Määräaikainen loppumassa, jatkoa tiedoissa. Tuleeko karenssi jos en jatka?
Olen todella ahdistavassa työsuhteessa tällä hetkellä, viimein tämä määräaikaisuus on loppumassa.. Olen unelmoinut pitkään, että pääsen kyseisestä työpaikasta, työkavereista ja pomosta eroon. Nyt kuulin, että työsuhteeni jatkuisi tässä nykyisessä paikassa määräaikaisen jälkeen, ja olen nyt ihan paniikissa voinko kieltäytyä tuosta jatkosta ilman karenssia? Eli onko jatkosta kieltäytyminen määräaikaisen jälkeen sama TE-toimiston silmissä kuin TE-toimiston ehdottomasta työstä kieltäytyminen..
En ole koskaan saanut karenssia, ja mietin kulkeeko tällaisessa tapauksessa tieto jotenkin automaattisesti työnantajalta TE-toimistoon jos sanon etten halua jatkaa? En haluaisi menettää mielenterveyttäni, mutta en haluaisi menettää työttömyysturvaakaan pahimmassa tapauksessa kolmeksi kuukaudeksi.
Olisi ollut vaan niin paljon helpompi, jos työnantaja ei olisi tarjonnut jatkoa. Ja jos työnantaja olisi pyytänyt esim haastatteluun jatkoa ajatellen, olisin voinut tahallani pilata haastattelun tms. Nyt tuntuu, että minut on väkisellä valittu jatkoon kysymättä mitään. Siksi tulin tähän työpaikkaan ja koeajan jälkeen jäin, kun ajattelin että kestän tämän lyhyen pätkän..
Kommentit (48)
Vierailija kirjoitti:
Riippu siitä kuinka mulkku työnantajasi on. Työtodistuksessa lukee työsuhteen päättymisen syy. Toisekseen kun työsuhteesi on katkolla, niin voithan pyytää vaikka 30% palkankorotuksen. Eiköhän se jo viimeistään torppaa työnantajasi "jatkoon valinnat".
Mitä ihmettä lässytät. Työsuhdehan on määräaikainen ja päättymisen syy on se sama, eli määräajan päättyminen. Ei edellisen työsuhteen päättymisen syyksi voi laittaa sitä että ei ottanut vastaan uutta työsuhdetta. Palkkaa toki kannattaa pyytää reilusti lisää, jos ei muuta niin tilipäivänä vituttaa vähän vähemmän että on ollu töissä.
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Jos sinut on jo valittu, luulisin et kyse on silloin tuosta kieltäytymisestä, josta tulee karenssi. Sitä en tiedä miten tieto siitä sinne työkkäriin sitten menisi :o
Menisikö työnantajan kautta? Jokuhan heidän on ap tilalle haettava.
ja työkkäri vaatia ap hakemaan kyseistä avointa paikkaa :D
Voi voi sentään, työ ahdistaa... Onkin paljon helpompaa hakea seinästä apurahaa ahdistukseen.
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Maksaja pyytää aina työtodistuksen, jossa oltava päättymisen syy. Kassa ilmottaa te-toimistoon ja sieltä tulee karenssi.
Mikäköhän tässä tapauksessa olisi se karenssiin johtava syy?
En tiedä, mutta miten TE-toimisto suhtautuu siihen että ei ota tarjottua työtä vastaan, jos työnantja ilmoittaa tästä TE-toimistoon?
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Jos sinut on jo valittu, luulisin et kyse on silloin tuosta kieltäytymisestä, josta tulee karenssi. Sitä en tiedä miten tieto siitä sinne työkkäriin sitten menisi :o
Anteeksi vaan mutta miten voidaan valita työpaikkaan johon ei ole edes hakenut?
Muistaakseni ihan alussa työnantaja kysyi yleisesti, kiinnostaako jatko. Silloin sanoin ympäripyöreästi että miksei. En silloin alussa miettinyt koko karenssiasiaa, ja jotenkin ajattelin, että varmaan haastattelevat jatkosta vielä tarkemmin joilloin voin ilmaista ettei se jatko kiinnostakaan. Mutta nyt tieto jatkosta tuli jo, itselleni melko yllätyksenä, ilman mitään haastatteluja. Oletin myös että huonosti viihtyminen työpaikalla näkyisi jotenkin ja huonot välit pomon kanssa tarkottaisi kohdallani sitä automaattisesti, että työsuhde tuskin jatkuu. Ja tosiaan, ekaa kertaa olisin jäämässä työttömäksi ja nämä jutut ovat mulle ihan uusia.. :/
Ap
ok, eli homma menee siten että te-toimisto tarkastaa työsuhteesi päättymisen syyn. Karenssivapaita syitä ovat mm. tuotannollis / taloudelliset syyt, työsuhteen määräaikaisuus ja ehkä joku muukin mutta näitä kahta edellistä kannattaa käyttää. Tämän syyn tulee tulla ilmi jostain dokumentista joka tarkoittaa siis työsopimusta tai työtodistusta.
Sinuna käyttäisin työsopimusta. Toki jos työtodistuksessasi ei mitään ihmeellistä lue, niin voit senkin toimittaa te-toimistoon. Jos työtodistuksessasi lukee jotain kieltäytymisestä, niin pyydä uusi ja ole tarvittaessa yhteydessä ammattiliittosi tai lakipalveluun.
Työtodistuksessasi siis ei saa lukea, että olet irtisanoutunut tai että sinut on irtisanottu. Työsuhteen päättymisen syy on määräaikaisuus.
Tuntuisi kyllä hassulta jos lukisi irtisanoutunut, jos en ole jatkosta kuitenkaan sopimusta kirjoittanut..
Ap
Joo mutta te-toimisto tulkitsee asian juurikin tästä dokumentista. Sen takia sinun on syytä olla tarkkana mitä todistuksessa lukee. Toki voit todistella asiaa te-toimistoon myös työsopimuksella, jonka senkin luulisi riittävän.
Työtä olisi tarjolla, mutta kieltäydyn siitä... Kyllä ollaan jännän äärellä voiko työstä kieltäytymisestä tulla karenssia.
Vierailija kirjoitti:
Voi voi sentään, työ ahdistaa... Onkin paljon helpompaa hakea seinästä apurahaa ahdistukseen.
Takaisin töihin siitä. Av-lla tuhlaat työnantajan aikaa. Se on varastamista.
Karenssia tulee 60 päivää jos työnantaja ilmoittaa asiasta TE-toimistoon
http://www.te-palvelut.fi/te/fi/tyonhakijalle/jos_jaat_tyottomaksi/tyot…
Työstä kieltäytyminen
TE-toimisto tarjoaa sinulle työtä tekemällä työtarjouksia. Myös työnantaja voi tarjota sinulle työtä suoraan. Työstä kieltäytyminen voi johtaa työttömyysetuuden määräaikaiseen menettämiseen.
Jos kieltäydyt ilman pätevää syytä työstä, johon sinut on valittu, tai työsopimus kariutuu oman menettelysi takia, karenssi on 90 päivää.
Jos kieltäydyt TE-toimiston sinulle tarjoamasta tai muuten sinulle tarjotusta työstä, karenssi on 60 päivää.
Jos työ, josta kieltäydyt, olisi kestänyt enintään kaksi viikkoa, karenssi on 30 päivää.
Jos aiheutat omalla menettelylläsi sen, ettei työsuhdetta synny, sinun katsotaan kieltäytyneen työstä.
Työttömyysturvalain työstä kieltäytymistä koskevia säännöksiä sovelletaan vain työ- tai virkasuhteessa tehtävään työhön.
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Jos sinut on jo valittu, luulisin et kyse on silloin tuosta kieltäytymisestä, josta tulee karenssi. Sitä en tiedä miten tieto siitä sinne työkkäriin sitten menisi :o
Anteeksi vaan mutta miten voidaan valita työpaikkaan johon ei ole edes hakenut?
Muistaakseni ihan alussa työnantaja kysyi yleisesti, kiinnostaako jatko. Silloin sanoin ympäripyöreästi että miksei. En silloin alussa miettinyt koko karenssiasiaa, ja jotenkin ajattelin, että varmaan haastattelevat jatkosta vielä tarkemmin joilloin voin ilmaista ettei se jatko kiinnostakaan. Mutta nyt tieto jatkosta tuli jo, itselleni melko yllätyksenä, ilman mitään haastatteluja. Oletin myös että huonosti viihtyminen työpaikalla näkyisi jotenkin ja huonot välit pomon kanssa tarkottaisi kohdallani sitä automaattisesti, että työsuhde tuskin jatkuu. Ja tosiaan, ekaa kertaa olisin jäämässä työttömäksi ja nämä jutut ovat mulle ihan uusia.. :/
Ap
ok, eli homma menee siten että te-toimisto tarkastaa työsuhteesi päättymisen syyn. Karenssivapaita syitä ovat mm. tuotannollis / taloudelliset syyt, työsuhteen määräaikaisuus ja ehkä joku muukin mutta näitä kahta edellistä kannattaa käyttää. Tämän syyn tulee tulla ilmi jostain dokumentista joka tarkoittaa siis työsopimusta tai työtodistusta.
Sinuna käyttäisin työsopimusta. Toki jos työtodistuksessasi ei mitään ihmeellistä lue, niin voit senkin toimittaa te-toimistoon. Jos työtodistuksessasi lukee jotain kieltäytymisestä, niin pyydä uusi ja ole tarvittaessa yhteydessä ammattiliittosi tai lakipalveluun.
Työtodistuksessasi siis ei saa lukea, että olet irtisanoutunut tai että sinut on irtisanottu. Työsuhteen päättymisen syy on määräaikaisuus.
Tuntuisi kyllä hassulta jos lukisi irtisanoutunut, jos en ole jatkosta kuitenkaan sopimusta kirjoittanut..
Ap
Joo mutta te-toimisto tulkitsee asian juurikin tästä dokumentista. Sen takia sinun on syytä olla tarkkana mitä todistuksessa lukee. Toki voit todistella asiaa te-toimistoon myös työsopimuksella, jonka senkin luulisi riittävän.
No, te-toimisto ei ole enää pitkään aikaan tarvinnut todistuksia, koska maksaja ne vaatii. Tietty tulee karenssi, jos työnantaja ilmoittaa työstä kieltäytymisestä maksajalle tai te-toimistoon.
Vierailija kirjoitti:
Hae muualle töihin! Ja muista, että tuokin pomo on suosittelijasi tulevaisuudessa...
Itse menisin jatkoon, mutta hakisin koko ajan toista paikkaa. Olisi kiva sanoa tuollaiselle pomolle, että so long!122
Määräaikaisestahan ei noin vain lähdetä toiseen työhön, mutta kannattaa hakea työpaikkaa valmiiksi määräajan loppuun.
Mene opiskeleen jotain, joku mikä tahansa kurssi niin sillä ei pitäisi karenssi napsahtaa?
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Hae muualle töihin! Ja muista, että tuokin pomo on suosittelijasi tulevaisuudessa...
Itse menisin jatkoon, mutta hakisin koko ajan toista paikkaa. Olisi kiva sanoa tuollaiselle pomolle, että so long!122
Määräaikaisestahan ei noin vain lähdetä toiseen työhön, mutta kannattaa hakea työpaikkaa valmiiksi määräajan loppuun.
Määräaikaisia ketjuttava työnantaja on luultavasti niin tyhmä että vaatii määräaikaiseenkin koeajan, jolloin voi hakea uutta työtä ja sen löydyttyä tekee koeaikapurun syyllä "Työ ei vastannut odotuksia" ;)
Vierailija kirjoitti:
Karenssia tulee 60 päivää jos työnantaja ilmoittaa asiasta TE-toimistoon
http://www.te-palvelut.fi/te/fi/tyonhakijalle/jos_jaat_tyottomaksi/tyot…
Työstä kieltäytyminen
TE-toimisto tarjoaa sinulle työtä tekemällä työtarjouksia. Myös työnantaja voi tarjota sinulle työtä suoraan. Työstä kieltäytyminen voi johtaa työttömyysetuuden määräaikaiseen menettämiseen.Jos kieltäydyt ilman pätevää syytä työstä, johon sinut on valittu, tai työsopimus kariutuu oman menettelysi takia, karenssi on 90 päivää.
Jos kieltäydyt TE-toimiston sinulle tarjoamasta tai muuten sinulle tarjotusta työstä, karenssi on 60 päivää.
Jos työ, josta kieltäydyt, olisi kestänyt enintään kaksi viikkoa, karenssi on 30 päivää.
Jos aiheutat omalla menettelylläsi sen, ettei työsuhdetta synny, sinun katsotaan kieltäytyneen työstä.Työttömyysturvalain työstä kieltäytymistä koskevia säännöksiä sovelletaan vain työ- tai virkasuhteessa tehtävään työhön.
Arveluttavaa kysellä/antaa neuvoja, miten rikkoa lakia...

Hä?!? Lääkkeet loppu? Ap. kysyy että tuleeko karenssia jos ei ota tytä vastaan ja hänelle on vastattu että tulee. Missä kohtaa tässä on rikottu lakia?
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Karenssia tulee 60 päivää jos työnantaja ilmoittaa asiasta TE-toimistoon
http://www.te-palvelut.fi/te/fi/tyonhakijalle/jos_jaat_tyottomaksi/tyot…
Työstä kieltäytyminen
TE-toimisto tarjoaa sinulle työtä tekemällä työtarjouksia. Myös työnantaja voi tarjota sinulle työtä suoraan. Työstä kieltäytyminen voi johtaa työttömyysetuuden määräaikaiseen menettämiseen.Jos kieltäydyt ilman pätevää syytä työstä, johon sinut on valittu, tai työsopimus kariutuu oman menettelysi takia, karenssi on 90 päivää.
Jos kieltäydyt TE-toimiston sinulle tarjoamasta tai muuten sinulle tarjotusta työstä, karenssi on 60 päivää.
Jos työ, josta kieltäydyt, olisi kestänyt enintään kaksi viikkoa, karenssi on 30 päivää.
Jos aiheutat omalla menettelylläsi sen, ettei työsuhdetta synny, sinun katsotaan kieltäytyneen työstä.Työttömyysturvalain työstä kieltäytymistä koskevia säännöksiä sovelletaan vain työ- tai virkasuhteessa tehtävään työhön.
Arveluttavaa kysellä/antaa neuvoja, miten rikkoa lakia...
Voisitko selittää millä tavalla tässä rikotaan lakia?
Vierailija kirjoitti:
Työtä olisi tarjolla, mutta kieltäydyn siitä... Kyllä ollaan jännän äärellä voiko työstä kieltäytymisestä tulla karenssia.
Pitäisikö tämä tulkita niin että mielestäsi on itsestäänselvää että karenssi tulee?
Saako kysyä millaisessa työssä/mitä itse teet?
Kaikki työ ei vain ole kivaa. Siinä vaiheessa kun joka päivä maha on löysällä/oksentaa töissä, on mun mielestä melko kamala työpaikka kyseessä. Tämä minun kokemukseni, ja en ole ainoa kyseisessä paikassa, joka ajattelee samoin..

Älä huolehdi. Sanot että on muita suunnitelmia tai vihjaat perheenlisäyksestä, jos olet siinä iässä.

Jonka jälkeen haastat työnantajan oikeuteen syrjinnästä =D.
Vastaa tuohon pomon viestiin, että sinulla on muita suunnitelmia ja että et jatka tässä työssä. Jos työ ahdistaa noin kovasti niin jää toki pois työstä. Kyllä sinä elät senkin ajan jos karessi tulee. Huonompi juttu on jos olet työssä jossa on jatkuvast paha olla. Kyllä sinun on huolehdittava ensin omasta voinnistasi.