Lue keskustelun säännöt.
Sinkkonen on väärässä
31.08.2017 |
Taas oli Helsingin Sanomissa juttu, jossa Sinkkonen julisti, että ero on aina kauhea asia lapselle ja paras on pysyä liitossa vaikka ei olisikaan niin kivaa, lasten takia pitää vanhempien tsemppailla. Juuri tällaisten viisauksien takia minunkin lapseni saivat sitten muutamia vuosia pitempään "nauttia" perhehelvetistä. Ero oli paras asia lapsillekin, mutta tyhmänä ja kilttinä kunnon naisena ajattelin että syy on varmasti itsessäni ja kun ollaan sellainen ylemmän keskiluokan perhe ja mies ei käy käsiksi, niin ei minulla varmaan ole oikeutta erota. Onneksi sitten kerran meni miehen ryyppäilyt ja riehumiset sen verran yli, että pystyin perustelemaan itselleni että on varmaan lastenkin etu jos erotaan. Nyt eron jälkeen elämä on harmonista ja lapset voivat paremmin. Sinkkonen voisi jo tulla nykypäivään, ihmiset eivät yleensä omaa itsekkyyttään ja turhaan eroa.
Kommentit (52)
Entä jos siinä perhe-elämän tiimellyksessä saa tietää että toisella onn ollut suhde? Onko se ihminen itsekäs joka ei halua enää jatkaa? Tilastojen valossa tuo pettäminenkin on enemmän tapa kuin poikkeus.Ja naisetkin on siinä kuulemma ihan kunnostautuneet.Onko se fiksun ihmisen merkki niellä loukkaukset?
Sisältö jatkuu mainoksen alla
Sisältö jatkuu mainoksen alla
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
"Kasvoimme erillemme" lienee suurin yksittäinen selitys.
Sanon itsekin näin omasta liitostani. Kohdallani tarkoittaa: Mies alkoi juosta baareissa, kun lapsemme olivat molemmat vaippaikäisiä. Hän oli milloin kenenkin luona yötä, makseli vieraille naisille lahjoja, tuli kotiin potemaan krapulaa. Kun menin töihin, ja hänenkin piti osallistua arjen pyörittämiseen, hän sanoi viikon jälkeen että erotaan koska on paljon helpompaa hoitaa lapsia vain joka toinen viikko. Työmatkani oli siis 40 minuuttia, hänellä 10. Sen verran joutui tekemään enemmän. Joskus juna oli myöhässä niin joutui myös hakemaan lapset päiväkodista. Erosimme siitä hetkestä noin 5 vuotta eteenpäin, kun en enää jaksanut kuunnella sitä valehtelua ja olla ainoa aikuinen edes lasten takia. Ja ettei lapset kuvittele että tämä on hyväksyttävää ja ihanaa, normaalia perhe-elämää. Riitelimme aika paljon lopuksi, kunnes luovutin. Miesasiamies varmvasti sanoo, että mieheni masentui ja alkoi siksi juosta pakoon perhe-elämää hyvän alun jälkeen. Sanon heille: mies muuttui vastuuttomaksi, pikku hiljaa homma levisi ja levisi. Lopulta alkoi sotkea jo raha-asioita.
Kasvoimme erillemme, koska mitä se kenellekään kuuluu tarkemmin tietää. En ala lasten isääni haukkumaan tutuille. Kyllä he sen touhun näkivät muutenkin. Muille se ei mitenkään kuulu.
Eikö tuosta miehen vastuuttomuudesta ollut mitään merkkiä ennen naimisiin menoa. Mikä sumensi aivosi, että päädyit tuollaiseen mieheen?
Sumensi aivoni....joo o. Tämä on juuri tätä oletuksen tekemistä jo valmiiksi, huomaatko?
Nyt minun kuuluu perustella mielellään kuvien ja lähteiden kanssa, muuten oma tarinani ei pidä paikkaansa vai mitä?Yksi syy joka tuli mieleen, mistä olisi voinut päätellä, oli se että mies oli vaihtanut ennen tapaamistani useasti työpaikkaa omasta aloitteestaan. Hän oli sillä hetkellä ollut jo muutaman vuoden samassa työssä kun tapasimme. Eron aikoihin selvisi, että ne työkuviot eivät menneet kuten hän on kertonut. Olisi varmasti pitänyt soittaa entiset työpaikat läpi ja selvitellä asioita sitä kautta, mutta koska aivot olivat sumentuneet?
Kerro sinäkin itsestäsi jotain. Vai onko sinulle ehtinyt kerääntyä mitään elämänkokemusta vielä? Se on aina helppoa arvostella muita vai mitä?
Kiitos, en tarkoittanut loukata. Anteeksi huonot sanavalintani. Toisten eron syitä on tietysti vaikea ulkopuolisen tietää. Tuo väkivaltaisuus minulla vain herätti kysymyksen, oliko miehesi "kuuma kalle" jo seurustellessanne? Tiedän naisia, jotka saavat turpaansa jo seurusteluaikana ja silti vain vietetään prinsessahäät . Avioliitto on tietysti vuosien saatossa muuttunut, naiset eivät ole enää riippuvaisia miehen tuloista, odotukset avioliittoon ovat korkeammalla ym, eroajatus tulee helpommin mieleen, kun on taloudellinen riippumattomuus.
Kyllä minullakin on kokemusta elämästä jos minkälaista. Naimisissakin olen ollut jo yli 40 v ja lapsia ja lapsenlapsia. Ja jos tietäisin, että lasteni liitoissa olisi väkivaltaa, neuvoisin kyllä eroamaan.
Kumpa kaikilla olisi niin hyvä itsetunto ja itseluottamus, että eivät sokeasti noudattaisi suosituksia, vaan katsoisivat omaa ja lasten tilannetta ruohonjuuritasolta. En nyt tarkoita ap:ta, vaan yleisesti. Ero on lapsille rankkaa, mutta vielä rankempaa on asua ilkeän ihmisen kanssa, vaikka se ilkeä olisi oma vanhempi.
Sitten vielä toivoisin, että kun ihmiset saavat erottua ja pelastettua lapset henkistä väkivaltaa käyttävältä puolisolta, niin eivät samantien ryntäisi uuteen liittoon vaan antaisivat lasten rauhassa toipua turvallisessa ja rauhallisessa kodissa mihin ei tule asumaan vieraita ihmisiä.
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
"Kasvoimme erillemme" lienee suurin yksittäinen selitys.
Sanon itsekin näin omasta liitostani. Kohdallani tarkoittaa: Mies alkoi juosta baareissa, kun lapsemme olivat molemmat vaippaikäisiä. Hän oli milloin kenenkin luona yötä, makseli vieraille naisille lahjoja, tuli kotiin potemaan krapulaa. Kun menin töihin, ja hänenkin piti osallistua arjen pyörittämiseen, hän sanoi viikon jälkeen että erotaan koska on paljon helpompaa hoitaa lapsia vain joka toinen viikko. Työmatkani oli siis 40 minuuttia, hänellä 10. Sen verran joutui tekemään enemmän. Joskus juna oli myöhässä niin joutui myös hakemaan lapset päiväkodista. Erosimme siitä hetkestä noin 5 vuotta eteenpäin, kun en enää jaksanut kuunnella sitä valehtelua ja olla ainoa aikuinen edes lasten takia. Ja ettei lapset kuvittele että tämä on hyväksyttävää ja ihanaa, normaalia perhe-elämää. Riitelimme aika paljon lopuksi, kunnes luovutin. Miesasiamies varmvasti sanoo, että mieheni masentui ja alkoi siksi juosta pakoon perhe-elämää hyvän alun jälkeen. Sanon heille: mies muuttui vastuuttomaksi, pikku hiljaa homma levisi ja levisi. Lopulta alkoi sotkea jo raha-asioita.
Kasvoimme erillemme, koska mitä se kenellekään kuuluu tarkemmin tietää. En ala lasten isääni haukkumaan tutuille. Kyllä he sen touhun näkivät muutenkin. Muille se ei mitenkään kuulu.
Eikö tuosta miehen vastuuttomuudesta ollut mitään merkkiä ennen naimisiin menoa. Mikä sumensi aivosi, että päädyit tuollaiseen mieheen?
Sumensi aivoni....joo o. Tämä on juuri tätä oletuksen tekemistä jo valmiiksi, huomaatko?
Nyt minun kuuluu perustella mielellään kuvien ja lähteiden kanssa, muuten oma tarinani ei pidä paikkaansa vai mitä?Yksi syy joka tuli mieleen, mistä olisi voinut päätellä, oli se että mies oli vaihtanut ennen tapaamistani useasti työpaikkaa omasta aloitteestaan. Hän oli sillä hetkellä ollut jo muutaman vuoden samassa työssä kun tapasimme. Eron aikoihin selvisi, että ne työkuviot eivät menneet kuten hän on kertonut. Olisi varmasti pitänyt soittaa entiset työpaikat läpi ja selvitellä asioita sitä kautta, mutta koska aivot olivat sumentuneet?
Kerro sinäkin itsestäsi jotain. Vai onko sinulle ehtinyt kerääntyä mitään elämänkokemusta vielä? Se on aina helppoa arvostella muita vai mitä?
Kiitos, en tarkoittanut loukata. Anteeksi huonot sanavalintani. Toisten eron syitä on tietysti vaikea ulkopuolisen tietää. Tuo väkivaltaisuus minulla vain herätti kysymyksen, oliko miehesi "kuuma kalle" jo seurustellessanne? Tiedän naisia, jotka saavat turpaansa jo seurusteluaikana ja silti vain vietetään prinsessahäät . Avioliitto on tietysti vuosien saatossa muuttunut, naiset eivät ole enää riippuvaisia miehen tuloista, odotukset avioliittoon ovat korkeammalla ym, eroajatus tulee helpommin mieleen, kun on taloudellinen riippumattomuus.
Kyllä minullakin on kokemusta elämästä jos minkälaista. Naimisissakin olen ollut jo yli 40 v ja lapsia ja lapsenlapsia. Ja jos tietäisin, että lasteni liitoissa olisi väkivaltaa, neuvoisin kyllä eroamaan.
Okei, luulen että vastaus oli alun perin tarkoitettu jollekin toiselle. Hän ei ole väkivaltainen, mutta muita luettelemiani ongelmia alkoi esiintyä pikkulapsiarjen aikana. Se kun toinen ihminen on liukas kuin saippua, ja mihinkään ei voi enää luottaa, että menikö se niin kuin hän esittää. Arki ei sopinutkaan hänelle, vaan huvittelu oli kiintoisampaa. Valehtelu naama täydellä pokalla. Raha-asiaongelmien jälkeen päätin, että jos hän menee vaikka katuojaan niin en mene mukana. Nyt hän on saanut kyllä asiansa kuntoon ja ottaa vastuuta lapsista vuoroviikoin. Vuoroviikoin elää sinkkuelämää ja vaikuttaa onnelliselta. Hänelle ei tainnut vaan perhe-elämä käydä käytännön tasolla pidemmällä ajalla ja siitä tuli ongelmia. Myös taitava valehtelu tuli silloin esiin, kun vältteli velvollisuuksia ja selitteli menojaan ja raha-asioitaan. Tottakai se harmitti ja paljon.
Mutta onnea liitostasi ja perheestäsi, toivon itsekin, että nykyinen suhteeni kestäisi vanhuuteen saakka. Mies tykkää lapsistani vaikka hänellä ei omia ole ja osallistuu. Yhteisen lapsen osalta minulla on epäilykseni, että paljastuisiko mitä ominaisuuksia pikkulapsiarjen rankkuudessa. Hän siis tahtoisi, minä en vielä tiedä. Yhdessä oltu 3 vuotta. Omat lapseni eivät ole siis enää niin pieniä.
Vierailija kirjoitti:
Samaa mieltä.Ei ero lapselle kiva asia ole mutta kumpi on lapselle pienempi paha-ero ja kahdessa kodissa asuminen vai väkivaltaisessa kahden riitelevän aikuisen kanssa eläminen jossa saa olla koko ajan varpaillaan?
Aika harva ero väkivallasta johtuu. "Ku ei oo kivaa ja sillai" on syy useammin.
Sisältö jatkuu mainoksen alla
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Sinkkonenhan nimenomaan kehoittaa eroon tuollaisessa suhteessa.
SINKKONEN antaa yhden selkeän ohjeen: ”Jos avioliitossa on väkivallan uhka tai jos se jatkuvaa toisen osapuolen nälvimistä tai pilkkaamista, ero voi olla paras ratkaisu.”
Tällaisessa liitossa eläminen on Sinkkosen mukaan helvettiä aikuisille, mutta ennen kaikkea lapsille. Silloin pitää heti etsiä keinoja muuttaa tilannetta ja hakea apua. ”Jos yritykset eivät johda mihinkään, vanhempien on syytä lähteä eri teille”, hän sanoo.
Pitäisi jaksaa lukea koko artikkeli, ennen kuin alkaa kommentoimaan.
Olen eri vastaaja. Luin koko jutun eilen. Minä en voi ymmärtää tätä suomalaista tapaa hiljaa hyväksyä väkivaltaa.
Tuossa jutussa kyllä kehotetaan eroamaan väkivaltaisesta ihmisestä, mutta lapsen vuoksi pitää pitää yllä hyvää kuvaa tällaisesta ihmisestä. Koska lapsi on osa häntä. Tämä on se mikä pistää vihaksi.
Minun täytyy esittää ja mielestäni valehdella lapselle kun puhun isästä vain hyvää. Joudun olemaan tekemisissä hänen kanssaan koska yksinhuoltajuutta ei myönnetä koska hän ei ole koskenut lapseen. Vain minuun. Samasta syystä en voi suojella lastani pyytämällä valvottuja tapaamisia koska ei ole todisteita että isä olisi lapselle haitaksi. Ei tarvitse olla kummoinen ennustaja tietääkseen sen olevan ajan kysymys, milloin isä joko tekee jotain tai henkisesti lyttää tms.
Nämä asiantuntijat voisivat joskus miettiä sen lapsen parasta ihan oikeasti.
”Vaikka vanhemmat olisivat eron jälkeen miten vihaisia tahansa, heidän täytyy löytää lasta varten sellainen alue, jolla he pystyvät siedettävään kommunikaatioon. Vaikka toinen olisi ollut uskoton tai käynyt käsiksi, ne haavat pitää hoitaa muualla”, Sinkkonen sanoo.
Sellaisen vanhemman, joka on täynnä vihaa ja katkeruutta entistä puolisoa kohtaan, pitää Sinkkosen mukaan mennä terapeutin luo itkemään ja raivoamaan. Lapsen kanssa pitää sen sijaan niellä kauna ja katkeruus ja toimia rationaalisesti.
Eikö tuo nyt vain tarkoita sitä, ettei puhuta pienelle lapselle, että isäsi on täysi paskiainen. Ei kai häntä sen kummemmin tarvitse ylistellä. Ja kyllä sosiaalityöntekijöille tietysti pitää puhua vanhemman väkivaltaisuudesta, mutta ei lapsen kuullen.
Tämä!
Lasta ei laiteta terapeutin rooliin.
Hänen niskaansa ei kaadeta sitä vihaa mikä on syntynyt toista vanhempaa kohtaan.
Itse olen joutunut kuuntelemaan kuinka äiti on päälleni kaatanut kaiken vihansa mikä hänellä on isääni kohtaan. Sain jo 6-vuotiaana kuulla kiukkuista määrästä siitä kuinka isäni tekee kaiken väärin ja kuinka hänen kosketuksensa inhottaa ja kuinka kaikki olisi paremmin jos isä olisi erilainen.
Eikä mäkätys loppunut siihenkään kun isä kuoli. Se vaan jatkuu ja jatkuu vaikka isä on kuollut yli 30 v sitten.
Nykyään se mäkätys alkaa sanoilla "tiedän että et halua kuulla mutta haluan että tiedät..." ja sitten seuraa hirveä paskaoksennus.
Enää en suostu tapaamaan äitiäni kahden kesken, mutta silti hän yrittää päästä selittämään niitä juttuja jos saa minut tavoitettua jossain yksin.
Ei yksin voi tehdä parisuhteesta hyvää, kyllä sen toisenkin pitää yrittää osata elää ei-anna-kivaa arkea.
Sisältö jatkuu mainoksen alla
Näinpä juuri niinku nro 51 sanoi.Jos se toinen ei jaksakaan perhe-elämää vaan huitelee missä sattuu niin sitten molempia syytetään erosta vaikka se toinen olisi jaksanut.Se ei vaan jaksanut yksin kantaa sitä ei niin kivaa arkea.Eikä sitä voi edes perhe-elämäksi kutsua jos siinä ei oo molemmat vastuussa.
Käyttäjä6859 kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Sinkkonenhan nimenomaan kehoittaa eroon tuollaisessa suhteessa.
SINKKONEN antaa yhden selkeän ohjeen: ”Jos avioliitossa on väkivallan uhka tai jos se jatkuvaa toisen osapuolen nälvimistä tai pilkkaamista, ero voi olla paras ratkaisu.”
Tällaisessa liitossa eläminen on Sinkkosen mukaan helvettiä aikuisille, mutta ennen kaikkea lapsille. Silloin pitää heti etsiä keinoja muuttaa tilannetta ja hakea apua. ”Jos yritykset eivät johda mihinkään, vanhempien on syytä lähteä eri teille”, hän sanoo.
Pitäisi jaksaa lukea koko artikkeli, ennen kuin alkaa kommentoimaan.
Olen eri vastaaja. Luin koko jutun eilen. Minä en voi ymmärtää tätä suomalaista tapaa hiljaa hyväksyä väkivaltaa.
Tuossa jutussa kyllä kehotetaan eroamaan väkivaltaisesta ihmisestä, mutta lapsen vuoksi pitää pitää yllä hyvää kuvaa tällaisesta ihmisestä. Koska lapsi on osa häntä. Tämä on se mikä pistää vihaksi.
Minun täytyy esittää ja mielestäni valehdella lapselle kun puhun isästä vain hyvää. Joudun olemaan tekemisissä hänen kanssaan koska yksinhuoltajuutta ei myönnetä koska hän ei ole koskenut lapseen. Vain minuun. Samasta syystä en voi suojella lastani pyytämällä valvottuja tapaamisia koska ei ole todisteita että isä olisi lapselle haitaksi. Ei tarvitse olla kummoinen ennustaja tietääkseen sen olevan ajan kysymys, milloin isä joko tekee jotain tai henkisesti lyttää tms.
Nämä asiantuntijat voisivat joskus miettiä sen lapsen parasta ihan oikeasti.
”Vaikka vanhemmat olisivat eron jälkeen miten vihaisia tahansa, heidän täytyy löytää lasta varten sellainen alue, jolla he pystyvät siedettävään kommunikaatioon. Vaikka toinen olisi ollut uskoton tai käynyt käsiksi, ne haavat pitää hoitaa muualla”, Sinkkonen sanoo.
Sellaisen vanhemman, joka on täynnä vihaa ja katkeruutta entistä puolisoa kohtaan, pitää Sinkkosen mukaan mennä terapeutin luo itkemään ja raivoamaan. Lapsen kanssa pitää sen sijaan niellä kauna ja katkeruus ja toimia rationaalisesti.
Eikö tuo nyt vain tarkoita sitä, ettei puhuta pienelle lapselle, että isäsi on täysi paskiainen. Ei kai häntä sen kummemmin tarvitse ylistellä. Ja kyllä sosiaalityöntekijöille tietysti pitää puhua vanhemman väkivaltaisuudesta, mutta ei lapsen kuullen.
Tämä!
Lasta ei laiteta terapeutin rooliin.
Hänen niskaansa ei kaadeta sitä vihaa mikä on syntynyt toista vanhempaa kohtaan.Itse olen joutunut kuuntelemaan kuinka äiti on päälleni kaatanut kaiken vihansa mikä hänellä on isääni kohtaan. Sain jo 6-vuotiaana kuulla kiukkuista määrästä siitä kuinka isäni tekee kaiken väärin ja kuinka hänen kosketuksensa inhottaa ja kuinka kaikki olisi paremmin jos isä olisi erilainen.
Eikä mäkätys loppunut siihenkään kun isä kuoli. Se vaan jatkuu ja jatkuu vaikka isä on kuollut yli 30 v sitten.Nykyään se mäkätys alkaa sanoilla "tiedän että et halua kuulla mutta haluan että tiedät..." ja sitten seuraa hirveä paskaoksennus.
Enää en suostu tapaamaan äitiäni kahden kesken, mutta silti hän yrittää päästä selittämään niitä juttuja jos saa minut tavoitettua jossain yksin.
Tuollainen ns. turha pahanpuhuminen on kamalaa. Minä olen noissa kommenteissani vaan kertonut tästä väkivaltaisesta isästä ja kuinka minun on vaikea suhtautua häneen kun olen lapsen kanssa. Tähän asti olen pitänyt omana tietonani isän teot , mutta entä sitten kun lapsi joskus kysyy miksi erosimme. Kyllä oikeasti tekisi mieli sanoa todellinen syy. Mutta kai se saa odottaa siihen kunnes lapsi on aikuinen. Ellei hän nyt joudu uhriksi sitä ennen.
Sisältö jatkuu mainoksen alla
Sinkkonen on ihan oikeassa, mutta ihmiset haluavat ymmärtää asiat tahallaan väärin. Nykypäivänä moni eroaa kun ei ole enää kivaa ja selitetään sitä sillä että "no lastenkin on parempi näin kuin että ollaan huonossa suhteessa!" eikä liittoon siis ole kuulunut väkivaltaa eikä muutakaan. Muka lasten parhaaksi vaikka lapset tuosta kärsivät.
Kyllä huomaa kommenteista, että aikuisuus on näiltä erovanhemmilta hukassa. Seliseliseli.
Arjessa tulee eteen tilanteita joissa lapsi vaikka ikävöi isää. Sitten katsellaan isän kuvia ja lapsi haluaa jutella isästä. Pakkohan se on puhua hyvää. Vaikeaa on myös kun lapsi haluaisi minut isän luo leikkimään. Mitä siihen voi vastata.
En vain ole vakuuttunut että väkivaltainen ihminen voi olla hyvä vanhempi. Mutta tätä minulle joka puolelta toitotetaan.