka nyt haasteita toivoisi itselleen? :D

No jaa. Ulkopuolisen silmin en ole saanut aikaan oikein paljon mitään. Mutta toisaalta ne asiat, joihin panostan, on mulle tosi tärkeitä: laulan vähintään puoli tuntia päivässä ja tiedän laulun tekniikasta yhtä ja toista, silti kun en ole ammattilaulaja tai laulunopettaja, taitoni on tuottamaton. En ole täysin kunnianhimoton tai tavoitteeton, ne intohimon kohteet ovat vain näkymättömempiä.

Minua inhottaa kaikki, mikä on "pakko" tehdä. On inhottanut lapsesta saakka.

Vierailija kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

Kaffepulla kirjoitti:

Itse pidän haasteista, mutta ymmärrän, että kaikille ne eivät sovi. On viisautta myös tunnistaa omat rajansa, ja miettiä, mitkä elämänvalinnat sopivat itselle.

 

Eihän haaste ja velvollisuus ole sama asia, ollenkaan. Puhut siis ihan asian vierestä. 

Haaste on esim. uuden kielen oppiminen kuukaudessa, tai tietyn uratavoitteen saavuttaminen. Velvollisuus on esim. se koiran tai lapsen hankkiminen.

Nämä on kyllä valintoja, ei velvollisuuksia.

Aivan, muotoilen huonosti. Olisi pitänyt sanoa, että velvollisuuksia seuraa esim. koiran tai lapsen hankkimisesta - silloin on velvollinen pitämään niistä huolta. Eli ihminen, joka ei halua velvollisuuksia, ei hanki esim. lapsia tai koiraa.

Sen sijaan haasteet ovat yhä eri asia, ja esim. itse teen paljonkin haastavia asioita vapaaehtoisesti, mutta  silti vältän velvollisuuksia viimeiseen asti.  

Vierailija kirjoitti:

mikä tekee eron järkevyyden ja vastuuttomuuden välillä on se, haluaisiko hlö oikeasti tavoitella jotakin parempaa, mutta ei vain jaksa/viitsi, jolloin kyse on kypsymättömästä asenteesta, eli tekee itselleen hallaa.

Miten niin tekee itselleen hallaa? Voihan olla, että ihminen elää ihan mainiota elämää, vaikkei tavoittelekaan kaikkea sitä, mitä haluaisi.

Vierailija kirjoitti:

Arvostan, koska jos haluaa noin elää, pitää tehdä aika vaikeitakin valintoja. Esimerkiksi ei voi hankkia lapsia tai lemmikkieläimiä.

En tajua. Itselleni on hyvin helppo valinta olla ilman lapsia ja eläimiä. Ajatuskin niiden hoitamisesta tuntuu vastenmieliseltä, miksi edes harkitsisin niiden hankkimista?

Olen otsikossa kuvaillun kaltainen ihminen.

Lapsia en hanki kun se sitoo minut vastuullisen ihmisen niiden lisäksi parisuhteeseen. Kumppanillani voi olla omia lapsia kun se ei sido minua mihinkään niin voimakkaasti sillä itsepähän on lapsensa halunnut ja samalla vastuun hyväksynyt. Tahdon pitää takaportin avoimena pikaiseenkin poistumiseen.

Ja vielä kilttimiehen saa satimeen hankkiutumalla raskaaksi mutta pelimies nostaa kytkintä.

Ehkä fiksuin valinta, jonka voi tehdä.