Lue keskustelun säännöt.
Sinkkonen on väärässä
31.08.2017 |
Taas oli Helsingin Sanomissa juttu, jossa Sinkkonen julisti, että ero on aina kauhea asia lapselle ja paras on pysyä liitossa vaikka ei olisikaan niin kivaa, lasten takia pitää vanhempien tsemppailla. Juuri tällaisten viisauksien takia minunkin lapseni saivat sitten muutamia vuosia pitempään "nauttia" perhehelvetistä. Ero oli paras asia lapsillekin, mutta tyhmänä ja kilttinä kunnon naisena ajattelin että syy on varmasti itsessäni ja kun ollaan sellainen ylemmän keskiluokan perhe ja mies ei käy käsiksi, niin ei minulla varmaan ole oikeutta erota. Onneksi sitten kerran meni miehen ryyppäilyt ja riehumiset sen verran yli, että pystyin perustelemaan itselleni että on varmaan lastenkin etu jos erotaan. Nyt eron jälkeen elämä on harmonista ja lapset voivat paremmin. Sinkkonen voisi jo tulla nykypäivään, ihmiset eivät yleensä omaa itsekkyyttään ja turhaan eroa.
Kommentit (52)
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Samaa mieltä.Ei ero lapselle kiva asia ole mutta kumpi on lapselle pienempi paha-ero ja kahdessa kodissa asuminen vai väkivaltaisessa kahden riitelevän aikuisen kanssa eläminen jossa saa olla koko ajan varpaillaan?
Miten pitkään olet itse elänyt kahdessa kodissa? Harmittiko yhtään vaihtaa asumusta viikon välein, tai että välillä on juuri se tavara jota kaipaisit toisessa paikassa? Harmittiko pakata joka viikko? Tuntuiko kumpikaan "koti" oikeasti kodilta?
Suostuisitko itse tuollaiseen järjestelyyn? Jos et, niin miksi pakotat pienen lapsen kokemaan tuollaista juurettomuutta vanhempiensa huonojen valintojen vuoksi?
Jos jokun tuossa tilanteessa pitäisi kahden kodin väliä ravata niin niiden vanhempien, ei syyttömän lapsen.
Vähän off topic, mutta mistä kumpuaa nämä virheelliset oletukset vuoroviikkoilusta?
Virhe nro 1: tavarat eivät ole väärässä paikassa, koska kaikki asiat on kaksin kappalein. Ainoa, joka voi olla väärässä paikassa, on koulutarvikkeet, tai ehkä jotkut harrastustarvikkeet. Ja silloin vanhemmat roudaavat ne saman tien.
Virhe nro 2: ei kukaan pakkaa mitään. Molemmissa kodeissa on jo tavarat. Ainoa, mikä pakataan on koulureppu, ja se pakataan muutenkin.
Ja niin: minä olen asunut kaksi vuotta kahta kotia. Kun lapseni olivat poissa, asuin miesystävän luona. Se oli minulle ihan sama, mihin töistä lähdin. Suurin ongelma oli se, että minulla ei ollut kaikkia vaatteita kaksin kappalein, eli jouduin miettimään vaate-asiat etukäteen.
Sisältö jatkuu mainoksen alla
Sisältö jatkuu mainoksen alla
Sinkkonenhan nimenomaan kehoittaa eroon tuollaisessa suhteessa.
SINKKONEN antaa yhden selkeän ohjeen: ”Jos avioliitossa on väkivallan uhka tai jos se jatkuvaa toisen osapuolen nälvimistä tai pilkkaamista, ero voi olla paras ratkaisu.”
Tällaisessa liitossa eläminen on Sinkkosen mukaan helvettiä aikuisille, mutta ennen kaikkea lapsille. Silloin pitää heti etsiä keinoja muuttaa tilannetta ja hakea apua. ”Jos yritykset eivät johda mihinkään, vanhempien on syytä lähteä eri teille”, hän sanoo.
Pitäisi jaksaa lukea koko artikkeli, ennen kuin alkaa kommentoimaan.
Vierailija kirjoitti:
http://www.hs.fi/elama/art-2000005344389.html
Tässä tämä juttu, mistä ap teki aloituksen.
Kiitos vaan, vaikka omalta osaltani linkitys ei nyt hyödyttänytkään, kun en ole tilaaja... 😫😩
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
"Kasvoimme erillemme" lienee suurin yksittäinen selitys.
Sanon itsekin näin omasta liitostani. Kohdallani tarkoittaa: Mies alkoi juosta baareissa, kun lapsemme olivat molemmat vaippaikäisiä. Hän oli milloin kenenkin luona yötä, makseli vieraille naisille lahjoja, tuli kotiin potemaan krapulaa. Kun menin töihin, ja hänenkin piti osallistua arjen pyörittämiseen, hän sanoi viikon jälkeen että erotaan koska on paljon helpompaa hoitaa lapsia vain joka toinen viikko. Työmatkani oli siis 40 minuuttia, hänellä 10. Sen verran joutui tekemään enemmän. Joskus juna oli myöhässä niin joutui myös hakemaan lapset päiväkodista. Erosimme siitä hetkestä noin 5 vuotta eteenpäin, kun en enää jaksanut kuunnella sitä valehtelua ja olla ainoa aikuinen edes lasten takia. Ja ettei lapset kuvittele että tämä on hyväksyttävää ja ihanaa, normaalia perhe-elämää. Riitelimme aika paljon lopuksi, kunnes luovutin. Miesasiamies varmvasti sanoo, että mieheni masentui ja alkoi siksi juosta pakoon perhe-elämää hyvän alun jälkeen. Sanon heille: mies muuttui vastuuttomaksi, pikku hiljaa homma levisi ja levisi. Lopulta alkoi sotkea jo raha-asioita.
Kasvoimme erillemme, koska mitä se kenellekään kuuluu tarkemmin tietää. En ala lasten isääni haukkumaan tutuille. Kyllä he sen touhun näkivät muutenkin. Muille se ei mitenkään kuulu.
Eikö tuosta miehen vastuuttomuudesta ollut mitään merkkiä ennen naimisiin menoa. Mikä sumensi aivosi, että päädyit tuollaiseen mieheen?
Vierailija kirjoitti:
Sinkkonenhan nimenomaan kehoittaa eroon tuollaisessa suhteessa.
SINKKONEN antaa yhden selkeän ohjeen: ”Jos avioliitossa on väkivallan uhka tai jos se jatkuvaa toisen osapuolen nälvimistä tai pilkkaamista, ero voi olla paras ratkaisu.”
Tällaisessa liitossa eläminen on Sinkkosen mukaan helvettiä aikuisille, mutta ennen kaikkea lapsille. Silloin pitää heti etsiä keinoja muuttaa tilannetta ja hakea apua. ”Jos yritykset eivät johda mihinkään, vanhempien on syytä lähteä eri teille”, hän sanoo.
Pitäisi jaksaa lukea koko artikkeli, ennen kuin alkaa kommentoimaan.
Olen eri vastaaja. Luin koko jutun eilen. Minä en voi ymmärtää tätä suomalaista tapaa hiljaa hyväksyä väkivaltaa.
Tuossa jutussa kyllä kehotetaan eroamaan väkivaltaisesta ihmisestä, mutta lapsen vuoksi pitää pitää yllä hyvää kuvaa tällaisesta ihmisestä. Koska lapsi on osa häntä. Tämä on se mikä pistää vihaksi.
Minun täytyy esittää ja mielestäni valehdella lapselle kun puhun isästä vain hyvää. Joudun olemaan tekemisissä hänen kanssaan koska yksinhuoltajuutta ei myönnetä koska hän ei ole koskenut lapseen. Vain minuun. Samasta syystä en voi suojella lastani pyytämällä valvottuja tapaamisia koska ei ole todisteita että isä olisi lapselle haitaksi. Ei tarvitse olla kummoinen ennustaja tietääkseen sen olevan ajan kysymys, milloin isä joko tekee jotain tai henkisesti lyttää tms.
Nämä asiantuntijat voisivat joskus miettiä sen lapsen parasta ihan oikeasti.
Sisältö jatkuu mainoksen alla
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Samaa mieltä.Ei ero lapselle kiva asia ole mutta kumpi on lapselle pienempi paha-ero ja kahdessa kodissa asuminen vai väkivaltaisessa kahden riitelevän aikuisen kanssa eläminen jossa saa olla koko ajan varpaillaan?
Miten pitkään olet itse elänyt kahdessa kodissa? Harmittiko yhtään vaihtaa asumusta viikon välein, tai että välillä on juuri se tavara jota kaipaisit toisessa paikassa? Harmittiko pakata joka viikko? Tuntuiko kumpikaan "koti" oikeasti kodilta?
Suostuisitko itse tuollaiseen järjestelyyn? Jos et, niin miksi pakotat pienen lapsen kokemaan tuollaista juurettomuutta vanhempiensa huonojen valintojen vuoksi?
Jos jokun tuossa tilanteessa pitäisi kahden kodin väliä ravata niin niiden vanhempien, ei syyttömän lapsen.
Hei hei, nyt olet väärässä ketjussa. Tässä ei puhuta viikko-viikko-systeemistä, vaan erosta ylipäätään.
Hassuja nämä tyypit, jotka opettelevat ne vakioargumentit ulkoa eivätkä sitten enää muistakaan, mihin ne liittyivät.
Olisi kiva kuulla teiltä jotka kritisoitte eronneita itsekkäiksi että mikä on se raja milloin se on muu syy kuin itsekkyys? Täällä on tullut jo selväksi että fyysinen väkivalta on hyväksyttävä syy.Pitääkö kaikki muu antaa anteeksi? Antaisitteko pettämisen anteeksi? Sen että toinen ei jaksais osallistua lastenhoitoon? Mitä kaikkea antaisitte anteeksi?
Sisältö jatkuu mainoksen alla
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Samaa mieltä.Ei ero lapselle kiva asia ole mutta kumpi on lapselle pienempi paha-ero ja kahdessa kodissa asuminen vai väkivaltaisessa kahden riitelevän aikuisen kanssa eläminen jossa saa olla koko ajan varpaillaan?
Miten pitkään olet itse elänyt kahdessa kodissa? Harmittiko yhtään vaihtaa asumusta viikon välein, tai että välillä on juuri se tavara jota kaipaisit toisessa paikassa? Harmittiko pakata joka viikko? Tuntuiko kumpikaan "koti" oikeasti kodilta?
Suostuisitko itse tuollaiseen järjestelyyn? Jos et, niin miksi pakotat pienen lapsen kokemaan tuollaista juurettomuutta vanhempiensa huonojen valintojen vuoksi?
Jos jokun tuossa tilanteessa pitäisi kahden kodin väliä ravata niin niiden vanhempien, ei syyttömän lapsen.
TÄMÄ!
Puoli vuotta. Sitten huomasin, että on kuin olisin edelleen liitossa vastuuttoman ihmisen kanssa. Niinkuin joku sanoi aiemmassa ketjussa, että omasta lapsestaan on 100% vastuussa. Kun toinen jättää tekemättä, itse pitää tehdä. Asukasvaihtokämpässä tämä sama pätee myös. Se järjestely ei sovi kaikille. Kohdallani mies muuttui pikkulapsiarjessa kuten minäkin. Muutuimme eri suuntiin. Miehestä ajatteli tutustuessamme, että pitää hyvää huolta perheestään. Hänellä oli liian ruusuinen kuva pikkulapsiarjen pyörittämisestä. Muuten kuulosti hyvältä ratkaisulta. Helpompaa hoitaa vain yhden asunnon asioita. On sitten itsekin virkeämpi lapsille. Nyt jos ex mies ei tee, tai ihan mitä vaan, voin ottaa lapset luokseni asumaan koko ajaksi. Ja ei tarvitse aikuisen sotkuja korjailla, joita saattoi tahalleenkin jättää siivottavakseni.
Tiedän ex pareja, joilla tämä kuvio toimii.
Onhan selkeää erota, jos kotona tulee turpiin, mutta entä sellainen sairas, hivuttava, epämääräinen henkinen väkivalta, jota tekijä ja uhri eivät aina edes oikein tunnista väkivallaksi? Olisi helppoa jos vain tosi kypsät ja ehjät ihmiset perustaisivat perheitä, mutta entä jos omat ja toisen haavat ja heikkoudet tulevat ilmi vasta lasten synnyttyä. Moni sairas piirre, esimerkiksi raivokohtaukset, vaatimus toisten täydellisestä hiljaisuudesta, haukkuminen, laiskotteleminen, eristäytyminen ja päihteiden käyttö on juuri sellaista, joka on pienissä määrin normaalia käytöstä, jota yhdessä yritetään sietää ja parantaa tilannetta. Missä menee raja? Tutkimusten mukaan pienten lasten vanhemmista todella iso prosentti on alkoholin suurkuluttajia. Jos perheessä joku tissuttelee sohvalla, niin toinen puoliso kantaa koko kuormaa. Kuinka monta virhettä pitää antaa anteeksi? Tällaiset sinkkoset ovat omiaan pitämään huonoja perheitä yhdessä, kun kaltaiseni tyhmät ja kunnon ihmiset hakevat syytä vain omasta asenteesta ja yrittävät vielä pitää kulissiakin, etteivät vaikuttaisi itsekkäiltä paskoilta maailman silmissä.
Sisältö jatkuu mainoksen alla
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Sinkkonenhan nimenomaan kehoittaa eroon tuollaisessa suhteessa.
SINKKONEN antaa yhden selkeän ohjeen: ”Jos avioliitossa on väkivallan uhka tai jos se jatkuvaa toisen osapuolen nälvimistä tai pilkkaamista, ero voi olla paras ratkaisu.”
Tällaisessa liitossa eläminen on Sinkkosen mukaan helvettiä aikuisille, mutta ennen kaikkea lapsille. Silloin pitää heti etsiä keinoja muuttaa tilannetta ja hakea apua. ”Jos yritykset eivät johda mihinkään, vanhempien on syytä lähteä eri teille”, hän sanoo.
Pitäisi jaksaa lukea koko artikkeli, ennen kuin alkaa kommentoimaan.
Olen eri vastaaja. Luin koko jutun eilen. Minä en voi ymmärtää tätä suomalaista tapaa hiljaa hyväksyä väkivaltaa.
Tuossa jutussa kyllä kehotetaan eroamaan väkivaltaisesta ihmisestä, mutta lapsen vuoksi pitää pitää yllä hyvää kuvaa tällaisesta ihmisestä. Koska lapsi on osa häntä. Tämä on se mikä pistää vihaksi.
Minun täytyy esittää ja mielestäni valehdella lapselle kun puhun isästä vain hyvää. Joudun olemaan tekemisissä hänen kanssaan koska yksinhuoltajuutta ei myönnetä koska hän ei ole koskenut lapseen. Vain minuun. Samasta syystä en voi suojella lastani pyytämällä valvottuja tapaamisia koska ei ole todisteita että isä olisi lapselle haitaksi. Ei tarvitse olla kummoinen ennustaja tietääkseen sen olevan ajan kysymys, milloin isä joko tekee jotain tai henkisesti lyttää tms.
Nämä asiantuntijat voisivat joskus miettiä sen lapsen parasta ihan oikeasti.
”Vaikka vanhemmat olisivat eron jälkeen miten vihaisia tahansa, heidän täytyy löytää lasta varten sellainen alue, jolla he pystyvät siedettävään kommunikaatioon. Vaikka toinen olisi ollut uskoton tai käynyt käsiksi, ne haavat pitää hoitaa muualla”, Sinkkonen sanoo.
Sellaisen vanhemman, joka on täynnä vihaa ja katkeruutta entistä puolisoa kohtaan, pitää Sinkkosen mukaan mennä terapeutin luo itkemään ja raivoamaan. Lapsen kanssa pitää sen sijaan niellä kauna ja katkeruus ja toimia rationaalisesti.
Eikö tuo nyt vain tarkoita sitä, ettei puhuta pienelle lapselle, että isäsi on täysi paskiainen. Ei kai häntä sen kummemmin tarvitse ylistellä. Ja kyllä sosiaalityöntekijöille tietysti pitää puhua vanhemman väkivaltaisuudesta, mutta ei lapsen kuullen.
Vierailija kirjoitti:
"Kasvoimme erillemme" lienee suurin yksittäinen selitys.
Tottakai, koska harvoin sitä ventovieraille haluaa kertoa, mitä oikeasti tapahtui.
Sisältö jatkuu mainoksen alla
Minä en pidä Sinkkosesta. Tyypillinen päällepäsmäri, suuna ja päänä joka asiassa. Olkoon mikä psykiatri hyvänsä, kukaan ei pysty ulkopuolelta täysin sanomaan toisen perheen tilanteesta yhtään mitään.
Lääkäreille usein saattaa tulla se harhaluulo että ovat jumalia. Jatkuvasti kun mielipidettä heiltä kysytään ja kaikki mitä sanovat uskotaan, niin ihmekkös tuo.
Katri Kallionpää HS osa1
Julkaistu: 29.8. 8:53 , Päivitetty: 30.8. 7:24
PITÄISIKÖ erota, vai yrittää vielä?
Onko lapsen kannalta parempi sinnitellä huonossa liitossa kuin lähteä eri teille, miettivät vanhemmat, kun avioliitto tuntuu olevan tukevasti karilla.
KYSYMYS saa lastenpsykiatri Jari Sinkkosen huokaamaan.
”Ihmiset janoavat selkeitä ohjeita. Liiton purkaminen tai purkamatta jättäminen on kuitenkin hirveän monimutkainen asia.”
Sinkkonen on työskennellyt 35 vuotta lastenpsykiatrina ja on ollut paljon tekemisissä myös eroperheiden kanssa. Hän on vastikään julkaissut kirjan Lapsi ja ero yhdessä pariterapeutti Heli Pruukin kanssa.
ERITYISEN tarkkaan eroa on syytä miettiä, jos lapset ovat alle kouluikäisiä.
Sisältö jatkuu mainoksen alla
osa2
”Pikkulapsiperheessä uuvutaan helposti, on infektiokierrettä, työn hakua, lopputyön tekoa. Silloin pitää etsiä apua kuormittumiseen eikä kuvitella, että ero ratkaisee kaiken. Näinhän ei ole.”
Mitä pienempi lapsi on, sitä haavoittuvampi hän myös on. Esimerkiksi 4–5-vuotiailla on Sinkkosen mukaan taipumus kääntää asiat itseensä ja pitää itseään syyllisenä eroon.
”Nelivuotias voi ajatella, että koska pissasin housuuni tai löin serkkuani, vanhemmat ovat niin vihaisia, että he eroavat.”
Pahin tilanne on silloin, jos toinen vanhempi vieraannuttaa lapsen toisesta.
VIERAANNUTTAMISELLA tarkoitetaan sitä, että toinen vanhempi käännyttää lapsen toista vanhempaa ja jopa hänen perhettään vastaan esimerkiksi puhumalla toisesta pahaa.
”Tutkimusta siitä, miten vieraannuttaminen vaikuttaa lapseen, on vielä vähän, mutta alustavat tulokset ovat hätkähdyttävän rajuja”, Sinkkonen sanoo.
Niiden mukaan vieraannuttaminen aiheuttaa lapsessa hallitsematonta ahdistusta, masennusta ja itsetuhoisuutta sekä valtavia itsetunto-ongelmia. Se vaurioittaa lasta ytimeen saakka.
0sa3
Sinkkonen vertaa tilannetta amputaatioon. ”Lapsi on saanut geeninsä molemmilta vanhemmiltaan. Jos kaikki toiselta peritty, olipa se sitten pyörtyvä hiuksissa tai hyvä lauluääni, on toisen mielestä huonoa, lapsi joutuu amputoimaan puolet itsestään.”
Seuraukset ulottuvat jopa seuraavaan sukupolveen. ”Jos lapsi on vieraannutettu, hän saattaa aikuisena käyttäytyä samalla tavalla omia lapsiaan kohtaan”, Sinkkonen sanoo.
Tutkimusten mukaan vieraannuttamista esiintyy noin 10 prosentissa kaikista huoltoriidoista ja 20–27 prosentissa riitaisista eroista. Vieraannuttajavanhemmilla on myös mielenterveyden häiriöitä useammin kuin muilla vanhemmilla.
KANSAINVÄLISISSÄ pitkäaikaisissa seurantatutkimuksissa on todettu, että ratkaisevaa lapsen kannalta ei ole se, eroavatko vanhemmat vai eivät, vaan se millä tavalla he käyttäytyvät toisiaan kohtaan.
”Isot aineistot osoittavat, että vaikka ydinperhettä pidetään vanhanaikaisena, se on kuitenkin lapselle paras. Elävässä elämässä tosin tiedämme varsin hyvin, että on perheitä, joissa voidaan huonosti ja toisaalta yksinhuoltajaperheitä, joissa lapset voivat hyvin”, Sinkkonen sanoo
osa 4
Jos vanhemmat pystyvät sopimaan yhteisymmärryksessä lapsen asioista, tämä pärjää elämässään samalla tavalla kuin ne lapset, jotka elävät ydinperheessä. Jos taas vanhemmat tekevät lapsesta kiistakapulan tai oman kostonsa välineen, se aiheuttaa lapselle kauaskantoisia seuraamuksia.
”Vaikka vanhemmat olisivat eron jälkeen miten vihaisia tahansa, heidän täytyy löytää lasta varten sellainen alue, jolla he pystyvät siedettävään kommunikaatioon. Vaikka toinen olisi ollut uskoton tai käynyt käsiksi, ne haavat pitää hoitaa muualla”, Sinkkonen sanoo.
AIKUISTEN ihmisten tulee löytää ratkaisut sellaisiin käytännön asioihin, kuten kuka ostaa polkupyörän ja kuka maksaa kännykkälaskut. ”Niitä ei saa kaataa lapsen niskaan siihen tyyliin, että äitisi tai isäsi ei sinusta välitä eikä halua antaa sinulle mitään”, Sinkkonen muistuttaa.
Sellaisen vanhemman, joka on täynnä vihaa ja katkeruutta entistä puolisoa kohtaan, pitää Sinkkosen mukaan mennä terapeutin luo itkemään ja raivoamaan. Lapsen kanssa pitää sen sijaan niellä kauna ja katkeruus ja toimia rationaalisesti.
Jos vanhemmat eivät kykene kommunikoimaan, Sinkkonen patistaa heitä hakemaan apua ystäviltä, perheenjäseniltä tai perheterapian ammattilaisilta.
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
"Kasvoimme erillemme" lienee suurin yksittäinen selitys.
Sanon itsekin näin omasta liitostani. Kohdallani tarkoittaa: Mies alkoi juosta baareissa, kun lapsemme olivat molemmat vaippaikäisiä. Hän oli milloin kenenkin luona yötä, makseli vieraille naisille lahjoja, tuli kotiin potemaan krapulaa. Kun menin töihin, ja hänenkin piti osallistua arjen pyörittämiseen, hän sanoi viikon jälkeen että erotaan koska on paljon helpompaa hoitaa lapsia vain joka toinen viikko. Työmatkani oli siis 40 minuuttia, hänellä 10. Sen verran joutui tekemään enemmän. Joskus juna oli myöhässä niin joutui myös hakemaan lapset päiväkodista. Erosimme siitä hetkestä noin 5 vuotta eteenpäin, kun en enää jaksanut kuunnella sitä valehtelua ja olla ainoa aikuinen edes lasten takia. Ja ettei lapset kuvittele että tämä on hyväksyttävää ja ihanaa, normaalia perhe-elämää. Riitelimme aika paljon lopuksi, kunnes luovutin. Miesasiamies varmvasti sanoo, että mieheni masentui ja alkoi siksi juosta pakoon perhe-elämää hyvän alun jälkeen. Sanon heille: mies muuttui vastuuttomaksi, pikku hiljaa homma levisi ja levisi. Lopulta alkoi sotkea jo raha-asioita.
Kasvoimme erillemme, koska mitä se kenellekään kuuluu tarkemmin tietää. En ala lasten isääni haukkumaan tutuille. Kyllä he sen touhun näkivät muutenkin. Muille se ei mitenkään kuulu.
Eikö tuosta miehen vastuuttomuudesta ollut mitään merkkiä ennen naimisiin menoa. Mikä sumensi aivosi, että päädyit tuollaiseen mieheen?
Sumensi aivoni....joo o. Tämä on juuri tätä oletuksen tekemistä jo valmiiksi, huomaatko?
Nyt minun kuuluu perustella mielellään kuvien ja lähteiden kanssa, muuten oma tarinani ei pidä paikkaansa vai mitä?
Yksi syy joka tuli mieleen, mistä olisi voinut päätellä, oli se että mies oli vaihtanut ennen tapaamistani useasti työpaikkaa omasta aloitteestaan. Hän oli sillä hetkellä ollut jo muutaman vuoden samassa työssä kun tapasimme. Eron aikoihin selvisi, että ne työkuviot eivät menneet kuten hän on kertonut. Olisi varmasti pitänyt soittaa entiset työpaikat läpi ja selvitellä asioita sitä kautta, mutta koska aivot olivat sumentuneet?
Kerro sinäkin itsestäsi jotain. Vai onko sinulle ehtinyt kerääntyä mitään elämänkokemusta vielä? Se on aina helppoa arvostella muita vai mitä?
osa5
Viranomaisetkin voivat tulla apuun: ”Sovittelumekanismeista on jo ilmeisen hyviä kokemuksia”, Sinkkonen sanoo.
TUTKIMUKSET kertovat, että valtaosa lapsista selviää erosta hyvin. Parin vuoden sopeutumiskriisin jälkeen elämä asettuu uusiin uomiinsa.
”Tosin prosessi kestää pidempään, jos lapsi joutuu esimerkiksi muuttamaan uudelle paikkakunnalle”, Sinkkonen sanoo.
Joskus kriisi voi kääntää elämän parempaan suuntaan.
Sinkkonen kertoo, että kun kehno liitto enää kuormita vanhempia ja riitoihin on saatu etäisyyttä, monet ovat kyenneet luomaan lapsiinsa entistä paremman suhteen. ”Erokriisi pakottaa vanhemmat tekemään psyykkist
ä työtä omien tunteidensa kanssa. Voi olla, että eron jälkeen he tajuavat arvostaa vanhemmuuttaan uudella tavalla.”
”Moni teini on kertonut minulle, että ensi raivon jälkeen olemme löytäneet esimerkiksi isän kanssa ihan uuden vaihteen ja meillä on nykyisin tosi kivaa yhdessä.”
SINKKONEN antaa yhden selkeän ohjeen: ”Jos avioliitossa on väkivallan uhka tai jos se jatkuvaa toisen osapuolen nälvimistä tai pilkkaamista, ero voi olla paras ratkaisu.”
Tällaisessa liitossa eläminen on Sinkkosen mukaan helvettiä aikuisille, mutta ennen kaikkea lapsille. Silloin pitää heti etsiä keinoja muuttaa tilannetta ja hakea apua. ”Jos yritykset eivät johda mihinkään, vanhempien on syytä lähteä eri teille”, hän sanoo.
osa 6
EROKRIISIN ollessa kovimmillaan, vanhemmilla ei välttämättä riitä energiaa lapsien tukemiseen.
Silloin läheisistä ihmisistä, kuten kummeista tai isovanhemmista voi olla lapselle valtavan suurta tukea ja hyötyä.
”Ero horjuttaa väistämättä lapsen turvallisuuden tunnetta. Aina ei kuitenkaan tarvitse sännätä terapeutille. Arkinen yhdessäolo ja puuhailu auttavat. Mennään uimahalliin tai jalkapallomatsiin, tehdään lettuja ja puhutaan ihan muusta kuin vanhempien erosta.”
Lapsi kokee, että elämä jatkuu. Kyllä tämä tästä.
Tässä tämä koko juttu :)
Miksi kaksi aikuista ihmistä jotka ovat päättäneet lisääntyä keskenään eivät kykene ylläpitämään muuta kuin perhehelvettiä? Tietenkään perhehelvetti ei ole lapsille hyväksi mutta en näe miksi sen pitäisi olla edes vaihtoehto, en vaikka vanhemmat eivät enää tuntisikaan vetoa toisiaan kohtaan? Ts. itsekkäistä syistä vanhemmat eroaa ja itsekkäistä syistä eivät yritä järjestää sopuisaa perhe-elämää sen kanssa johon eivät enää tunne vetoa.