Lapsettomat naiset vs perheenäidit ja facebook

Kenen sinä luulet niiden lapsettomien elämän keskipiste sitten olevan? Sinä? Sinun lapsesi vai? Voi jeesus!

Miksi on rauhaton sielu jos matkustelee ja muuttaa? Siis kotona möllöttävät tylsistyneet kotiäidit ja itseään edelleen etsivät levottomat lapsettomat. Facebook ja Instahan ovat vain pintaa. Siellä kuvataan täydelliset synttärikakut ja kymmenistä otetuista lomakuvista se parhaiten onnistunut otos, jossa omat pakarat kimmeltävät auringossa. Sellaista elämä on ajoittain. Ja jos sinne sattuu postaamaan kuvan, joka on epäedullinen, tilannekuvan josta näkyy, että perseelleen on mennyt, tai selluliittikuvan höystettyä kymmenen vuotta vanhoilla raskausarvilla niin mukaan liitetään sarkasmia tihkuva teksti, josta taatusti jokainen osaa lukea rivien välistä ja keskestä, että kirjoittaja osaa nauraa itselleen. Ja sellaistakin se elämä on ajoittain. Jos jonkun tekemiset alkavat ärsyttää niin silloin kannattaa miettiä onko siinä ihmisessä jotakin sellaista mikä sotii omaa oikeustajua vastaan vai onko sillä ihmisellä jotain sellaista mitä itsekin haluaisi. Joskus käy niin, että kakkavaippojen, mansikkamaan kitkemisen, saatanallisten asuntolainojen, yösyöttöjen ja makaroonilaatikkojen välissä sitä kaipaisi juuri sellaista  vapautta, että voisi lähteä Berliiniin viikonlopuksi ihan vaan yhtäkkiä yksin. Ja sitten viereen pilttisoseesta tahriintuneelle sohvalle punkee perunamuussitukkainen kolmevuotias ja pyytää silittämään varpaita. Sellaista elämä on. Ja tiedätkö, että joskus sen miniloman jälkeen Pariisissa, kun tulee hiljaiseen kotiin ja on purkanut ne matkalaukut ja istunut olohuoneen nojatuoliin television ääreen viinilasi kädessä, sitä ajattelee, että voisko olla muutakin. Joku kolmevuotias farkkuhaalareihin puettu pikkujäbä leikkimässä tuossa sohvapöydän vieressä Legoilla. Ja sitten sitä siemaisee toscanalaista punaviiniä ja naurahtaa kaverin viestille, jossa ehdotellaan jo seuraavaa matkaa Lissaboniin. Sellaista elämä on. Että kaikille, joita toisten tekemiset ärsyttää; Älkää huoliko, nauttikaa omista ihanista asioista elämässänne. Jos teillä on lapsia niin suukottakaa niitä ihmeessä, juuri NYT! Suukota nyt sitä pientä poikaa ja sitä pientä tyttöä. Pörrötä sen eskarilaisen päätä tai pistä sille juuri poismuuttaneelle nuorellesi tekstari. Ja jos satut olemaan lapseton niin halaa kämppistä, kumppania, kaveria, laita viesti äidille, kummitytölle tai omalle siskolle. Suunnittele matkaa ja haahuile elämäsi kyyllyydestä. Ja ihan jokaiselle; kadota itsesi niin voi löytää jotain ihan uutta.

Aha.

T: perheenäiti joka on silti oman elämänsä keskipiste muttei postaa someen mitään kuvia

Millä oikeudella nämä äidit postaavat lastensa kuvia fb:iin?

Jotenkin älytön avaus :D siis tottakai lapsettomat voivat ajatella itseään ja elää ilman perheen tuomaa "taakkaa", sehän on se juttu! Näin anonyyminä minä voin sanoa, että jos jonkun maailmanmatkaaminen ärsyttää noin, niin luultavasti kyse on jonkin sortin kateudesta :D

Vierailija kirjoitti:

Jotenkin älytön avaus :D siis tottakai lapsettomat voivat ajatella itseään ja elää ilman perheen tuomaa "taakkaa", sehän on se juttu! Näin anonyyminä minä voin sanoa, että jos jonkun maailmanmatkaaminen ärsyttää noin, niin luultavasti kyse on jonkin sortin kateudesta :D

Aaaaa katsos ylläri, kateuskortti -.-

En ole huomannut samaa. Mun äiti/isäkaverit tuntuvat matkustelevan jopa enemmän kuin lapsettomat.

Aloittaja on niin oikeassa: lapsettomat eivät voi ajatella lapsiaan, koska ... tadaa, heillä ei ole niitä!

Jaa. Minä olen 44v perheenäiti, joka olen postannut kuvia muutosta, matkustelusta ja itsestäni. En niinkään lapsistani, kuin harvoin, ja luvalla, koska lapsillani on oikeus yksityisyyteen.

Kolmikymppisen äidin lapset ovat yleensä tosi pieniä, joten elämänpiiri voi sen vuoksi kaventua. Mutta kun lapset kasvavat, energiaa on taas kaikkeen muuhun, myös ihan omiin juttuihin.

Vaikuttaa aika levottomalta tuollainen luokittelu ja arvostelu.

Ensisynnyttäjien keski-ikä on noussut juuri siitäkin syystä, että sama henkilö ensin reissailee ym ja sitten, oltuaan täysi-ikäinen jo monta vuotta, vasta perustaa perheen. Pikkulapsen kannalta on sama missä äiti on tai ei ole käynyt, samoin lapsi ei ajattele äidin ikää. On muistettava että jokainen on yksilö.

Minä elän itseäni varten. Kenen sitten pitäisi olla minun elämäni keskipiste? Miehen? Lapsen? Pitäisikö nyt sitten tehdä lapsi, jonka avulla voisin päteä? Jota voisin käyttää hyväkseni omiin narsistisiin tarpeisiin tyydyttämään ruumiillisen läheisyyden kaipuuta, poistamaan yksinäisyyttä, toteuttamaan omia toteutumattomia toiveita ja käyttämään oman egon jatkeena jakamalla kuvian esim. hänen menestymisestään. 

Minusta se on ihan normaalia, että ihminen, joka ei halua lapsia on myös itsekäs. Sitä haluaa elää vain itselleen ja se näkyy myös käyttäytymisessä.

Vierailija kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

Jotenkin älytön avaus :D siis tottakai lapsettomat voivat ajatella itseään ja elää ilman perheen tuomaa "taakkaa", sehän on se juttu! Näin anonyyminä minä voin sanoa, että jos jonkun maailmanmatkaaminen ärsyttää noin, niin luultavasti kyse on jonkin sortin kateudesta :D

Aaaaa katsos ylläri, kateuskortti -.-

Meinaatko ettei kateutta ole olemassakaan, kun "kateuskorttia" ei koskaan saisi käyttää? Joskus se vaan on ihan paikallaan.

Itsekeskeisiä ihmisiä on niin lapsellisissa kuin lapsettomissakin. Lapsellisen itsekeskeisen naisen itsekeskeisyys ei ole niin ilmeistä ja näkyvää, koska se itsekeskeisyys laajenee lapsiin, varsinkin pikkulapsiaikana kun lapset ovat miltei osa äitiään. En tiedä, muuttuuko minäminä-ihminen sen jalommaksi, jos hän lapsia saatuaan luonnollisesti muuttuu "minäminäjaminunpikkuprinsessatjaprinssit"-ihmiseksi. Ehkä joku marttyyri omasta mielestään kuvittelee viestivänsä sosiaalisessa mediassa jalouttaan ja suurta äidinrakkauttaan, kun spämmää lapsistaan jatkuvalla syötöllä kuvia, ja pidättäytyy lisäämästä oman naamansa kuvia. Tämä ei ole kuitenkaan yhtään sen kummempaa omaan elämäntapaan liittyvää itsekorostusta kuin vaikkapa jonkun lapsettoman salibimbon halu esitellä jatkuvasti saliharrastuksensa tuloksia.

Kun ihminen saa lapsen, biologia ohjaa tämän varjelemaan lastaan, ellei ihminen ole jotenkin mieleltään sairas. Siksi perusitsekkäänkin ihmisen maailma alkaa pyöriä osittain myös lastensa ympärillä, mutta se ei vielä takaa sitä, että tämä ihminen suuremmin kiinnostuisi yhteisestä hyvästä ja maailmanrauhasta. Päin vastoin, moni lapsettomana itsekäs ihminen saa ratsastettua perheellisyydellään vieläkin röyhkeämpään itsekkyyteen, kun voi aina vedota siihen, että on pieniä lapsia, ja vaatia sen perusteella erityishuomiota ja jatkuvia ei-vastavuoroisia palveluksia.

Kaikki ihmiset eivät onneksi ole itsekkäitä, eivät lapselliset eivätkä lapsettomat. Mutta en pitäisi itsekkään ihmisen minäkeskeisyyden muuttumista minäjamunlapset-keskeisyydeksi kovin aidoksi epäitsekkyydeksi. Lisäksi tämä vaikutus tuppaa olemaan melko väliaikainen. Monesta "leijonaemosta" kuoriutuu viimeistään keski-ikäisenä lasten ollessa aikuisia aivan samanlainen ihmisperse, jonkalainen olisi ollut ilman lastensaantiakin.

JazJaz kirjoitti:

Miksi on rauhaton sielu jos matkustelee ja muuttaa? Siis kotona möllöttävät tylsistyneet kotiäidit ja itseään edelleen etsivät levottomat lapsettomat. Facebook ja Instahan ovat vain pintaa. Siellä kuvataan täydelliset synttärikakut ja kymmenistä otetuista lomakuvista se parhaiten onnistunut otos, jossa omat pakarat kimmeltävät auringossa. Sellaista elämä on ajoittain. Ja jos sinne sattuu postaamaan kuvan, joka on epäedullinen, tilannekuvan josta näkyy, että perseelleen on mennyt, tai selluliittikuvan höystettyä kymmenen vuotta vanhoilla raskausarvilla niin mukaan liitetään sarkasmia tihkuva teksti, josta taatusti jokainen osaa lukea rivien välistä ja keskestä, että kirjoittaja osaa nauraa itselleen. Ja sellaistakin se elämä on ajoittain. Jos jonkun tekemiset alkavat ärsyttää niin silloin kannattaa miettiä onko siinä ihmisessä jotakin sellaista mikä sotii omaa oikeustajua vastaan vai onko sillä ihmisellä jotain sellaista mitä itsekin haluaisi. Joskus käy niin, että kakkavaippojen, mansikkamaan kitkemisen, saatanallisten asuntolainojen, yösyöttöjen ja makaroonilaatikkojen välissä sitä kaipaisi juuri sellaista  vapautta, että voisi lähteä Berliiniin viikonlopuksi ihan vaan yhtäkkiä yksin. Ja sitten viereen pilttisoseesta tahriintuneelle sohvalle punkee perunamuussitukkainen kolmevuotias ja pyytää silittämään varpaita. Sellaista elämä on. Ja tiedätkö, että joskus sen miniloman jälkeen Pariisissa, kun tulee hiljaiseen kotiin ja on purkanut ne matkalaukut ja istunut olohuoneen nojatuoliin television ääreen viinilasi kädessä, sitä ajattelee, että voisko olla muutakin. Joku kolmevuotias farkkuhaalareihin puettu pikkujäbä leikkimässä tuossa sohvapöydän vieressä Legoilla. Ja sitten sitä siemaisee toscanalaista punaviiniä ja naurahtaa kaverin viestille, jossa ehdotellaan jo seuraavaa matkaa Lissaboniin. Sellaista elämä on. Että kaikille, joita toisten tekemiset ärsyttää; Älkää huoliko, nauttikaa omista ihanista asioista elämässänne. Jos teillä on lapsia niin suukottakaa niitä ihmeessä, juuri NYT! Suukota nyt sitä pientä poikaa ja sitä pientä tyttöä. Pörrötä sen eskarilaisen päätä tai pistä sille juuri poismuuttaneelle nuorellesi tekstari. Ja jos satut olemaan lapseton niin halaa kämppistä, kumppania, kaveria, laita viesti äidille, kummitytölle tai omalle siskolle. Suunnittele matkaa ja haahuile elämäsi kyyllyydestä. Ja ihan jokaiselle; kadota itsesi niin voi löytää jotain ihan uutta.

Mukavasti kirjoitettu, tarkkanäköinen viesti. Jos ihmisellä on hyvä olo omien valintojensa kanssa, hän ei koe toisten valintoja uhkana. Ja vaikka omat valinnat välillä ottaisivat päähän, ei aikuisen kannata vajota kolmevuotiaan tasolle ja reagoida tunteisiinsa uhmakkuudella "kuviteltua vastapuolta" kohtaan.

Kateuskortti oli selvästi paikallaan, koska ap näyttää todella tikahtuvan kateuteensa.

Voi vain kuvitella, millainen naapurikyylä siitä tulee sitten, kun lapset ovat muuttaneet kotoa ja on vielä enemmän aikaa tarkkailla muiden ihmisien tekemisiä olettaen, että ne jotenkin kuuluvat hänelle.