Mitä vikaa on miehessä, jos on 40v sinkku?

Pelimies tai kaappihomo veikkaan.

Vierailija kirjoitti:

Menin naimisiin sellaisen kanssa.

Oli ollut pitkä suhde, mutta sitten pitkä aika yksin. Iso virhe.

Oli vikaa. Iso vika.

Sitten on taas sellaisia, jotka eivät haluakaan perhettä ja lapsia koskaan. Viihtyvät yksin. Sellaiseen on turha rakastua, koska normiperhetsydeemi ei kiinnosta.

No mikä se iso vika oli?

Vierailija kirjoitti:

Eikä ole eronnut. Ei lapsia, pakko olla vikaa kun ei ole kelvannut kellekään? Uskaltaako deittailla?

Onhan minussa vikaa, kuten kaikissa on, mutta ei se ole ollut kelpaamattomuus. Teininä ensimmäiset suhteet, sitten joskus parikymppisenä jätin silloisen monivuotisen tyttöystäväni ja/koska masennuin. Siihen meni kymmenisen vuotta. Tälläkin aikavälillä minulla oli rakas ystävä, nainen, joka selvästi olisi halunnut suhteen kanssani, mutta lopuksi sanoin hänelle suoraan ettei meistä voi ikinä tulla paria, mutta arvostan häntä suuresti ystävänäni. Hän sulatti sen ja jatkettiin ystävinä, viitisen vuotta myöhemmin löysi miehen ja sai lapsia.

Kolmekymppisenä selätin sen ongelman, siis masennuksen, apaattisuuden, (yksin) ja aloin rakentamaan elämää pirstaleista. Matalapalkkaisesta työstä keskitason duunin, omistusasunto, kroppa kuntoon jne.

Tätä historiaa en tietysti kerro deiteille, ainakaan heti. Juoksisivat karkuun. En siis valehtele asiasta, mutta annan niukasti tietoa ja vien keskustelun muualle.

YLE:llä oli taannoin deittiohjelma, missä ideana oli että kerrottiin toiselle totuus heti, kaikki luurangot, ongelmat ja ikävät asiat esille. Ei sieltä yhtään paria tainut tulla, niistä kuudesta jaksosta mitä katsoin. Yksi osaanottajista oli hoikka, pitkätukkainen, akateeminen, ~40v nainen, joka kertoi sairastaneensa masennusta. Mies, taisi olla opettaja, lähti tietenkin karkuun. 

Itse olen varma etten tule sairaaksi uudestaan, siis masennu, mutta en ole vielä antanut naiselle tilaisuutta hyväksyä/torjua minut sen perusteella. Ehkä ensi vuonna löydän jonkun jolle annan mahdollisuuden tähän. Luulen että sopiva nainen saisi minusta oikein hyvän miesystävän itselleen, vaikka en tässä maininnut hyviä puoliani.

Riippuu tietysti ihmisestä. Omalla kohdallani syy on se, että en ole kelvannut kenellekään. Yritys kyllä on ollut kova

Vierailija kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

Tunnen tälläisen miehen.

Todella mukavaa seuraa. Joitain suhteita ollut, mutta siihen jäänyt. Ei alkoholiongelmaa. Omistaa talonsa. On töissä.

Mutta en tiedä miksi häneen suhteensa ei onnistu.

Minustako puhut? Mutta yleisesti naisten syy, niille kun kelpaa vain paras a-luokka.

Katkera? Vihamielinen?

No minä olen paljon seurustellut, mutta haluan olla myös paljon yksin, niin se on vähän ongelma. Voi olla jotain sitoutumispelkoa. M40v

Vierailija kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

Eikä ole eronnut. Ei lapsia, pakko olla vikaa kun ei ole kelvannut kellekään? Uskaltaako deittailla?

Onhan minussa vikaa, kuten kaikissa on, mutta ei se ole ollut kelpaamattomuus. Teininä ensimmäiset suhteet, sitten joskus parikymppisenä jätin silloisen monivuotisen tyttöystäväni ja/koska masennuin. Siihen meni kymmenisen vuotta. Tälläkin aikavälillä minulla oli rakas ystävä, nainen, joka selvästi olisi halunnut suhteen kanssani, mutta lopuksi sanoin hänelle suoraan ettei meistä voi ikinä tulla paria, mutta arvostan häntä suuresti ystävänäni. Hän sulatti sen ja jatkettiin ystävinä, viitisen vuotta myöhemmin löysi miehen ja sai lapsia.

Kolmekymppisenä selätin sen ongelman, siis masennuksen, apaattisuuden, (yksin) ja aloin rakentamaan elämää pirstaleista. Matalapalkkaisesta työstä keskitason duunin, omistusasunto, kroppa kuntoon jne.

Tätä historiaa en tietysti kerro deiteille, ainakaan heti. Juoksisivat karkuun. En siis valehtele asiasta, mutta annan niukasti tietoa ja vien keskustelun muualle.

YLE:llä oli taannoin deittiohjelma, missä ideana oli että kerrottiin toiselle totuus heti, kaikki luurangot, ongelmat ja ikävät asiat esille. Ei sieltä yhtään paria tainut tulla, niistä kuudesta jaksosta mitä katsoin. Yksi osaanottajista oli hoikka, pitkätukkainen, akateeminen, ~40v nainen, joka kertoi sairastaneensa masennusta. Mies, taisi olla opettaja, lähti tietenkin karkuun. 

Itse olen varma etten tule sairaaksi uudestaan, siis masennu, mutta en ole vielä antanut naiselle tilaisuutta hyväksyä/torjua minut sen perusteella. Ehkä ensi vuonna löydän jonkun jolle annan mahdollisuuden tähän. Luulen että sopiva nainen saisi minusta oikein hyvän miesystävän itselleen, vaikka en tässä maininnut hyviä puoliani.

Kuulostat hyvälle tyypille ja olen iloinen, että et ajattele itseäsi entisenä masentuneena ihmisenä, vaan olet ihminen, jolla on nyt vaikka mitä hyvää annettavaa. Menneet ovat menneitä ja tottakai ne vaikuttavat paljon nykyiseen, mutta niiden ei tarvitse ottaa liian isoa osaa kaikesta. Tarvitset vierellesi jonkun henkisesti yhtä kypsän naisen. Naisen, joka on sinut itsensä ja historiansa kanssa ja jolle tulevaisuus on mukava erittäin mielenkiintoinen asia.

 

Eihän se tarkoita, ettei ole ollut suhteita tai miehessä joku vika olisi. Kaikki eivät vaan ole sen luonteisia, että kuka tahansa nainen kelpaisi. Haluaa kohdata "sen oikean". Ja joskus se oikea nainen on ollutkin jo naimisissa.

Vierailija kirjoitti:

No minä olen paljon seurustellut, mutta haluan olla myös paljon yksin, niin se on vähän ongelma. Voi olla jotain sitoutumispelkoa. M40v

Parisuhteessa pitää saada välillä olla yksinkin, tai ainakin minä haluan olla. Onneksi olen töissä, jossa saa olla ihan yksin ja omien ajatuksiensa kanssa. Välillä lähden ihan muuten vain jonnekin ajelemaan tai kävelemään vaikka metsään. Olen ollut parisuhteessa 20 vuotta ja jos mieheni ei olisi samanlainen tai tätä asiaa ymmärtäisi, niin suhteestamme ei tulisi mitään. Myös mieheni lähtee kerran tai pari viikossa ainakin yksin pyöräilemään, kävelemään tai hiihtämään muutamaksi tunniksi, joskus lähdemme yhdessä, mutta emme välttämättä puhu sanaa tai paria enempää koko reissun aikana. Myös lapsemme ovat samanlaisia.

Ehkä kukaan nainen ei ole häntä aikaisemmin huomannut. Ei läheskään kaikki miehet juokse naisten perässä baareissa tai Tinderissä. Jos miehen kaverit ovat jo kaikki pariutuneet ei sosiaalista elämää tai sellaista baariseuraa edes välttämättä ole jonka puitteissa tapaisi naisia. Moni mies kuluttaa aikansa miesvaltaisessa työssä ja miesten harrastuksissa. Jos vielä vaikka työ sisältää paljon matkustelua ei niitä naiskontakteja juuri ole. Toisaalta voi kyllä sitten miettiä kokemattomuudesta aiheutuvia ongelmia. Nainen on siitä erikoinen otus että jos ei ole aikaisempaa kokemusta miten naisen kanssa toimitaan tai edes siskoja niin nelikymppisenä ensimmäistä kertaa naisen kanssa voi olla kyllä aika haastavaa :)

 

Myös mitä vanhemmaksi tulee, sitä vaikeampi on löytää itselleen sopivaa naista. Suurin osa samanikäisistä on naimisissa tai eronneita usean lapsen äitejä.

Kranttu. Kuvittelee aina vaan löytävänsä paremman. Lopulta istuu yksin kiikkutuolissaan palvelutalossa ja naurattaa mummoja.

Pitkään sinkkuina olleille on muodostunut paljon omia rituaaleja elämässä ja voi olla tosi hankalaa eläminen suhteessa.

Avioliitto tms.vaatii molemmilta osapuolilta paljon vastaantuloa, kompromisseja kun täydellistä ja mukautuvaa ihmistä omiin tarpeisiin ja rutiineihin ei ole. Moni onkin valinnut vapaaehtoisesti sinkkuuden. Moni eronnut on huomannut eron jälkeen, että hyvänen aika; nyt voin elää juuri niin kuin itse haluan. Ei tarvitse tilittää kenellekään tekemisiään menojaan mitä ostan hankin ym...vapaus valita itse on huikeaa.

Yleensä ne viat ovat jotain sellaisia, mitä muut eivät päällepäin näe. Muutamasta esimerkistä yksi oli parisuhteissa hyvin passiivi ja odotti naisen tekevän kaiken edistyksen. Nainen turhautui jossain vaiheessa, koska mies ei aloitteellisuudellaan osoittanut kiinnostusta. Mies oli myös hieman hiljainen, eikä hänestä saanut mitään irti. Toisessa tapauksessa mies oli seurustellut pari kertaa 2v. jaksoja naisen kanssa, mutta ne eivät johtaneet mihinkään. Syy oli miehen itsekkyys, joustamattomuus ja epäsiisteys. Naiset kyllästyivät ja jättivät hänet. Nuo piirteet eivät vain koskaan auenneet työkavereille, ystäville eikä sukulaisille. Kolmannessa mies oli liian kiinni vanhemmissaan. Kun miehen äiti soitti 100km päästä tarvitsevansa jotain niin poika kiltisti meni tekemään sen. Mies asetti vanhempansa parisuhteen edelle ja jopa perui ennalta sovitut menot naisen kanssa, jos äiti tai isä tarvitsi häntä. Kyse oli kuitenkin ihan perusterveistä vanhemmista, joista toinen vielä työelämässä.

Omakohtainen tapaus nimeltä "ihana kilttimies" osoittautuikin melko dominoivaksi. Asiat piti toteuttaa hänen tavalla ja hänen aikataululla ja minun tehtävä oli vain ymmärtää häntä. Minä vahvana naisena en sietänyt jatkuvaa joustamista, joten jätin hänet. Hän ei jälkeenpäinkään ymmärtänyt miksi kohtelin häntä noin kaltoin, että piti oikein jättää. Muiden hänet tunteneiden silmissä hän oli täydellinen mies ja kaikki hänen naisensa automaattisesti pettureita. Myöhemmin vuosien päästä törmäsin hänen isäänsä kahvilassa ja hän halusi tietää miksi jätin hänen poikansa. Kerroin sitten kahvikupin ääressä oman näkemykseni, mikä vetikin hänet hiljaiseksi.

Vierailija kirjoitti:

Yleensä ne viat ovat jotain sellaisia, mitä muut eivät päällepäin näe. Muutamasta esimerkistä yksi oli parisuhteissa hyvin passiivi ja odotti naisen tekevän kaiken edistyksen. Nainen turhautui jossain vaiheessa, koska mies ei aloitteellisuudellaan osoittanut kiinnostusta. Mies oli myös hieman hiljainen, eikä hänestä saanut mitään irti. Toisessa tapauksessa mies oli seurustellut pari kertaa 2v. jaksoja naisen kanssa, mutta ne eivät johtaneet mihinkään. Syy oli miehen itsekkyys, joustamattomuus ja epäsiisteys. Naiset kyllästyivät ja jättivät hänet. Nuo piirteet eivät vain koskaan auenneet työkavereille, ystäville eikä sukulaisille. Kolmannessa mies oli liian kiinni vanhemmissaan. Kun miehen äiti soitti 100km päästä tarvitsevansa jotain niin poika kiltisti meni tekemään sen. Mies asetti vanhempansa parisuhteen edelle ja jopa perui ennalta sovitut menot naisen kanssa, jos äiti tai isä tarvitsi häntä. Kyse oli kuitenkin ihan perusterveistä vanhemmista, joista toinen vielä työelämässä.

Omakohtainen tapaus nimeltä "ihana kilttimies" osoittautuikin melko dominoivaksi. Asiat piti toteuttaa hänen tavalla ja hänen aikataululla ja minun tehtävä oli vain ymmärtää häntä. Minä vahvana naisena en sietänyt jatkuvaa joustamista, joten jätin hänet. Hän ei jälkeenpäinkään ymmärtänyt miksi kohtelin häntä noin kaltoin, että piti oikein jättää. Muiden hänet tunteneiden silmissä hän oli täydellinen mies ja kaikki hänen naisensa automaattisesti pettureita. Myöhemmin vuosien päästä törmäsin hänen isäänsä kahvilassa ja hän halusi tietää miksi jätin hänen poikansa. Kerroin sitten kahvikupin ääressä oman näkemykseni, mikä vetikin hänet hiljaiseksi.

Ja mitähän vikaa sinussa on? Edelläolevaa lukiessa voin sen arvata.

Meissä kaikissa on vikoja. Parisuhteessa kysymys on ennenkaikkea siitä miten pystyy hyväksymään omat ja kaverin puutteet ja erilaisuuden. Jos näet ympärilläsi vain vikoja niin tuskin pystyt koskaan suhteeseen kenenkään kanssa.

Vierailija kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

Yleensä ne viat ovat jotain sellaisia, mitä muut eivät päällepäin näe. Muutamasta esimerkistä yksi oli parisuhteissa hyvin passiivi ja odotti naisen tekevän kaiken edistyksen. Nainen turhautui jossain vaiheessa, koska mies ei aloitteellisuudellaan osoittanut kiinnostusta. Mies oli myös hieman hiljainen, eikä hänestä saanut mitään irti. Toisessa tapauksessa mies oli seurustellut pari kertaa 2v. jaksoja naisen kanssa, mutta ne eivät johtaneet mihinkään. Syy oli miehen itsekkyys, joustamattomuus ja epäsiisteys. Naiset kyllästyivät ja jättivät hänet. Nuo piirteet eivät vain koskaan auenneet työkavereille, ystäville eikä sukulaisille. Kolmannessa mies oli liian kiinni vanhemmissaan. Kun miehen äiti soitti 100km päästä tarvitsevansa jotain niin poika kiltisti meni tekemään sen. Mies asetti vanhempansa parisuhteen edelle ja jopa perui ennalta sovitut menot naisen kanssa, jos äiti tai isä tarvitsi häntä. Kyse oli kuitenkin ihan perusterveistä vanhemmista, joista toinen vielä työelämässä.

Omakohtainen tapaus nimeltä "ihana kilttimies" osoittautuikin melko dominoivaksi. Asiat piti toteuttaa hänen tavalla ja hänen aikataululla ja minun tehtävä oli vain ymmärtää häntä. Minä vahvana naisena en sietänyt jatkuvaa joustamista, joten jätin hänet. Hän ei jälkeenpäinkään ymmärtänyt miksi kohtelin häntä noin kaltoin, että piti oikein jättää. Muiden hänet tunteneiden silmissä hän oli täydellinen mies ja kaikki hänen naisensa automaattisesti pettureita. Myöhemmin vuosien päästä törmäsin hänen isäänsä kahvilassa ja hän halusi tietää miksi jätin hänen poikansa. Kerroin sitten kahvikupin ääressä oman näkemykseni, mikä vetikin hänet hiljaiseksi.

Ja mitähän vikaa sinussa on? Edelläolevaa lukiessa voin sen arvata.

Meissä kaikissa on vikoja. Parisuhteessa kysymys on ennenkaikkea siitä miten pystyy hyväksymään omat ja kaverin puutteet ja erilaisuuden. Jos näet ympärilläsi vain vikoja niin tuskin pystyt koskaan suhteeseen kenenkään kanssa.

Oletko itse jokin noista? Kolahtiko omaan nilkkaan? Hänhän vain vastasi aloittajan kysymykseen. Ihan hyvä kirjoitus minusta.

Voi olla kaikkea sen neitsyt-Antin ja pelimies-Peten väliltä.

Itse muutamaa vuotta vaille nelikymppisenä olen lähempänä Anttia, enkä näe elämässä mitään tulevaisuutta. Mies täynnä vikoja, itseaiheutettuja suurin osa. Pelkkä tahra elämän taideteoksessa, häpeäpilkku kaikille. Vielä toiset 40 vuotta tätä samaa - ei tule tapahtumaan.

Ei tunnu olevan hyvä ,jos mies on sinkkunana olemiseensa ihan  tyytyväinen, eikä sekään jos ei ole.

Ei siis hyvä niin, eikä näin...

Vierailija kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

Yleensä ne viat ovat jotain sellaisia, mitä muut eivät päällepäin näe. Muutamasta esimerkistä yksi oli parisuhteissa hyvin passiivi ja odotti naisen tekevän kaiken edistyksen. Nainen turhautui jossain vaiheessa, koska mies ei aloitteellisuudellaan osoittanut kiinnostusta. Mies oli myös hieman hiljainen, eikä hänestä saanut mitään irti. Toisessa tapauksessa mies oli seurustellut pari kertaa 2v. jaksoja naisen kanssa, mutta ne eivät johtaneet mihinkään. Syy oli miehen itsekkyys, joustamattomuus ja epäsiisteys. Naiset kyllästyivät ja jättivät hänet. Nuo piirteet eivät vain koskaan auenneet työkavereille, ystäville eikä sukulaisille. Kolmannessa mies oli liian kiinni vanhemmissaan. Kun miehen äiti soitti 100km päästä tarvitsevansa jotain niin poika kiltisti meni tekemään sen. Mies asetti vanhempansa parisuhteen edelle ja jopa perui ennalta sovitut menot naisen kanssa, jos äiti tai isä tarvitsi häntä. Kyse oli kuitenkin ihan perusterveistä vanhemmista, joista toinen vielä työelämässä.

Omakohtainen tapaus nimeltä "ihana kilttimies" osoittautuikin melko dominoivaksi. Asiat piti toteuttaa hänen tavalla ja hänen aikataululla ja minun tehtävä oli vain ymmärtää häntä. Minä vahvana naisena en sietänyt jatkuvaa joustamista, joten jätin hänet. Hän ei jälkeenpäinkään ymmärtänyt miksi kohtelin häntä noin kaltoin, että piti oikein jättää. Muiden hänet tunteneiden silmissä hän oli täydellinen mies ja kaikki hänen naisensa automaattisesti pettureita. Myöhemmin vuosien päästä törmäsin hänen isäänsä kahvilassa ja hän halusi tietää miksi jätin hänen poikansa. Kerroin sitten kahvikupin ääressä oman näkemykseni, mikä vetikin hänet hiljaiseksi.

Ja mitähän vikaa sinussa on? Edelläolevaa lukiessa voin sen arvata.

Meissä kaikissa on vikoja. Parisuhteessa kysymys on ennenkaikkea siitä miten pystyy hyväksymään omat ja kaverin puutteet ja erilaisuuden. Jos näet ympärilläsi vain vikoja niin tuskin pystyt koskaan suhteeseen kenenkään kanssa.

Oletko itse jokin noista? Kolahtiko omaan nilkkaan? Hänhän vain vastasi aloittajan kysymykseen. Ihan hyvä kirjoitus minusta.

Olen aina etsinyt puolisostani niitä parhaita puolia. Samoin hän minusta. Ehkä yli kolmenkymmenen vuoden parisuhde tekee tässäkin asiassa mestarin. Voit ottaa tämän vaikka vinkkinä.

En ymmärrä tätä päivittelyä miehen sinkkuudesta.Ihan kuin sinkkuudessa olisi jotain poikkeuksellista. Ilmeisesti ap:kin on sinkku, vai etsiikö hän sivusuhdetta tästä miehestä? Samalla logiikalla voisi kysyä, että mitä vikaa sinussa ap on, uskaltaako deittailla?