Huonosti äänieristetty talo, kuinka hiljaa naapurit voi vaatia olemaan?
Ongelmana on siis rappukäytävä ja ulkonakäyminen klo 22 jälkeen. Rapun äänet kuuluvat TODELLA selvästi asuntoihin, vaikka kuinka hiljaa koittaisi sulkea oven, niin kamala paukaus ja lukkojen louskuminen kaikuu. Sitten neljännestä kerroksesta portaat alas "klomps klomps klomps", siihen mukaan vielä koira niin avot.
Juttu on nyt hiertynyt siihen, että ilmoitustaululla on käyty sotaa siitä, että olisiko mahdollista välttää rapussa liikkumista klo 22 jälkeen.
Ymmärrän, että ärsyttää, mutta eihän ihmisiä voi kieltää liikkumasta rappukäytävässä, vaikka kuinka sapettaisi?
Ja äänet kuuluu superlujaa, vaikka kuinka koittaisi hiippailla. Ärsyttävä talo..
Kommentit (47)
Antaa naapurien kitistä. Esim minä tulen töistä vasta ennen 23:00 ja lähden aamuvuoroon kuudelta. Kyllä käytävässä saa liikkua vai pitäisikö loikata ikkunasta
Meillä oli entisessä asunnossa sama juttu, äänieristeet ihan vessanpaperia ja naapurit valittivat kun vein koiraa iltalenkille. Valitus loppui, kun sanoin että voin antaa koiran tehdä tarpeet sisällekin, siinäpä sitten haistelette kun aromit leviää rappuun !
Tavallaan kyllä ymmärrän, ei ollut mukava kuulla ihan normaaliäänistä keskustelua naapurista ja jokaista pissalla käymistä mutta eipä sitä voinut komeroonkaan eristäytyä ! :/
Vierailija kirjoitti:
Jos ulko-ovi pitää niin suurta ääntä että siihen naapurit herää tai se häiritsee, niin siinä olisi aihetta jo taloyhtiön tehdä kyseiselle ovelle jotain. Ihan varmasti ovea on mahdollista jotenkin rasvata, vaihtaa tiivisteitä tai äärimmäisenä ratkaisuna vaihtaa koko ovi. Se vielä hyödyttäisi kaikkia asukkaita.
Asun ulko-oven vieressä. Sen äänet eivät yleensä häiritse. Mutta on joku joka riuhtoo ja pamauttaa oven niin, että siihen herääkin yöllä. Ja aina samalla tavalla. Se tuntuu aivan tahalliselta. Eli ihmiset kulkevat joko tahallaan tai ihan luonnostaan erilailla rapuissa. Ja joku saattaa olla olla häirikkö.
Asuimme ennen 70-luvun lopussa rakennetussa kerrostalossa, jossa tosiaan oli olematon äänieristys! Naapurit olivat iäkkäämmänpuoleisia ja ottivat meidät hampaisiin, monestakin syystä. Tulin raskaaksi pian muuton jälkeen ja ravasin öisin vessassa, mies teki yövuoroja ja meni töiden jälkeen tietysti suihkuun, kaksi kissaamme vetivät rinkiä etenkin yöaikaan. Ja sitten syntyi vauva! Yöitkua, yöllisiä maitopullon lämmityksiä ja pepun pesuja...
Olimme siis tahtomattamme oikeita kauhunaapureita, vaikka ei meistäkään ollut mukava kuunnella seinänaapurin korisevaa kahvinkeitintä ja yläkerran jumalanpalvelusta! Tai hissiä, jonka mekkala kaikui etenkin öisin kuin tykistötulitus. Olematon äänieristys ei selvinnyt kun asuntoa kävimme katsomassa, vasta muutama päivä muuton jälkeen tajusimme että tännehän kuuluu kaikki! 4 vuotta sinnittelimme siinä, oli helpotus päästä tähän rivariin jossa ääniä kuuluu vain pihalta.
Kyllä valitettavasti kerrostaloissa joutuu sietämään normaaleja elämisen ääniä. Säännöissä mainittu hiljaisuus klo 22-7 koskee kovaäänisiä juhlia, pianon soittoa ja tv:n huudattamista yms., mutta kyllä kotiinsa saa tulla ja sieltä lähteäkin yöllä. Myös vauvojen itkut on kestettävä, kyllä jokainen vanhempi varmasti yrittää parhaansa saadakseen itkun loppumaan, mutta korvakipuiset ja sairaat lapset saattavat kyllä itkeä öisinkin. Vessassa ja suihkussa saa myös käydä yöllä.
Hyvä neuvo on tuo yhteydenotto isännöitsijään, nykyisin on olemassa äänettömiä lukkojakin (muistaakseni Rollock) jossain uusissa taloyhtiöissä, ja varmasti on monia keinoja hiljentää ovien pauketta ja rappukäytävän askelten ääniä. Yhtiökokouksessa voi asian ottaa myös esille (ilmoita aihe asialistalle ennen kokousta), jos ongelma on iso, häiritsee varmasti muitakin. Ja juu, korvatulppia on myytävänä apteekeissa ensi hätään.
Normaalin elämisen äänet saavat kuulua jopa 22 - 7 välisenä aikana. Eli vessanhuuhtominen, oven avaus/sulkeminen, käveleminen rappukäytävässä. Suihkussakin saa käydä!