Lue keskustelun säännöt.
erolla/jättämisellä/uusilla kumppaneilla uhkailu lähes joka päivä avioliitossa?
29.08.2017 |
Alan olla ihan hukassa ja tiedostan ettei enää järki eikä moni muukaan toimi kun tässä kiihtyvässä limbossa ollut pari vuotta. Ja voin ihan rehellisesti sen myöntää ymmärtäväni että en ole parhaimmillani nyt itse.
Tilanne siis sellainen että reilu pari vuotta oltu naimisissa ja kokoajan ollut ns. hiuskarvan varassa, kun puoliso on ollut tyytymätön asioihin ja hänellä ilmeisesti ei oikein ole muita tapoja käsitellä niitä tunteita kuin kokea niin voimakasta toivottumuutta tms. että uhkaa aina avioerolla, ja esittää kokoajan helpommin uhkauksiaan siitä että jos teet näin tai näin niin sitten hän lähtee, jos meet sinne niin en näe häntä enää koskaan.
Emme oikeastaan osaa keskustella mistään yhdessä ja varsinkin jos meillä on eriävä mielipide niin hänen kykynsä sietää sitä tai keskustella näkökannoistamme on niin ohuen langan varassa että alta aikayksikön hän jo ilmoittaa kuinka teki virheen naidessaan mut ja kuinka olen huono ihminen siitä ja siitä syystä, ja hän etsii nyt uuden miehen ja ei aio puhua mulle enää että kaikki on nyt ohi, että antaisin hänelle vain rahaa ja keskittyisin omaan elämääni tästä lähtien, kuinka emme ole enää naimisissa. Sitten taas seuraavana päivänä on kuin mitään ei olisi tapahtunut.
Mä oon aika herkkä luonne ja tämä tilanne vielä herkistänyt monin verroin enemmän ja nykyään sit oon jossain ihme luupissa että en saa nukuttua ja kokoajan rintakipuja ja kaikkia ihmeellisiä oireita, tiedän että johtuvat tästä jatkuvasta hätätilanteesta mielessä mutta tilanne tuntuu vain jo pelottavalta, enkä saa mitään aikaiseksi kun kokoajan sekava olo kun stressi jatkuu päivästä seuraavaan ja olo niin voimaton ettei mistän tule mitään, ja kun sen pari tuntia yössä nukkuu niin kokoajan tuntuu kuin olisi humalassa ja rupeaa rintakipuja olemaan jo 24/7 siinä missä puoli vuotta sitten ne tulivat vaan kun keskustelu alkoi kiihtyä ja aiemmin ei ollut sellaista.
Lopulta kun en oo keksinyt muuta ja alkaa tuntua jo hengen vaaralliselta, oon sit uhkailun muututtua päivittäiseksi lähtenyt pakosalle jonnekin ulos nukkumaan mutta siinä missä viikossa olo alkaa helpottaa niin toinen vaan suuttuu taas lisää ja palatessa tilanne on kahta kauheampi kuten nyt taas. Tarvittaisiin apua!
Kommentit (33)
Ex uhkaili aina erolla, lopulta sanoin että lopettaa uhkailun ja lähtee sitten jos siltä tuntuu, mutta minä en enää kuuntele tuollaista.
Vuosia myöhemmin sitten lähti "koska minä halusin erota". Jotain pariterapian tapaista yritettiin, mutta eihän siitä mitään tullut kun hän oli niin väärin ymmärretty ja minä en tuntenut sitä lässyttäjää, jonka kohtasin terapeutin luona.
Sisältö jatkuu mainoksen alla
Sisältö jatkuu mainoksen alla
Vierailija kirjoitti:
Kokemusta vähän vastaavasta. Hankit toisen asunnon, otat eron ja viet eropaperit rouvalle nähtäväksi. Sanot, että tätähän sinä olet halunnut. Jos asia on sillä selvä niin tuo on ehdottomasti oikea ratkaisu. Jos rouva alkaa katumaan ja haluaisi jatkaa, niin asutte sen puoli vuotta erillään mitä eron ykkösvaihe kestää. Jos sitten näytää että homma alkaa sujumaan niin voitte palata yhteen, etkä jätä kakkosvaihetta. Mutta teet selväksi, että nuo erolla ja uusilla kumppaneilla uhkailut pitää loppua täysin.
Jos sitten jossakin vaiheessa sama jatkuu, niin suoraan vaan ero etkä anna uusia mahdollisuuksia.
...ja muistat käyttää kortsua!
Hei ap.
Olet saanut jo monta vastausta, joita kaikkia en perusteellisesti lukenut.
Mutta minäkin kannustan sinua aivan välittömästi hakemaan apua. Perheasiain neuvottelukeskukseen voi olla pitkät jonot, mutta ihan vaikkapa terveyskeskuksen psykiatrisella sairaanhoitajalla voi aloittaa asian käsittely.
Näin, mitä kerrot, ei voi jatkua enää lainkaan. Tarvitset ulkopuolista tukea itsesi suojaamiseen-
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Miehesi on todnäk. luonnhäiriöinen jollain tapaa. Ei turvallinen ollenkaa.
Mä sain sen käsityksen, että ap itse on mies?
No siinä tapauksessa ap:n pitäisi vähän katsoa miten kohtelee ja laiminlyö naista, jos tämä joutuu eroa ajattelemaan. Ehkä ap:lla todnäk. luonnehäiriötä, kun syyllistää naistakin. Toivottavasti nainen on turvassa.
...
KirkkoSisko kirjoitti:
Hei ap.
Olet saanut jo monta vastausta, joita kaikkia en perusteellisesti lukenut.
Mutta minäkin kannustan sinua aivan välittömästi hakemaan apua. Perheasiain neuvottelukeskukseen voi olla pitkät jonot, mutta ihan vaikkapa terveyskeskuksen psykiatrisella sairaanhoitajalla voi aloittaa asian käsittely.
Näin, mitä kerrot, ei voi jatkua enää lainkaan. Tarvitset ulkopuolista tukea itsesi suojaamiseen-
kevättalvellla ja keväällä kävin aika paljon noissa palveluissa. Lääkärissä, psyk.hoitajan luona juttelemassa ja psykiatrisessa päivystyksessäkin. Eipä niistä paljon iloa ollut, lääkäri pahoitteli ja varoitteli että tietää tällaiset luonteet, psykiatrisessa päivystyksessä hoitaja sanoi tyyliin että "herää pahvi, toi ei tosta tule parenemaan ja hän tietää ammattinsa puolesta että tästä ei hyvää seuraa, onko sulla järkeä päässä"..perheasiain palveluun tosiaan jonot ja kun ei ole lapsia eikä fyysistä väkivaltaa niin aika alhaisella prioriteetilla tämäkin asia.
Sydänfilmejä otettu kymmenkunta tänä vuonna. terkkarin psyk.sairaanhoitaja jutteli usemmankin tapaamisen ja koitti antaa ideoita ja kirkon parisuhdeleirejä mutta vaimo piti sitä typeränä rahanhaaskauksena eikä suostunut tulemaan..parisuhdekirjoja hommasin ja siellä olevia harjoituksia meille mutta kun toiselle se oli vasemmalla kädellä pakkopullaa niin eihän siitä mitään tullut.
Nyt lopulta erotykityksen ja huutojen muututtua päivittäiseksi ja fyysisen oloni oltua niin epätodellisen sekava ja rintakivut niin kovia ja useita unettomia öitä lähdin mökille ja sain levättyä ja palasi hymy huulille ja into päästä vihdoin tekemään töitä mutta nyt neljä päivää täällä ja yhteensä ehkä 10 tuntia unta ja lukemattomat huudot erosta, uusista miehistä, sun muusta on saanut kaiken taas kääntymään kahta kauheammaksi ja hän oli tietysti vihainen siitä että "hylkäsin hänet" vaikka sanoin lähtiessäni että minun vain pakko levätä kun ei ole päivääkään ilman uhkailuja.
Enhän mä terve ole, ahdistun nykyään tavallista helpommin kokoajan. Mulle ois sellainen kuntoutus johon oon halunnut päästä jo kohta vuoden päivät ja anellut häntä lopettamaan uhkailut että voisin kuntouttaa itseni kun jo ohjeissakin sanotaan että kuntoutus vaatii hyvän keskittymisen eikä toimi jos elämässä on isoja stressitekijöitä juuri silloin päällä, kuten parisuhteen päättyminen.
mutta kun tää jatkuu vaan vuodesta toiseen ja toinen sanoo että lopettaa vasta kun saa mitä haluaa ja mä taas en tiedä miten voin tarjota mitä hän haluaa kun oon tässä kunnossa, pyydän vaan olemaan ystävällinen edes kuukauden että päsen alkuun. Mutta kun ei hänkään pysty nyt siihen. Ja toisaalta toteaa että kun ollaan naimisissa niin ei ole sallittua olla erillään edes terveyssyistä, että jos en "halua" olla hänen kanssaan niin se on ERO.
Ei kyse ole halusta, haluan olla hänen kanssaan kunnolla ja tarjota hyviä asioita elämässä ja sitä varten tarttisin hetken rauhaa, mutta hän ei vaan hyväksy sitä. tuntuu välillä kuin puhuisin ihmiselle joka ei kykene ajattelemaan loogisesti. Sanonut ettei hänellä ole aikaa odottaa kuukautta, mutta kuitenkin kuukaudesta toiseen on aikaa toistaa samaa josta itsekin kärsii.
Eli omalla kohdallani on kyse halusta kunnioittaa avioliittoa, ja tieto siitä että ei vaimollani ole helppoa kun oli varmasti ihan erilaiset prinsessaodotukset avioliitosta ja uskomus siitä että tässä olisi mahdollisuus oppia rakkaudellisempi tapa elää yhdessä, kunhan vain saisi asiat liikkumaan HYVÄÄN suuntaan ennen kuin on liian myöhäistä
Sisältö jatkuu mainoksen alla
En ees ymmärrä miten jaksat jatkaa yrittämistä. Ottakaa aluksi vaikka asumusero. Katsokaa mitä tapahtuu, kun molemmat saa tilaa hengittää ilman uhkailuja ja stressiä. Musta tuntuu, että yrität kovemmin juuri silloin, kun sun pitäisi höllätä.
Sun ei tarvitse kunnioittaa avioliittoa, koska vaimosikaan ei kunnioita sinua. Usko nyt: muuta pois ja hoida itsesi kuntoon.
Eroa vaimostasi. Pelasta itsesi. Olet vielä nuori ihminen. Sinulla on mahdollisuus saada hyvä parisuhde, mutta ei tämän kyseisen ihmisen kanssa. Toivon sinulle kaikkea hyvää elämässä, ilman mielisairasta vaimoa. N52
Sisältö jatkuu mainoksen alla
Ammattilaisetkin ovat kehottaneet sua pelastamaan itsesi, eli eroamaan. Sun on annettava itsellesi anteeksi se, että avioliittosi ei voi jatkua. Ero taitaa tuntua sinusta häpeälliseltä epäonnistumiselta. Oikeassa elämässä asiat vaan joskus on niin solmussa, että on pakko lähteä. Sun on hyväksyttävä tämä ja abnettava itselkesi se anteeksi. Faktahan on se, että jos jäät suhteeseen, tukehdut ahdistukseen elävältä.
Eikös kertomasi paljasta asian ytimen: kun nukuit mökillä itseksesi useamman yön, ilman vaimosi läsnäoloa, hymy palasi huulille ja olosi oli hyvä. Sinulla ei siis ole mielenterveysongelmaa, vaan vaimollasi on mielenterveysongelma. Kerro nyt vaimollesi vaihtoehdot ja pidä niistä kiinni: joko pariterapiaan tai ero. Ei sinun kannata uhrata omaa mielenterveyttäsi vaimosi epätasapainoisuuden vuoksi. Vaimosi tuntuu epävakaisuudestaan huolimatta olevan sinun niskan päälläsi. Vaimosi syyllistää sinua tehokkaasti ja saa oman pahan olonsa kaadettua sinuunkin. Et ole vastuussa vaimosi mielenterveydestä. Sinun täytyy löytää itsestäsi vahvuus ja itsearvostus, että pidät noista vaihtoehdoista kiinni. Terveisin psykologi.
Sisältö jatkuu mainoksen alla
Yksi tai kaksi kertaa moista voisin sietää, ja viimeistään kolmannella kerralla pyytäisin realisoimaan puheensa. Ei mitään uhkailua tarvi sietää keneltäkään. Tuo on mielestäni selvää henkistä väkivaltaa.
Itsellä vähän samoja kokemuksia. Ensin tuli puoli vuotta itsemurhauhkailuja ja lapsen syntymän jälkeen muutti uhkailut uhkailuksi erolla ja välillä että laittaa lapset huostaanotettaviksi, ja sitä se on nyt ollut pari vuotta. Tai ehkä neljännes ajasta on tuota helvettia, kolme neljännestä rauhaa ja leppoisaa elämää, mutta tietenkin koko ajan pelon alla milloin tulee seuraava räjähdys.
Tuo mainitsemasi seksittömyyskierre tai läheisyyden puute on ehkä se mikä meilläkin on keskeisesti ongelmien takana. Naisilta nyt vaan räjähtää pultit parisuhteessa, jossa ei juuri ole seksiä ja muuta sellaista, se on kait semmonen piolooginen juttu. Tulevat sit varmaan myös epävarmoiksi suhteesta tai jotain, ja sitten napsahtaa haukkumis-uhkailumoodi päälle.
Ei vaan yhtään kykene minkäänlaiseen läheisyyteen, kun noista räjähdyksistä toipuessa ei sellaista oikein pysty edes ajattelemaan, kun on kirves kurkulla koko ajan. Jonkinlainen kunnon resetti varmaan pitäs ottaa että tuo kierre katkeais. Parhaita temppuja on yhdessä reissaaminen tai muu irrottautuminen arjesta ja aktiivinen toiminta yhdessä. Tietenkin jos ei ole rahaa tai aikaa tai lapset rajoittavat niin sitten on hankalaa.
Sisältö jatkuu mainoksen alla
Erotkaa. Sä ansaitset parisuhteen jossa sua rakastetaan ja kunnioitetaan. Nyt sulla ei ole kumpaakaan. Ei tossa edes terapiat auta. Anna itsellesi anteeksi että avioliitto päättyy sinusta riippumattomista syistä.
No eihän tämä tietenkään hyvältä tunnu. Mentiin naimisiin aika hätäisesti kun ihastuttiin ja ei tunnettu käytännössä yhtään toisiamme silloin, oli oma päätökseni kosia ja sen takia tiedän itse olevani vastuussa tästä.
On minulla itselläni useamman vuoden suhde takana, ja jokunen tyttöystävä sen jälkeen ollut mutta ei niissä ikinä mitään näin kamalaa lähelläkään ollut ja on ollut mukavia ja antoisia ja läheisiä hetkiä paljon aikaisemmin elämässä.
Hänellä toisaalta ei ole ollenkaan suhteita taustalla että ei välttämättä ole mitään vertailupohjaa, ja sekin varmasti saa aina kokemaan että pitäisi vaihtaa parempaan samantien hänen kun "kaikilla muilla paremmat miehet". kuin olisi toinen ovi jo ovenraossa alusta alkaen suhteessa ja itsekin sen myöntää eikä osattu nimetä yhdessäolon ajalta yhtäkään kuukautta kun ei olisi ollut hänellä eroaminen teemana.
Toisalta hän kertoo että hän kärsii siitä ettei koe oloaan täysin rakastetuksi ja arvostetuksi suhteessamme. Kyllä sen ymmärrän, kun ei mun seksuaalinen suorituskyky ole tällaisen limbon jälkeen kovin kovalla tasolla, ja tosi haastavaa kokea läheisyyttä tässä suhteessa. Välillä kun olen jossain viikon levännyt ja nukkunut, alkaa kroppa taas toimia mutta aika äkkiä se nukkumattomuus ja jatkuvat sydäntärepivät draamat vievät halut ja kyvyt pois. ja toisaalta, pienikin riski lapsen tulosta tällaiseen epävakauteen, tuntuisi lähes rikokselta sellainen ottaa.