Jahas, tulipa sitten läjä entisiä työkavereita...
Olen yli puoli vuotta ollut uudessa työpaikassani ja tullut toimeen oikeastaan kaikkien kanssa. Pyrin aina olemaan neutraali ja ns. "kaikkien kaveri". En väkisin tuppaudu kenenkään seuraan ellei ole työstä asiaa. Kaikki ovat olleet hyvin ystävällisiä, rupattelemme myös muista asioista nauraen kuin töistä, lounastanut yhdessä ja he ovat siis ottaneet minut hyvin porukkaan vastaan yhdeksi heistä.
Tai ainakin luulin niin.
No tänään oven takaa sain kuulla sellaista tekstiä muilta itsestäni että jestas sentään. En yleensä loukkaannu helposti tai pahoita mieltäni, mutta se teksti oli kyllä muiden suusta sellaista että vähän siinä itse hiljentyi. Eivät edes jättäneet haukkumisen pelkkiin tapoihini töiden tekemisessä, vaan päättivät arvostella samantien aivan kaiken ulkonäköäni ja autoani myöten mitä vain tiesivät minusta.
Onko teille sattunut vastaavaa? Yllättäneet työtoverinne selän takana pskan jauhamisesta teistä?
Samaa paskaa ja olen valtiolla töissä. Täytyy vain kasvattaa paksu nahka. Ensin loukkaannuin syvästi, kun olen aika nuori ja kokematon työelämässä, mutta nyt ajattelen vain, että siinäpähän puhuvat.