Paniikki/ahdistuneisuus häiriö ja lapsi

up

En ole samassa tilanteessa, mutta samasta ongelmasta kärsin kyllä. Hankalahan tuohon on ulkopuolisen mitään sanoa. Paras neuvo jonka voin antaa on että istutte alas juttelemaan asioista oikein kunnolla. Kysyt mieheltä ymmärtääkö hän konkreettisesti miten lapsen hankinta saattaa sinuun vaikuttaa (vaikka välttämättä niin ei kävisikään)? Onko hän valmis kestämään mahdollisen oireiden pahenemisen, tai sen että joutuu mahdollisesti itse valvoa öisin jotta sinä saat nukkua?

Samalla esittäisin näitä kysymyksiä myös itselleni. Koetko että jaksaisit? Vaikka vauvalla olisi esim. koliikki? Jos koet yhtään vahvempaa epäröintiä, niin miettisin vielä vaikka vuoden verran. Paniikkiin ei ainakaan auta se että tekee jotain mistä ei ole aivan varma. Lapsenhankinta on kuitenkin aika lailla peruuttamaton juttu.

Olen miettinyt samaa omalla kohdallani. Emme erityisesti halua lapsia, ainakaan nyt (olemme 25-vuotiaita), joten asia ei ole ajankohtainen eikä siksi juurikaan mielessä. Mutta välillä sitä mietin ja olen omalla kohdallani päätynyt siihen, että olisin vain huono äiti: reagoin voimakkaasti univajeeseen ja tarvitsen hyvät, katkeamattomat yöunet, sillä väsymys pahentaa ahdistustani paljon. Tarvitsen myös paljon omaa aikaa ja hiljaisuutta palautuakseni sekä päiviä, jolloin voin vaikka vain maata sohvalla tekemättä mitään ja rentoutua sekä rauhoittua. En pystyisi antamaan lapselle niin paljon aikaa ja rakkautta kuin hän tarvitsisi. Enkä haluaisi, että lapsi joutuu näkemään ahdistuskohtauksiani, sillä se voi olla pelottavaa lapselle ja luoda turvattomuuden tunnetta. En siis pystyisi tarjoamaan lapselle sellaista rakastavaa, turvallista ja lämmintä ympäristöä ja kasvatusta, jonka tämä ansaitsisi. Tämä pohdinta on siis omasta tilanteestani.

Lisäksi - olethan miettinyt raskauden oheisoireita ja niihin reagoimista? Meillä paniikkialttiilla ihmisillä kehon vieraaksi koetut toiminnot ja reaktiot saavat helposti paniikin leimahtamaan. Oireisiin ja mahdolliseen paniikkiin kannattaa ainakin varautua etukäteen, jotta et tule ns. yllätetyksi housut kintuissa. Turha väsymys ja stressi raskausaikana on pahasta.

-2

Tästä kannattaa puhua paljon myös siellä terapiassa! Itse olin vähän samanlaisessa tilanteessa ja terapian jälkeen jäi kaduttamaan, etten käyttänyt enemmän terapia-aikaa näinkin tärkeän asian käsittelyyn.

Kysymyksiisi ei pysty vastaamaan kukaan muu kuin sinä itse, sillä sinä loppupeleissä olet vastuussa lapsesta täysi-ikäiseksi asti. Itse olen pärjännyt, mutta ilman lääkitystä ja terapiaa en olisi pärjännyt.

Imetyshormonit vaikuttavat siten, että on öisin helpompi heräillä ja syöttää vauva. Itsekin pelkäsin etukäteen, että miten tällainen unikeko selviää, mutta hormonit hoitivat homman. Sain heräilyistä huolimatta tarpeeksi unta. Jos ei imetys onnistukaan, niin voi olla rankempaa.

Minulla diagnosoitiin aikanaan keskivaikea masennus ja ahdistuneisuushäiriö. Asiaa ei silloin hoidettu kovinkaan kummoisesti mutta kymmeniseen vuoteen sairautta ei ns. ole ollut. Äitiysneuvolassa asiaan kuitenkin kiinnitettiin huomiota ja tarkkailtiin jos jotain oireita kyseisistä sairauksilta raskauden myötä/synnytyksen jälkeen alkaisi ilmaantua. Mitään oireita ei kuitenkaan onneksi ilmantuunut eli kohdaltani voin sanoa että raskaus/lapsen saanti ei välttämättä muuta/pahenna tilannetta.

Vaikka ahdistuneisuushäiriötä ei enää varsinaisesti ole olen silti varsin introverttiä sorttia, minulla ei ole ystäviä ja stressaan uusia tilanteita ja paikkoja. Äitiyslomalla vietimmekin paljon aikaa kotosalla. Lapseni oli vuoden ikäisenä varsin ujo ja vierasti uusia paikkoja (kuten minäkin) joten neuvola ehdotti perhekerhoa jossa tapaisi muita lapsia ja vanhempia. Vaikka itse en pidä paikoista joissa on paljon ihmisiä (varsinkin vieraita) pakotin itseni käymään näissä lapseni takia jotta hänestä ei ainakaan minun takia kasvaisi ujoa ja hiljaista ja voisi joskus tarhaankin mennä.

Tunnustetaan vielä että en hirveästi pidä lapsista. Mieheni oli myös se joka halusi lasta enemmän mutta vastoin odotuksia minä kiinnyin lapseen enemmän ja vietän hänen kanssa enemmän aikaa. Olin myös suunnitellut että palaan pian lapsen syntymän jälkeen töihin mutta jäinkin pidemmäksi aikaa kotiin hoitamaan häntä. Miestäni ei valitettavasti lopulta kovin paljon kiinnostanut lapsen hoitaminen ja tästä käytiinkin vääntöä, sillä tarvitsin välillä omaa aikaa. Eli vaikka mieheni halusi lasta enemmän voi loppujen lopuksi tilanne kääntyä päin vastoin. En edelleenkään pidä muista lapsista mutta omani on rakkain asia maan päällä.

Painotan että tämä on oma kokemukseni enkä ole samassa tilanteessa kuin sinä mutta voin sanoa että lapsen takia on valmis muuttumaan. Sinulla on kuitenkin hyvä elämäntilanne, ystäviä ja harrastuksia ja jos vielä miehesi on valmis hankkimaan lapsen ja hoitamaan häntä tasapuolisesti (ja varsinkin yöllä jos tarvitsen hyvät unet) niin mielestäni kannattaa lapsi hankkia. Ehkäpä kannataa siellä terapiassa ottaa asia esille ja pohtia miten lapsi kaikenkaikkiaan vaikuttaisi elämääsi.

Kyllä lääkitys on oikeasti ihan varteenotettava vaihtoehto, joka saattaa olla ihan lapsen parhaaksi:) Oma olo on paljon seesteisempi ja jaksaa hektistä arkea, jossa koko ajan tapahtuu, eikä kaikki mene niinkuin strömsössä. Onneksi mies on paljon myös lapsen kanssa ja oman palautumisen kannalta tärkeät pienet palautumishetket ovat mahdollisia. Kun on lapsi, niin yksin tehty kauppareissu on jo luksusta.