Treffailu ja "ihan kiva"- tyyppiset tapaamiset

Vierailija kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

Ei kai sitä välttämättä ensitapaamisella vielä tiedä tuleeko joku "kolahtamaan"?

Mietityttää kannattaako tässä edes kokeillakaan nettideittailua jos naiset käyvät läpi kymmeniä ennenkuin ottavat jonkun jatkoon.

Kivempihän se niin on, että oot ihmisen kanssa josta tiedät, että toinen haluaa sut eikä vain tyydy suhun. Noissa on eroja. Ja sais useampi mieskin tota karsimista tehdä. Nimittäin tiedän kyllä milloin muhun tyydytään ja milloin toinen oikeasti mun kanssa haluaa olla. Ei me naiset niin tyhmiä olla, kuin mitä usea mies tuntuu ajattelevan.

Tämä. Ja monet miehet pyörittää useampia naisia samaan aikaan. 

Mun viimeiset deittailukokemukseni on kahden vuoden takaa, ihastuin mieheen enkä koko tapailun aikana tajunnut että olin se "ihan kiva". Luulin että ihastus oli molemminpuolinen. Miehellä oli kova perheenperustamiskuume ja hinku naimisiin, vasta jälkikäteen tajusin että olin miehelle hyvää " muovailtavaa" äiti- ja vaimomatskua. Yritti siis alusta saakka muuttaa monia luonteenpiirteitäni ja käyttäytymistapojani mieleisekseen.

Vaikea selittää enkä tosiaan tapailun aikana oikein osannut eritellä mikä siinä koko jutussa oli pielessä. Sen tiesin, että tuntui tosi pahalta kun mies yritti jatkuvasti muokata mieleisekseen mm. puheliaisuuden, harrastusten, ajatusmaailman ym. suhteen.

En enää ikinä halua kokea samaa! Miehen pitää haluta juuri MUT eikä ketä tahansa potentiaalista naista.

Olin seitsemän vuotta ihan kivan kanssa yhdessä. Tapasimme kun olin 17 ja hän 19. Minun on monesta kiittäminen tätä miestä. Juuri sinä ajanjaksona kun hänet tapasin, tarvitsin eniten tukea ja turvaa. Hän oli juuri sellainen johon voi luottaa kuin peruskallioon.

Voisin jopa sanoa että hän käänsi elämäni suunnan. Siitä suhteesta on hyvät muistot vaikka ero ei ollut niin helppo lopulta, nykyään olemme hyvissä väleissä ja meillä on myös yhteinen tytär, joten hyväkin olla.

24-27-vuotiaana tapailin miehiä ja olin välillä epätoivoinenkin ettenkö ikinä löytäisi elämänkumppania, sitä oikeaa. Tosin en ihan hirveästi ehtinytkään tapailla, koska olin paljon kiinni pienessä tyttäressäni, muut ajat opiskelin ja kävin töissä. Eikä mikään juttu edennyt niin pitkälle että olisin tyttärelleni miehen esitellyt.

27-vuotiaana minulla oli pidempi, ehkä sitä suhteeksi voi sanoa, juttu erään miehen kanssa jonka kanssa kolahti. Pidemmällä nyt tarkoitan noin kymmentä kuukautta. Se oli pisin suhde kuitenkin heti ensimmäisen kunnon suhteen jälkeen. Lopulta tajusimme että meillä on lähinnä fyysistä vetoa välillämme ja se "juttumme" kesti sitten pitkään sen jälkeen kun oltiin päätetty lopettaa seurustelu.

Tämän suhteen jälkeen en kauheasti treffaillut, kävin ehkä kolmilla treffeillä eri miesten kanssa, mutta kukaan ei kiinnostanut, kaikki kolme olisivat halunneet uuden tapaamisen.

29-vuotiaana tapasin työpiireissä miehen johon ihastuin ensisilmäyksellä. Joo, lähinnä ulkonäköön ja hänen nauruunsa. Käytiin samana iltana kaljalla hotellin baarissa. Alku oli vähän tahmea, johtuen 100km välimatkasta ja siitä että luulin että mies on naimisissa, joo väärinkäsitys. Kyse oli ex-vaimosta ja ero oli ollut voimassa tuolloin jo liki kaksi vuotta.

Puoli vuotta ensitapaamisesta päätettiin seurustella "virallisesti" vaikka ei kummallakaan ollut ollut ketään muuta enää sen ensimmäisen viikon jälkeen.

Nyt ollaan oltu onnellisesti kohta 10 vuotta yhdessä, 8 vuotta naimisissa ja löytyy meiltäkaksi yhteistä poikaakin.

upp

ddd kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

Onko kellään samaa "ongelmaa"?

Olen treffaillut tässä aika paljon, ja menee usein omalta puolelta niin, että mies on "ihan kiva". Siis ihan kivan näköinen, mukavaa seuraa, mutta jotenkin sellaista isompaa sytystä ei kuitenkaan omalta puolelta synny. Mietin usein, että odotanko vain liikaa jotain sähköä tai maagista "tiesin sen vain" -tunnetta mistä puhutaan. Kyse ei ole siitä, että tuijottaisin jotain tiettyä ominaisuutta tai piirrettä,vaan ihan kaikenlaisia miehiä olen tapaillut.

Mistä sen sitten tietää kehen kannattaa panostaa? Typerä kysymys ehkä. Mietin vaan, että kolahtaako koskaan, vai pitäisikö vain "tyytyä" johonkuhun joka on "ihan kiva"? Kokemuksia, ajatuksia?

Et vain ole tavannut oikeanlaista miestä, kuten minua esimerkiksi. En mitenkään erityinen ole, mutta massasta on erittäin helppo erottua, jos vähänkään osaa aistia toisen tunne-elämää ja ylipäänsä ajatusmaailmaa, sekä omaa sosiaalista älykkyyttä, joka tulee esille tilannetajuna. Luo toiselle olon, et "Hitto, toi ymmärtää mua hyvin" ja näin saa naisen kokemaan itsensä erityiseksi. Myös se, että olen täysin oma itseni ilman minkäänlaista ulkokultaisuutta on tehnyt moneen vaikutuksen. Paritkymmenet treffit takana ja yhtä lukuunottamatta jokainen nainen on halunnut tavata uudestaan ja koukuttuneitakin on jo liiankin kanssa. Koukuttuvat siihen intensiivisyyteen, joka tulee juuri kyvystä lukea toisen ajatuksia ja tunteita, sekä vähän hölmösti siitä, että en ole miellyttämässä ketään, vaan etsimässä itselleni elämänkumppania. En siis pidä myyntipuheita tai kutsu kauniiksi, vaan isken suoraan niihin syvimpiin tarpeisiin eli huomioin toisen yksilölliset, pienet piirteet, joita moni ei ehkä huomaa ja ylipäänsä keskityn toiseen juuri sellaisena kuin hän on, en sellaisena kuin hän haluaa maailmalle näyttäytyä. Se on helppoa, sillä haluan epätäydellisen ihmisen, sillä haluan olla tarvittu. Täydellinen ihminen lienee maailman yksinäisin ihminen. Vielä ei itselle ole tullut oikeanlaista naista vastaan, mutta kyllä joskus tärppää.

Mä kyllä ymmärrän, että toisesta kiinnostuminen ja kuuntelu yhdistettynä siihen, että on sinut itsensä kanssa ja aidon oloinen, on noita asioita, että toinen kokee, että "synkkaa".