Lue keskustelun säännöt.
Lopetin alkoholin käytön, masennuin täysin. Miksi?
25.08.2017 |
Olen ollut pian kaksi kuukautta ilman alkoholia, ja olen nyt koko ajan todella masentunut. Luulin että ilman alkoholia mielialan pitäisi kohota. Mistä tämä johtuu?
Join lähinnä viikonloppuisin, 2-3 pulloa meni viiniä viikossa.
Kommentit (34)
Koska arki ei eroa silloin viikonlopusta. Mulla on sama meneillään, en tiedä mistä sen ilon viikonloppuisin repisin. Tuntuu kuin olisi ikuinen maanantai.
Sisältö jatkuu mainoksen alla
Sisältö jatkuu mainoksen alla
Alkoholi liuottaa aivoja. Sun tarviis saada välittäjäaineet uudelleen kohdilleen. Serotoniini ja dopamiini. Kato vaikka päihdelinkin sivuilta, mitä se alkoholi tekee siellä aivoissa.
On enemmänkin sääntö kuin poikkeus tuo että masentuu.
Johtuu juuri siitä että elämä on loppujenkin lopuksi aika tylsää ja kun käyttää alkoholia niin sitä ei niin huomaa. Tissuttelee viikonlopun tai sitten kärsii krapulaa yhden päivän ja sitten viikot töissä niin homma tuntuu tomivan.
Sinun pitää keksiä jotain harrastuksia niin menee helpommin ohi. Ainakin muuttuu siedettäväksi.
Kiitos vastauksista.
Harrastan liikuntaa 3 x viikossa ja käytän seratoniinimasennuslääkkeitä. Koen raittiuden positiiviseksi asiaksi, mutta tämä masennus ja surullisuus ei ole kivaa. Haluan jatkaa raittiina.
T. ap
Sisältö jatkuu mainoksen alla
Itse lopetin 25 vuotta kestäneen lähes päivittäisen läträämiseen ja sen jälkeen podin puoli vuotta krapulaisia oireita ja sen jälkeen vielä kaksi vuotta masennusta, eli kyllä se siitä.
Sana kirjoitti:
Koska olen uskovainen, tuon myös esiin, että moni entinen päihteiden suurkuluttaja on löytänyt Jumalan, kun on lakannut pakenemasta vaikeuksiaan ja elämän normaaleja haasteita päihteisiin. En tiedä, mikä on suhteesi näihin asioihin, mutta mainitsin tämän varmuuden vuoksi.
Alkoholi siis korvautuu toisella pakokeinolla?
Sisältö jatkuu mainoksen alla
Vierailija kirjoitti:
Sana kirjoitti:
Koska olen uskovainen, tuon myös esiin, että moni entinen päihteiden suurkuluttaja on löytänyt Jumalan, kun on lakannut pakenemasta vaikeuksiaan ja elämän normaaleja haasteita päihteisiin. En tiedä, mikä on suhteesi näihin asioihin, mutta mainitsin tämän varmuuden vuoksi.
Alkoholi siis korvautuu toisella pakokeinolla?
Entäs sitten jos masennus kerran loppuu?
Väärin sammutettu?
Itselläni kävi aikoinaan sama lopettaessani huumeidenkäytön. Käyttäessäni olin turrutettu suuren osan ajasta, aika vain hurahti ollessani muissa maailmoissa mitään oikeaa tekemättä. Etenkin kun lopetettuani vielä jatkoin samojen kavereiden kanssa oleskelua, niin vasta hiljakseen ymmärsin, että olisin aiemminkin ollut ahdistunut, masentunut ja ärsyyntynyt kavereihin, jos en olisi ollut "lääkitty" olemaan välittämättä mistään. Vasta selvä elämä sai minut näkemään elämäntilanteeni ja ystäväpiirini ankeuden ja ahdistavuuden, ja elämäntilannetta piti vain alkaa pala palalta korjaamaan sellaiseksi, ettei ahdista ja siivota epämiellyttävät, hyväksikäyttävät ihmiset pois tuttavapiiristä. Alkuun ajattelin olevani ahdistunut vain vieroitusoireiden vuoksi, mutta todellisuudessa olin ollut sitä koko ajan, tai ainakin olisin ollut, ellen olisi peittänyt oloani päihteillä.
Sisältö jatkuu mainoksen alla
Alkoholi katkaisee arjen. Samoin kuin nukkuminen. Nyt vietät yhtä pitkää ajanjaksoa joka ei katkea, vaan arki jatkuu ja jatkuu. Tiedän tunteen.
Itellä ainakin alkoholi aiheuttaa masennuksen kaltaisia oireita useammaksi päiväksi, jos juon liikaa (humalaan asti). Olen tullut siihen tulokseen, että kyseessä on alkoholin vaikutus aivojen välittäjäaineiden tasapainoon, vaikka en usein juokaan. Nyt kun olen kiinnittänyt enemmän huomiota muihinkin elintapoihin (pääasiassa ruokavalioon), masennusoireet on lieventyneet.
Sisältö jatkuu mainoksen alla
Olet masentunut siksi, koska alkoholi on jo sotkenut sun aivokemian. Ei monen vuoden myrkytystilaa korjata parissa kuukaudessa. Sun pitää antaa aivoillesi enemmän aikaa toipua. Kunhan pääset eroon kemiallisesta ja psykologisesta riippuvuudesta, alkaa sun aivotkin parantua.
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Sana kirjoitti:
Koska olen uskovainen, tuon myös esiin, että moni entinen päihteiden suurkuluttaja on löytänyt Jumalan, kun on lakannut pakenemasta vaikeuksiaan ja elämän normaaleja haasteita päihteisiin. En tiedä, mikä on suhteesi näihin asioihin, mutta mainitsin tämän varmuuden vuoksi.
Alkoholi siis korvautuu toisella pakokeinolla?
Entäs sitten jos masennus kerran loppuu?
Väärin sammutettu?
Addiktiosta toiseen. Viinasta Jeesukseen.
Sisältö jatkuu mainoksen alla
Vierailija kirjoitti:
Olet masentunut siksi, koska alkoholi on jo sotkenut sun aivokemian. Ei monen vuoden myrkytystilaa korjata parissa kuukaudessa. Sun pitää antaa aivoillesi enemmän aikaa toipua. Kunhan pääset eroon kemiallisesta ja psykologisesta riippuvuudesta, alkaa sun aivotkin parantua.
Mä käytin alkoholia 15-vuotiaasta saakka, ensin vuosia ainoastaan viikonloppuisin mutta aina siis ihan järkyttäviin lärveihin asti. Jäin siihen alkoholin tuomaan hyvänolon-tunteeseen koukkuun ihan ekasta kerrasta.Työttömäksi jäätyäni tuli mukaan sitten arkilipittelykin ja pahimmillaan olin pari viikkoa putkeen päissäni. Palattuani työelämään join sekä viikonloppuisin että arki-iltaisin eikä ollut kerta tai kaksi kun menin töihinkin pienessä sievässä, krapulasta puhumattakaan. Olin kuitenkin ihan tyytyväinen elämääni, enkä kokenut masennusta, päin vastoin elämä oli yhtä juhlaa.
Sitten päälle kolmekymppisenä krapulat muuttui kuin taika-iskusta. Niistä tuli ahdistavia ja jopa pelottavia fyysisine oireineen, ekalla kerralla oikeasti luulin että tältä se sitten tuntuu kun on kuolemassa. Juominen väheni, mutta silti join useampana iltana viikossa muutaman oluen mutta välttelin humalahakuista juomista noiden krapuloiden takia. Lopulta juominen loppui itsestään koska alkoholi vain lakkasi maistumasta, varsinaisesti en siis koskaan päättänyt "lopettaa", se vain loppui. Lisäksi halusin laihtua takaisin normaalipainoiseksi ja aloittaa uuden terveellisen elämän, löytää "sen oikean" ja perustaa perheen. Olin 36-vuotias ja suorastaan innoissani uuden elämän edessä. Tuntui että mikä vaan on mahdollista ja ettei mitään peruuttamatonta ole onneksi vielä tapahtunut.
Ensimmäinen vuosi meni oikein hyvin, opettelin harrastamaan liikuntaa ja pahin punoitus ja pöhötys hävisi ja mieleltäni olin kuin uusi ihminen. Aloin harrastaa samoja asioita kuin teininä ennen ensimmäistä juomiskertaa, olin taas oma itseni enkä se luomani "kovis". Pukeutumistyylistä lähtien koko ulkoinen olemus meni uusiksi. Oli ihanaa herätä ilman krapulaa ja jokaista päivää oikein odotti, mitä uutta se tuo tullessaan.
Nyt olen ollut juomatta miltei 4 vuotta ja ollut masentunut ainakin viimeisen vuoden. Se, että olen juomatta ei tuonut elämääni mitään hyvää. Huomasin ainoastaan että aika on ajanut ohitseni, mulla ei ole koulutusta eikä pätkätöitä parempaa uraa. Ei ystäviä, ei miestä eikä lapsi(a). Ei omaisuutta, ei rahaa. Naama roikkuu ja kroppa roikkuu, hyviä miehiä ei ole vapaana ja tulevaisuus ainoastaan ahdistaa. Joudun pakottamaan itseni päivittäin lenkille, muuten makaisin aamusta iltaan sängyssä ja roikkuisin netissä. Ruoka maistuu liiankin hyvin, etenkin kaikki epäterveellinen ja tietenkin olen lihonut. En enää ymmärrä mitä järkeä missään on.
Se että mun aivot on parantuneet ei ole tuonut tullessaan mitään hyvää. Pelkkää p*skaa.
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Sana kirjoitti:
Koska olen uskovainen, tuon myös esiin, että moni entinen päihteiden suurkuluttaja on löytänyt Jumalan, kun on lakannut pakenemasta vaikeuksiaan ja elämän normaaleja haasteita päihteisiin. En tiedä, mikä on suhteesi näihin asioihin, mutta mainitsin tämän varmuuden vuoksi.
Alkoholi siis korvautuu toisella pakokeinolla?
Entäs sitten jos masennus kerran loppuu?
Väärin sammutettu?
Addiktiosta toiseen. Viinasta Jeesukseen.
Kuten Tuksu.
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Olet masentunut siksi, koska alkoholi on jo sotkenut sun aivokemian. Ei monen vuoden myrkytystilaa korjata parissa kuukaudessa. Sun pitää antaa aivoillesi enemmän aikaa toipua. Kunhan pääset eroon kemiallisesta ja psykologisesta riippuvuudesta, alkaa sun aivotkin parantua.
Mä käytin alkoholia 15-vuotiaasta saakka, ensin vuosia ainoastaan viikonloppuisin mutta aina siis ihan järkyttäviin lärveihin asti. Jäin siihen alkoholin tuomaan hyvänolon-tunteeseen koukkuun ihan ekasta kerrasta.Työttömäksi jäätyäni tuli mukaan sitten arkilipittelykin ja pahimmillaan olin pari viikkoa putkeen päissäni. Palattuani työelämään join sekä viikonloppuisin että arki-iltaisin eikä ollut kerta tai kaksi kun menin töihinkin pienessä sievässä, krapulasta puhumattakaan. Olin kuitenkin ihan tyytyväinen elämääni, enkä kokenut masennusta, päin vastoin elämä oli yhtä juhlaa.
Sitten päälle kolmekymppisenä krapulat muuttui kuin taika-iskusta. Niistä tuli ahdistavia ja jopa pelottavia fyysisine oireineen, ekalla kerralla oikeasti luulin että tältä se sitten tuntuu kun on kuolemassa. Juominen väheni, mutta silti join useampana iltana viikossa muutaman oluen mutta välttelin humalahakuista juomista noiden krapuloiden takia. Lopulta juominen loppui itsestään koska alkoholi vain lakkasi maistumasta, varsinaisesti en siis koskaan päättänyt "lopettaa", se vain loppui. Lisäksi halusin laihtua takaisin normaalipainoiseksi ja aloittaa uuden terveellisen elämän, löytää "sen oikean" ja perustaa perheen. Olin 36-vuotias ja suorastaan innoissani uuden elämän edessä. Tuntui että mikä vaan on mahdollista ja ettei mitään peruuttamatonta ole onneksi vielä tapahtunut.
Ensimmäinen vuosi meni oikein hyvin, opettelin harrastamaan liikuntaa ja pahin punoitus ja pöhötys hävisi ja mieleltäni olin kuin uusi ihminen. Aloin harrastaa samoja asioita kuin teininä ennen ensimmäistä juomiskertaa, olin taas oma itseni enkä se luomani "kovis". Pukeutumistyylistä lähtien koko ulkoinen olemus meni uusiksi. Oli ihanaa herätä ilman krapulaa ja jokaista päivää oikein odotti, mitä uutta se tuo tullessaan.
Nyt olen ollut juomatta miltei 4 vuotta ja ollut masentunut ainakin viimeisen vuoden. Se, että olen juomatta ei tuonut elämääni mitään hyvää. Huomasin ainoastaan että aika on ajanut ohitseni, mulla ei ole koulutusta eikä pätkätöitä parempaa uraa. Ei ystäviä, ei miestä eikä lapsi(a). Ei omaisuutta, ei rahaa. Naama roikkuu ja kroppa roikkuu, hyviä miehiä ei ole vapaana ja tulevaisuus ainoastaan ahdistaa. Joudun pakottamaan itseni päivittäin lenkille, muuten makaisin aamusta iltaan sängyssä ja roikkuisin netissä. Ruoka maistuu liiankin hyvin, etenkin kaikki epäterveellinen ja tietenkin olen lihonut. En enää ymmärrä mitä järkeä missään on.
Se että mun aivot on parantuneet ei ole tuonut tullessaan mitään hyvää. Pelkkää p*skaa.
No ei se raittius tietenkään paranna sitä, että on ollut koko elämänsä saamaton luuseri. Pitää vain hyväksyä että elämä nyt meni tähän asti näin, mitä voin tehdä että tulevaisuus on vähän parempi.
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Sana kirjoitti:
Koska olen uskovainen, tuon myös esiin, että moni entinen päihteiden suurkuluttaja on löytänyt Jumalan, kun on lakannut pakenemasta vaikeuksiaan ja elämän normaaleja haasteita päihteisiin. En tiedä, mikä on suhteesi näihin asioihin, mutta mainitsin tämän varmuuden vuoksi.
Alkoholi siis korvautuu toisella pakokeinolla?
Entäs sitten jos masennus kerran loppuu?
Väärin sammutettu?
Addiktiosta toiseen. Viinasta Jeesukseen.
No jos välttämättä haluat tarkastella kaikkia asioita addiktion viitekehyksessä, niin voihan sen niinkin ilmaista, että uskovainen on riippuvainen Jumalasta ;)
Kysyisin, miksi lopetit kohtuukäytön jos se toi iloa elämääsi?
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Olet masentunut siksi, koska alkoholi on jo sotkenut sun aivokemian. Ei monen vuoden myrkytystilaa korjata parissa kuukaudessa. Sun pitää antaa aivoillesi enemmän aikaa toipua. Kunhan pääset eroon kemiallisesta ja psykologisesta riippuvuudesta, alkaa sun aivotkin parantua.
Mä käytin alkoholia 15-vuotiaasta saakka, ensin vuosia ainoastaan viikonloppuisin mutta aina siis ihan järkyttäviin lärveihin asti. Jäin siihen alkoholin tuomaan hyvänolon-tunteeseen koukkuun ihan ekasta kerrasta.Työttömäksi jäätyäni tuli mukaan sitten arkilipittelykin ja pahimmillaan olin pari viikkoa putkeen päissäni. Palattuani työelämään join sekä viikonloppuisin että arki-iltaisin eikä ollut kerta tai kaksi kun menin töihinkin pienessä sievässä, krapulasta puhumattakaan. Olin kuitenkin ihan tyytyväinen elämääni, enkä kokenut masennusta, päin vastoin elämä oli yhtä juhlaa.
Sitten päälle kolmekymppisenä krapulat muuttui kuin taika-iskusta. Niistä tuli ahdistavia ja jopa pelottavia fyysisine oireineen, ekalla kerralla oikeasti luulin että tältä se sitten tuntuu kun on kuolemassa. Juominen väheni, mutta silti join useampana iltana viikossa muutaman oluen mutta välttelin humalahakuista juomista noiden krapuloiden takia. Lopulta juominen loppui itsestään koska alkoholi vain lakkasi maistumasta, varsinaisesti en siis koskaan päättänyt "lopettaa", se vain loppui. Lisäksi halusin laihtua takaisin normaalipainoiseksi ja aloittaa uuden terveellisen elämän, löytää "sen oikean" ja perustaa perheen. Olin 36-vuotias ja suorastaan innoissani uuden elämän edessä. Tuntui että mikä vaan on mahdollista ja ettei mitään peruuttamatonta ole onneksi vielä tapahtunut.
Ensimmäinen vuosi meni oikein hyvin, opettelin harrastamaan liikuntaa ja pahin punoitus ja pöhötys hävisi ja mieleltäni olin kuin uusi ihminen. Aloin harrastaa samoja asioita kuin teininä ennen ensimmäistä juomiskertaa, olin taas oma itseni enkä se luomani "kovis". Pukeutumistyylistä lähtien koko ulkoinen olemus meni uusiksi. Oli ihanaa herätä ilman krapulaa ja jokaista päivää oikein odotti, mitä uutta se tuo tullessaan.
Nyt olen ollut juomatta miltei 4 vuotta ja ollut masentunut ainakin viimeisen vuoden. Se, että olen juomatta ei tuonut elämääni mitään hyvää. Huomasin ainoastaan että aika on ajanut ohitseni, mulla ei ole koulutusta eikä pätkätöitä parempaa uraa. Ei ystäviä, ei miestä eikä lapsi(a). Ei omaisuutta, ei rahaa. Naama roikkuu ja kroppa roikkuu, hyviä miehiä ei ole vapaana ja tulevaisuus ainoastaan ahdistaa. Joudun pakottamaan itseni päivittäin lenkille, muuten makaisin aamusta iltaan sängyssä ja roikkuisin netissä. Ruoka maistuu liiankin hyvin, etenkin kaikki epäterveellinen ja tietenkin olen lihonut. En enää ymmärrä mitä järkeä missään on.
Se että mun aivot on parantuneet ei ole tuonut tullessaan mitään hyvää. Pelkkää p*skaa.
No ei se raittius tietenkään paranna sitä, että on ollut koko elämänsä saamaton luuseri. Pitää vain hyväksyä että elämä nyt meni tähän asti näin, mitä voin tehdä että tulevaisuus on vähän parempi.
Tämä. Onko kirjoittajasta sitten parempi tilanne se, että juodessaan hänellä ei edelleenkään olisi koulutusta, oikeita ystäviä, miestä eikä lapsia, ja ne olemattomat rahatkin menisivät juomiseen? Eli hänellekin juomisen tarkoitus näyttää selkeästi olevan turruttaa ankean elämän aiheuttamia tunnetiloja. Niillä elämäntilanteesta johtuvilla masennustiloilla on ihmiselle usein viestinsä; nyt ei ole hyvä, jonkin on muututtava. Päihteillä sen tunteen saa sitten hiljennettyä, jotta saa jatkaa yhtä onnettomana edelleenkin voimatta tehdä millekään mitään.
Onhan tuo muutos elämässä, johon on totuttelemista. Se on hyvä muutos ja olosi tulee vielä paranemaan, mutta mistä tämänhetkinen tunnelmasi siis voisi johtua?:
- Ehkä masentuneisuus on ollut taustalla jo aikaisemmin, ja olet peittänyt sitä alkoholilla?
- Ehkä olet juonut seurassa, ja kaipaat ryyppykavereita?
-Ehkä sinulla on nyt henkisiä vieroitusoireita, jotka huomaat alakuloisuutena?
Ehdottaisin juomattomuuden jatkamista ainakin toistaiseksi ja myöhemminkin korkeintaan kohtuukäyttöön palaamista, sekä liikunnan lisäämistä. Yritä liikkua itsesi viikoittain jonkinlaiseen hikeen 1-4 kertaa. Sen pitäisi tuottaa kehoon mielihyvähormooneita.
Ole myös ylpeä raittiudestasi!